Lukaisin tuossa kesälukemistona Stalingradin (WSOY, 2003). Kirja itsellään oli kiinnostava ja hyvin koottu, mutta eräs asia pisti vihaksi.
Nimittäin KIRJOITUSVIRHEET! Aivan kuin kirjaa ei olisi lainkaan oikoluettu. Ja virheet olivat kaikki sen kaltaisia, että jopa Wordin kieliasun tarkastus olisi ne löytänyt.
Kun Hitleriin viitataan toistuvasti Hilterinä, lakkaa sen koomisuus pikkuhiljaa hiipumaan. Nimissä oli paljon tuonkaltaisia virheitä.
Samoin kieli ylipäätään oli paikoin aika onnetonta, ei ollenkaan sujuvaa. Muutaman kerran joutui ponnistelemaan, että ymmärsi mitä lauseessa halutaan sanoa.
Olen jo vuosikaudet lukenut kirjat alkuperäiskielellä mikäli mahdollista, mutta jotenkin tuntuu, että huono kieli ja huolimattomuus suomennoksissa on lisääntynyt viimeaikoina.
Ovatko nuoret suomentajat huonompia kuin edellinen sukupolvi? Eikö kustantajaa kiinnosta?
Voisin pistää vastaavan lasetuksen aiheesta myös TV-keskusteluun, mutta unohdettakoon se. :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomentajan pitäisi ottaa sellainen orjanasenne, että kiitos kun saan tällaisen työtehtävän, kumarrella ja poistua takavasemmalle.
Usein lehdissäkin lukee, että kirja "on kääntynyt" ikään kuin se itsestään olisi "suomentunut".
No, ehkä tämä ei selitä mitään. Itsekin inhoan kirjoitusvirheitä, ja onhan aivan konkreettisesti todettavissa, että oikoluku nykyään on rempallaan sekä kirjoissa että lehdissä.
Lähetitkö mietteesi kustantajalle?
Joo, itse asiassa aioinkin, mutta eipä taida olla mitään hyötyä.
Hassua kun jopa noissa kaikkein halvimmissa englanninkielisissä pokkareissa tuntuu olevan oikoluku kohdallaan...