Lahjan tuominen "yli"

fj

Meillä oli häät noin viikko sitten. Meillä oli lahjalista, jossa oli kaikkea meille hyödyllistä ja halpaa tavaraa, kuten esim. leipäveitsi ja yleisveitsi tai itsetehty taulu. Mielestäni on kuitenkin mielenkiintoista, että tuotiin paljon parempia lahjoja kuin mitä oltiin toivottu eli esim. yhden veitsen sijaan tuotiin 5 veistä ja näille tukki ja itsetehdyn taulun sijaan hieno valmistaulu. Ei älkää käsittäkö väärin, olemme tyytyväisiä ja enemmän kuin otettuja näistä lahjoista, mutta ryhdyimme vain miettimään, että onko kenellekään muulle käynyt näin.

5

600

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Häävieras

      Minut on kutsuttu elokuussa häihin ja noudatin kyllä laujalistan toiveita. Tuntuihan se hassulta ostaa Sokokselta Muumi käsipyyhkeitä, mutta sitten mietin että tulevaisuudessa varmaan lapset pyyhkivät näihin kasvojaan ja käsiään! Ihanaa!! Noudattakaa ihmeessä hääparin toiveita ja ostakaa lahjalistan tuotteita. Eivät he ole ihan huvin vuoksi sitä laatineet.

    • Matkamies maan

      Tuossa saattaa olla osittain väärinkäsityskin. Usein lahjalistalle on lueteltu paljon edullisia juttuja, joista ihmiset voivat sitten valita yhden tai useampia sen mukaan, paljonko haluavat tuoda. Moni ei ole ehkä tullut ajatelleeksi, että olitte tarkoittaneet, että yksi vieras tuo vain yhden jutun, vaan ovat päättäneet tuoda vaikkapa sen koko tukin veitsiä.
      Muuten kyseessä voi olla vain se, että eri perheissä on tapana viedä kovin eriarvoisia lahjoja. Nyrkkisääntönä usein pidetään, että lahjan pitäisi olla vähintään sen arvoinen, kuin mitä pari on joutunut maksamaan per vieras. Nordea teetti jossain vaiheessa kyselyn, jossa kyseli merkkipäivälahjojen arvosta. Sen mukaan ihmiset käyttävät lahjoihin paljon rahaa. Varmasti vain teitäkin haluttiin vain vilpittömästi ilahduttaa. :)

      • Häh?

        Matkamies maan: no, enpä kyllä ole kuullut tällaisesta nyrkkisäännöstä, että lahjan pitäisi olla vähintään se mitä pari on joutunut maksamaan per vieras. Mistähän tämmönen olettamus on kotosin?


    • tiukka täti

      Jos vieraanne ovat työssä käyviä ja muutenkin jo omassa taloudessaan pärjääviä, niin lahjatoiveenne ovat saattaneet olla hellyttävän vaatimattomia. Minä en missään nimessä antaisi lahjaksi yhtä veistä, vaan kävisin kunnon kokkipuodissa ostamassa järkevän laatusarjan niitä. Kun sen tietää, miten vähän nuorilla ihmisillä on varallisuutta ja kaikkea tarvitaan.

      Kiittäkää siis kauniisti ja iloisesti lahjoistanne. Olkoot se teillekin mallina, miten elämää voi elää laskematta kaiken aikaa mitä mikin maksaa. Ihmisistä löytyy vielä hyvyyttä ja hyväntahtoisuutta.

      Minä muistan sellaisiakin hääpareja, jotka eivät ole minua edes juhliin kutsuneet.. Jos morsian tai sulhanen on minulle tuttu ja käyttäytyneet minua kohtaan kauniisti jää siitä sen verran kiva muisto, että tilaisuuden tullen sujautan lahjatilille 50 - 100 e. Joskus järkyttää ja myös loukkaa, jos hääpari ei osaa ottaa lahjaa vastaan ja saivartelee sen kanssa. Jään miettimään, että aika kaamea elämä heilläkin edessään, jos eivät ymmärrä huomaavaisuuden päälle. Juuri jouduin käymään keskustelun aiheesta ja pamautin lopulta päin naamaa, että jotkut nyt vaan osaavat olla kohteliaita ja jotkut eivät. Enhän minä mitään takaisin vaadi ja olen vain iloinen,jos voin mitenkään olla lisäämässä vaikkapa häämatkakassaa.

    • selitys

      Joistakin ihmisistä lahjalista tuntuu liian "tilatulta" lahjalta, ja he protestoivat sitä antamalla jotain ihan muuta. Antajalle merkitsee jotain se että lahja on hänen itsensä henkilökohtaisesti ja yllätykseksi valittu ja lahjassa on jotakin antajan itse ideoimaa, ja silloin lahjalista jopa vähän harmittaa. Sitä haluaa edes jotenkin poiketa odotetusta, ja siinä lienee syy siihen että tuodaan esim. jotain enemmän

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      808
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe