Väkivaltainen sijoitettu.

Neuvoja ei ole antaa,mutta hattua nostan sinulle ja toivon jaksamista. Toivottavasti nuo sijaisperheiden morkkaajat lukevat tekstisi huolella ja miettivät asiaa vielä huolellisemmin.

Ihan heti hakisin apua, esim. lasten psyk.polilta, pyydät sossulta apua ellet tiedä miten toimia. Ensin voit viedä lapsen lääkärille, josta antavat sitten lähetteen psyk.polille.

Jotain apua tarvitsette. Tilannehan pahenee luultavasti iän mukana. Mikä on lapsen tausta? Onko häntä kohdeltu kaltoin lapsuudessa vai olisiko hänellä perhe, josta väkisin viety ja siksi käyttäytyy noin? Suhde oikeisiin vanhempiin on tärkeä, jos eivät ole vaaraksi (väkivaltaisia) lapselle. Onko neurologinen puoli tutkittu? Ei ole oikein muita lapsia kohtaan, että saavat pelätä. Jokin syy pahalle ololle on olemassa. Tällaiset tilanteet juuri vaativat aikuiselta taitavuutta ja osaamista ja tietoa.

Tässä hyvä esimerkki bioille jotka marmattavat että sijarit rahastaa.

Lapsi voi todellakin olla hankala ja sitä ei rahassa mitata. Niin , sijaislapsi voi olla kovia kokenut pienenä joka saattaa sitten heijastua isompana.

Tsemppiä sulle aapee, nostan hattua sulle ja toivottavasti saat jostain vinkkiä lapsen käytökseen tms.

Marma marma, marma marma marma... Siinä sinulle riidanhaastajalle. marma. marma

Hei!

Tarvitte kovasti apua ja jaksamista koko perhe. En tiedä onko tästä konkreettista apua, mutta toivottavasti ainakin lohtua tuo kirja Toisten lapset. Se on amerikkalaisen erityisopettajan Torey Haydenin tosikertomus kouluvuodesta, jossa luokalla oli todella väkivaltainen lapsi (nähnyt isänsä tapon, 7 eri sijaisperhettä).

Opettajalla konstina väkivaltaisen riehumiskohtauksen aikana oli sulkea poika syliinsä pojan selkä vatsaansa vasten. Vähitellen kohtaukset heikkenivät. tietysti paljon empatiaa ja välittämisen osoittamista vaadittiin muutenkin.

Olipa hupaisa ketju :D

Se on vain niin turhan usein niin, että me marmattajat olemme ottaneet yhteyttä ammattiauttajiin esim. juuri tuollaisen lapsen käytöksen takia... sillä seurauksella, että lapsi siirretään sijaisvanhemman ihmeteltäväksi ja aloituksessa nähdään lopputulos.

Sijaisvanhempien kirjoituksissa ei voi muuta kuin ihmetellä sitä TIETÄMÄTTÖMYYDEN määrää, kun kehotetaan "meitä marmattajia" lukemaan, millaista sijaisvanhemmilla on. :D

Eräskin samanlainen, aggressivisuuteen taipuva poika otettiin aikanaan huostaan, se alkoi ensin avohuollon sijoituksena, kun erityislastentarha oli kiinni kesän, mutta eihän sossu halunnutkaan upeasta saaliistaan luopua, aina löytyi jokin syy, miksi ei voi kotiuttaa. Äitiä teki kovan rumban, mm. myi asunnon ja vaihtoi suurempaan sossujen vaatimuksesta varmaan kymmenkunnan muun vaatimuksen lisäksi. Mikään ei sossuille riittänyt, sossut vaihtuivat koko ajan, eikä heistä kukaan lopulta enää tiennyt, miksi lapsi lopulta oli huostassa. Viimein äiti kuoli liikenneonnettomuudessa, mikä tietenkin oli voitto sijareille, siis toiselle sijaisperheelle, ensimmäiset olivat luovuttaneet jo aikoja sitten.

Taitaa monellakin käydä kateeksi tällä palstalla moinen mäihä.

Ja sijoituksen syy oli aikanaan se kesän suljettu erityislastentarha ja sossut keksivät välittömästi, miten "paljon äidin elämä helpottuisi, kun jatketaan tätä sijoitusta vielä siellä ja siellä". Tällä hetkellä pojan kohtalosta ei ole tietoa, säälittää vain raukka, isovanhemmat ovat niin iäkkäitä ja sairaita, että heistä ei ollut huoltajiksi.

Niin että kyllä marmattajat tietävät, millaista on erityislapsen tai muuten erittäin vaativan lapsen kasvatus on. Ei kai me muuten väsyttäisi niin, että ulkopuolista apua välillä tarvitaan, mutta sitä ei vain ole meille ikävä kyllä juurikaan tarjolla. Ai niin, paitsi huostaanotto tietenkin.

Siirto toiselta palstalta kun joku suuttui sijareiden toiveesta, että biot näkisivät heidän työnsä:

"Ymmärrän hyvin aloittajan pointin ja myös hänen suuttumisensa sijareiden ylimielisestä asenteesta, sillä sitähän se on.

Eikä tuossa ole lopulta kyse vain yhdestä ketjusta, vaikka se esimerkkinä onkin, vaan kyse on paljon suuremmasta yleisestä bio-vanhempia mollaavasta ja väheksyvästä asenteesta, jonka luomiseen kaiken totuuden nimissä sijareilla on suuri osuus.

Kun sijarit toivovat meidän näkevän, millaista heidän työnsä on, niin en minä ainakaan halua nähdä, millaista erityislapsen on olla upposen oudon, vieraan ihmisen hoidossa, joka ei saa lapseen minkäänlaista kontaktia ja ymmärrystä lapsen tunnetasolla. Yleensä hänellä ei myöskään ole minkäänlaista kokemusta ennestään olla erityislapsen kanssa missään tekemisissä.

Itse olen erityislapsen vanhempi ja joskus lapsen pienenä ollessa olin niin väsynyt hoitoon, että ihmettelin monesti, mistä saan voimia seuraavaan päivään, mutta pitikin ottaa vain hetki ja tunti kerrallaan. Apua ei tullut mistään, arvostelua, epäilyä ja lyttäystä siitäkin edestä, mikä ei varmasti auttanut jaksamisessa.

Olenkin kirjoittanut tänne joskus, että ainakaan neurologisten oireyhtymien lapsia ei pitäisi ottaa huostaan kuin äärimmäisessä hädässä, mutta valitettavasti heitä otetaan paljon huostaan just palvelujen puutteen takia, ihan vain vanhemman uupumuksen vuoksi. On jotenkin niin systeemiä ajatellen tyrmistyttävää lukea, kuinka sijarit väsyvät, vaikka heillä on lomansa, taattu toimeentulonsa yms. Tilanne on aivan eri kun moni bio joutuu kärvistelemään vielä rahan puutteen takia, jos on jäänyt töistä pois hoitamaan lasta kotona.

Esim. AS-lapset tarvitsevat hirveän tarkat rutiinit, mieluummin minuutilleen aina saman aikataulun kaikille asioille ja tutun, turvallisen aikuisen lähelleen. Heidän on hirveän vaikea, vaikeampi kuin muiden, sopeutua huostaanottoon ja uusiin olosuhteisiin. Sellainen lapsi myös kärsii huostaanotosta valtavasti ja heistä jokainen reagoi siihen omalla persoonallisella tavallaan, joku kääntyy sisäänpäin masentuneena, voi olla itsetuhoisuutta ja joku suuntaa suunnattoman pahan olonsa ulos päin ja ympärillä oleviin ihmisiin.

Ei tämä yhteiskunta ole ainakaan erityislapsille lapsiystävällinen ollenkaan, koska heistä suurin osa jää kotonaan kaikkien tuki- ja kuntoutustoimien ulkopuolelle, johon olisivat lakien mukaan oikeutettuja. Riippuu niin täysin kotikunnasta, millainen kohtalo lapsella on kuntoutuksen suhteen on. Mutta huostaanotosta hän taantuu ja varmaan sitä enemmän, mitä paremmista olosuhteista hänet irroitetaan.

Voin vain kuvitella, miten koville ap:kin on joutunut ja sitä taustaa vasten tajuan myös hänen suuttumuksensa. En minäkään ymmärrä, miten sijaisvanhemmista voi löytyä niin ymmärtämättömiä, että he eivät tosiaan tiedä, miten paljon, ehkä enemmän kuin heillä, täällä ymmärretään ja tiedetään myös kokemuksen kautta erityislasten hoidosta ja kohtelusta. "

Meillä on parhaiten auttanut sylissä pitäminen ja ratsastus.
Olemme toki käyneet psygologiset, neurologiset testit läpi ja terapioissa.
Mutta lääkärin kanssa olimme samaa mieltä, että tällä hetkellä riittää terapiaksi koulu ja ratsastus.
Koimme lapselle tulevan lisää ahdistusta kun piti käydä koulun lisäksi
2:lla eri terapeutilla....
Paras lääke lapselle on ollut ratsastus.
Emme saaneet sitä kelalta terapiana, mutta sosiaalitoimi tuli mukaan kustannuksiin.
Lapsi on yksityisoppilaana käynyt tunnilla- ja aina on sama hevonen.
Lapsen ja hevosen välisen kiintymyksen voi nähdä.
Ja nyt ollaan menossa 5:llä luokalla ja aika harvoin on enää isoja "kohtauksia".
Toki sellaisia normaalia kiukunpuuskia on, mutta isot ovat jääneet pois.
(Siis lyömiset ja tavaran heittelemiset).
Olihan se niin että muut lapset lähti heti kauemmas ku tilanne uhkas tulla päälle- ja aikuisista toinen oli lapsen lähellä.
Meni monta vuotta että toisen aikuisista piti olla lähellä lasta koko ajan.
Koulussa lapsen vierellä oli luokkakohtainen avustaja.
Sylissä ollessa on riehumisen jälkeen tullut itku....

Niin ja kuinka pääsimme noihin tutkimuksiin:
Koulun terveydenhoitaja laittoi asiaa eteen päin biovanhempien, sossun, opettajan, erityisopettajan ja meidän yhteisen palaverin jälkeen. Palaveria ehdotimme biovanhemmat ja me yhdessä.