AJOLÄHTÖ

Pesäpallo on Suomen kansallispeli.
Ajolähtö kruunaa usein pelin kulun.
Ystäväni "Niku" kirjoitti Ilkassa
"hommien"pilaamisen:
- Tango pilattiin "tankomarkkinoilla"
ja lavatanssit kuihtuneet.
- Virsikirjauudistus aiheutti
ettei paapatkaan ei ole enää ees värssyä jäljessä.
- Urheilussa yritetään vääntää juttua HURJAA MENUA
kun mukana ollaan maratoonillakin miehet
yli kolme tuntia:
Sinikka Tyynelä ois aikoinaan jo saunonutkin tunnin
odotellessaan miehiä saapuvaksi.
Ulkomaalaiset pitävät Suomen muut tunnetut palloilulajit
edes hiukan, mutta muuten
tulis suomalaisille
"Ajolähtö" !
19128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

KUNINKUUSRAVIT
Nyt on ajolähtö monella "ajomiehellä" oriineen ja tammoineen.
Kumma juttu on,
että kisassa ei voi ruunattu tulla kuninkaaksi.
Aikoinaan saattoi tamma voittaa oriit.
Nyt tammoista tulee joku saamaan
"kuningattaren seppelin kaulaansa.

Äänestä
  • ei voi piiskata munille , kun siltä on pussit poistettu

    Äänestä

Ajolähtö on sitä että

lähtee niinku ajoissa johonkin tai
ajetaan joku jostakin pois ajoissa tai
ajetaan autoa lähdön jälkeenkin tai
ajo-niminen joku lähtee johonkin tai
ajo (esp.) = valkosipuli panee jonkun lähtemään tai
ajo, siis valkosipuli, lähtee jonnekin...

Äänestä

Aioli?

Äänestä

Ajolähtö oli myös elokuva Kekkosen aikoina tehty. Sen nuoret näyttelijät ovat jo kai eläkeiässä.

Äänestä

PESÄRIKKO
on kotopitäjän Orvokin kirjoittama kuten muutkin pesistermein kirjoitetut.
Kaisa Korhonen ohjasi Wartiolinnas esitetyn näytelmän viime syksynä.
Elokuvia ei niistä vielä UKK:n eläissä esitetty?
O. Autio on mun ikäluokkaani ja asunee nykyisin "Komialla kirkolla"?

Äänestä
  • Aloittaja

    TIMANTTIHÄÄT
    on Orvokin esikoisteos v. 1970.
    Hän täyttää huomenna 71 w.
    Tutustukaa.Milloin aviopari viettää Timanttihäitä ?

    Äänestä

NIKULAN raviis
oon useen käyny.
Niku on kirjoittanut hyviä juttuja Ilikkahan mun muistoni.
Vaasa-lehden "Jokkeri" oli myös parhaita urheilutoimittajia.
- Tulipahan sanottua!

Äänestä
  • Aloittaja

    Ravikuninkuus
    meni oriille, joka ei voittanut yhtään osalähtöä.
    Onnea vaan äireelle ja tyttärelle - Harrillekin taitavana "ajomiehenä".
    "Suola"

    Äänestä

  • UPDATE_7570746 kirjoitti:

    Ravikuninkuus
    meni oriille, joka ei voittanut yhtään osalähtöä.
    Onnea vaan äireelle ja tyttärelle - Harrillekin taitavana "ajomiehenä".
    "Suola"

    Suola
    oli jo puoli vuosisataa sitten Ajomies-x:n haukkumanimi.

    Äänestä

oli muuten Tahko Pihkalan keksintö, vai muistanko våårin..

Äänestä

siinä vähän harjoiteltu kraanaatin heittoa.ja haettiin osumatarkkuutta.

Äänestä

mikä ero on ajolähdöllä ja ajopuulla..

Äänestä

eri asioita..

Äänestä

moninaiset syytökset on tullutt ketjuista, joissa väitetään ainoastaan avaajan kirjoittajan. Kuka hyvänsä voi osallistus ketjun kirjoituksiin. Tokihan se edellyttää asian ymmärtämistä.
Harvapa täällä pystyy kaikkeen ottamaankaan kantaa. Täytyy myös muistaa ettei kaikkien palstalaisten älykkyys taso riiitä kaikkeen vastaamaankaan ja jos joskus on olllutkin niin aika on jtehnyt tehtvänsä.....
Ei kuitenkaan ole syytä aliarvioida ketään, tyhmemmälläkin on joskus jotain sanottavaa....
Ketjun avaajaa ei toisin sanoen voi syyttää jos ketjuun ei löydy riittävän älykkäitä kirjoittajia, niinpä vihteen tekeminen jääkin muutaman älykön tehtäväksi.

Äänestä

Jepulis olisi älykkö, mutta missä Jepulis on?

Äänestä
  • Jepulista
    ei ainakaan AjoMies tunnu kaipaavan enempää kuin Ruuneperin maalaismiestäkään ketjuissaan.

    Äänestä

Suutari lestissään
pitäisi pysyä myös suutarin muorin.
Kuinkas se nyt laulussa soikaan:"..älkää kaatako tiinua porstuassa mennessänne..."

Äänestä

munavahdin homma on kyllä vastuulinen tehtävä johon valitulla täytyisi olla kokemusta.täälä tehtävää hoitaa suutari, joka on todellinen suutari...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7570746 kirjoitti:

Pesäpallo on Suomen kansallispeli.
Ajolähtö kruunaa usein pelin kulun.
Ystäväni "Niku" kirjoitti Ilkassa
"hommien"pilaamisen:
- Tango pilattiin "tankomarkkinoilla"
ja lavatanssit kuihtuneet.
- Virsikirjauudistus aiheutti
ettei paapatkaan ei ole enää ees värssyä jäljessä.
- Urheilussa yritetään vääntää juttua HURJAA MENUA
kun mukana ollaan maratoonillakin miehet
yli kolme tuntia:
Sinikka Tyynelä ois aikoinaan jo saunonutkin tunnin
odotellessaan miehiä saapuvaksi.
Ulkomaalaiset pitävät Suomen muut tunnetut palloilulajit
edes hiukan, mutta muuten
tulis suomalaisille
"Ajolähtö" !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu