voi voi! kohta mänee itsenäisyys ja onni
hattula
2
199
Vastaukset
- kylmää kyytiä
Puolitoista vuotta aikaa pakkoliitokseen Hämeenlinnan kanssa. Kyyti tulee olemaan kylmää, koska vapaaehtoinen liittyminen ei aiemmin kelvannut.
- 19+6
Hattula voi valita yhteistyökumppaninsa vaikka pohjoisen suunnasta ja Janakkala etelän.
En usko, että kumpikaan valitsee Hämeenlinnaa, jos tulee eteen pakko liittyä johonkin. Ei ainakaan ennen kuin täällä suunta muuttuu päiväkotien, koulujen ja vanhustenhuollon suhteen.
Tämänkin päivän lehdestä saatiin lukea miten vanhuksen puoliso on siirretty kotoaan Rengosta Lammille laitokseen. Nyt siis kotiin jääneellä vanhalla puolisolla on aikamoinen päivämatka Rengosta Lammille syöttämään aviomiestään.
On myös tarjottu autottomille Hämeenlinnalaisille perheille päivähoitopaikkaa lapselle Rengosta. Sinne kun fillaroit ja takaisin Hämeenlinnan töihin, saatkin jo lähteä takaisin hakemaan lasta jos päiväkoti menee iltapäivällä kiinni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583683Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j713055Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin522253Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.121419Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m631198- 811100
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1951Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä23931Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55925- 47912