kamera vaellukselle

Hei!
Olisikohan kellään antaa hyviä neuvoja, miten pakata kamera mukaan vaellukselle? Kamerani on iso, vanha järjestelmäkamera, eli tilaa rinkasta menee aika paljon.
81929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kameraa ei pakata siitä yksinkertaisesta syystä, että pakatulla kameralla ei voi ottaa kuvia. Täytyy vain mieltää riski, että vaihtoehtoina ovat mahdollisesti hajonnut kamera tai hyvät kuvat. Kameralaukku on minulla ollut yleensä putkirinkkaa käytettäessä ylimmäisenä. Tiedän, että se painojakauman suhteen on huono sijoitus, mutta käytettävyys omaa luokkaansa. Eli ykkös runko on kädessä tai kietaistuna hihnastaan rinkan yläputkeen kiinni niin, että sillä voi ottaa kuvia rinkka selässä.

Kameralaukusta kannattaa tarkistaa, että se pitää vettä, muuten tulee harkita kaluston laittamista Minigrippeihin. Vedenpitävä laukku täytyy muistaa sulkea aina sateella, koska se silloin pitää mahdollisesti sisälle päässeen veden sisällä. Filmejä varten minulla oli kaksi isoa Minigrip pussia, joista toisessa oli otetut kuvat ja toisessa ottamattomat filmit. Kelaan filmin pään aina sisään, millä erotan vielä kuvatut rullat kuvaamattomista, vaikka siitä tuleekin pieni riski naarmuuntumiseen. Joskus rinkan läpän sisäpuolella on ollut isohko nimi ja osoite lappu, jonka olen vielä kuvannut jokaisen rullan ekaksi ruuduksi.

Kameralaukkuni on vaihdellut. Välillä kova ja välillä pehmeä. Pieni alumiinilaukku on ihan hyvä, mutta nyttemmin olen siirtynyt Lowepro:n pehmeään Trekkeriin. Trekkerin kanssa vain filmit ja pokkari täytyy sovitella muualle pakkaukseen.

http://www.lowepro.com/pages/series/trekking/oftrail1.htm

Objektiiveista yleensä mukana on vain 20mm laajakulma ja 135 tele. Zoomit ovat joko niin huonoja tai sitten niin isoja ja kalliita, ettei sellaista kannata kantaa mukana turhana painolastina. Jos ei omista vararunkoa, niin kannattaa ottaa ainakin pokkari mukaan toiseksi kameraksi.

Tällä toisellakin kameralla kannattaa ottaa muutama kuva, sillä kaikkia kameroiden toimintahäiriöitä ei huomaa ennen filmien kehitystä. Minulla on usein rungossa 100 ASA:n dia filmiä ja pokkarissa saman merkin 400 ASA:ista diaa ilta kuvia varten. Filmiä täytyy varata mukaan riittävästi. Oma annostukseni on yleensä kaksi rullaa perusfilmiä päivää kohti ja mahdolliset erikoisrullat päälle. Filmi ei paljoa paina, ja mahdollisesti jäljelle jääneet voi kuvat myöhemmin.

Jalustaa en yleensä ole jaksanut kantaa. Sen virkaa on toimittanut kangaspussillinen kuivia herneitä, jonka päälle pystyy tukemaan kameran yleensä tyydyttävästi. Muuta sälää olen kantanut aika minimin. Ehkä joku loitto, lankalaukaisin, varaparistot ja linssipaperi.

Äänestä
  • Tämä ei ole omaa keksintöä, vaan kaverilta lainattu:

    Rinkan putken yläpäähän pieni pallonivel kiinni.

    Äänestä

Miksi haluat pakata kamerasi rinkkaasi? Ajattelitko kuvata vain leirioloissa? Toivottavasti sinulla on varustelaukku, jossa kamerasi on samlla suojassa sateelta. Jos ei ole niin hanki sellainen. Mieti mitä kuvausvälineitä TODELLA tarviit reisussa ja hanki sen mukainen varustelaukku. Itselläni on sellainen kolmiomainen ja se tuntuu sopivalta. Sitten kiinnität sen parilla irtohihnalla rinkan päälle. Siinä kulkee mukavasti ja on pikaisesti saatavilla. Itse kuljetan hihnassa kaulalla mutta se on hieman hankalaa, joten en voi suositella mutta silloin ei tarvitse ottaa joka kuvaa varten rinkkaa selästä.
t. reijo

Äänestä
  • Mulla on kamera kanssa kaulalla, hieman hankala on, myönnetään. Toisaalta jalustakin on mukana ja se on kätevä, nimittäin vaellussauva, jonka korkkia oleva nuppi on ruuvattavissa irti. Vastakappale on luonnollisesti kameran jalustan kierteillä.

    Ei mikään täydellinen jalusta, mutta auttanee joissain tilanteissa, eikä ole painolastina:)

    Äänestä

Tulipas huonosti muotoiltu kysymys, mutta juuri tuollaisia vihjeitä toivoin. Kiitos kovasti molemmille!

Äänestä
  • Laita kamera ja muita tarvikkeita vaellukselle sopivan kokoisiin Minigrip-pusseihin, pysyvät kuivana ja pussin päälle yhteystietosi, jos jotain katoaa saat takaisin. Laita myös kännykkäsi pussiin, toimii avaamatta pussia ja pysyy kuivana.

    Äänestä

Winzip???? ;)

Äänestä
  • Tiesitkö, että pitää välttää kaikkea, jossa lukee nimen edessä Win-.
    Niistä on vain harmia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiki kirjoitti:

Hei!
Olisikohan kellään antaa hyviä neuvoja, miten pakata kamera mukaan vaellukselle? Kamerani on iso, vanha järjestelmäkamera, eli tilaa rinkasta menee aika paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu