Voitteko antaa omia arvostelujanne ja kertoa juonesta?
Naruto & One Piece
Mä vain
4454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Narutoa olen katsellut ja lukenut sen verra nettä pystyn antamaan siitä hyvän todenmukaisen arvosanan, mutta One Pieceä en ole nähnyt kuin kymmenen jaksoa koska en sarjasta pitänyt, enkä sano siitä siksi mitään:
Naruto kertoo nuoresta ninja-pojasta nimeltä Uzumaki Naruto, jonka sisään sinetöitiin tämän syntyessä yhdeksänhäntäinen kettudemoni Kyuubi, joka muulloin olisi voinut olla todellinen uhkä koko Konohan ninja kylälle. Susällään olevan Kyuubin takia aikuisevat alkoivat karttaa, halveksia ja jopa vihata vanhemmitta elävää Narutoa, ja heidän asenteensa periytyivät jopa heidän lapsilleen. Sarjan alkaessa Naruto on 12-vuotias hyperaktiivinen, rääväsuinen ja yksinäinen rettelöitsijä jonka unelmana on tulla kylä Hokageksi, eli eräänlaiseksi ninjajohtajaksi, ja saada kaikki tunnistamaa itsensä. Hokageksi tuloa vaikeuttaa vain se että Naruto on epäonnistunut ninja-akatemian päätöskokeissa jo kolmesti, eikä pysty kunnolla luomaan edes yksinkertaista bunshinia (kloonia) itsestään. Samaan aikaan eräs opettajista on päättänyt hankkiutua eroon Narutosta, ja opettaa hänelle kiellettyihin tekniikoihin kuuluvan Kage Bunshinin (varjo kloonin). Naruto tosin pelastuu, ja pelastaa samalla toisen opettajansa, Irukan, joka ensimmäisenä ihmisinä tunnistaa Naruton omana itsenään ja päästää Naruton läpi akateian loppukokeista. Tästä alkaa Naruton matka kohti unelmaansa.
Kuten taistelusarjoissa yleensä, Narutossakaan kantavaksi tekijäksi ei muodostu juoni tai syvällisyys vaan reipas toiminta ja hahmot. Naruto eroaa siinä mielessä useasta mättösarjasta etä sen taistelut ovat hyvin mielenkiintoisia. Taisteluissa ei käytetä mitään Ki-latauksia, vaan chakraa jolla voi helposti mm. vaihtaa hetkessä paikkaa jonkin esineen kanssa, luoda klooni itsestään, muuttaa itsensä näyttämään joltakin toiselta henkilöltä ja paljon muuta (kuten heittotähtien monistaminen, tulen sylkeminen ja veden päällä kävely). Nämä kaikki elementit tekevät taisteluista kiinnostavia eikä toiston makua pahemmin ole. Hyvä niin, sillä taistelua on paljon, varsinkin toisessa juonikokonaisuudessa on surullisen kuuluisa taisteluturnaus (joka onneksi saa yllättävän lopun).
Naruton toinen kantava voima, hahmot, ovat ehkä jopa vieläkin parempia kuin upea taistelu. Varsinainen pääsankrai trio muodostuu Naruton lisäksi hänen tiimikavereistaan Sasukesta ja Sakurasta. Naruton luonne onkin yllä jo kuvailtu hyvin (vaikk sanottakoon että häneltäkin löytyy vakava, tunteellisempi puoli), joten hänen vastapainoksi (ja rivaliksi) tulee sarjassa pian todellinen yksinäinen susi, Sasuke, joka on klaaninsa ainoa eloonjäänyt, ja elää vain tappaakseen "erään henkilön". Sasuke on myös erittäin lahjakas ninja, ja se jos mikä örsyttää Narutoa. Sakura taasen on Sasukea palvova keskiverto tyttö, joka toimii porukan aivoina usein lähinnä henkisenä taustetukena. Porukan välille saadaan myös kunnon kolmiodraama, sillä Naruto tykkää Sakurasta, joka taasen vihaa ei pidä (aluksi) Narutosta vaan ihailee Sasukea, jolla taas on hate-hate suhde Naruton kanssa. Porukan pomona toimii (fanitytöt, voitte alkaa kiljua) yksi animen tyylikkäimmistä ilmestyksistä, Hatake Kakashi, joka on tylsistynyt tilanteessa kuin tilanteessa, myöhästelee ryhmän tapaamisista, ja on über luokan ninja. Nöiden neljän lisäksi sarjassa on toistakymmentä sivuhahmoa, joista mainittakoon vaikka Narutoon ihastunut ujo (jokaisen hentai-sedän unelmatyttö) Hinata, lasika vaan uskomattoman nerokas taktikko Shikamaru ja pottakampuksen ja pakust silmäripset omaava Rock Lee.
Itse en mikään kultasilmä ole, mutta sen voin sanoa että Naruton taide vaihtelee hyvästä keskivertoon, joka haittaa erityisesti muutaman taistelun aikana. Suurimmaksi osaksi taide on kuitenkin hyvää ja sulavaa, ja hahmodesign on vallan viehättävää kautta linjan. Musiikista sen verran että Narutossa on mielstäni yksi kaikkein parhaimmista OST:stä. Tausteamusiikki on nimittäin viehättävä sekoitus perinteisiä japanilaisia soittimia nykyaikaisiin sähkökitaroihin ja rumpuihin. Openingit ja endingit jakavat mielipiteitä, mutta minusta ne ovat kahta lukuunottamatta oikein hyviä ja asiansa ajavia (eritoten legendaksi muodostunut toinen opening Haruka Kanata).
Ei Naruto virheetön ole, ei missään tapauksissa. varsinkin anime nimittäin liikkuu uskomattoman hitaasti eteenpäin, vaikka tekeekin niin periaatteessa vain koska seuraa orjallisesti esikuva mangaansa. Lisäksi hahmot eivät taatusti ole joidenkin makuun. Joku pitää Narutoa hyvinkin idioottimaisena ja ärsyttävänä rääpäleenä, eikä siedä sarjaa muidenkaan hahmojen takia.
Siitä tosiseikastahan ei pääse että jotkut tykkäävät taistelusta ja jotkut eivät. Minä en pidä, mutta Naruto kolahti ja kovaa. Loistavat hahmot, omaperäiset taistelut, kiinnostava juoni ja upea musiikki saavat minun silmissäni Naruton näyttämään viihdyttävältä paketilta, jolla on yllätyksiä moneen otteeseen. Kouluarvosanana antaisin 9-, tai parhaimmissa jaksoissa 9.
Huh huh. Pitkä viesti, mutta silti kovin raakilemainen arvostelu. No, minkäs teet.
Haluan vain sanoa että pidän Narutosta todella paljon, ja mielestäni "legendana" kuvattu opening "Haruka Kanata" ei ole mitään verratuna toiseksi uusimpaan ending kappaleeseen "Ima Made Nando Mo" tai uusimpaan opening "Go"!!! Minun mielestäni Naruto on aivan uskomaton ja ihana...
Olen nähnyt sitä 94 jaksoa, ja minua jännittää aina ennen kun katson seuraavan jakson...
PS: Olen vasta 13 vuotta mutta katson Narutoa yhtä innokaasti kuin 19v. sisareni...
NARUTO ON IN. LOISTAVAAAAAAAA IHANAAAAAA PARAS UUS ANIME MITÄ TÄLLÄHETKELLÄ ON: JA LYÖ LAUDALTA KAIKKI MUUT NÄKEMÄNI ANIMET. Hopeanuoli on Legenda. Mut kyl naruto ON PARAS
hups ei tullu ihan niin lyhyesti.