Suomen korkeimmatt päättäjät ovat palstalaisten mukaan tyhmiä.
Kun en osaa määritellä tyhmyyttä, tyydyn vain ihmettelemään.
Korkeimmin yliopistollisin tutkinnoin valmistuneetko ovat tyhmiä? Miniistereita nuo yleisesti ovat, myös opposition Soini.
Lisensiattityo tehdään ja tohtoriksi väitellään. Korjatkaa virheeni
Ovatko nuo tyhmiksi nimittäjät perustuslaillisia, tietämättömän- ja osaamattoman tuntuisia ainakin.
Katainen, eikä kukaan muukaan, päätä mitään. Tuet, jotka Eduskunnassa myönnettiin halliituksen hoidettavaksi myönsi Eduskunta enemmistöllään, ei Jyrki tai Jutta.
Mitä on tyhmyys?
64
412
Vastaukset
- perustuslaillisia ?
taidat olla nyt menneellä vuosituhannella.
Juu, kalliiksi tuli Merkelin Kataiselle antama mitali suomalaisille veronmaksajille.
Kansan tyhmyyttähän se.- Makriina ek
Nyt haiseva vastalause!
Kansa ei ole tyhmä. - juu u
Ei, tyhmäksi ei voi nimittää kansaa, mutta kova unohtamaan se on.
2008 noustiin lamasta ja kansatalous nousi ennätystahtiin EU:n ja €:ron kyydittäminä, maatalous sai ne mittapuut jotka kuuluukin tälle vuosituhannelle, mutta Katainen se vaan on suurin syntipukki ja mitäs me pojjat menneestä..lisää etuja meille vaan, niin se on. ei meille muitten onkelmat kuulu! Itkua ja hammastenkiristystä vaan kun ei tehä niikus ME TAHAROTAHAN. juu - Anonyymi
Makriina ek kirjoitti:
Nyt haiseva vastalause!
Kansa ei ole tyhmä.Kansa haisee omakehulle ja on tyhmää tyhjyyttä.
- Anonyymi
juu u kirjoitti:
Ei, tyhmäksi ei voi nimittää kansaa, mutta kova unohtamaan se on.
2008 noustiin lamasta ja kansatalous nousi ennätystahtiin EU:n ja €:ron kyydittäminä, maatalous sai ne mittapuut jotka kuuluukin tälle vuosituhannelle, mutta Katainen se vaan on suurin syntipukki ja mitäs me pojjat menneestä..lisää etuja meille vaan, niin se on. ei meille muitten onkelmat kuulu! Itkua ja hammastenkiristystä vaan kun ei tehä niikus ME TAHAROTAHAN. juuKatainen valehteli aikansa EUn eduksi, kunnes palkittiin valtion (kok)!, Mitäänsanomattomalla oleskeluviralla.
- eipä ole ihme
Onko ruune noin tyhmä ettei tiedä mitä tyhmyys on ?
ilmeisesti on kokoomuslainen, siellä näitä tyhmiä riittää !? - Tepposet
Ihminen voi olla viisas vaan ei järkevä.
Luonneviat ovat luku sinännsä.
Meidän kansallinen luonnevikamme on miellyttämisen tarve. Varsinkin ulkkareiden.
Kärkipoliitikoillemme näyttää olevan tärkeää päästä "isojen poikien" seuraan ja siellä kerjätä kehuja.
Pelkäänpä Kataisen olevan ko. vamman tyypillisimpiä edustajia.
Imagostamme huolestuminen? Voi jumpe! Jos ne sielää Euroopassa nyt tykkääkään meistä kun Urpilainen vaatii takuita!
Puola rettelöi heti liityttyään EU:n.
Irkut temppuilivat kansanäänestyksensä kanssa.
Jopa Rehn myönsi olleensa tietoinen Kreikan petoksesta UM:uun liittymisen yhteydessä.
Kreikan teppuilu, huijaukset ja poliitikkojen vastuun välttely "sairastuen".
Jne. Jne. Eikö kukaan ole huolestunut noiden törkeyksien vaikutuksesta ko. maiden imagoon.
Oleellisin ero on se, etteivät ne välitä hittojakaan mitä muut ajattelevat!
unhan vain muut hyppäävät niiden pillin mukaan.
Suhteellisuutta kehiin, suomalaiset!- Ai että ilostun,
kun viisas suomalainen mies, Tepposet; kirjoittaa hyvän viestin!
- hevat
KANSA on valinnut kyllä kansa tietää sanoi Soini hänkään ei asiallisesti vastannut.
Turha on jälkeenpäin jossitella,suunsoitolla Soini kansan höynäytti ehei katua saa.
Suomen poliittinen elitti Hallitus palvelee vain itseään ja kuppaa meidän rahamme.He jakavat rahanne ulkomaalaisille,kun oma maamme ja sen kansa tarvitsisi jokaisen euron,oman maan kansalaisten eduksi.Vanhukset ovat sikamaisessa hoidossa--kun ei ole hoitoa ollenkaanOnhan hullukansa,joka itseään kurittaa ja antaa arvomaailman rapaantua myös lasten osalta. Tehkää paskiaset työnne ja hoitakaa vanhus asiat kuntoon.Se on koko yhteiskuntamme
perupilari ja se luo sen tulevaisuuden kuvanjoka lapsillemme muodostuu. - hyvä hevat
siinä viisaan naisen puhetta !!!
En tiedä vastausta otsikon kysymykseen rehellisesti sanoen, mitä tyhmyys olisi. Enkä edes lähde hakemaan omakohtaisia määrittelyjä siihen.
Joitakin ajatuksia herättää kyllä muutoksien aiheuttama paine, minkä voi havaita, niin mediassa kuin palstallakin.
Ei niinkään omieni tai ympäröivien ihmisten parissa, ei ole kuulunut tapoihimme koskaan keskustella politiikasta:)
Lähinnä tulee ajatus paineenpurkureiteistä, kaipa se hakee uoman kohteista, jotka ovat avainasemassa, niissä ratkaisuissa joita on tehtävä.
Eipä se paljon muuta olekaan kuin saada päästää höyryä nupistaan, huoliaan ja kiukkuaan, ---- kun niitä seuraa ja pohtii alvariinsa!
Minähän en päätäni vaivaa sillä, kun en mukana tarvitse olla päättämässä, enkä edes hetkeäkään kuvittele kykeneväni siihen!
Ja se tuntuu peevelin hyvältä:D- kauhistunut.
Kyllähän perheissä yleensä kaikesta jutellaan, kun tulee uutisia ja lehtiäkin noirmaali perheissä luetaan.Normaailia ihmistä vaivaa paljonkin tämän maan kohtalo. Jos ei niinkään omasta puolesta, niin ainakin tulevien sukupolvien. Kamalan pinnallinen ja kylmä asenne tuo texin, kamala jos kaikki vanhukset olisivat tuollaisia.
- texsanell ek
kauhistunut. kirjoitti:
Kyllähän perheissä yleensä kaikesta jutellaan, kun tulee uutisia ja lehtiäkin noirmaali perheissä luetaan.Normaailia ihmistä vaivaa paljonkin tämän maan kohtalo. Jos ei niinkään omasta puolesta, niin ainakin tulevien sukupolvien. Kamalan pinnallinen ja kylmä asenne tuo texin, kamala jos kaikki vanhukset olisivat tuollaisia.
Jaa, pistäydyin minäkin palstalla, ennen saunomista.
Jaa jaa kaipa sitä jauhetaan joka huushollissa jotka siihen tuntevat tarvetta. Meillä taas on muutakin keskusteltavaa.
Ei Facebookissa ole tällaista lainkaan suvun kesken, eikä näy muillakaan palstoilla suomi24:ssä olevan!
Luin siellä ihmettelyn meidän palstan tilasta, mutta kai vasemmistossa yleensä kiihkoillaan kaikesta, mitä nyt muistan isäpuoleni jutuista.
Tämänkaltaiset keskustelun irvikuvat, kuin mitä valtaosa on tuonut esiin täällä, ei todellakaan kiinnosta:D, mutta ilmaispalstojen rekkaamattomat nyt ovat mitä ovat ! - haista sinä tex
texsanell ek kirjoitti:
Jaa, pistäydyin minäkin palstalla, ennen saunomista.
Jaa jaa kaipa sitä jauhetaan joka huushollissa jotka siihen tuntevat tarvetta. Meillä taas on muutakin keskusteltavaa.
Ei Facebookissa ole tällaista lainkaan suvun kesken, eikä näy muillakaan palstoilla suomi24:ssä olevan!
Luin siellä ihmettelyn meidän palstan tilasta, mutta kai vasemmistossa yleensä kiihkoillaan kaikesta, mitä nyt muistan isäpuoleni jutuista.
Tämänkaltaiset keskustelun irvikuvat, kuin mitä valtaosa on tuonut esiin täällä, ei todellakaan kiinnosta:D, mutta ilmaispalstojen rekkaamattomat nyt ovat mitä ovat !eikö muka kiinnosta tämä ilmaispalsta, koko ajan roikut. Pidä pienempää hirnumista et ole yhtään parempi kuin rekkaamattomat. Oletko joku keskustelun malliesimerkki täällä omasta mielestäsi. Olisit häipynyt silloin kun lupailit, ei vaan mikään palsta tuollaista itsekehujaa kauan katsele. Siksihän täällä olet kun kuvittelet jotain eliittiä olevasi.Laitetaampa tämäkin viesti talteen kun itket taas kohta miten sinua huonosti kohdellaan.
- just juu
kauhistunut. kirjoitti:
Kyllähän perheissä yleensä kaikesta jutellaan, kun tulee uutisia ja lehtiäkin noirmaali perheissä luetaan.Normaailia ihmistä vaivaa paljonkin tämän maan kohtalo. Jos ei niinkään omasta puolesta, niin ainakin tulevien sukupolvien. Kamalan pinnallinen ja kylmä asenne tuo texin, kamala jos kaikki vanhukset olisivat tuollaisia.
Mikä on normaali ihminen, kysyn vaan?
- Jopelkuneiviittiny
Mitä on tyhmyys ja mitä on viisaus?
Jopa asetit vaikean kysymyksen näin viikonlopun alkajaisiksi.
Minun mielestäni käytännön viisaudella ja tyhmyydellä ei välttämättä ole mitään yhteyttä oppineisuuden kanssa, vaikka monesti kuuleekin sanottavan "on se viisas, ihan tohtorismies tai-nainen".
Paljon maailmalta esimerkkejä viisaista selviytyjistä, jotka ilman hienoja opinarvoja ovat osoittaneet älykkyytensä.
Viisautta taitaa olla niin monenlaista sorttia, että yhdellä tai kahdella mittarilla ei ehkä selvyyttä tule.- Olet lisäksi vielä
viitsimätön, ja se onkin useimmiten oppimattomuuden syy,
ei ole viitsinyt opiskellakaan! Täällä sitten käy naisia haukkumassa, kun ei viitsi tehä ies kotitöitäänkään!
Laiskuus ja tyhmyys ovat kumppaneita. Kummallisia ovat nuo, jotka mita pystyvät tyhmiksi väittämään.
Minä olen useinkin peistä taittanut ja kiitosta ja moitetta myös saanut.
Jos ajatellaan viisauden ja hulluuden sijaintia ymmpyrän kaarella, ne kohtaavat lähes samassa pisteessä
Älykäs ihminen voi olas suutien kesintöjen isä, vaikapa atomipommin. Viisautta ei ole tuollaisen käyttöönotto.
Onko nerouskin älykkyyttä`? Onko kmmenien kielien osaamisesta juuri hyötyä? Simultaanitulkiksi ei ainakaan.
Hyvin kapea-alainen osaaminen ei suurta hyötyä anna.
Viisaus on ihmisessä jotakin suurta. Laaja-alaiset tiedot, päättelykyky, syy- ja seuraus-suhteiden ymmärtäminen, kas siinä suurta ihmistä.
Tyhmäksi nimittäisin henkilöa, joka aliarvioi muiden tietoja ja kykyjä, mitään perustelematta.
Hulluus on myös tärkeä, onhan se osa minua ja oletettavasti muitakin ihmisiä.
- pöljä mikä pöljä
" viitti ny eres vähä "
jaaa luuletko että niinistö on viisas, sitäkö tässä yrität puolustella, ei kuule onnistu, tyhmä kuin saapas, suomi ei olisi näissä vaikeuksissa jos niinistöä ei olisi edes olemassa- herkkä huomio
pöljä mikä pöljä
tässä nyt on nikkikin jo tyhmä!
- *Kukkahame*
Viisauteen tarvitaan varmaan näppäryyttä. eletyn elämän onnistumisista ja ehkä vastoinkäymisistä, oivaltamista ja soveltamista tulevaan.
Koska pidän inhimillisyyttä ja käytännöllisyyttä viisautena voin olla aivan väärässä, yleensä korkeasti koulutetutkaan eivät mitenkään tuo esille omia viisauksia, koska niistä ei ymmärrä muut kuin saman alan ihmiset.
Mielestäni tyhmä on sanana loukkaava kansanomainen kokonaisuus, asiattomuudesta, tietämättymyydetä ja ajattelemattomuudesta, paljon muustakin varmaan. - Tyhmä on ihminen, jo
ka sekoittaa syyn ja seurauksen,
kuten Jyrki Katainen esim. 2008:n laman puimisessa.
http://www.nytimes.com/2008/09/15/business/15lehman.html?pagewanted=all- Jyrki-Boy sanoi,
että Lehman&Brothers'in kaatuminen aiheutti meillä taloudellisia menetyksiä.
Totuus on, että yleismaailmallinen lama aiheutti Lehman&brothersin kaatumisen, samoin meillä taloudellisia menetyksiä. - Jälkiviisastelu
Jyrki-Boy sanoi, kirjoitti:
että Lehman&Brothers'in kaatuminen aiheutti meillä taloudellisia menetyksiä.
Totuus on, että yleismaailmallinen lama aiheutti Lehman&brothersin kaatumisen, samoin meillä taloudellisia menetyksiä....sanoi Isokallio.
- Jep, jep, jep
Jyrki-Boy sanoi, kirjoitti:
että Lehman&Brothers'in kaatuminen aiheutti meillä taloudellisia menetyksiä.
Totuus on, että yleismaailmallinen lama aiheutti Lehman&brothersin kaatumisen, samoin meillä taloudellisia menetyksiä.Kyllä sen aiheutti holtiton taloudenpito. Siitä seurasi yleismaailmallinen kaaos.
- 34hj2kl5gg325gkl2
Tähän on tämä yksiselitteinen vastaus:
Olet tyhmä jos luulet olevasi viisas. - Ruuneperi-nikin
takana oleva 'ihminen' on äärimmäisen kapea-alainen RKP-läinen.
- optikko
Tuo taas on johtuu silmälasien väärästä väristä olettajalla, vaihtaisit kirkkaisiin laseihin vaan
- sammuneenatuttisylis
optikko kirjoitti:
Tuo taas on johtuu silmälasien väärästä väristä olettajalla, vaihtaisit kirkkaisiin laseihin vaan
Ja sammuneena löytyy jostain sohvan penkiltä sitten kuten Katainen, ja tutti oli sylissä.
On siinäkin päättäjät. Tästä Kataisen tempauksesta oli joku laulu, nythän se valittaa sitä että kun venyy niin myöhään EU:n kokoukset että ei jaksa valvoa enää kännissä niin pitkään.
Joku Jykke-pikkuorava -laulu oli.
Näyttää siltä, että eduskunta on tehnyt viimeiset päätöksensä väärän tiedon pohjalta. Hallituksen taholta on ilmoitettu, että EVM antaa lainansa sillä perusteella, että se on velkojen perinnässä etuoitetussa asemassa IMF jälkeen. Tämä oli tärkeä perustelu, eduskunnan tehdessä päätöksiään. Nyt tämä EVM etuoikeusasema on kumottu.
Tilanteesta mm.Taloussanomissa. En vielä lähde määrittelemään, onko kysessä tyhmyys, huolimattomuus vai kiire. Varmasti asiaa jotenkin tullaan käsittelemään.Tuollainen tieto on mennyt ainakin minulta "ohi suun". Tuosta hätäilystä jäi kyllä sellainen kuva, että sillä haluttiin ikäänkuin piilottaa jotain oleellista.
Eivät päättäjät kyllä tyhmyyteensä vetoa. Inhimillisiä virheitä, tietämättömyyttä ja muutkin voi olla takana.
Vain näillä palstoilla on kirjoittajia, jotka nimeltä mainiten määrittelevät muiden kirjoittajien ja kaikkien päättäjien osaamattomuuden ja tyhmyyden.- ruune mollaa
Ruuneperi kirjoitti:
Tuollainen tieto on mennyt ainakin minulta "ohi suun". Tuosta hätäilystä jäi kyllä sellainen kuva, että sillä haluttiin ikäänkuin piilottaa jotain oleellista.
Eivät päättäjät kyllä tyhmyyteensä vetoa. Inhimillisiä virheitä, tietämättömyyttä ja muutkin voi olla takana.
Vain näillä palstoilla on kirjoittajia, jotka nimeltä mainiten määrittelevät muiden kirjoittajien ja kaikkien päättäjien osaamattomuuden ja tyhmyyden.perussuomalaisia tyhmiksi, ei edes tiedä puolueen nimeä, puhuu taas perusttuslaillisista. Toki sitä he ovatkin, muut onkin laittoman katalia isänmaan pettureita.
- kuulolla"
Ruuneperi kirjoitti:
Tuollainen tieto on mennyt ainakin minulta "ohi suun". Tuosta hätäilystä jäi kyllä sellainen kuva, että sillä haluttiin ikäänkuin piilottaa jotain oleellista.
Eivät päättäjät kyllä tyhmyyteensä vetoa. Inhimillisiä virheitä, tietämättömyyttä ja muutkin voi olla takana.
Vain näillä palstoilla on kirjoittajia, jotka nimeltä mainiten määrittelevät muiden kirjoittajien ja kaikkien päättäjien osaamattomuuden ja tyhmyyden.Espanjan tilanne pankkikriiseineen, mellakoivine kansalaisineen, teki välttämättömäksi saada nopeasti päätös aikaan. Samoin Euroopan imago maailmanmarkkinoilla, jotka noteeravat heti mahdollisen syöksyn.
Sellainen on maailma nykyään, olisi tärkeää saavuttaa Unionissa kuinkotimaassakin luottamus päättäjiimme, mutta eivät nämä "kaikenkansan uhot" silti vaikuta suuremmin onneksi!
Saavathan kanavan purkaa epävarmuuttaan, kun tarve on!
- RKP n palkkaama
kätyri siinä taas.
- huvittavaa lähes
Tuossa konkretisoituu tyhmyys,,,,,valitettavasti!
- Jep, jep, jep
Kun katselemme tapahtumia esim 2:n vuoden päästä, voimme sanoa mitkä päätökset ovat olleet tyhmiä ja mitkä viisaita. Tässä vaiheessa emme voi vielä nimitellä päättäjiä tyhmiksi ja yleensäkin, se on tyhmä, joka toista tyhmäksi sanoo.
Näin meille opetettiin ennen muinoin.
Annetaan ajan kulua ja katsotaan mihin suuntaan asiat alkavat rullata. Jos menee kaikki päin päntyyn, niin voimme alkaa arvostella tehtyjä päätöksiä. - mihin mennään nauram
Jep, jep, jep kirjoitti:
Kun katselemme tapahtumia esim 2:n vuoden päästä, voimme sanoa mitkä päätökset ovat olleet tyhmiä ja mitkä viisaita. Tässä vaiheessa emme voi vielä nimitellä päättäjiä tyhmiksi ja yleensäkin, se on tyhmä, joka toista tyhmäksi sanoo.
Näin meille opetettiin ennen muinoin.
Annetaan ajan kulua ja katsotaan mihin suuntaan asiat alkavat rullata. Jos menee kaikki päin päntyyn, niin voimme alkaa arvostella tehtyjä päätöksiä.aan HAH HAAAAAA HAHAAA,,,
HAH HAH,, sillävälin on rahat kadonneet pankeista mijonäärien taskuun ja eu maat on taaaaas konkurssissa,,
ÄLÄ NAURATA ,, ken lienetkää,, taidat olla ite lipponen yksi suomen kansan suurimmista huijaeista !
- yönratsastaja
Minä suorastaan toivon että tuolta villitsijältä katkeisi parikin verisuonta, turhaa mesontaa ja ilman mitään tarkempia tietoja.
Yhtä ihmistä syytetään vaikka monta siellä UEssakin suomalaisia häärää, niin ku Soini, tämä myrkyn varsinainen kylväjä, Tietoa tästä sopasta löytyy, jos kiinnostusta riittää. Ainakin HS, Taloussanomat ja IS kirjoittavat tästä. Vaikka kaikkeen informatioon suhdautun varauksella, olen sitä mieltä, että Espanjan tukipakettia "myytiin" hyväksyttäväksi kyseenalaisilla perusteilla. Kaikki ei pitänytkään paikkaansa. Katselin myös eduskuntakeskustelun.
Nyt Espanjan takauksille ei ole etuoikeusasemaa, vaikka niin annettin ymmärtää. Takausvastuut lankeavat "muiden joukossa."
Mitä Suomen takausvakuuksiin tulee, niissäkin on hämminkiä. HS:n talousivulla kaaviolla kerrotaan, että takausprosentti olisi 20% ja Suomen takausosuus yht. 3,6 mrd. Mistä nämä luvut?
Eikö ne olekaan 40% tak.osuus n. 1,8 - 1,9 mrd?
Onko kaikki euromaat takaamassa esim. Espanjan pankkien tukipakettia? Entä jos takausten vastuu realisoituu ja kaikki eivät pysty maksamaan, joka on todennäköistä? Lankeaako kaikki maksukyisiksi todetuille? Tällaisiakin kysymyksiä tulee mieleen , koska selvää selontekoa en ole nähnyt.- *Kukkahame*
Siltä joskus tuntuu kun katsellen kuunnellen ja lukien yrittää päästä selvyyteen, menee entisetki varmuudet uskosta.
Toimittajistako se johtunee, vai tahallisesta asioiden vatkaamisesta, mutta en kyllä monessakaan asiassa ole huomannut yhtäläisyyksiä haastettelujen ja paneelien välillä.
No eihän politikoksi liian selväsanaista ja uskottavaa valita, jo vaalipuheetkin ovat niin korkealentoisia että tulee uskottua liikaa.
Onhan näitä nytkin 200 joukossa muutama j0otka ovat pellkillä puheillä ja sanavalinnoilla päässeet arvoon arvaamattomaan.
Olen ynnämuun kanssa pitkälti aivan samaa mieltä.- kylläpä kh
on aina raivoon asti puolustanut kataista ja muita rahavallan renkejä, nyt pitää päästä lipasemaan ynnämuuta.
- 2012..
"Onko kaikki euromaat takaamassa esim. Espanjan pankkien tukipakettia?"
Ruotsi on vapaamatkustaja, samoin muutkin pohjoismaat, samoin Englanti ja monet muut.
Ihmettelen aina, mitä Suomi tekee siellä Kroatian, Espanjan, Italian, Kreikan ym vastaavien seassa?
Tuosta sopimuksesta on julistettu osia salaisiksi, ja EU on muuttanut taas sääntöjään esim. tuon etuoikeusaseman suhteen, se on "tosta noin vaan" muutettu "tapauskohtaiseksi"
. - *Kukkahame*
Katainen on best!
Ettei unohtuisi.- hoe mitä hoet
kukaan ei ota täydestä tuollaisen pään aukomista.
- historiallinen ilmiö
Persuthan edustavat Suomessa sitä alinta
henkistä kehitystasoa. Ovat sitä harmaata
massaa, joka on vietävissä minne tahansa.
Jos joku vain sanoo, että tepä olette viisai-
ta, seuraavat he ihan ilman narua. Se imar-
telee heitä, koska heiltä puuttuu oma ajat-
telukyky. He ovat löytäneet messiaansa.- ITEhän oot!
Juuri kaikkea tuota, mitä sanoit! Senkin caccapää ="historiallinen ilmiö"!
- Jyrki on TYHMÄN
ilmentymä, ei tarvi enään kysellä katsokaa Jyrkiä siinä se on !
Katainen on alottajan kyselemä tyhmän esiintymä,
harvinaisen n a i v i kaikessa lapsellisuudessaan, heh, selkeästi osoitti julkisesti valiokunnan tentissa " en ymmärrä mitä minä olen tehny "
aivan käsittämätön typerys !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
kun oli tehny vastoin valiokunnana antamia ohjeita sitoumuksia,
VOIKO PÖLJÄMPÄÄ PÄÄMINISTERIÄ OLLA kuinka meillä VOI olla noin typerä ihminen pääministerinä,, ???
tekee suomelle vahingollisia päätöksiä YKSIN VALTIAANA vaikka suomi om DEMKRIITNINEN maa ,,,
Katainen syrjäytettävä HETI, ettei tee entistä suurempaa vahinkoa suomelle !!
Kataiusen tot on jo anteeksianttamattomia,, suomi suurissa vaikeuksisa Kataisen tekia !!
ÄITI puolustaa omaa äpärälastaan , ku on niin koiviston näkönenki, itsekirjoitti että raskaana ollessaan oli koivistoa vastassa, heh olipa kiivasta ihailua ku tarttu ulkonäkö poikaansa,,- Tämä jatkuu aina...
"Pankkien on annettava kaatua", kirjoittaa dosentti Jukka Heikkinen.
"Mädät pankit luotottavat liikaa, finanssisektorin ylipaisuminen ja ylikasvaneet tuotto-odotukset syövät reaalitalouden rahoituksen, - ja silloin BKT bruttokansantuote ja työllisyys kääntyvät laskuun, ongelmat pankeissa, kuten Lehman &Brothersin ja muiden pankkien kaatuminen.
Se kaatuminen ei siis ole syy, vaan seuraus pankkien liian suuresta luototuksesta ja sen seurauksena tulleesta lamasta.
Australialainen Steve Keen on osoittanut, että talouskriisi olisi pitänyt hoitaa finanssisektorin alasajolla: kaikkien mätien luototusten ja näihin kytköksissä olleiden rahoituslaitosten olisi pitänyt antaa kaatua markkinavoimien ehdoilla.
Keskuspankkien ei olisi pitänyt tulla väliin elvytystuilla. - --------------
heh,, kukahan on jyrkin isä,, hah, olisko syytä ottaa geeni näyte molemmista,,
äiti kuulemma oli niiiiiiiin ihastunu maunoon oikein sydän hakkasi ku portaita tuli alas
ei ihme jos lapsi alko näyttää samalta,, heh,, LateVaan kirjoitti:
Kyllä se on uskottava, joukossa tyhmyys tiivistyy.
Niin, minäkin erehdyin yrittämään keskustelua toivossa, nyt olen jo luovuttanut :) Purkakoon kaiken sappensa ja huolensa kiukkuineen, onhan ehkä heille helpompaa!
- ostettavissa oli
katainen, tuolla Merkelin mitalilla. Siinä on bestiä meille. Soini oli alunperin oikeassa, vain puolue tuntuu olevan väärä ja punainen vaate näille rahan pokkuroijille. Raha menee vaan nyt teiltäkin väärään maahan, ette kauan hilli isoilla eläkkeillänne ja taxikyydeillänne.
Se on niin hienoo haukkua persuja, mieluummin haukkkatte paskaa vähän hienommassa paketissa.
Eräät ei sulata Soinin ulkonäköä, kun on lihavuutta liikaa. - Raha---ton
Ei se ulkonäkö vaan se aukko nenän alla tuottaa pelkkää puppua!
Ikävää jos ihmisen ulkonäkö jotain haittaa, Luojan luomaa ja henkilökohtaista olemusta ei kukaan morkkaa vaan mitä se sanoilla saastuttaa. - r.pukarille
Pakkoko se kaikista on tykätä muka! Lupsakkuutta Soinissa kylläkin näkyy, mutta miehekästä luonnetta en , silmät kumman pälyilevät ja pelokkaat, en pidä nenästäänkään kamalan leveä pehmeä possun nenä!
Jyrki Kataisessa taas näkyy nuoruudesta huolimatta, jo vakaa ja arvokas miehekkyys!
Siinäs sait "ostettavissa oli"
rumista olettamuksistasi!
eikä kiittää tarvitse. - Remu kohtoon
Jos tässä nyt jotain mielipidettä pitää asiasta mainita, on minullakin yksi ja ainoa hyvä ja vakava,
Parempi olisi Remukin Suomen johdossa kuin Soini, tuotapa niin. - Makriina ek
Kunpa nämä murhet vihdoinkin saataisiin pois päiväjärjestyksestä ja hallitus pääsisi tekemään sitä, mihin se on valittu, eli hoitamaan SUOMEN kansan asioita ja parantamaan epäkohtia. Kyllä niitä riittää ihan kotitarpeiksi, mutta kaikki unohtuvat, kun on seurattava herkeämättä Espanjaa. Kun se on ohitettu, tulee jonossa jo seuraavat maat.
Miten onnistuu terveyspalveluiden ja vanhustenhuollon, kotitalousvähennysten ja muiden jokaisen meikäläisen arkielämään kuuluvien asioiden kehittäminen!
Pääsisivät jo omien asioiden kimppuun sieltä!
Alkaa jo kyllästyttää.- Makriinalle
kiitokseni, kun jaat tuon murheen, mikä on nyt jo vuosia pitänyt yllä jonkinlaista odotusta ja toivoa sitä, että se menisi ohi.
Toivo on osoittautunut niin monta kertaa turhaksi, kun on toivonut tilanteen korjaantuvan, se onkin aina romahtanut vain pahemmaksi. Nyt jo Espanja...
http://velkakello.fi/
- ikävä kyllä meillä
on harvinaisen tyhmä pääministeri. ei ole edes itse perillä mitä sopimuksia on tehny !
vastaus alotukseen :
Katsokaa Jyrki Kataista, siinä näkyy elävä esimerkki mikä on tyhmyys, - tuliko selväksi ?
Alottajalle vastaus,:
Kuuntele Kataista ja seuraa Kataisen toimintaa, tiedät mikä on tyhmää !- Anonyymi
Katainen oli vain yksi päättäjä.
- Reino´
Tyydypä vain ihmettelemään. Varsinkin, jos et tiedä että on epäviisasta olla tyhmä.
- Anonyymi
tyhmyys ON ihminen,,,
mutta
ihminen saa viisauden jos ja kun on pyytäny ja rukoillu luojalta
viisautta,
vain luoja antaa ihmiselle viisauden,
ja kun niin käy ihmisessä toimii silloin luojan viisaus,
EI koskaan ihmisestä itsestään lähtöisin oleva viisaus,
luoja myös karkottaa pahuuden, suojelee ihmistä kaikelta pahalta,
ihminen itsessään on tyhmä ja paha,,,
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184541Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5032420Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1421981Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.181779- 791543
- 1461505
- 111061
- 93900
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik39827- 118818