Avierolapsille

Mua ei sillai sureta koska mun mutsi ja faija on puheväleis... Eli ei siit oo tullu mitää huonoi seurauksii...hyvin on pärjätty...

Vanhempani erosivat minun ollessani 12-vuotias. Ero oli rankkaa aikaa, isä yritti saada minut luokseen asumaan ja minä halusin äidin luo (mutta oli vaikea sanoa sitä omalle isälle). Lopulta päädyin äidin luo asumaan ja äiti oli henkisesti aivan rikki (isäni on väkivaltainen ja alkoholisti). Luulen eron jollain tavoin vaikuttaneen elämääni/kehitykseeni, koska murrosiässä minulla oli todella paljon ongelmia! Kokeilin huumeita, join, yritin jopa itsemurhaa... Silti ero oli ainoa järkevä ratkaisu vanhemmiltani (tai äidiltäni). Myös minä kärsin vanhempien jatkuvasta tappelusta, äidin itkusta ja isän juopottelusta. Olen tällä hetkellä 20-vuotias, tasapainoinen nuori.

olen NIIN onnellinen että ne eros!!! Ei tarvii ainakaan enää kuunnella ku ne riitelee! Sillonki ku isäni löi äitiä (olin vielä pieni) itketti ihan hirveesti ja sain elinikäiset traumat. Vieläkin muistan päässäni mitä ne huus sinä yönä.
Nyt ne sit sopi ja elää ystävinä. Mutta ihan hyvä että erosivat.

Olin 10-vuotias kun isä lähti toisen naisen matkaan. Isosiskoni oli silloin 15 ja 18. Vanhin siskoistani sai juuri esikkoisensa silloin, meni naimisiin ja muutti miehensä luokse.
Pikkuveljeni oli 5-vuotias.

Minä ja toinen siskoista muutettiin äitin kanssa, isä halusi pojan ja äiti antoi.
Monet kerrat on äiti vielä itkenyt sitä kun pikkuveli kysyi äitiltä muuttaako hänkin äitin kanssa uuteen asuntoon ja joutui sanomaan ei, hän muuttaa isin kanssa. Se satutti äitiä kamalasti.

Mää muistan vanhempien liitosta vanhempien öiset riidat ja juopottelut, yhtään hyvää ja mukavaa muistoa niiltä vuosilta ei ole.
Ehkä vanhemmat ei osannu suhtautua erotessa meijän lasten asioihin tai sitten ajatteli että me tytöt pärjätään.

Joka toinen viikonloppu olin isällä ja joka toinen äidillä, siihen tottui nopeasti, meitä ehkä vähän hellittiin ja lahjottiinkin silloin. Tehtiin kaikkea kivaa.
Oon tosi tyytyväinen ettei mun vanhemmat ruvennu ajaan etuansa meijän lasten kautta tai käyttäny meitä taisteluvälineenä.

Nyt en osaa edes kuvitella vanhempiani yhteen. Oon koittanu miettiä mitä vanhempani ajatteli erotessa, varsinkin miltä isästä tuntui sinä yönä kun lähti viimesen kerran talosta ja jätti meijät taakse. Ei voinu olla hyvä olo. Mää muistan sen olon kun isä tuli sanomaan että lähtee nyt pois ja hakee sitten kohta. Kattelin ikkunasta kun ajoi pihasta.

Sitten kun kasvoin äiti osasi jutella mulle erosta. Oon tykänny ajatella että ilman niitä tapahtumia mun elämä olis menny toisin enkä olis nyt tässä, mulla ei olis tota ihanaa miekkosta ja koiraa.. Moni juttu olis jääny tekemättä tai menny erilailla..

Mää olen itte oppinu vanhempieni erosta, viinasta ja välinpitämättömyydestä.
Mulla on ihan tavalliset hyvät vanhemmat, mutta keskenään ne ei osannu elää.

Enimmäkseen hyvä, kun ei enää tarvitse kestää sitä saa*anan huutamista....
Jos kaksi ihmistä ei pysty asuu saman katon alla ilman tappelemista, niin ero on vaan hyvä ratkasu...

olin sillo nin 7w oon nyt 13w muutin äitin luokse asumaan mun isoskion ja pikkuveljen kanssa...muistan ku isä haukku äitiä(kamalaa)...sit ku ne eros en kuullu isästä mittän kolmeen vuoteen...nyt se sit yrittää olla maailman paras isä ja sanoo et se kertoo meille ku me ollaan 18 w et mix ne eros.....Isä on niin pe***stä ja en haluis nähä sitä koskaan....Äitil menee välil hermot ja se alkaa huuta jostain tälläsest et jos se ei oo menny terottaa mun luistimii ja sanon sille et mix ni sit se alkaa uhkailee et se vetää muo turpaa..nii on tapahtunu kolme kertaa jos viel yhenki ni soitan poliisit tai jotain muuta.. olisko siin mitään aihetta poliiseille saispa äiti jonkun psykiatrin!!!

kun sanovat,että lasten takia pysyvät yhdessä.
Paskat.Kenestä on kiva kuunnella huutoa tai olla siinä välissä jos mykkäkoulu on menossa?

mielestäni vanhempieni ero oli hyvä asia, olin tosin vasta 2-vuotias ja nyt jo 15-vuotias. Vanhempani riitelivät ollessaan yhdessä eikä heidän suhteensa toiminut. Nykyään käymme äidin ja isän kanssa rannalla ym. ja he ovat hyviä ystäviä. Tiedän kuitenkin eroja, joissa vanhemmat eivät ole missään väleissä keskenään eikä lapsi saa puhua isästä äidilleen, mielestäni se on väärin vanhempien tulisi miettiä lastaan ja olla väleissä isään vaikka hammasta purren, se on tietenkin vaikeaa jos ero on tullut esim.pettämisestä. mutta jos lapsia tekee on otettava järki käteen vaikka olisi tapahtunut mitä! Lapsille jotka ovat jo vanhempia kuin minä olin on myös tuettava erossa sitä vanhemmat eivät yleensä mielestäni tajua. Lapsi kärsii ja alkaa käyttämään huumeita, niinkuin eräs ystäväni..!! jos lapsia tekee, älkää erotko tai sitten tuette lapsianne ja mietitte tilannetta lasten kannalta! toivottavasti vastauksestani oli jotain hyötyä...meilailkaa jos haluatte puhua asiasta lisää tai haluatte muuten vain juttukaverin =)

no, ei se kauheen paha asia ollu ku tavallaan osasin oottaa sitä... mut kyl se aina tietty sattuu. mä ite surin sitä aika vähän, mut välillä tulee kausii ja toivoo et kaikki tulis toisin...
se on kyl hyvä et ne on puheväleis ja mitää kolmatta osapuolta ei oo tartettu! =)