Kirjoitin tuossa jokin aika sitten jutun kiusaamisesta Herätys.
Haluaisin kuulla teidän tarinoita koulukiusaamisesta.Yritän parhaani mukaan auttaa teitä. Yksin ei tarvitse olla.On aina joku joka kuuntelee.
Olenhan itsekin ollut ennen kiusattu pahasti.Mutta vahvistuin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
En tajua miksi pojat aina valittavat. Olen siis tyttö. Kirjoitin myös jutun siitä. Minun mielestäni pojat ovat aina valittamassa ja ovat sellaisia, kuin olen heidät kuvannutkin jutussani Miks pojat aina valittaa? Tai jotain sinne päin. Tarkoitukseni ei ole loukata ketään, mutta minun luokkalaiset pokat anenkin valittaa. Enkä ymmärrä miksi melkein kaikki ovat eri mieltä kanssani. Valittavatko pojat Teidän mielestänne? Sain muuten äidinkielestä kasin, vaikkei se tähän paljon mitenkään liity. Ajattelin, että kirjoituksestani saisi helpommin selvää, jos olisin kirjoittanut sen lähes tulkoon kirjakielellä. Olen muuten sitten syntynyt 99, jos se auttaa tässä jotenkin.