Tapani Bagge : Musta pyörre

Baggen Valpo-sarja ylietsivä Väinö Mujusen tähdittämänä on saanut kolmannen osansa. Edellisessähän Väinö-setä taistelun tuoksinassa menetti kätensä kesällä -40. Nyt hypätään pari vuotta eteenpäin, jatkosodan kuumiin vuosiin, ja invalidietsivääkin tarvitaan takaisin Valpoon vastavakoilemaan desantteja ja muita kumousta sekä sabotaasia harjoittavia.

Tietämättömille teineille kerrottakoon Valpon olevan lyhennys Valtiollisesta poliisista, joka valvoi isänmaan turvallisuutta ja suojeli korkean tason poliitikkojen henkeä. Valpoa seurasi värikkäiden (valko-puna-valko) vaiheiden jälkeen Suopo, Suojelupoliisi eli Tiitisen pojat, ja sittemmin nimi vakiintui muotooon SUPO. Firman vaiheista ilmestyi mennävuonna mainio Ratakatu 12- historia, joka lajin huomioiden meni kaupaksi yllättävän hyvin.

Bagge on kyllä tutkinut historiaa ja Mujusen maailman ajankuva on oivaltavaa. Toki lukeva ihminen on ennemminkin törmännyt juttuihin SS-valtakunnanjohtaja Himmlerin Suomen käynneistä, mutta uuden tarkastelukulman tuo henkivartijaksi määrätty Mujunen suoraa saunan lauteilta. Kovaksi saunojaksi korkea aseveli osoittautuu, vaikka matkan pääasia onkin toinen. Salkussaan hän kuskaa listaa Suomen juutalaisista ja käy esittelemässä luovutusvaateita maamme korkeimmalle johdolle. Mujusella on luovutusasiassa omakin etu kyseessä, kun rappunaapurin viehättävä neitokainen käy pyytämässä apua serkkujensa pelastamiseksi tuntemattomalta kohtalolta. Tuhoamisleireistähän kukaan suomalainen ei tuolloin ollut tietävinään.

Juutalaiskysymyksen rinnalla kulkee ikäänkuin kakkosjuonena sabotöörien ja heidän auttajiensa jahtaaminen. Pitäjänmäen it-patterin ammusvaraston räjäyttänyt kyllä löydetään, mutta pakonsa yhteydessä hän surmaa kaksi poliisia ja päätyy Valpon ykköskohteeksi. Aina pari askelta edellä pysyvän varsinaisen salaperäisen pääkonnan ja organisoitsijan jäljitys vie Mujusen Itä-Karjalan rintamalle, Äänislinnaan ja Karhumäkeen vaihteeksi jopa vankileirin piikkilankojen sisäpuolelle, vahdittavaksi.

Mujus-sarjan ensimmäinen osa Valkoinen hehku oli melkeimpä farssia, silmitöntä ammuskelua, kohellusta ja ryyppäämistä. Mitä nyt siinä sivussa Kekkosta yritetään salamurhata. Nyt Bagge on vakavoitunut, asiat ovat isompia ja etsivä joutuu suurten moraalisten kysymysten äärelle. Vaikka toki viina välillä maistuu, kuukausikaupalla. Tässä onkin Baggen kirjallinen ongelma. Tehdäkö toimintajännäriä, historiallista faktadraamaa vai tilannekomiikkaa. Kun samoihin kansiin ahdetaan kaikkea niin sekahedelmäkeittoa syntyy eikä lopputulos välttämättä miellytä tiukkojen genrerajojen vaalijoita. Miun makuni on laaja ja salliva, tykkäsin.

Huumoria Bagge kyllä lykkää minne sattuu. Tyyli on lakonista repliikkikomiikkaa. Tyyliin: "Kivi putosi sydämeltäni." Toinen: "Toivottavasti ei osunut varpaille:" Aikansa Fingerbori.

Joskus pikkuvirheet kyrsii. Vanhaan hyvään aikaan viimeistään latoja olisi oikaissut vaikkapa sen, että sabotöörien kotiin iskettäessä, heinäkuussa, kertoja huokailee talon rauhallisuutta koska koululaiset ovat koulussa. Sota-aikaan, keskellä kesää??