Kyllä on ely-keskukselta palikat aivan hukassa,saimaan vedenpinnan säätelystä. Pankaa nyt per...le luukkuja levälleen,että saadaan pintaa laskemaan. Aivan tajutonta suhlaamista juoksutetaan liikaa matalan veden aikaan ja liian vähän korkean veden aikaan. Juoksutusten muutoksiin pitäisi reagoida hyvissä ajoin sillä saimaa on senveran iso lätäkkö.että muutokset toteutuvat hitaasti. Nykyisin on jo pjtkän ajan sääennusteita käytössä. Energiayhtiöllä ja veli venäläisellä ei pitäisi olla nokan koputtamista saimaan säännöstelyyn tarpeen mukaan. Rantaasukkaiden pitäisi ruveta vaatimaan valtiolta vahingonkorvauksia vedenpinnan suuren vaiteluiden aiheuttamista haitoista.
saimaan vedenpinta
eenokki
955642
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 95
Vanhimmat
Heh...ihan sama tuntuma minullakin. Tänään Haukiveden rannalla olevan mökkimme laiturille ei päässyt kuivin jaloin. Viime vuonna rakennettu laituriterassi on alle 10 cm vedenpinnan yläpuolella. Oli rakennettaessa yli 1 m:n. On se vaikeaa tuo vedenpinnan korkeuden säätäminen. Jo keväällä kerrottiin, että Kallaveden pinta oli puolimetriä yli keskiveden korkeuden. Nämä sateet nostavat lisää. Hidas takaisinkytkentä, tyypillistä valtion touhua.
Nyt vesi on laiturin pinnan tasolla. No, kohta lokin p:t eivä ole laiturilla kiusana.
Totta turiset, pitäs olla ite jokapaikassa :)
Kannattaisiko varautua pinnankorkeuden vaihteluun, ei pitäisi olla mikään ongelma.
Täällä meren rannalla korkeuden vaihtelu on yleisesti metrin luokkaa ja enemmänkin, mutta ei se mikään ongelma ole kun sen tietää.
Kallavesi - Haukivesi - Saimaa -alueella vuosittaiset korkeusvaihtelut ovat paljon vähäisemmät, kuin meren rannnoilla. Järvien pinnankorkeuksia säännellään ( tai ainakin pitäisi ) meren ei. Kyllä se on ongelma, jos säännöstelijät sössivät. Meren ääressä asuvat eivät tätä tiedosta/ tajua. Viimeksi Haukiveden vedenkorkeus on ollut tällä tasolla n. 40 vuotta sitten. Siitä on muistona valokuva.
Muuten, rannikolla vedenkorkeuden vaihtelu on reilusti enemmän, kuin /- 50 cm, varsinkin Pohjanlahden perukoilla.
Voitte katsoa linkistä, miten Saimaan pintaa on nostatettu viime talvena.
Uutisen mukaan tulvavaaraa ei ole. Nyt sellainen on käsillä.
Jos viranomaiset aiheuttavat tulvan ja taloudellisia vahinkoja, niin miten lie korvauksien laita?
http://yle.fi/uutiset/saimaan_pinta_nousee_-_tulvavaaraa_ei_ole/5058700
Saimaan pinta tulee ennusteen mukaan tästä vielä nousemaan. Nyt viimeistään luukut auki!
http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/04/l041121001y/wqfi.html
Juoksutusten määrä tällä hetkellä on niin pieni, että ei vaikutusta. Sateet nollaavat tehon. LähiVIIKKOINA tekevät päätöksen tulisiko juoksutuksia lisätä. Verkkaista on.
http://www.esaimaa.fi/Online/2012/07/19/Yle: Runsaat sateet nollaavat juoksutusten tehon Saimaalla/20121213/4
Kuka mahtaa olla se neropatti, joka on tuollaisen sopimuksen mennyt tekemään : "Suomen on sopimuksen mukaan korvattava lisäjuoksutuksista aiheutuvat mahdolliset vahingot, näin sanoo Kaakkois-Suomen Ely-keskuksesta vesistöinsinööri Jukka Höytämö". Onko se Suomesta johtuva, että sadetta on ollut runsaasti. Mahtaako olla sama tilanne, jos vettä on vähän ja juoksutusta sen vuoksi olisi tarpeen rajoittaa.
Hyvä, jos korvauksia maksetaan. Naapurille.
http://yle.fi/uutiset/juoksutus_voi_johtaa_korvauksiin/6221847
Hyvin vähän ymmärrystä tulee Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen harjoittamalle juoksutuspolitiikalle. Talven aikana, ennen kevään sulamisvesiä, nostatetaan tarkoituksella pintaa ensin nostettiin keskiarvon yläpuolelle. Sanotaan, ettei tulva uhkaa. Sitten juoksutuspäätöksiä pitkitetään. Kun ne lopulta tehdään, on juoksutuksen volyymi niin pieni, että sateet lähes kumoavat vaikutuksen. Nyt todetaan, että "tilanne näyttää heikommalta".
Kyllä suomalaiset ovat viisaudessaan tehneet sellaiset sopimukset venäläisten kanssa,että jos matalan veden aikaan joudutaan juoksutusta pienentämään määrätyn rajan alle, niin suomalaiset maksaa viulut venäläisten voimalaitosten energiameneteykset.
Sama idioottisopimus on myös Suomessa! Voimalaitokset omistavat vedet tai sen energiapotentiaalin?
Ja me ressukat maksamme taivaan sateista.
Viimevuoden heinäkuusta veden pinta on noussut 110 cm, mittasin tänään. Silloin rakensin laiturille sivutason ja parin päivän aikana vesi on noussut tason päälle. Pah !
...tuota, onko 1,5 m vaihtelu muka vähän?? Viimeksi 2008 oli vesi näin korkealla, sitten tultiin 1,5m alas, ja nyt ollaan taas tulvakorkeudessa... Terveiset Mietinsaaresta Suur Saimaalta...
Tuo vaihtelu on /- 75 cm ja järvialueilla perin harvoin niin tapahtuu. Merellä se ei ole harvinaista
Korjaus edelliseen: pitäisi olla ilmeisesti Kaakkois-Suomen ELY.
Jatkaa vaan nousuaan ja virkamiehet senkun ihmettelee tekisivät työnsä ministereitä myöten, täähän on jo täysin hölmöläisten touhua.
Sille vaan tiedoksi, joka ihmetteli, että kannattais varautua veden korkeusvaihteluihin, että kun järvellä on säännöstelyrajat ja vieressä kanava, johon vettä voi laskea, niin pinnan odottaisi pysyvän niissä ilmoitetuissa rajoissa.
Nyt on Saimaalla ja siihen kuuluvilla Pihlajavedellä ja Pyhäselällä voimassa keltainen varoitus nousevasta pinnasta. Ja ne vedet valuu siis aikanaan Saimaaeen eli vettä riittää. Ennusteen mukaan Saimaan pinta tulee rikkomaan rajan NN 76,6 jota siis ei pitäisi tapahtua.
Ympäristöhallinnon sivuilta voi lukea sellaisenkin tiedon, että Saimaan vedenpinta nousee elokuun loppuun mennessä 10-30 senttiä. Tieto on suurin piirtein heinäkuun puoliväliltä.
Nousua on nyt koko ajan ja tuo 30 senttiä näyttää aika oikealta arviolta. Entäpä kun siihen lisätään mahdolliset syys-lokakuun rankat sateet? Tästä sopasta nousee vielä aikamoinen älämölö. Vuosikymmenien mökkeilijänä en ole tällaista nähnyt kuin 80-luvun alussa. Silloin oli vastaava tilanne ja Imatran koskeakin juoksutettiin jatkuvasti yöt ja päivät auki. Viisas alkaa nyt jo varautua jonkinlaiseen katatrofiin syksyllä.
"Tästä sopasta nousee vielä aikamoinen älämölö."
No ihan varmasti.
Siis kun Saimaan pintaa on tarkoituksella viime talvella nostatettu ja sitten jos (kun) seurauksena on tulva.
Useammalla tuhon jälkiä korjaavalla lienee asiaa ELY-keskukselle. Ilmeisesti vain pitkä poutajakso voi nyt enää korjata asiaa.
.
Näyttää ikävä kyllä tosi pahalta kun järki on kateissa hallitukselta,eduskunnalta ministereiltä ja virkamiehiltä. Nopeasti tehdään vain Kreikan ,Espanjan ym. hanttapulimaiden avustuspäätökset. Saimaan yläpuoliset vedet aivan täynnä ja laskevat saimaaseen edes loppukesän kuivat kelit eivät enää pelasta tilannetta. Katastrofi tulossa.
Kyllä sateeton poutajakso ja päälle kunnon juoksutukset tähän pelastaisivat paljon. Kädet yhteen liitä! Se on varmaan isompi apu kuin virkamieskoneistolta on odotettavissa :)
Ongelma on siinä kun Venäjä pystyy hyödyntämään vain n. 750 kuutiota sekunnissa, ja jos enemmän lasketaan on siitä maksettava sanktioita. Nyt juoksutus lienee jo n. 800 / s ja sanktiot juoksee.
Herää kysymys voisiko Suomi rakentaa venäjän puolelle lisää kapasiteettia kun Venjä ei siihen kykene ja myydä sitten sähkön vaikka Venäjälle.
Suomen puolella max. lienee n. 1200 / s
Kun ei vain ymmärrä,että suomipoika maksaa ohijuoksutuksesta mitään. Kyllä laatokkaan vettä mahtuu.
Ensi maanantaista alkaen juoksutusten on määrä nousta 900 kuutioon.
Se on enää myöhäistä pyristellä kun paskat on jo housussa. toki parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Jos oikein katsoin, vettä tulee ennusteen mukaan Saimaaseen nyt ja lähiviikot noin 1000 kuution / sek vauhdilla.
Jos juoksutus on 900, niin ei taida riittää, että pinta laskisi. Toki en ole vesistöinsinööri, enkä ymmärrä.
Kaikki normaalin maalaisjärjen omaavat ihmiset kyllä ymmärtävät tilanteen ja miten olisi ja pitäisi toimia, vaan ei ne elykeskuksen ihmiset jotka näitä päättävät. Eli miksi täysin ammattitaidottomat tomppelit siellä ovat päättämässä, henkilöt vaihtoon,ammattilaiset tilalle. Vai maksavatko energiayhtiöt lisäpalkkaa elypäättäjille.
jos vesi jää talveksi korkealle niin ensi kesänä Saimaan rannoilla on paljon vähemmään nykyisen rantakaavan vastaisia rantasaunoja.
Eikä uutta saa rakentaa samaan paikkaan kuin mihin 50-70-luvulla sai.
Ja siitäkös sinä iloitset,huvinsa kullakin.
Tuolla on erilaisia tulvaskenaarioita. Jotka toivottavasti EIVÄT toteudu
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=126261&lan=fi
Älä ole niin negatiivinen
Eikä se pahemmin huvita kun en pääse kuivin jaloin saunan ympäri :(
Toihan on tehty maaliskuussa 2012 ennen veden nousua
Tehty milloin tehty. Mutta se mikä siellä on,että mitä tapahtuu jos vesi nousee esimerkiksi korkeuteen 76,8 Lauritsalassa. Silloin kastuu 150 omakotitaloa ympäri Saimaata jne.
Mutta nyt siis helteitä ja kuivaa toivomaan.
Moni täällä kommentoivista ei ymmärrä sitä, että:
- Pielinen ei ole säännöstelty
- Saimaa ei ole säännöstelty
Se, että järvi ei ole säännöstelty, tarkoittaa sitä, että luontoon ei puututa vaan annetaan järven purkautua vapaasti, luonnonmukaisesti. Nyt on kuitenkin niin, että tähän luonnolliseen purkautumiseen voidaan näillä järvillä jossain määrin puuttua, mutta se tehdään vain todella poikkeuksellisissa tilanteissa ja tarkoin harkiten. Jos se tehtäisiin aina tai usein, kun näyttää olevan jonkinlainen riski (vaikka isokin sellainen) määrättyjen rajojen ylittymiselle, niin ei voitaisi enää puhua luonnontilaisesta järvestä, vaan Saimaasta oltaisiin tehty säännöstelyallas. Ette kai sitä halua, kai haluatte mökkeillä luonnonjärven rannalla? Vielä puhtaammin tilanne olisi luonnonmukainen, jos lisäjuoksutuksia ei käytettäisi koskaan, ei ääritilanteissakaan.
Ja mitä tulee Venäjälle toisinaan maksettaviin korvauksiin, niin niitähän maksetaan juuri luonnon peukaloimisesta, ei mistään muusta. Vähän sama tilanne kuin jos Venäjällä muutettaisiin jonkin joen uomaa keinotekoisesti niin, että jokin kylä jossain naapurimaassa jäisi veden alle. Kyllä silloin olisi kohtuullista, jos Venäjä korvaisi aiheuttamansa vahingot. Eri asia olisi, jos Saimaa todella muutettaisiin säännöstelyaltaaksi, silloin menisivät kaikki rajavesisopimukset uusiksi.
Perehtykää Saimaan juoksutussääntöön (löytyy Googlella), niin luulette vähemmän. Voimayhtiöillä ei ole tilanteen kanssa juuri mitään tekemistä.
Tiesittekö, että loppukesästä 1899 Saimaan pinta oli yli metrin korkeammalla kuin nyt ? Luonto voi tehdä sellaistakin, jos se niin haluaa. Ei se välitä, mihin joku on mökkinsä rakentanut.
Nimimerkille zwqpp.
Saimaan juoksutusten pääsäännön ensimmäinen lause:
"Vedenjuoksutusta Saimaasta tulee hoitaa niin, että Saimaan vedenkorkeus ja Vuoksen virtaamaa pidetään normaalina." Ja heti toisessa kappaleessa "Saimaan veden nousu tulvakorkeuden NN 76,60 m yli tulee pyrkiä estämään tai sitä tehokkaasti pienentämään." Ja vielä: pintaa ei saisi purjehduskaudella laskea alle rajan 75.1.
Mitä tuo on, ellei säännöstelyä? Ja se on annettu tehtäväksi tietylle viranomaiselle (K-S ELY). Ehkä pitää sitten puhua säätelystä tai valvonnasta, jos sanaa "säännöstely" ei tule käyttää.
Vuoden 1899 tilannetta on turha muistella. Silloin ajat oli yksinkertaisesti toiset.
Kyllä se on vaan niin, että joku on tyrinyt pahemman kerran tuon juoksutuksen kanssa. Jäiden tullessa saadaan sanoa monelle laiturille ja rantarakennukselle hyvästi. Olisiko ryhmäkanne tai joku muu vahingonkorvaus "vaade" elyä tai virkamieskuntaa vastaan sopiva herätys ymmärtämään tilanteen vakavuuden.
Ja vaikenemallahan asia hoidetaan, kun mitään ei ole tiedotettu toukokuun jälkeen:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=360620&lan=fi&clan=fi
Salassahan suomessa kaikki suhmuroidaan ja kansalaisia kusetetaan.
Kyllä on täysin munat...onta porukkaa ne jotka vastaavat saimaan vedenpinnan säätelystä. Mitään ei tapahdu veden korkeus eikun nousee,siis aivan käsittämätöntä, että näin annetaan tapahtua herätkää jo taulapäät ja pankaa vettä valumaan vuoksesta alas tarvittava määrä jotta saadaan pinta laskemaa..
Ei tätä kyllä voi järjellä käsittää.
http://yle.fi/uutiset/saimaan_tulvavahinkojen_torjuntaan_varaudutaan/6246370
Tiedetään tasan tarkkaan, mitä tapahtuu jos vesi vielä nousee. Ennusteet sanoo, että vesi nousee. Silti avata luukkuja lisää, vaan mieluummin suunnitellaan maavalleja ja kutsutaan kunnan edustajia palavereihin, että mitä tehdään, jos vesi nousee. Entäpä jos nyt tulisi vaikka viikon ajan kovia sateita?
Tarvitaan kai muutama veden alle jäävä jätevedenpumppaamo ja tehdassali, ennenkuin luukut avataan kunnolla. Mutta eihän se pinta sitten yhdessä päivässä laske.
Turha jauhaa pien saimaan likaisuudesta kun tahallaan annetaan saimaan vedenpinnan nousta yli äyräidensä. Kyllä nyt huuhtoutuu saimaaseen melkoinen määrä lisää paskaa,kalliiksi tulee mut rahaahan riittää!!!! Sitten mökkiläisten jätevedet huolestuttaa joka on kuin itikan paska valtameressä verrattuna maalta huuhtoutuvaan kiintoainekseen . Äly hoi älä jätä,tosin on jättänyt päättäjiltä aikoja sitten.
Ajatelkaas mitä maksaa nousseen veden aiheuttamat kustannukset.
- pesivät linnut
- penkereiden valumat
- laitureiden korjaukset(myrkylliset kestopuut)
- ym vauriot.
Puhutaan miljoonista ehkäpä jopa sadoista miljoonista!
Lehdessä tieto jotta vedenpinta nousisi arviolta vielä n.10 cm mutta ei kuulemma mitään hätää harkitaan "tarvittaessa lisäjuoksutusta" sitten joskus.On siellä kyllä melkoiset ääliöt töissä en paremmin sano. Katsotaan ensi keväänä mitkä vahingot jäitten lähtö aiheuttaa,saa veneellä väistellä vastaan uivia laitureita jos ei peräti rantasaunojakin,sun muuta sälää. Kiitos elykeskus jo etukäteen.
Tuo harkinta vaan ei jätä yhtään pelivaraa, jos romauttaa taivaalta vaikka kahtena päivänä peräkkäin 50 mm vettä.
Kaikki ojat on jo täynnä, maa ei ime paljoakaan. Kovat sateet näkyis suoraan pinnan nousuna.
Mikä ihme on, että nyt ei voida avata luukkuja? Nostaa juoksutusmäärää ja ehkäistä tuhoja?
Jos näyttää, että pienempikin määrä riittää, niin sitten taas luukkuja kiinni. Luin tai kuulin jostain, että täyden juoksutuksen vaikutus olisi 7 cm / kk. Sillä kun oltaisiin menty Juhannukselta asti, niin tilanne olisi edes vähän pare... En vaan voi käsittää.
Lisäys edelliseen.
Tarkoitin sitä, että kun luotetaan, että pinta jää tason 76,6 alle, eikä isompia tulvia tulisi, niin entäs jos tulee parin pv rankkasateet?
Tai viikon verran? Miksei suoraan voida nostaa juoksutuksia maksimimäärään pariksi viikoksi ja tarkastella tilannetta sitten uudelleen.
http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2012/08/23/Saimaaseen vielä jopa kymmenen sentin nousu/2012513978024/16
Kun menee tulvarajan yli, niin sitten kaakatetaan ei ennätetty varautua kun satoikin koko kesän niin paljon jne jne. Aikaa olisi ollut keväästä saakka mutta ammattitaidottomat tumpelot istuivat kädet ristissä ihmetellen mitähän seuraavaksi tumpeloitaisiin.
Juoksutuksia pakko lisätä ja näin myös LOPULTA tapahtuu...
http://yle.fi/uutiset/saimaan_juoksutus_poikkeuksellisen_suureksi/6275819
Jossain hyödytään, kun sitä vettä nyt on. Koski saa pauhata.
http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2012/09/04/Imatran koski esiintyy nyt tauotta/2012514038702/16
Miksi tuosta saimaasta taas vouhkataan,kun mitään hätää ei ole.Ainoastaan likainen vesi,joka on jokaisen saimaan rannalla asuvan tiedossa,on se suurin ongelma.Argumentointia kyllä esiintyy tulvista,mutta karu totuus on,että saimaa on jo aikapäiviä sitten pahasti saastunut.Tästä on jo faktatietoa,mutta tiedot salataan systemaattisesti.
Likainen lätäkkö,onneksi minä sain myytyä aikoinaan perinnöksi saamani kauniin rantatontin,mutta myyminen ei olisi ollut niin helppoa,jos nk.huvila ei olisi ollut näyttävä ja hyvin hoidettu.Kaipasin saaristoon ja näin myös onnekseni löysin mahtavan paikan.
Nyt on varsin mukava,erään mahtisuvun entinen kesäasunto varsinais-suomessa,ulkosaaristossa.Oma rauha,eikä pelkoa mistään tulvista,puhumattakaan naapurikateudesta,avuliaisuutta myös esiintyy,toisin kuin saimaan rannoilla.Saimaalla riitti jo hankkimani jahti hirvittävän kateuden ansaitsemiseen.Täällä siitä ei ole puhettakaan.Yritin joskus keskustella naapureiden kanssa,mutta aina puhe kääntyi veneeseeni,autooni,tms.Ehkä osaa harmitti ikäni,kun olin reilusti alle kolmenkymmenen.
Koita siinä sitten nauttia kesästä ja naapureiden kanssa puuhastelusta.Kesäisin valitettiin metelistä,kun käytin venettäni kuulema liian myöhään,yms.Nyt saunotaan ja nautitaan kauniista kesästä,mukavien naapureiden kanssa.
Saimaa on laaja-alainen,mutta kuinka sattuikaan,että minun lähistölläni olivat nämä kyräilevät ja kateelliset ihmiset.
Meri voi olla hyväksi ja kiva, että on löytynyt mieleinen paikka ja olet päässyt eroon ikävistä Saimaan ihmisistä.
Täällä vouhkataan Saimaasta ja sen eri vesistöistä varmaan siksi, että osalla palstalle kirjoittaneista on voinut olla hätä omaisuutensa puolesta. Tai sen puolesta, että esimerkiksi oman asuinpaikkani lähellä on peltoja veden alla. Sieltä liukenee vesiin valtavia määriä ravinteita. Läheinen venesataman autojen parkkipaikka oli pari viikkoa sitten lähinnä sorsien parkkialue, kun vettä oli sillä viitisen senttiä. Lienee siitäkin jotain vesistöön huuhtoutunut.
Kyllä edelleen ihmettelen, miksi järven pinta päästettiin näin korkealle, ennenkuin alettiin juoksutuksella painaa pintaa alas.
http://www.esaimaa.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2012/09/13/Saimaan vedenkorkeus karkotti majavat/2012114036861/68
:)
Ajankohtainen vesikatsaus: "Viimeisen viikon aikana Saimaan alueella on satanut yli 50 mm, minkä vuoksi vedenpinnan lasku on pysähtynyt ja jopa noussut muutaman sentin suuresta juoksutuksesta huolimatta. Vedenpinta kääntyy uudelleen laskuun lokakuun puolivälissä, jollei sää jatku vielä lokakuun alussa hyvin sateisena. Tämänhetkisen ennusteen mukaan Saimaan poikkeusjuoksutusta täytyy hyvin todennäköisesti jatkaa koko loppuvuoden ajan, jotta vedenkorkeus saadaan pysymään normaalivyöhykkeen ylärajan tuntumassa."
Eli ei nää määrät riitä ku liian myöhään ja liian vähällä juoksuttaa.
Pitäs nostaa maksimiin ja painaa sillä koko tämä vuosi loppuun.
Rannan asukkiein ja mökkiläisten valitukset ei auta. Tarvitaan teollisuudesta joku sanomaan, mitä pitää tehdä ennenku luukut aukee.
http://www.enonkoski.fi/uploads/liitetiedostot/tiedotteet/kympe_tulvaopas_2012.pdf
Nyt niitä tulvaoppaita alkaa kai tulemaan, mieluummin kuin että juoksutettas.
Vuonna 1955 Saimaata tyhjennettiin ennakkoon, että talven sulamisvedet sopivat.
http://yle.fi/uutiset/saimaata_tulvajuoksutettiin_jo_vuonna_1955/6293508
http://yle.fi/uutiset/saimaalla_varaudutaan_jo_tulviin/6320109
Kyllä tuo alkaa hiottaa itteänikin kun ostin mökin 3kk sitten saimaalta ja tällä hetkellä vedet jos nousee 40cm alkaa aitta uimaan.
Mökki lähtee 50cm kohdalla kellumaan :(
Vitun apinat eivät osaa reagoida yhtään suomen vetiseen kesään?
Totta toriset,mökkiläiset havaitsivat asian heti alkukesästä. Ely porukat heräsivät uniltaan aivan liian myöhään ja juoksutusmäärissä pihisteltiin,pihistellään edelleen nostakaa juoksutus 1200 kuutiometriin sekunnissa loppuvuodeksi voisi jopa tehota.
http://yle.fi/uutiset/tulvaoppaalla_heratellaan_kiinteistonomistajia_saimaalla/6329668
Jos ensi kevääksi tulossa tulvia, niin olisikohan mitenkään mahdollista, että juoksuttas vetta alta pois?
Vaikka koko talven ajan. Eipä varmaankaan. Onneksi Opas auttaa.
Saas nähdä miten käy.. juoksutus maksimit alkaa olla käytössä ja sateet jatkuu!
http://yle.fi/uutiset/ilman_lisajuoksutusta_saimaan_vedenpinta_olisi_nyt_16_senttimetria_korkeammalla/6331782
ELYn mukaan he VOISIVAT laskea pintaa lisäjuoksutuksin extra-10 cm. Siis jos juoksuttaisivat nykyistä enemmän vuoden loppuun asti.
Mutta ilmeisesti tätä ei tehdä???
Kovasti pitää tykätä Saimaan vedestä kun siitä ei raaski luopua.
ELY keskuksen ihmiset on aivottomia kun eivät tajua tilanteen vakavuutta! Vittu jos niitten takia mun omaisuus menee pilalle alkaa päitä putoamaan OIKEASTI!
Tämän höytämön jutut kuulostavat täysin bulshitiltä. UUsi ammattitaitoinen henkilö päätöksiä tekemään! Vettä reilusti enemmän v uoksesta alas.
"Jos loppuvuoden sää pysyy leutona, vedenkorkeus voi nousta 5-15 cm joulukuun loppuun mennessä."
Onneksi on mökki 10m saimaan pinnasta saa nousta minun puolestani
Minunpa mökki onkin 200 km:n päässä Saimaasta.
Pitikö tulla tänne kertomaan tuollainen asia??
Stana!
http://yle.fi/uutiset/saimaan_pinta_voi_nousta_viela_marraskuussakin/6360276
Kesäpaikan vedenpinta on nyt 5-10 cm alempana kuin elokuun lopussa.
Tänään aukasivat TAAS Varkauden ämmänkosken puoliksi auki kun yläpuolinen vesi on säädöksen alla.¤"(/%%(!"!!!
Kyllä alapuolen vedet taas nousee entisestään.....
Uitetaan mökit yläpuolelle niin ei tarvitse kärvistellä pinnan heittoa max. 10cm.
Mutta Ely-keskuksen tyyppihän on lehdessä todennut, että Saimaan tilanne on hallinnassa. Eikö se rauhoita sinua?
http://www.esaimaa.fi/Online/2012/11/07/Tulvariski paisuu Saimaalla/2012114481858/4?viesti=viesti_moderoinnissa#kommentti
http://yle.fi/uutiset/saimaan_vedenpinnan_noususta_ongelmia_vesilaitokselle/6366876
Kun alkaa jätevesiä tulemaan "väärään suuntaan" vessan lattialle, niin ei naurata.
Nyt se myrkyn lykkäsi!
Vuoksen vesistö on kestänyt lähes100 vuotta puunjalostus-, saha-ja selluteollisuutta kohtuu hyvin.
Talvivaarasta sinne valuu nyt uraania, raskasmetalleja, sinkkiä, lipeää ja paljon aineita joiden nimeä ei kukaan edes uskalla mainita.
Onneksi vedenpinta on korkealla niin päästöt laimenevat kunnolla ennen uimakauden alkamista.
Joo, muita ovat mangaani, lyijy molybdeeni...
http://www.mtk.fi/liitot/etelasavo/ajankohtaista/fi_FI/1352291926367/
MTK on vedonnut. Savonlinnan kaupunki on vedonnut. Yksityiset ovat vedonneet että juoksutuksia lisättäisiin.
Vaan ei auta. ELY antaa mieluummin veden nousta ja kehottaa kansalaisia varautumaan tulviin.
Jos edellinen "Kjkjvbpkb" liittyi Talvivaaran "juoksutuksiin", niin olen vahvasti eri mieltä!
Nyt pitää rakentaa patoja jotta kaivoksen päästöt eivät enää valu Vuoksen vesistöön.
Talvivaarasta valuu jäte/myrkkyvettä arviolta 3000-5000 kuutiota tunnissa. Saimaasta juoksutetaan 1000 kuutiota sekunnissa.
Eli tunnin Talvivaaran valuman verran vettä poistuu Saimaasta kolmessa-viidessä sekunnissa.
En silti tahdo vähätellä Talvivaaran jäte/myrkkyvesien uhkaa, enkä niitä Vuokseen halua.
http://www.esaimaa.fi/Online/2012/11/21/Saimaan tulva on sateiden armoilla/2012114614989/4
http://pohjoiskarjalanelykeskus.wordpress.com/2012/10/01/mitapa-jos/
http://www.esaimaa.fi/keskustelu/Keskustelua uutisaiheista/Saimaa tuli talviuinnille Myllysaareen/120981/
Vaikka Suomi joutuisi maksamaan juoksutksist Venäjälle miljoonan-kaksi, se on silti vähemmän rahaa kuin vaikkapa 10 tuhoutuneen ok-talon, maanviljelijöiden menetettyjen satojen ja tuhoutuneiden rantarakennusten yhteiskustannukset.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ympäristö/saimaan-juoksutuksista-lankeaa-miljoonalasku-1.28871
http://www.ita-savo.fi/Mielipiteet/12878156.html
Jo on aikoihin eletty!
Saimaaseen aiotaan juoksuttaa lisää vettä. Äskenhän maksettiin Venäjälle siitä, että vettä saatiin pois.
http://www.ita-savo.fi/Uutiset/13035850.html
Totta taitaa olla juuri tuli tuosta juttu uutisissa. Kuka se tuonkin hölmöyden maksaa.
Taas se saimaan säännöstelystä vastaavien tahojen,pöljyys ja ammattitaidottomuus nähtiin kun saimaa taas kerran päästettiin tulvakorkeuteen (menee vielä ylikin). Eikö nämä puupäät ikinä opi?. Täytyisi saattaa kyseiset päättäjät edesvastuuseen ja potkut persuksiin.
Haukiveden pinta on nyt n. 35 cm alempana, kuin oli tulvavuoden 2012 lopulla ja käyrästöjen mukaan nousu olisi pysähtynyt. Saimaalla nousu näkyy jatkuvan. Ei säännöllistelystä vastaavat opi historiasta mitään, jos heillä itsellään ei ole sen vuoksi mitään menetettävää. Me mökkiläiset saamme kärsiä nahoissamme. Meidän kesätorpalla ei ihan vielä pitäisi tulla Haukiveden pinnan korkeuden vuoksi ongelmia, mutta jos vielä 40 cm nousee, niin alkaa halkopinot kastumaan. Toivottavasti Saimaan nousu pysähtyy ajoissa. Olemattomien lumien sulaminen ei sitä ainakaan nosta, mutta jos sateet jatkuvat, niin ...
hahahahhahaa!! ihan oikein teille aaseille! hahahahahaa
merellä homma toimii. hajotkaa niihin lätäkköihin hahahahaha
Onkohan ELY-keskus jo oppinut , miten vedenkorkeutta pitää säännellä ?
milloika veden pinta laskee vastaa heti
Hei! Ely ja vakuutustoimisto harasoo! Meillä veden korkeus kans ongelma jäät rikko laitureita ei korvausta! Vesi on ollut ongelma milloin liian ylhäällä ja nyt ajateltu alkaa kiviä kasaamaan ettei kastu enää! Saaressa mökki ja ongelmia ollut eivät voi kun valittaa ei voi tehdä!
Täällä urjalassa matkun järven pintaa lasketaan 30 cm syyskuun 15 ja pidetään alhaalla kesäkuun 15 päivään ja tämä on 50 luvun perua pato on aatamin aikuinen ja estää esimerkiksi kalojen nousun järveen en tiedä onko tämä enään edes luvallista tämä säännös on tehty silloin kun on ollut paljon lunta mutta tampereen ELY keskus saamattomuudessaan hyväksyy tämän vaikka lupasivat rakentaa pohja padon suuria puheita suojatyöpaikalta
ELY kun on semmoinen suojatyöpaikka niin niitä ei yksinkertaisesti kiinnosta mikään normaali työn teko siinähän voi joutua tekemään vaikka oikeasti töitä
Tällä hetkellä Saimaan vedenpinta on todella alhaalla. Luokkaa -1 metri verrattuna kevääseen.
Miksi vuoksen juoksutusta ei lopeteta kokonaan, nii ei ryssä saisi sähköä suomen vesistöstä. Juoksituksen voisi siirtää muualle etelämmäksi.