langaton ei toimi

Käytössä Cisco modeemi ja A-link WNAP reititin. Jälkimmäiseen päivitin uusimman firmwaren, mutta sekin on vuodelta 2010. Ei vaikutusta langattoman kenkkuiluun. On toiminut satunnaisesti, pääasiassa käyttänyt kiinteätä piuhaa, mutta koska hankin taulutietokoneen niin olisi kiva käyttää Wifiäkin. Yleensä taulutietokoneella alkaa wifi toimimaan, kun sammuttaa läppärin ja ottaa piuhat irti seinästä hetkeksi.

Tänään kun aloin tutkailemaan ja korjailemaan niin menin sitten poistamaan olemassa olleen langattoman verkon kokonaan ja siitähän se riemu sitten alkoi. Hyvä, että kone edes tunnistaa langattomia ja jos tunnistaa ja yhdistää niin pysyy yhdistettynä vain pienen hetken eikä suinkaan ilman piuhaa. Vianmääritys kehottaa vain ottamaan johdot irti seinästä. Ottanut piuhat irti, rebootannu kymmeniä kertoja. Välillä auttaa, välillä ei.

Olen ottanut NAT:n pois päältä ja vaihtanut siltaukseen (Bridge). Edes jotenkin toiminut yhteys (langaton lähiverkko) katkeaa tässä vaiheessa eikä henkiin enää saa. Alunperin oli tarjolla kanavia 1-10, mutta sitten yhtäkkiä enää 5-13? Kokeillut kanavia 1, 6, 11. Ei auta. Suojaus WPA-Mixed.

Kone Sony Vaio VPCEB4S1E. Vasta nyt tuli mieleen voisiko sillä on jotain tekemistä asian kanssa. Käyttöjärjestelmä Windows 7. Langaton kyllä oli epävakaa myös HP:n ja Windows Vistan kanssa.

Voisiko olla mahdollista, että reititin on liian vanha eikä edes sovellu nykyisen nettiyhteyteni kanssa (110 M latausnopeus)?
1296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Päivän selvä juttu! Tuskin toimii puihallakaan kun wlan katkaisee.

Ei toi A-link WNAP Kykene tollaisiin vauhteihin!
Tarvitset kunnon reitittimen.
Kokemuksesta voin sanoa! itse tuskailin kanssa vastaavan ongelman kanssa moneen kertaan, nyt sen jo osaa aavistaa, ja kokeilla heti kunnollista wlan reititintä.
mm Dlink dir-855 pysyy ainakin kyydissa, myös uudet asuset on kanssa ok.

Bridge tilaan vaihtaminen ja natin poiskytkeminen tuo vain ip ongelman joten sellaista ei kannata tehdä, sen sijaan salauksen poisto auttaa vähä, kun vaihtaa sen mac suodatukseen, Mutta Sun netti niin nopea että toi ei kykene siihen millään!

Joku laadukas Linksys, Asus tai D-link... kehiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-nörtti kirjoitti:

Käytössä Cisco modeemi ja A-link WNAP reititin. Jälkimmäiseen päivitin uusimman firmwaren, mutta sekin on vuodelta 2010. Ei vaikutusta langattoman kenkkuiluun. On toiminut satunnaisesti, pääasiassa käyttänyt kiinteätä piuhaa, mutta koska hankin taulutietokoneen niin olisi kiva käyttää Wifiäkin. Yleensä taulutietokoneella alkaa wifi toimimaan, kun sammuttaa läppärin ja ottaa piuhat irti seinästä hetkeksi.

Tänään kun aloin tutkailemaan ja korjailemaan niin menin sitten poistamaan olemassa olleen langattoman verkon kokonaan ja siitähän se riemu sitten alkoi. Hyvä, että kone edes tunnistaa langattomia ja jos tunnistaa ja yhdistää niin pysyy yhdistettynä vain pienen hetken eikä suinkaan ilman piuhaa. Vianmääritys kehottaa vain ottamaan johdot irti seinästä. Ottanut piuhat irti, rebootannu kymmeniä kertoja. Välillä auttaa, välillä ei.

Olen ottanut NAT:n pois päältä ja vaihtanut siltaukseen (Bridge). Edes jotenkin toiminut yhteys (langaton lähiverkko) katkeaa tässä vaiheessa eikä henkiin enää saa. Alunperin oli tarjolla kanavia 1-10, mutta sitten yhtäkkiä enää 5-13? Kokeillut kanavia 1, 6, 11. Ei auta. Suojaus WPA-Mixed.

Kone Sony Vaio VPCEB4S1E. Vasta nyt tuli mieleen voisiko sillä on jotain tekemistä asian kanssa. Käyttöjärjestelmä Windows 7. Langaton kyllä oli epävakaa myös HP:n ja Windows Vistan kanssa.

Voisiko olla mahdollista, että reititin on liian vanha eikä edes sovellu nykyisen nettiyhteyteni kanssa (110 M latausnopeus)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu