tai oikeesti aivopestään eronjälkeiseen hullunmyllyyn? Kukaan ei näytä tajuuvan, tai varmaan tajuu, muttei tee mitään sille, että lapset voivat erittäin pahoin tässä yhteiskunnassa, missä lapset kasvatetaan siihen uskoon, että kaikilla on kaksi perhettä, ja vain ja ainoastaan lapset joutuvat niissä asumaan ja matkaamaan!!!!
Miksi lapsi/t on laitettu kärsijöiksi, maksajiksi ja sopeutumaan aikuisten kehittämään aivan käsittämättömään yhteisöön, jossa ei ole mitään, ei ketään, ekä kukaan ole kukaan! Sitteni lmestyy, sinne ja tänne, puolinaisia siskoja, veljiä, enoja, tätejä, setiä, serkkuja, mummoja vaareja.. siellä täällä, jokapaikasa on joku sukulainen!! Tai se puolikas sukulainen!!!
Miettikää näitä mielenterveysjonoja, lasten huostaanottoja, lasten kipuja ja kärsimyksiä, ajatuksia siitä, ettei ole mitään paikkaa, et ole mikään, et kukaan, sulla ei ole vaiktuista asuntoa, ei isää ei äitiä... sulla ei oo mitään! Olet heitteillä. Lapsi on irtolainen, omassa perheessä, suvussa.
PITÄISIKÖ TÄSTÄ KASVAA VIELÄ OIKEESTI AIKUINEN. PITÄSIKÖ TÄSTÄ LAPSESTA TULLA JOSKUS ÄITI TAI ISÄ???
Mitä esimerkkiä hän voi omille lapsilleen antaa???
Ei yhtäänmitään. Eipä ole ihtekkään sitä saanut.
Miksi lapsi/t on laitettu kärsijöiksi, maksajiksi ja sopeutumaan aikuisten kehittämään aivan käsittämättömään yhteisöön, jossa ei ole mitään, ei ketään, ekä kukaan ole kukaan! Sitteni lmestyy, sinne ja tänne, puolinaisia siskoja, veljiä, enoja, tätejä, setiä, serkkuja, mummoja vaareja.. siellä täällä, jokapaikasa on joku sukulainen!! Tai se puolikas sukulainen!!!
Miettikää näitä mielenterveysjonoja, lasten huostaanottoja, lasten kipuja ja kärsimyksiä, ajatuksia siitä, ettei ole mitään paikkaa, et ole mikään, et kukaan, sulla ei ole vaiktuista asuntoa, ei isää ei äitiä... sulla ei oo mitään! Olet heitteillä. Lapsi on irtolainen, omassa perheessä, suvussa.
PITÄISIKÖ TÄSTÄ KASVAA VIELÄ OIKEESTI AIKUINEN. PITÄSIKÖ TÄSTÄ LAPSESTA TULLA JOSKUS ÄITI TAI ISÄ???
Mitä esimerkkiä hän voi omille lapsilleen antaa???
Ei yhtäänmitään. Eipä ole ihtekkään sitä saanut.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kun olin ala-asteikäinen, vanhempani erosivat. Olin surullinen, mutta helpottunut. Aistin kyllä kireän tunnelman kotona, ja kyllä lapsikin huomaa, jos vanhemmat eivät ole onnellisia. Jäin virallisesti kirjoille äitini luokse, mutta näin oli vain paperilla. Vietin aikaa isäni luona yhtä paljon kuin äitini luona. Elämä oli seesteistä ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en kokenut olevani kokoajan varpaillani kireän tunnelman vuoksi.
Elin ihan tavallista lapsen ja teini-ikäisen elämää, vanhempien ero ei aiheuttanut minkäänlaisia traumoja. Isäni ja äitini hoitivat eron asiallisesti, tuntui kuin jännitteet heidän välillään olisivat hellittäneet kun ei tarvinnut enää pitää kulisseja pystyssä. Olin hyvä ja tunnollinen oppilas koulussa, minulla oli paljon hyviä ystäviä ja kaikin puolin en ollut mitenkään poikkeava koulukavereideni joukossa.
Varhaisteini-iässä sekä isäni että äitini tapasivat uudet puolisot. Äitini sai isäpuoleni kanssa 2 yhteistä lasta, rakkaan siskoni ja veljeni. En osaisi kuvitella elämääni ilman heitä. Emme me välitä mistään "puolikkuudesta", kyllä me olemme toisten siskoja ja veljiä, ihan kokonaisia. Rakastan myös isäpuoltani, hän on hieno ihminen. Hänen sukunsa on myös minulle tärkeä, vaikka eivät olekaan minun verisukulaisiani. Mutta olemme kyllä keskenämme kuin sukulaisia, etenkin isäpuoleni vanhempien kanssa. He ovat sisarusteni isovanhemmat, ja ovat ottaneet alusta alkaen minutkin avosylin vastaan.
Isäni ei koskaan tehnyt uuden vaimonsa kanssa yhteisiä lapsia, mutta äitipuolellani on tytär edellisestä liitosta. Ja usko pois, me olemme siskoksia. Vaikka emme olekkaan sitä biologisesti, niin henkisesti olemme ja tulemme aina olemaan. Samoin äitipuoleni suku on minulle tärkeä.
""Miksi lapsi/t on laitettu kärsijöiksi, maksajiksi ja sopeutumaan aikuisten kehittämään aivan käsittämättömään yhteisöön, jossa ei ole mitään, ei ketään, ekä kukaan ole kukaan! Sitteni lmestyy, sinne ja tänne, puolinaisia siskoja, veljiä, enoja, tätejä, setiä, serkkuja, mummoja vaareja.. siellä täällä, jokapaikasa on joku sukulainen!! Tai se puolikas sukulainen!!!
Miettikää näitä mielenterveysjonoja, lasten huostaanottoja, lasten kipuja ja kärsimyksiä, ajatuksia siitä, ettei ole mitään paikkaa, et ole mikään, et kukaan, sulla ei ole vaiktuista asuntoa, ei isää ei äitiä... sulla ei oo mitään! Olet heitteillä. Lapsi on irtolainen, omassa perheessä, suvussa."""
Ikävää jos olet omassa elämässäsi kokenut tällaista heitteillejättöä, mutta minulle tämä tekstisi on aivan vierasta. Miten sinä voit kirjoittaa muka näin asiantuntevasti muiden ihmisten elämästä? Puhut kuin kirjoittaisit yleistietoa, vaikka totuus on, että sinä voit puhua vain omasta puolestasi ja omasta elämästäsi.
Sinä et voi sanoa, etteikö minun elämässäni "olisi mitään, ei ketään eikä kukaan ole kukaan". Minä en ole koskaan tuntenut, etten olisi mitään, en kukaan, tai että minulla ei olisi paikkaa minne mennä tai ettei minulla olisi äitiä tai isää. Minulla on äiti ja isä, ei ero sitä miksikään ole muuttanut. Enkä minä näe pahana siskojani ja veljiäni, tai isäpuoleni tai äitipuoleni sukua. He kaikki ovat minulle rakkaita, ja on ollut rikkaus saada niin paljon välittäviä ihmisiä elämääni. Varsinkin silloin lapsena ja nuorena se oli hienoa, sillä jopa ylpeili kavereille, että mulla on muuten näin monta mummua.
En ole koskaan ollut heitteillä enkä irtolainen, en omassa perheessäni enkä suvussani. Sanot, ettei eroperheen lapsella ole mitään...Minä kun taas olen aina kokenut, että olen saanut niin paljon!
Enkä ole koskaan ollut mielenterveysjonossa, huostaanotettuna, en vankilassa, en koskaan edes jälki-istunnossa, ja ainoita hetkiä jolloin olen tuntenut elämässäni kärsiväni, ovat olleet muutamien läheisteni kuolemat.
"""PITÄISIKÖ TÄSTÄ KASVAA VIELÄ OIKEESTI AIKUINEN. PITÄSIKÖ TÄSTÄ LAPSESTA TULLA JOSKUS ÄITI TAI ISÄ???
Mitä esimerkkiä hän voi omille lapsilleen antaa???
Ei yhtäänmitään. Eipä ole ihtekkään sitä saanut. """
Minä kasvoin aikuiseksi. Olen päälle kolmekymppinen, onnellisesti avioliitossa elävä kolmen lapsen äiti. Omasta mielestäni olen hyvä äiti. Rakastan miestäni ja lapsiani täydestä sydämestäni. Olemme ihan tavallinen lapsiperhe. Enkä ymmärrä, miksi juuri minun lapsilleni antamani esimerkki ja eväät elämään olisivat jotenkin huonommat kuin kenenkään toisen.
Kiitos tästä tarinasta.
Tämä avaa oikean ja todellisen katsantakannan uusperheyteen. Sinun oma kokemus ja sinun omat tuntemuksesi, ei mitkään """mä luulen että""-tuntemukset.
En kiellä etteikö ole olemassa toisenlaisiakin tarionoita ja kokemuksia.
Mutta minä oletan, että valtaosa uusperheiden lapsista kokee juuri niinkuin sinä, tulleensa hyväksytyksi ja olleensa onnellinen (ja olevansa onnellinen ja tasapainoinen aikuinen, kuten sinä).
Kiitos että kerroit meille tämän oman kokemuksesi.
"Enkä ymmärrä, miksi juuri minun lapsilleni antamani esimerkki ja eväät elämään olisivat jotenkin huonommat kuin kenenkään toisen. "
Juuri näin, osuvasti kirjoitat. Vaikutat kaikin puolin tasapainoiselta ja fiksulta aikuiselta naiselta ja varmasti olet hyvä äiti. Ei se että on uusperheen kasvatti sulje sitä pois.
Minäkin haluan kiittää siitä että jaoit omat kokemuksesi ja elämäntarinasi. Tämä on sitä todellisuutta, ei mitään luuloja ja olettamuksia. Tähän on Lissunkaan paha mennä mitään omia "faktojaan" heittämään. Sinun kokemuksesi on sinun kokemuksesi, sinun elämäsi on sinun elämäsi, eikä kukaan voi tulla sanelemaan, oletko onnellinen vai et. Sinä itse tiedät sen. Ja lapsuutesi ja nuoruutesi kuulostaa olleen kaikin puolin hieno ja tavallinen. Ei lapsen tarvitse olla tuhoon tuomittu vain sen vuoksi että vanhemmat eroavat!
Hei halooo!! En minä ole kokenut heitteillejättöä, enkä tämmöistä elämää ikinä!!! Siksi siitä puhunkin ja olen erittäin kauhistunut, että tälläistä edes onolemassa!
Mun vanhemmat oli naimisissa kunnes kuolema heitä erotti! Olin onnellinen lapsi, molemmat vanhemmat elämässä, siihen asti...!
Siksi en voikkaan käsittää että jotkut aikuiset tekevät omille lapsilleen tuollaista.
Ja mikä sekopää sinusta silti tuli, edes ydinperhe ei auttanut....
Sinä "hirveetä on hirveetä":
""Siksi en voikkaan käsittää että jotkut aikuiset tekevät omille lapsilleen tuollaista. ""
Millaista? Sellaista kuin minun elämäni on ollut? Kuulostanko minä heitteille jätetyltä, onnettomalta tai siltä että elämäni olisi ollut jotenkin kamalaa? Ihmettelen suuresti jos kuulostan, koska näin ei todellakaan ole.
Jos sinulla ei kerran ole edes minkäänlaista kokemusta avioerosta tai uusperheydestä, niin miten voit päteä kyseisessä asiassa? Ja esittää karkeita yleistyksiä, että "kaikki eroperheiden lapset ovat heitteille jätettyjä tulevia mielenterveyspotilaita"?
Ja siitäkö olet minulle katkera, etten ole kokenut vanhempien avioeroa, enkä erilaista lapsuutta kuin muut? Siksikö olen mielenterveyspotilas ja hullu??
Olisinko sitten terve sinun mielestä, jos minut olisi lapsena hylätty, vanhempani olisivat eronneet, ja olisin joutunut vaikka isän uusien eukkojen seuraan??? Sekö on tervettä?????
Eli kaikkien pitää kokea ihan sama jotta on muiden mieletä terve ja täysjärkinen?
Kun saa hyvä lapsuuden on hullu mja mielenvikainen??
Ei todellakaan mene mun tajuntaan. Olen ennemmin sitten mielenvikainen kun olen saanut elää ehjässä perheesä lapsena.
No niin hullu vakutat olevan, ettet ymmärrä mitä on kirjoitettu ja miten vastattu. Kirjoittaja ei ole katkera mistään, vaan tasapainoinen, tyytyväinen ja onnellinen. (sinun katkeruus näkyy jokaisessa tuotoksessasi).
Eikä kirjoittaja ole nimennyt sinua hulluksi yms., vaan sinä itse sanot tuonkin.
Sinä vääristelet jatkuvasti tosten sanomisia ja haastat riitaa näillä omituisilla kirjoituksillasi.
Voisitko olla hiljaa, kun et kerran ymmärrä edes mistä ja mitä kirjoitetaan.
Poistu vaikka vuodeksi tältä palstalta, kiitos jo etukäteen!!
No oletpa katkera ja kateellinen... voi sua.. samoin voi sanoa sulle että hullu mikä hullu oot.
Halaus sulle. Tunnut olevan sen tarpeessa :))
Kyllä mä ymmärrän sua, oelt mulle katkera, kun et pysty itse samaan: Mutta mene hoitoon varmasti saat apua ,todella pian.
Halaus sulle. Tunnut olevan sen tarpeessa :))
Uusi halaus :))
Sinä "kyllä on huh huh":
Voisitko ystävällisesti tähdentää, että missä kohdassa minä tarkalleen ottaen olen sanonut SINUA mielenterveyspotilaaksi ja hulluksi?? Tai että missä kohdassa olen antanut ymmärtää olevani katkera??
Täytyy sanoa, että nyt meni yli hilseen ja aika pahasti :)
En minä ole mistään katkera, mutta miksi sinä tunnut suuttuvan niin kamalasti minulle kun minulla on ollut onnellinen lapsuus vaikka vanhempani ovat eronneet? Miten se on sinulta pois, vaikka minun elämäni sattuikin menemään hyvin? Eikö normaali, empaattinen aikuinen ajattelisi pikemminkin, että onpa hienoa, että sinun lapsuutesi/nuoruutesi oli onnellinen vanhempiesi erosta huolimatta! Eihän se ole kypsää mässäillä kuvitelluilla kamaluuksilla ja sitten kun totuus onkin toinen ja ainakin jollain on hyvä kokemus, se on paha asia!
Kiitos kiitos! .. kiitos kiitos... halitaanko koko loppuilta??? ;)
Lissu vaikeni tämän ketjun kohdalla, koska hän ei yksinkertaisesti PYSTY tähdentämään kyseistä kohtaa, koska et missään vaiheessa edes sanonut hänen olevan mielenterveyspotilas tai hullu :) Tarkemmin kun asiaa tutkii, et sanonut Lissusta itsestään YHTÄÄN MITÄÄN.
Minä taas voin aivan suoraan ja kursailematta kaikkien puolesta sanoa, että kyseinen Lissu ON ihan selvästi mielisairas ja hullu. Kaikki HÄNEN OMAT kirjoituksensa tähdentävät, että hän on pahasti harhainen, jätetty ja petetty vanha nainen, joka vielä jonain päivänä tukehtuu oman katkeruuteensa. Hän tuntee syvääkin syvempää vihaa naispuolisia uusperheen jäseniä kohtaan, ja leimaa kaikki naikkosiksi vaikkei hänellä ole omakohtaista kokemusta uusperheistä lainkaan.
Minä olen sekä exä että nyxä. Olen siis Lissun listoilla sekä paras että kamalin. Se osa minusta joka on ex, on mahtava, upea, olen kaunein ja paras, ja minulla on kaikki valttikortit, ja ex-mies rakastaa vain ja ainoastaan minua ja on eronnut minusta olosuhteiden pakosta ja naikkosten viemänä, ja minä olen aina oikeassa.
Se osa minusta joka on nyxä, on kamala, katkera ja petollinen, olen epätoivoinen perheenrikkojanaikkonen joka matkustaa ympäri suomea rikkomassa perheitä ja etsimässä uusia uhreja, minulla on myös katkera ja huono menneisyys, olen väärää seuraa kaikille lapsille ja minusta saa huonoja vaikutteita.
Kuulostaako normaalilta jaottelulta? Ei. Lissun järki on sanonut sopimuksensa totaalisesti irti. Ja uskokaa pois, hänen mielestään ei ole välimuotoja ja yksilöillä ei ole väliä. Hänen mielestään KAIKKI exät ja nyxät ovat edellä mainittujen kaltaisia. Minä olen siis hyvinkin jakautunut persoona siis :D
Itse olen ydinperheessä lapsuuteni elänyt. Äitini oli (ja on edelleen) periaatteen ihminen, "minkä jumala on sitonut yhteen, sitä älköön ihminen erottako". Eikä hän siis erottanut. Minä elin koko lapsuuteni pahoinpideltynä sekä henkisesti että fyysisesti isäni toimesta. Koko lapsuuteni pelkäsin. Pelkäsin sitä, mitä tapahtuu kun isä taas tulee töistä kotiin. Istuin illat huoneessani toivoen, että hän ei keksisi tulla sinne taas räyhäämään. Toivoin äitini eroavan ja pääseväni ikuisiksi ajoiksi isästäni eroon, mutta ei, koskaan äiti ei isääni jättänyt.
No, muutin kotoa pois 17-vuotiaana. Karkasin, toisin sanoen. Siinä vaiheessa ensimmäisiä kertoja elämässäni tunsin, että minusta ehkä voi joskus tulla jotain. Minusta ehkä saattaa joku tykätä. Elin ensimmäiset vapauden hetkeni siitä pelosta, että minä tahansa hetkenä minut tullaan taas hakkaamaan tai haukkumaan.
Nyt olen yli kolmikymppinen, olen korkeasti koulutettu, viiden lapsen äiti ja elän avioliitossa lasteni isän kanssa. Mieheni kohtelee meitä hyvin, se ei ole ongelma. Silti en varmasti ikinä pääse eroon lapsuuteni traumoista, jotka minulle aiheutui saamastani kohtelusta ja teen koko ajan töitä siinä, että en siirtäisi saamiani kasvatuskeinoja eteenpäin lapsilleni.
Edelleen olen katkera vanhemmilleni. Olen katkera isälleni siitä, että hän on koskaan minut tehnyt, kun ei kerran minua halunnut. Olen katkera äidilleni siitä, että hän ei tehnyt mitään, vaan piti itsepintaisesti kiinni siitä periaatteesta, että lapsilla pitää olla molemmat vanhemmat saman katon alla. Olisinko onnellisempi, jos kaikki olisi mennyt toisin? Ehkä, ehkä en. Sitä emme koskaan saa tietää. En kuitenkaan usko, että voisin olla yhtään vähemmän onnellinen. Olen niin monta kertaa elämässäni ollut itsemurhan partaalla, että jos yhtään huonommin olisi mennyt, niin minua vain ei enää olisi. Ja silloin todennäköisesti kaikilla menisi paremmin.