Bion uskoon tulo

Olemme hiukan hämmentyneitä perheessämme, kun sijaislapsen bioäiti tuli rytinällä uskoon. Toivomme hänelle hyviä asioita ja tasapainoa elämään. Täältä olen lukenut kuitenkin, että joissakin tapauksissa se on ollut hämäystä tms.

Minkälaisia kokemuksia teillä on? Sijaisperheet ja biovanhemmat? Onko uskoon tulo tuonut elämänhallintaa nopeasti? Ainakin varmaan paremman suunnan?
3597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Myös täällä biovanhemmat "muuttuivat" yhtäkkiä "uskovaisiksi", mutta se ei ilmeisesti ollut aivan aitoa (ilmeisesti kyse oli vain puheesta, ei todellisesta uskosta), ja meni heti ohi (yhdellä tapaamiskerralla olivat niin uskovaisia, ja olivat käyneet jossakin tapahtumassa). Käyttäytymiseen ja alkoholinkäyttöön tuo vaihe ei ollut vaikuttanut, ja seuraavalla tapaamiskerralla olivatkin uskonasiat unohtuneet. Vaikka hyvähän se olisi ollut, jos heidän elämäänsä olisi tullut sisältöä vaikkapa uskosta.

Mutta tässä oli kyse eri asiasta; todellisen uskoon tulon luulisi jollain tavalla vaikuttavan elämään.

Äänestä

laitoin kysymysmerkin, kun vieläkin olen itse ihmeissäni mokomasta uskosta.

kyse on kuitenkin omiin kulutusluottoihinsa ylivelkaantunut kälyn perhe ja heidän uskoon tulonsa.

alkoivat selittää, että ei heillä itsellä ollut osaa, ei arpaa veloistaan.Jumala vain kutsui heitä ja kun muu ei heitä maallisesta erottanut, niin Jumala antoi velat ja konkurssin, jotta he löytäisivät USKON.

ja samalla alkoi pohjaton mollaaminen ja tuomitseminen meitä muita kohtaan. me kun emme olleet Jumalan lapsia, kun meiltä puuttui omakohtainen herätys. ja USKO.

kuitenkin, jos ajattelee vain heitä ja heidän elämäänsä, niin uskoontulo on luonut heille uuden verkoston ympärille uskon veljistä ja sisarista ja he voivat hyvin omassa pikkupiirissään samoin ajattelevien keskellä. heidän oma elämänsä ja elämänlaatunsa on parantunut. raha-asiat ovat nyt jotenkin järjestyksessä, on työ ja usko.

ja aina tilaisuus tuomita meitä synnissä jatkavia, joilla on edelleen se omaisuus tallella.

eli loppukaneettina: jos biot todella ovat herätyksen saaneet, voi olla että he seuraavaksi seisovat Raamattu kainalossa portaillanne tuomisemassa teidän syntistä elämäänne.

tai sitten ei.

Äänestä
  • Meillä bioäiti tuli muka uskoon ja hänen asianajajansa sanoi, että kaikki on nyt muuttunut.
    Äiti pyysi anteeksi käytöstään lapsia kohtaan jne.
    Sossu meni tähän halpaan myös. Nyt kaikki on hyvin jne.
    Onneksi sitä usko-vaihetta ei niin kauan kestänyt ja lastensuojeluilmoitukset naapureilta jatkui...

    Olen kuullut monien biojen käyttävät tätä keinona saada lapset kotiin.
    Mitä uskoon tulo auttaa?????? Lapset ovat jo liikaa kokeneet.
    Uskoontulo oli myös keino saada pois lapset meiltä, kun emme olleet samaa uskontoa.
    Meidän olisi pitänyt viedä telttajuhliin ainakin kerran kuukaudessa jne. (asianajaja sanoi)
    Tosin bioperhe ei itsekkään käyneet missään sellasissa. Et silleen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiina kirjoitti:

Olemme hiukan hämmentyneitä perheessämme, kun sijaislapsen bioäiti tuli rytinällä uskoon. Toivomme hänelle hyviä asioita ja tasapainoa elämään. Täältä olen lukenut kuitenkin, että joissakin tapauksissa se on ollut hämäystä tms.

Minkälaisia kokemuksia teillä on? Sijaisperheet ja biovanhemmat? Onko uskoon tulo tuonut elämänhallintaa nopeasti? Ainakin varmaan paremman suunnan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu