Jyrki Katainen valehtelee suorassa lähetyksessä!

70230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

VALEHTELIAAN KLUPI
- Niinistö, Kataanen ja Urpilaanen toheltaa laihinsa.
Menöö puurot ja vellit sekaasin.
Kreikkaa ja Espanjaa mm. tuetahan.
Kansat ei niistä rahoosta kostu senttiäkää.
Saksan ja USAn pankit repee riemusta.
Jenkkiläs tuloo
- TUPEN RAPINAT
ku kiinalaaset lopettaa "Jenkki-naton"
sotimisen rahootuksen..
Aluus mainitut haluaa antaa tukensa ostamalla
Jenkkilän pyssyjä ja Israelin palestiinalaasilla teettämiä "lennokkia".

Äänestä

  • Kaikki Kataisen tekemät sopimukset voidaan mitätöidä, koska on valehdellu eduskunnlle !!

    Äänestä

Televisiokanava MTV3:n julkaisemiin sopimusasiakirjoihin tutustuneen Linbladin mukaan Suomelle koituu sopimuksessa ainakin kolmenlaisia kustannuksia: vakuussopimuksen luomisesta aiheutuneet kulut, vakuuksien hallinnointipalkkiot ja Suomen luopuminen ERVV-lainojen mahdollisista voitoista.

Lindblad kommentoi Taloussanomille, että vakuussopimuksen järjestelykulut ovat peruspalkkioita. Hänen mukaansa Suomi ei myöskään luovu suurista summista, kun se antaa pois Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) myöntämien tukilainojen korkomarginaalien tuomat voitot.

TALOUSTIEDOT
Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike

Äänestä

HS: Eduskunta päätti EVM:sta virheellisin tiedoin

Eduskunta on käsitellyt ja hyväksynyt sopimuksen Euroopan vakausmekanismista (EVM) osittain virheellisen tiedon pohjalta. Näin kertovat Helsingin Sanomien haastattelemat oikeusoppineet.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ehdotti alkuviikosta, että Suomen pitäisi järjestää kansanäänestys euroalueen tukipaketeista. Myös filosofi ja kansalaisaktivisti Thomas Wallgren toivoi Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla, että kansalaisille annettaisiin mahdollisuus päättää Suomen EU-jäsenyyden jatkosta kansanäänestyksessä.

Äänestä

kansanäänestystä järjestetty?
Vastaus:
Samasta syystä kuin EMU'un liittymisen edellä se jätettiin järjestämättä: TULOKSEN tiedettiin olevan EI.

Äänestä
  • Poliitikotkaan eivät ymmärrä.

    "Idealistinen uskoni poliitikkojen perehtyneisyyteen taitaa sekin olla harhaa.

    Eräs haastattelemani poliitiikko vertasi poliittista päätöksentekoa makkaran valmistukseen.
    Jos ihmiset vain tietäisivät kuinka ruma, raaka ja älyvapaa koko prosessi on, he ryhtyisivät siltä istumalta kasvisyöjiksi. "

    Äänestä

  • Spiidi Gonzaleskaan ei olisi ehtinyt järjestää kansanäänestystä alle vuorokaudessa.
    Mitä mielestäsi olisi pitänyt kysyä äänestäjiltä?
    Vastauksen tiedät näköjään: "EI". Ei siis mihin?

    Mistä vaalikarja olisi saanut parempaa tietoa kuin kansan valitseman kansanedustajat? On ehdolle asettajien moka, kun asettavat ehdokkaiksi kielitaidottomia puoluekavereitaan. Nyt sitten valitellaan, kun ei saada sopimuksesta selvää, kun se on kirjoitettu vieraalla kielellä.

    Koskahan opitaan, että Eduskuntaan pitää valita koulutettuja ihmisiä, joilla on taloudellinen ajattelukyky ja kielitaitoa.
    Sinne ei kaivata metsureita, sähköasentajia ja partureita, ei edes iskelmälaulajia.

    Kun sellaisia on puolet eduskunnasta ei ihme, että omankaan puolueen väki ei heihin luota.

    Äänestetään vaikka siitä, että suomen kielestä pitää tulla pääkieli EU:hun.

    Äänestä

Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professorin Tuomas Ojasen mukaan eduskunta on käsitellyt ja hyväksynyt EVM-sopimuksen osittain virheellisen tiedon pohjalta.

"Asetelma on hieman sama kuin ERVV:n varainhankinnalle annettavista valtiontakauksista syntynyt epäselvyys, kun ilmeni, että hallituksen esityksessä takausten enimmäismäärät oli ilmaistu virheellisesti", hän sanoo.

Samaa mieltä on oikeustieteen akatemiaprofessori Kaarlo Tuori:

"Perustuslakivaliokunta on tehnyt hallituksen esityksen perusteella oikeudellisen arvionsa ja valtiovarainvaliokunta taloudellis-poliittisen arvionsa sen varassa, että EVM:llä on etuoikeusasema velkojana. Eduskunnan päätöksenteko on ainakin osaksi perustunut edellytyksiin, jotka nyt eivät näytä toteutuvan."

Ensisijaisen velkojan asemasta luopumisessa ei ole oikeudellista ongelmaa.

Ensisijaisuus on mainittu ainoastaan sopimuksen johdannossa poliittisena sitoumuksena, eikä oikeudellisesti sitovissa säännöksissä.

Sopimus ei ole vielä voimassa, koska Saksan perustuslakivaliokunta ottaa siihen kantaa syyskuussa.

Äänestä

"Komissaari Olli Rehnin mukaan euroryhmässä on päätetty toimia niin, että Espanjan pankkien remonttiin suunnitellun ohjelman osalta etuoikeutettua lainoittajan asemaa ei sovelleta.

"Tämän lisäksi on lähdetty siitä, että jatkossa tämä asia katsotaan tapauskohtaisesti", hän sanoi.

Päätös on ristiriidassa eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mietinnön ja hallituksen esityksen kanssa."

Äänestä
  • Ja kun tuon piti olla yksi Jutan sopimuksen hyvä puoli!
    Nyt siis Espanjan pankkien remonttiin suunnitellun ohjelman osalta etuoikeutettua lainoittajan asemaa ei sovelleta.

    "Tämän lisäksi on lähdetty siitä, että jatkossa tämä asia katsotaan tapauskohtaisesti"!
    Päätös on ristiriidassa eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mietinnön ja hallituksen esityksen kanssa."

    Juttaa vedettiin höplästä!

    Äänestä

  • OLLI REHN on suomen petturi,

    kuinka uskaltaa enään tulla suomeen, menköön espanjaan loppuijäkseen, suomee ei oo tulemista !

    Äänestä

"Miksi ei sitten kansanäänestystä järjestetty?

Vastaus:
Samasta syystä kuin EMU'un liittymisen edellä se jätettiin järjestämättä: TULOKSEN tiedettiin olevan EI."

Toinen yhtäläisyys EMU'un liittymisen kanssa on KIIRE !

Silloin piti päästä Paavo Lipposen mielestä EMU:n "ensimmäisessä junassa''.

Nyt piti edustajien yön tunteina perehtyä sopimukseen, jossa sivuja oli yli 70 hankalin taloustermein kirjoitettuna.

Äänestä

On on lahoa on epäilyt epäilyjen perään, alkaa olla ajojahdin piirteitä näillä, ampumistakin joku jo mietti, onkohan nämä edes järjissään enää?

Äänestä

Ainakaan päättäjät Suomessa ei ole olleet järjissään

pitkään aikaan !

Katainen sai mitalin ja samantien myi Suomen!

Äänestä
  • Olisitko itse valmis myymään periaatteesi jostakin mitalista?
    Aika hepposet ovat asenteet, jos mitali olisi niin himoittu.
    Toivottavasti saat itse oman mitalin vähemmällä.

    Äänestä

Tämä vauhkoaminen alkaa mennä jo yli äyräitten. Ketkähän täällä alkavat järjen valon menettää?

Äänestä

JUST ,,, nyt NAURETAAN KATAINEN ULOS HALLITUKSESTA !!

noin typerää ei suomen kansa enään kattele !

ihmeellinen sätkynukku, ei voi kuin nauraa Merkkelin mitallista, HAH HAH Katainen on kuin pikkulapsi, sai tikkukaramellein !!

Äänestä

No, mitäpä voi odottaa läpileikkauksesta Suomen kansasta, köyhät on aina keskuudessamme ja näinhän ne käyttäytyy, kun yläpääkin jäi köyhäksi!
Ymmärtää vain täytyy yrittää!

Äänestä

Onneksi meillä on hyvä monesta puolueesta koottu hallitus. Aina oikeassa olevia räksyttäjiä on aina ollut ja tulee olemaan. Suomessa on aina kuitenkin enemmistöksi löytynyt vastuunkantamiseen kykeneviä riittävästi muutoin meidät hykka perisi. Eipä taitaisi maasta tällä hetkellä löytyä Kataisen ja Urpilaisen tasoisia päättäjiä. Soini on vastuunpakoilija sorakuopasta huutelija. Samoin monet muut saman puolueen edustaja. Heidän puhe uppoaa ainoastaan, en viitsi sanoa kehen. Ei ainakaan asioista perillä oleviin kansalaisiin.
Karavaani kulkee, koirat räksyttää. Niinhän se on Suomessakin.

Äänestä

Euroopan vakausmekanismi (EVM) ei välttämättä aina olekaan ensisijaisen velkojan asemassa, kun se myöntää lainoja kriisimaille.

Eduskunta hyväksyi EVM-sopimuksen kesäkuussa uskoen, että EVM saisi aina kriisimaille lainaa myöntäessään ensisijaisen aseman suhteessa muihin velkojiin.

Perjantaina Euroopan talouskomissaari Olli Rehn kuitenkin sanoi, että mahdollisia uusia lainoja myönnettäessä arvioidaan tapauskohtaisesti, tuleeko EVM:n lainoille ensisijaisen velkojan asema. Espanjan lainan yhteydessä tästä asemasta jo luovuttiin.

Ensisijaisen velkojan asema parantaa velkojan mahdollisuuksia saada lainaamansa varat takaisin tilanteessa, jossa velallinen ajautuu maksukyvyttömäksi. EVM:n ensisijaisen velkojan aseman kuitenkin pelätään karkottavan yksityisiä sijoittajia: jos EVM on ensisijainen velkoja, sijoittajien riskit kriisimaahan sijoittaessa kasvavat.

"On täysin selvää, että eduskuntaa ja Suomen kansaa on harhautettu. Se, että hallitus antaa harhaanjohtavia tietoja eduskunnalle, on erittäin vakava asia", perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini (ps) sanoo

Äänestä
  • tänään.

    Äänestä

on ottanu lahjuksia vastaan, on korruptoitunu,, merkel on lahjonu varmaan moni muukin salaa , rikosilmoitus ja tutkinta pyyntö kataisesta on syytä tehdä !



Hyiii, kataisen sanan kuuleminenki OKSETTAA yööök, on meillä pääministeri,

osaa vaan sotkea suomen asioita entistä pahempaan suuntaan

Äänestä
  • No TEE!!

    Äänestä

Näitä lukiessa tulee hyvä mieli siitä että päätökset ja asiat hoidetaan jossain aivan muualla kuin tällä palstalla.
Nimittelyt ja uhkailut olis hyvä laittaa tutkintaan, se kun ei ole sopivaa missään.
Tämä on kuin rikottu muurahaiskeko jokainen hokee omia puutuneita käsityksiään joissa ei todellista asiaa edes nimeksi.
Erisuuntiin ja toinen toisia syytellen, emmehän me ole kuin äänellämme hoitaneet kansalaisvelvollisuuden, olisi aika jo aikuistua ihan vain huomioksi

Äänestä
  • miten voit elää itsesi kanssa kun niin puolustelet tuota kotimaan ulosmittausta. Vaikka laittaisit minkä nikiksi, tunnistetaan sinut ja sinun ilkeytesi ja vihasi haisee kuin mätä raato.

    Äänestä

Norjassa ollaan ''hengessä mukana'' EU:ssa, mutta ei

makseta ! Norjassa ei kuuluta EU:in.

CCCCCCCCCCCCCCCCCCCCCO

Suomessa tehdään päinvastoin:

maksetaan ja maksetaan, mutta pitkin hampain.

Etelän maat koettelevat, miten pitkälle suomalaisia

oikein voivatkin huijata.

Äänestä

Olla edes mitään vielä maksettu, niin synkistellään etukäteen, vaikka ei mitään tiedetä! Pessimismiä ilma täynnään, ilmankos jäävät happanemaan.
Onneksi on valoisampia forumeja.

Äänestä
  • Palstan kirjoittajilla ei ole hajuakaan siitä, mistä summissa on kysymys. Luulevat raukat, että meiltä lähtemällä lähtee rahat ensiviikolla suoraan jonnekin hurlumheimaahan postissa.

    Kuvittelevat, että me lähetämme rahaa, kuten muutkin maat, ja sitten se saajamaa maksaa velkansa Saksalle. Siis, JOS maksaa, yhtä hyvin jättää maksamatta ja me lähetämme sitten lisää taas postissa.

    Ihan niin se ei ole. (Jos on, niin valistakaa sitten minua.)

    Äänestä

missä valoisampaa, minuakin tää tympii.

Äänestä

Helmi- city- FB

Äänestä

Yksi ja sama jankutin jatkaa ja jatkaa, ei tule loppua. Mennyt jo monesti yli sanan vapauden noissa huuruissaan.

On uhkailuja ja asiattomia halventavia nimityksiä.

Sietää otta hiukan raitista ilmaa.

Äänestä
  • käyttää halventavia nimityksiä, possun nenään verrattiin täällä. Sitten hirnutaan päälle vaikka oma elämä on surkeaa palstalla rääpimistä.

    Äänestä

mene ihmeessä raittiiseen ilmaan, pää taitaa olla sulla melkosen sekasi,

varo vaan ettei verisuoni katkea päässä, sitte se onki menoa lopullisesti

h e l v e t t i i n kato ku jumalaei huoli ja piru pitää susta niin pirusti !

Äänestä

Politiikka on saanut monet pimeiksi. Norjassa surtiin erään äärioikeistolaisen syövereihin harhautuneen eliminoimisen raivoa.

Täälläkin joku kaheli jo sanoi olevan parasta kun joku ampuisi J.Kataisen. Syyttelyt ja halveksunta on arkipäivää palstalla yhä yltyvässä määrin.

Tämän kaltaiset ihmiset ovat ilmeisesti työpaikoillaan ja kotona jauhaneet tyytymättömyyttään niin kauan, etteivät enää tajua, miten kiusallista se meille muille on lukea.

Muuta eivät osaa keskustellakaan, joka väliin työntyy vanhojen keskiajan sotien kertausta, ja valloittajia kohtaan kohdistuva viha!

Uskonto on pahasta, siihen liitetään sukupuolitaudit ym, eikä enää nähdä metsää puilta!
Oman maan nostaminen yliampuvan romanttiseen hohtoon, kertoo vääristyneestä todellisuudentajunnasta, jota yrittää pakoittaa muille.

Mikä niin oudoksi on mielen saanut? Ja mitä sillä halutaan saavuttaa jää arvoitukseksi meille muille, jotka haluaisimme osallistua normaalimpiin aiheisiin.

Äänestä

sinä forumilla käväsijä, :

on parempi ku poistut suomen kamaralta, olet sekeästi isänmaan vihollinen,

luultavasti yksi koruptoituneestä riistäjä politikosta,

sinu saadaan kiini, tiedoksi vaan s i p e r i a odottaa kaikkia isänmaan pettureita !

Äänestä
  • viestiviä ahdistaa piispojen ja pappien pedofilia,

    niinsanotut ''uskonsodat'', = maamme valloitussodat, joiden seurauksena kansamme joutui verotettavaksi,
    Ruotsin kuningas otti maamme ja antoi ne suosikeilleen ''läänityksnä'',
    teki suosikeistaan linnan tai kartanon herroja, ja määräsi suomalaiset vapaat talonpojat heidän palvelijoikseen ja torppareikseen,
    ja tuo aika kesti vuodesta 1155 vuoteen 1809, eli 654 vuotta,
    niin emmekö saisi kirjoittaakaan tuosta ahdistuksestamme .

    Näissä käsitellään faktaa, asioita, ja toivoisimme sinun tekevän samoin!

    Sinun turhanpäiväiset toisten h e n k i l ö i d e n mollaamiset ja haukkumiset, joita a i n a jatkat, sen sijaan saisivat jo jäädä vähemmälle.

    Sinun ei pidä asiaviestejä lukea, olemme jo ymmärtäneetkin, että sinä haluat, että saat kehua itseäsi ja esittää itserakkauttasi aina täällä. Se vain ei kiinnosta muita, kuten olet huomannut.

    Äänestä

  • Mikä sinä olet muka ketään lähettämään Siperiaan höntti! Kuvitteletko peräti Stalin olevasi. Hohoijaa on meitä moneksi, tais isoisäis olla punaisia!

    Äänestä

  • Jos meitä täällä kirjoitti:

    viestiviä ahdistaa piispojen ja pappien pedofilia,

    niinsanotut ''uskonsodat'', = maamme valloitussodat, joiden seurauksena kansamme joutui verotettavaksi,
    Ruotsin kuningas otti maamme ja antoi ne suosikeilleen ''läänityksnä'',
    teki suosikeistaan linnan tai kartanon herroja, ja määräsi suomalaiset vapaat talonpojat heidän palvelijoikseen ja torppareikseen,
    ja tuo aika kesti vuodesta 1155 vuoteen 1809, eli 654 vuotta,
    niin emmekö saisi kirjoittaakaan tuosta ahdistuksestamme .

    Näissä käsitellään faktaa, asioita, ja toivoisimme sinun tekevän samoin!

    Sinun turhanpäiväiset toisten h e n k i l ö i d e n mollaamiset ja haukkumiset, joita a i n a jatkat, sen sijaan saisivat jo jäädä vähemmälle.

    Sinun ei pidä asiaviestejä lukea, olemme jo ymmärtäneetkin, että sinä haluat, että saat kehua itseäsi ja esittää itserakkauttasi aina täällä. Se vain ei kiinnosta muita, kuten olet huomannut.

    Ketään muuta ahdista kuin itseäsi. Jos Katoliset papit ovat langenneet tuollaiseen, mitä tekemistä sillä on tämän ajan luterilaisuuden kanssa?

    Täikammalla pitäis kammata, ajatussaivareineen !!!

    Äänestä

  • UPDATE_9752944 kirjoitti:

    Ketään muuta ahdista kuin itseäsi. Jos Katoliset papit ovat langenneet tuollaiseen, mitä tekemistä sillä on tämän ajan luterilaisuuden kanssa?

    Täikammalla pitäis kammata, ajatussaivareineen !!!

    Tiedoksi etten osallistu keskusteluun kuin tämän kommentin verran, luettuani ketjut.

    Ollaan sovussa ilman kiihkoilua, tottahan faktat ovat tuttuja minullekin, mutta asetan nykypäivän etusijalle :D enkä kanna kaunaa, niin venäläisille, jotka ampuivat isäni, enkä ruotsalaisille valloittajille.
    KÄSKYSTÄ ne joutuivat toimimaan kaikki. heippa,..

    Äänestä

  • UPDATE_9752944 kirjoitti:

    Ketään muuta ahdista kuin itseäsi. Jos Katoliset papit ovat langenneet tuollaiseen, mitä tekemistä sillä on tämän ajan luterilaisuuden kanssa?

    Täikammalla pitäis kammata, ajatussaivareineen !!!

    ahdista, Texanelli, läskinpalasia vain suuhun vielä lisää ja täikammalla sitten syöpäläisiä pois ja heippa, taas muita haukkumaan ja heidän parhaita viestejään ominaan kopioimaan ja matkimaan. Mikäs sinulla ahdistaisi. Nimiä vain ketjuusi lisää, se onkin niin Texanellia täysi, että on kuin tela- tai vetoketju.
    Arvaa oma tilasi, anna arvo toisillekin!

    Yritä päästä irti henkilöistä, keskusteluissa on aihe, tai asia, josta puhutaan.
    Henkilöiden mollaaminen ja haukkuminen on Suomi 24:n sääntöjen rikkomista.

    Äänestä

  • sinua ei siis kirjoitti:

    ahdista, Texanelli, läskinpalasia vain suuhun vielä lisää ja täikammalla sitten syöpäläisiä pois ja heippa, taas muita haukkumaan ja heidän parhaita viestejään ominaan kopioimaan ja matkimaan. Mikäs sinulla ahdistaisi. Nimiä vain ketjuusi lisää, se onkin niin Texanellia täysi, että on kuin tela- tai vetoketju.
    Arvaa oma tilasi, anna arvo toisillekin!

    Yritä päästä irti henkilöistä, keskusteluissa on aihe, tai asia, josta puhutaan.
    Henkilöiden mollaaminen ja haukkuminen on Suomi 24:n sääntöjen rikkomista.

    Itse teet sitä -sinua siis- mistä toista syytät ja mollaat. Aiheessako pysyt itse, häh.

    Äänestä

  • herran pieksut kirjoitti:

    Itse teet sitä -sinua siis- mistä toista syytät ja mollaat. Aiheessako pysyt itse, häh.

    sahan on yritetty vastata sinun asiattomiin viesteihisi,
    joissa aina törkeästi herjaat muita jatkuvasti. taidat olla sairas.
    Tuo on niin ilmiselvää.

    Äänestä

  • Kuulepas, Tex, tuos- kirjoitti:

    sahan on yritetty vastata sinun asiattomiin viesteihisi,
    joissa aina törkeästi herjaat muita jatkuvasti. taidat olla sairas.
    Tuo on niin ilmiselvää.

    haukkui sekopääksi, heta vaan koittaa saada palstalle iloa, kateellinen on tietysti hänellekkin.

    Äänestä

  • Hah, hah, haa. Jopas onkin lysti ketju. yhä van naurattaa, hah, hah, haa.

    Äänestä

Ei, meitähän huolestuttaa, miksi noin hirveän vanhat asiat, joita ei muuttumaan saa, voi ahdistaa nyt? Mistä moinen!

Äänestä

Hei, tänäänkin on piispojen pappien ja muidenkin pedofiliaa! Lasten asiat ovat aina aktuelleja ja niitä ei saa vähätellä!

Eikä nuo asiat, Ruotsin sotajoukkojen Suomeen hyökkäykset, ole kauan sitten tapahtuneet! Suomalaiset ovat asuneet Suomenniemellä jo 10 000 vuotta, mutta nuo ovat tapahtuneet viime vuosituhannella !

Näissä käsitellään faktaa, a s i o i t a, ja toivoisimme sinun tekevän samoin!


Minua ahdistaa paljon enemmän sinun h e n k i l ö i h i n menevät viestisi, kiroilut ja rumat sanat.

Sinun turhanpäiväiset toisten h e n k i l ö i d e n mollaamiset ja haukkumiset, joita a i n a jatkat, sen sijaan saisivat jo jäädä vähemmälle.

Sinun ei pidä asiaviestejä lukea, olemme jo ymmärtäneetkin, että sinä haluat, että saat kehua itseäsi ja esittää itserakkauttasi aina täällä. Se vain ei kiinnosta muita, kuten olet huomannut.

Äänestä
  • Mitä asiallasi on avauksen otsikon kanssa yhteistä? Etköhän vaan jälleen työntänyt skeidaasi tähänkin ketjuun omituisesti!

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    Mitä asiallasi on avauksen otsikon kanssa yhteistä? Etköhän vaan jälleen työntänyt skeidaasi tähänkin ketjuun omituisesti!

    toisten henkilöiden haukkujaa, säälin sinua tosi paljon.

    Ei ole kaikki kohdallaan ihmisellä, jonka on aina haukuttava muita. Se on pahinta caccaa täällä, olet siinä suhteessa ykkönen,samoin itserakkaudessasi. Siksi sinusta ei kukaan pidä. Miten voisi pitää mollaajasta?
    Nämä ovat keskustelupalstoja, ota jokin ASIA ja puhu siitä.
    Älä mene henkilöön.

    Äänestä

No hei, mitäs meinaat tehdä niiden lasten hyväksi? Ethän saavuta mitään täällä kaivellessasi historiaa ja pedofiliaa, joka suinkaan ei ole ainoastaan pappien harjoittamaa.

Niinhän sinä teet, syytät itserakkaudesta kun näen sekä, vaivaa että huolta hengentilastasi.

Äänestä
  • autan vapaaehtoistyön ja myös keräysten kautta, mutta kaikkia tekopyhiä piispoja, pappeja, tekopyhiä lahkolaisia = piilopedofiilejä ei saada selville edes, siksikin on hyvä siitä tiedottaa.

    Lapset ovat aina nykyhetken tärkeimmät, et saa vähätellä heitä!

    Äänestä

Kataisen puheet ei ole terveen järkevän ihmisen esityksiä, on jälkeenjääny kapeakatseinen, huijattavissa oleva,
luultavasti koruptoitunu,
selkeästi lajhottavissa, siitä HYVÄ esimerkki Merkkelin mairitteleva mitalli, tausta haoituksineen, joka tapahtuu salaa,
Katainen on valehteleva apina,
raivostuu ja vaato tulee suusta kun innostuu puolustamaan rahotusta etelän hyväksi,
kumma kun ei muistu mieleen oman maan asiat !!!!????????
Kataiselle potku mahdollisimman pian, ilman kultaisia kädenpuristusta ja ILMAN KIITOSTA,
sillä tyhmyydestä ei voi ketään kiittää !!!!
Seuraavissa vaaleissa EI kukaan äänestä KOKOOMUSTA sillä kokoomus on suomen huonoin puolue, oikea SEKOOMUS !!!

Äänestä
  • Juu, varmaan kaikki äänestävät Perussuomalaisia. He kun ovat antaneet tosi paljon näyttöjä taitavuudestaan hallita Suomen maata.

    Äänestä

Kyllä on kiukkua täynnä "surkuhupaisa", ja vaahtoaa, eikä suinkaan Jyrki Katainen joka osaa käyttäytyä niinkuin kuuluu!

Kuka teidän äänistänne Kokoomuksessa välittäisi? Lisää mankujiko?

Äänestä

suomelle !




Katainen on suomen SURKEIN pääministeri mitä ikinä suomessa on ollu,

Äänestä
  • ti Niinistö nyt puuttuu jo tuohon!

    Äänestä

aekaseks?

Äänestä

Varmasti Suomessa ensimmäinen poliitikko, joka valehtelee. Oikein kirpaisee.

Äänestä

Klo 3.35 on k.o. tuhatnikki laittanut tänne yhden typeryyden lisää.

Äänestä

Miksi suomen miehet EI OLE JO kantaneet Kataista eduskunnasta ulos,

se osaa ÄRSYTTÄÄ suomen kansaa aivan liikaa,


raukka on eteläeuroopan hujattavissa, h e l e v e t i n MITALLIKI sai sen aivan sekasi onnesta, ku oli tuhonnu suomen kansan tekemällä omin päin sopimuksen josta ei olle itsekkään perillä !

Äänestä
  • Onko ketään, joka voisi estää eräitten todennäköisesti teinien tai sille asteelle jääneiden kirjoittelun tälle jo elämän kokemusta omaavien palstalle. Luulen, ettei kukaan täysissä järjissä oleva 70 kirjoittele sellaista roskaa jota tällä palstalta löytyy. Haukutaan päättäjiä ja toisia kirjoittajia valehtelijoiksi jne. Ala-arvoista ei voi muuta todeta.

    Toivonkin, että palstan seriffi tai vastaava suhtautuu kriittisemmin kirjoituksiin ja pyrkii siten saamaan täsä asillisen foorumin. Tosin se voi olla myöhäistä, jos asialliset seniorikirjoittajat ovat jo siirtyneet toisille foorumeille.

    Ei palsta ainakaan nykyisellään lisää seniori-ikäpolven arvostusta.

    Äänestä

kätteiselle, kun se on niin nätti ja hoikka poika. Mutta Soinia vihataan, kun on niin ruma ja läski.

Äänestä
  • vaikuttaa politiikassa yhtään mitään, järki ratkaisee. Ja sen
    käyttö tai käyttämättä jättäminen.

    Äänestä

ole, jos on kaunis ja pitkä. Mutta solakkana pysyminen
vaatii tosi paljon liikuntaa ja itsekuria, helppoa se ei ole.

Ai niin politiikassa? NO siinä se ei saisi vaikuttaa.

Äänestä

olisi jokaisen itse hoidettava. Hampaan 5 pintaa pitää puhdistaa joka aamu ja ilta huolellisesti pehmeällä harjalla. Ikenetkin pysyvät kauniina eikä ientulehduksia tule.

Äänestä

jokaiselle, ei ne niin paljon maksa.

Äänestä

Eihän me eletä monta vuotta ,turhaa huolehditte. Asioita on ihania josta nautitaan.
Mukaan emme saa tyhjänä tulit tyhjänä lähdet. Muista siä jokainen se..
EI OLLA IANKAIKKISIA,JÄRKIKÖ POIS ON TEILLÄ.

Äänestä
  • tule kotiin sinun hammastarhaasi pesemään! Itse se on tehtävä!

    Äänestä

HUONOJA uutisia tulee entistä enemmä, nyt EU varmasti hajoaa, kuunelkaapa taas viimesimmät aina vaan menee hullumin asiat,

sitä siitä seuraa ku iso pojat alkaa leikkiä rahalla, menee laskukut aivan sekasi ja lopulta aletaan tappelee että veit minun rahat p e r k e l e,,

olis kannattanu Kataisenki olla HEREILLÄ viimesessä isossa kokouksessa ettei olisi nimeään tukkinu aivan hullunkurisiin papereihin,,
tässä sitä ny taivastellaan ja kiroillaan tehtyjä tyhmyyksiä,,,,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


*** kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY&feature=related

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu