Hetken mielijohteesta aloin kirjoittamaan, siksi alku on ehkä vähän outo. Aika lyhytkin tämä on, mutta eiköhän siitä riittävästi arvosteltavaa löydy. Mitään tämän tyylistä harvemmin kirjoitan, vaikka halua joskus olisikin. En vain jaksa keksiä juonta, lieneekö sekin näkyä tästä.
-----------------
En viitsi kuvailla tuota maisemaa, koska vihaan sitä. Se on niin typerä ja ankea. Minulle tulisi vain paha mieli, jos kuvailisin sitä. Sanotaan nyt, että sen varrella oli yksi ruma vanha koulurakennus ja sitten oli kartano pihoineen. Myöhemmin tulee vastaan terveyskeskus ja sen sellaista. Yhtäkaikki ikävän näköistä. Kuljin siis tuota tietä pitkin kohti...Ei minua oikeastaan kiinnosta kertoa sitäkään. Tämä on niin typerä, ankea paikka. Millään täällä ei ole merkitystä. Tämä on sivussa kaikesta hyvästä ja kauniista. Kun kävelin siinä, olisi ollut parempi, jos olin vaihtanut suuntaa kohti lähintä pankkiautomaattia, nostanut rahaa ja mennyt ensimmäisellä linja-autolla pois sinne, missä oli rautatieasema. Sieltä pääsisi vielä kauemmas. Omassa kotikunnassani ei ollut juna-asemaa. Niin surkea paikka se oli.
En kuitenkaan vaihtanut suuntaa, vaan kävelin eteenpäin, kuten niin monet kerrat aiemminkin. Monet ankeat kerrat. Ahdisti jo nähdä matkani määränpää. Mitä siellä muka olisi? Taas lisää maailman saastaa, ei mitään hyvää. Vain kipua ja surullinen ilme kasvoilla. Ei mitään muuta!
Sinne kuitenkin menin, avasin oven ja kävelin ihmisten ohi tuttua reittiä alas portaita. Menin samantien huoneeseen. Ei ollut mukavaa seisoskella käytävällä. Siellä piti katsella tyhmiä ihmisiä ja kuunnella heidän ikäviä juttujaan. Luokkaankin ne kantautuivat harmikseni, mutta siellä heitä ei nähnyt. Pian he kuitenkin tulisivat...Istuin paikallani odottaen. Mikään ei ole muuttunut täällä, mutta miksipä olisikaan. Ei kiinnosta, vaikka olisikin muuttunut. Mitään minulle hyödyllistä se ei olisi ollut, siitä olen varma.
jatkuu
-----------------
En viitsi kuvailla tuota maisemaa, koska vihaan sitä. Se on niin typerä ja ankea. Minulle tulisi vain paha mieli, jos kuvailisin sitä. Sanotaan nyt, että sen varrella oli yksi ruma vanha koulurakennus ja sitten oli kartano pihoineen. Myöhemmin tulee vastaan terveyskeskus ja sen sellaista. Yhtäkaikki ikävän näköistä. Kuljin siis tuota tietä pitkin kohti...Ei minua oikeastaan kiinnosta kertoa sitäkään. Tämä on niin typerä, ankea paikka. Millään täällä ei ole merkitystä. Tämä on sivussa kaikesta hyvästä ja kauniista. Kun kävelin siinä, olisi ollut parempi, jos olin vaihtanut suuntaa kohti lähintä pankkiautomaattia, nostanut rahaa ja mennyt ensimmäisellä linja-autolla pois sinne, missä oli rautatieasema. Sieltä pääsisi vielä kauemmas. Omassa kotikunnassani ei ollut juna-asemaa. Niin surkea paikka se oli.
En kuitenkaan vaihtanut suuntaa, vaan kävelin eteenpäin, kuten niin monet kerrat aiemminkin. Monet ankeat kerrat. Ahdisti jo nähdä matkani määränpää. Mitä siellä muka olisi? Taas lisää maailman saastaa, ei mitään hyvää. Vain kipua ja surullinen ilme kasvoilla. Ei mitään muuta!
Sinne kuitenkin menin, avasin oven ja kävelin ihmisten ohi tuttua reittiä alas portaita. Menin samantien huoneeseen. Ei ollut mukavaa seisoskella käytävällä. Siellä piti katsella tyhmiä ihmisiä ja kuunnella heidän ikäviä juttujaan. Luokkaankin ne kantautuivat harmikseni, mutta siellä heitä ei nähnyt. Pian he kuitenkin tulisivat...Istuin paikallani odottaen. Mikään ei ole muuttunut täällä, mutta miksipä olisikaan. Ei kiinnosta, vaikka olisikin muuttunut. Mitään minulle hyödyllistä se ei olisi ollut, siitä olen varma.
jatkuu
Vastaukset 8
Vanhimmat
Lopulta hän tuli ja muut vyöryivät sisään, kuin lampaat, ajattelin. Vaikka eiväthän he nyt yhtä typeriä olleet kuin lampaat. Ihan ihmisiä olivat. Minua ei vain kiinnostanut heidän juttunsa. Yritin arvostaa heitäkin, ja voin rehellisesti sanoa, etten vihannut heistä yhtäkään, se on totta. Muutkin asettuivat paikoilleen. Opettajamme silmäili luokkaa ja aloitti sitten tavallisella äänellään. Selittäisi jotain perusasioita, puhuisi menneestä lomasta, arvailin. Kohtapuoliin menisimme kirkkoon, vaikka enhän minä sinne vaivautuisi aikaani tuhlaamaan. Oli kaunis kesäpäivä. Olisi mukava istua puiston penkillä ja vaipua ajatuksiin. Siinä istuessani jo uppouduin sisäiseen maailmaani välittämättä, mitä ympärilläni tapahtui. Kesä oli mennyt ihan hyvin. Tai oikeastaan se oli aikalailla ihan tylsää paskaa, mutta eipä se niillä ehdoilla olisi voinut muuta ollakaan. Haluan pois täältä, ajattelin, tästä kaupungista. Jossain muualla, joidenkin toisten ihmisten kanssa olisi kaikki ollut mukavampaa. Joskus niin tapahtuisi, tiesin sen varmasti. Olihan kesällä tapahtunut oikeastaan jotain merkittävääkin. Menetin neitsyyteni. Auton takapenkillä, ihmisen kanssa, jota en ollut aiemmin tavannutkaan. Ne sanovat, että ensimmäisen kerran pitäisi olla jonkun tärkeän ihmisen kanssa. No, varmasti joillekin on parempi niin, mutta minulle kokemukseni oli arvokas. Tapasin hänet vielä myöhemmin, joskus vain puhuunne, pari kertaa harrastimme seksiä. Ajelimme siellä täällä. Pidin hänestä.
Välitunti alkoi. Nousin ja olin ajatuksieni jälkeen jotenkin huojentunut, ikään kuin päälläni olisi ollut kovakin taakka. Tuntui siltä, että minä todellakin olin jotakin, merkitsin jotakin jollekin toiselle ihmiselle. Tuntui, että tämä nykyinen vaihe oli todellakin vain ohimenevä, ja jossain on jotain parempaa. Levollisin mielin astuin ulos luokasta ja astelin tietokoneluokkaan. Siellähän he jo olivat, tietokoneluokan vaki-"asiakkaat". Melusivat jotain, mutta en antanut sen häiritä. Tähän meteliin oli helppo sulautua. Hiljaisuus oli inhottavaa. Kuolema oli hiljaisuutta. Tämä oli elämää. Valitsin paikkani takarivistä. Siellä oli vähän turvallisempaa. Kävin netissä sivuilla, joista en välittänyt muiden tietävän. Kirjauduin sisään ja avasin selaimen. Siinä sivussa katselin ihmisiä. Tuolla toisella rivillä istui se kaunis poika. Hänen aina huolestuneet silmänsä olivat suunnattuna näyttöpäätteeseen. Miten hänen kesänsä oli mennyt? Toivoin hänelle kaikkea hyvää, niin tärkeältä hän tuntui, vaikken edes tuntenut häntä. Ajatuksissani hän oli kyllä ollut monesti, jopa unissani. Se oli kauheaa, se järjetön kaipuu ihmiseen, jolle tuskin olin puhunut.
Selasin sivujani netissä. Tutulle keskustelupalstalle jätin pari viestiä. Muilla sivuilla en tehnyt oikein mitään, vain vilkaisin, oliko mitään uutta. Jäin istumaan ja katsomaan ihmisiä. Keskustelua, naurua. Kysymyksiä. Tekeekö kukaan muu koskaan näin, pysähtyy ja seuraa ihmisten toimia? En ollut havainnut sellaista käytöstä. Heillä oli kai parempaakin...Mutta minä pidin katselusta. Ihmiset olivat niin ihmeellisiä. Ainutlaatuisia yksilöitä. Ihmeitä suorastaan, tai ei sittenkään. Jotain erikoista kuitenkin.
Minä en ainakaan jaksa lukea noin elämään tympääntynyttä tekstiä. Jos teksti alkaa sillä, että henkilö "ei viitsi" kertoa, niin miksi minä viitsisin lukea siitä?
Olet ilmeisesti teini-ikäinen? Ymmärrän nuoren angstauksen kyllä, mutta ei sellaista jaksa lukea kovin pitkään. Pidä yleistunnelma positiivisena, angstia voi pilkahdella, mutta se ei saa tunkea koko tekstistä läpi.
Kirjoitat ihan hyvin muuten. Angstissa ei ole mitään hienoa tai tavoiteltavaa, vaikka monet nuoret niin ajattelevatkin. Vaikuta lukijoihin mieluummin positiivisesti kuin negatiivisesti. :)
"Pidä yleistunnelma positiivisena."
"Vaikuta lukijoihin mieluummin positiivisesti kuin negatiivisesti."
Ovatko nämä neuvot olevinaan jonkinlainen vitsi?
Silloisesta mielentilasta johtuen tuli vähän turhan paljon tuota angstausta, myönnän sen, mutta ei minusta ole mitään kauhean positiivista kirjoittamaan. Vähän sellainen on tuo mielenlaatu...Ikäni arvasit ihan oikein :D Kiitos kehuista.
Odotan sitä päivää, kun joku laittaa tänne arvosteltavaksi tekstin jota hän on muokannut pitkään ja hartaasti. Ja uskaltaa sen sanoa ääneen, vaikka lopputulos ei olisikaan hyvä. Nämä äkkiä tempaistut tekstit (kunhan nyt jotain kirjoitan, en jaksa keskiä juonta) ei innosta lukemaan saati arvostelemaan.
Tässähän oli pilkahdus ihan aitoa lahjakkuutta.
Kiitos :)
Pari ekaa kappaletta oli vähän turhan kliseistä teiniangstia, mutta jälkimmäisellä puoliskolla kerronta alkoi toimia. Kirjoitat kivasti, lukisin tekstiäsi enemmänkin, jos itse aihe (teinimaailma) kiinnostaisi. Nuoria lukijoita se voi hyvinkin kiinnostaa ja heitä tässä varmaan tavoitellaankin ?
Siitä vain kehittämään.
ps. käytä samaa nimimerkkiä edes ketjun sisällä :-)