Rotikkani (7,5kk) on arkajalka kohdatessaan toisia koiria.

ValiPpP

Hei vaan!

Meidän narttu-pentu on hieno neiti, oppinut perusasiat hienosti ja nopeasti. Omaa myös hyvät hermot, eli jaksaa opetella. Hän on erittäin sosiaalinen koira mitä tulee toisiin ihmisiin. Ovikellon pirahdus on maailman iloisin asia! :) Kadulla silittelijöitä riittää, ja kertaakaan ei ole pelännyt ihmistä vaan pusuja jakelee.

Vaan sitten kun kohtaamme toisen koiran, häntä kyllä heiluu mutta arasti ja koipien välissä, korvat menee luimuun ja arkajalkaisuus tulee pintaan. Monesti samankokoisia, tai isompia, jopa pienempiäkin koiria pelkää. Utelias on tutustumaan, mutta pelottaa..

Koirapuistossa tykkää leikkiä muiden koirien kanssa, vaan sama homma kun astutaan portista sisään: Häntä koipien välissä alistuneena antaa muiden haistella ja pikkuhiljaa uskaltautuu muiden kanssa juoksemaan. Painimaan ryhtyy mutta AINA "häviää" eli alistuu toiselle koiralle, näyttää mahan. En tiedä onko tämä hyväksi jos aina on hierarkkiassa matalemmalla kuin muut?
Koiran kanssa kun kotona leikitään esim. vetopeliä, niin kyllä pentu silloin murisee ja ärisee niin kuin kuuluukin, mutta koirapuistossa ei ole koskaan ärissyt painin tiimellyksessä toisille koirille, tai muutenkaan. Onko normaalia?

Onko tämä ikä-asia? Tuleeko koiraan varmuutta muiden koirien tapaamisen suhteen myöhemmin, kenties vuoden iässä?

Kyllä koira on silti tarkkaavainen, kovasti katselee ympärilleen ja muuten rohkea, kerran jopa haukahteli puliukolle kun lähestyi meitä.

Kiitos vastaajille!

5

245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rusettirinta

      Sulla on tosi fiksu pentu. Tietää mitä täytyy varoa ja osoittaa sen selkeästi toisille koirille, että minä olen kiltti. Niitä kun on sellaisiakin, jotka osoittavat pelkonsa hyökäten, purren. Herää vähän kysymys, onko pentu kokenut kasvattajalla emonsa tai toisen koiran hyökkäyksen, josta pelästynyt. Tuo noin voimakas alistuminen osoittaa vähän sitä.

      Pennun kehitykseen kuuluu varovoisuus juuri tuossa pentuvaiheessa ja kokemuksen myötä häviää noin 18kk:n ikään. Sen jälkeen pentu kokee olevansa jo tasavertainen muihin aikuisiin koiriin nähden. Tässä pentuvaiheessa onkin tärkeää huolehtia tarkkaan, että pentu saa ainoastaan myönteisiä kokemuksia toisista koirista. Saattaa myös olla, että pentu on sen tyyppinen, ettei oikein haluakaan koirakavereita, vaan yrittää hyväksyä, kun on pakkotilanne. Sen huomaa, jos pentu menee kohti laumaa ottamaan kontaktia tai juoksee poispäin, ikään kuin takaa-ajettuna. Koirapuistoilu ei ole mikään välttämättömyys tuon tyyppiselle koiralle. Parempi vaihtoehto on katukävely ja totutus samalla ohittamaan, sekä kokemaan katuvilinää.

      Olen varma, että saatte kivan koiran tuon tyyppisestä pennusta, kunhan aikuistuu. Onnea teille!

    • Demi

      Meillä 8kk ikänen narttu ja käytös tismalleen samaa:)

    • voi elämän kevät

      Hmmm.,eipä kuulosta kovin luonteenomaiselta käytökseltä , oma , nyt kohta 2 vuotias narttu rottweilerini , ei ole kertaakaan laittanut häntäänsä koipien väliin, alistunut toisille koirille .
      samaa mieltä , epäilen koirasi kokeneen jonkun ikävän kokemuksen.

      Itse puistoilin koirani kanssa 1 vuotiaaksi asti ja silloinkin vain tuttujen ja turvallisten koirien läsnäollessa , läksin pois kun alkoi olemaan liikaa hulabaloota.
      samoin katsoin tarkasti ettei koirani joutunut minkäänlaisiin tappeluihin.



      Nuorempana oli "mörkökausi" , vuhvutteli roskalaatikoille , suhtautui epäluuloisesti pensaisiin :)

    • Demi

      Meillä on tuttujen koirakaverien(urosten ja narttujen, rottweilerien ja muiden) kanssa jopa dominoiva, mutta tosiaan esim puistossa aluksi on häntä koipien välissä kunnes vapautuu. Puistossa ei olla nyt hirveästi käyty, koska ekojen juoksujen jälkeen ei ole oikein tykännyt vieraista uroksista, jotka nuuhkii takapuolta, stressaantuu niistä, tutuille pojille näyttää kyllä kaapin paikan:) Muutoin kaikinpuolin kiva ja helposti koulutettava rottweiler, tokossa oli jo pikkuisena maltillinen ja piti katsekontaktia kun muut pennut vaan häsläsi, myöskin toisten koirien ohitukset ovat aina sujuneet erinomaisesti, koska hakee katsekontaktia/palkkaa eli jotain hyötyäkin tästä arkuudesta. Meillä arkuus johtunee siitä että kun tuli meille 4kk iässä niin oli sitä ennen elänyt lähes pelkästään piharakennuksessa, mutta paljon on rohkistunut. ihanneluonteinen ei toki ole, mutta oikeissa käsissä erinomainen koira:)

    • mie-78

      kuulostaa ihanalle, herkälle, kiltille koiralle :) kyllä se siitä reipastuu kun tulee ikää ja itsevarmuutta lisää. parempi mielestäni tuollainen käytös kuin uhoava tms. ;) meillä on kohta 2v uros ja samanlainen ihana mammanpoika sekin on aina ollut. iän myötä itsevarmuus on kasvanut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4404
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2948
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2815
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      114
      2557
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2489
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2228
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2180
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2068
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      2018
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1995
    Aihe