Poliitikot antavat ymmärtää (valheellisesti), että nyt tuetaan Espanjaa.
TÄYTTÄ PÖTYÄ.
Rahat/takaukset menevät Espanjan kautta pankeille (esim. Saksan), jotka ovat antaneet lainaa Espanjalle, mutta eivät uusi enää lainasopimuksiaan, vaan
pistävät maksumiehiksi Euroopan veronmaksajat, ja ETENKIN SUOMEN VERONMAKSAJAT.
EU-laki kieltää muiden maiden tukemisen, eli jokaisen on pidettävä huolta omasta taloudestaan ihan itse.
MIKSI KUKAAN EI TEE TÄSTÄ RIKOSILMOITUSTA??? Toimitaanhan EU lakien vastaisesti.
Olli Rehn sanoi, että kriisi on päällä vuosia. EI PIDÄ PAIKKAANSA.
Kriisi on päälää vähintain 15-20 vuotta.
Talous ei voi kasvaa niin voimakkaasti, että ylivelkaantuneet valtiot pystyisivät maksamaan velkansa (muiden pakollisten kulujen lisäksi).
Se on matemaattinen mahdottomuus.
Piikki kiinni, ennen kuin on liian myöhäistä.
Lapsemme ja lapsenlapsemme joutuvat maksumiehiksi näistä töppäyksistä.
Sinä aikana, kun Katainen on ollut ministerinä Suomi on velkaantunut korviaan myöten, ja takauksia on jo annettu n. 10 x sotakorvaukset nykyrahaksi muutettuna (40-45 miljardia, mikäli lankeavat maksettaviksi).
Periaatteessa Suomi on jo varaton, ja näin ollen Suomea ei edes pitäisi hyväksyä takaajaksi.
Kuvitelkaapa yritystä, jolla on velkaa 2-kertaa liikevaihdon verran, ja takauksia sen lisäksi n. 1-kertaa liikevaihto.
MIKÄ PANKKI HYVÄKSYISI TUOLLAISEN YRITYKSEN TAKAAJAKSI????

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kuulu tälle palstalle, täällä käsitellään talousrikoksia kuten kultahannun suurkusetusta wincapitaa.
Ei wingapita ollut kusetus, se oli idiiottien ja holhottavian rahankeräysrikos.