Näyttötutkinto (erityiskoululla) raskaana, apuva!

Kaito

Moi! Suoritan Koulunkäynnin- ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkintoa. Syyslukukaudella olisi tarkoitus tehdä kaikki neljä tutkintoon kuuluvaa näyttöä (työkokemusta on jo ennestään jonkinverran esim. ip-kerhosta). Pari kuukautta olen ensin työssäoppimassa päiväkodilla, jossa suoritan samalla kaksi ekaa näyttöä, ja sen jälkeen pari kuukautta erityiskoululla, jossa suoritan viimeiset näytöt ja valmistuisin jouluun mennessä.

Mietityttää tässä vain se, että olen raskaana, laskettu aika menee helmikuun 20. päivän tienoille. Ensinnäkin pelottaa, mitä se kamala stressi aiheuttaa lapselle, minä nimittäin todella jännitän ja pelkään jo koko syksyä, mutta ajattelin silti olevan järkevää suorittaa koulu ennen synnytystä kun ajallisesti hyvin ehdin eikä jää sitten pyörimään tulevaisuuteen.

Sitten pelottaa vähän se erityiskoulu... Olen jo siinä vaiheessa aika pitkällä raskaudessa, ja pelkään että joku lapsi raivareissaan vaikka potkaisee mahaan tms. Esim. kehitysvammaisten kanssa ei varmaan olisi niin paha, mutta eikös ne nykyään ole aika sekaryhmiä nuiden diagnoosien suhteen, ettei voi valita minkälaisten lasten kanssa työskentelee?

Onko joku ollut samanlaisessa tilanteessa, tai olisiko jollain jotain kannustavaa sanottavaa..? Mitähän tästä oikein tulee :(

1

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mamma vain

      Älä huoli..Kyllä ne siellä harjoittelupaikassa ymmärtävät kun suurin osa hoitajista on naisia joilla kokemusta raskaanaolemisesta.Jokainen odottava äiti pelkää ja stressaa aina jotakin :) Silti lapset syntyy ihan terveinä:) Lapsi rauhoittuu kohdussa kun sinäkin rauhoitut.Ajatteles niitä äitejä jotka sodan jaloissa synnyttävät lapsiaan..
      Meistä Suomalaisistakin moni syntyi sodan jaloissa..Ja hyviä ihmisiä syntyikin:) Itse olen ollut molemmat raskauteni töissä sairaalan ea ja siellä vasta sekavaa sakkia onkin..mutta jos on ollut vähänkään epäilys agressiivisuudesta -en ole ottanut sellaisia potilaita.KYLLä sä pärjäät! Tsemmppiä opintojen loppusuoralle ja odotuksellesi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      992
    4. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    5. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      902
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      759
    Aihe