agility

Hei
Voiko agilityn aloittaa jo 3 v täyttäneen koiran kanssa?
455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tietenkin voi, miksi ei?

Äänestä
  • Ajattelin että pitää aloittaa pentuna että lihakset kehittyvät oikein ja jos noin vanhempana jo aristelee esteitä ja esteille menoa. Toki se on varmaan ihan koirakohtaista muutenkin.

    Äänestä

  • Esteet kirjoitti:

    Ajattelin että pitää aloittaa pentuna että lihakset kehittyvät oikein ja jos noin vanhempana jo aristelee esteitä ja esteille menoa. Toki se on varmaan ihan koirakohtaista muutenkin.

    Itse asiassa vasta kaksivuotiaana saa kunnolla alkaa treenaamaan agilitya, koiran on ensin kehityttävä fyysisesti valmiiksi jottei keho kärsi kasvuvaiheessa. Toki voi esteisiin tutustuttaa nuorena ja alkaa harjoittelemaan ohjaustekniikkaa mm. Muista että agilitya kannattaa aloittaa osaavan kouluttajan kurssilla, ja osteopaatilla pitää käydä säännöllisesti jotta koiran kehoa ei tuhota harrastuksella.

    Äänestä

Hyvin voi aloittaa. Jos koira ei ole tottunut menemään puomille tai muille esteille, niin sitä kannattaa rauhassa harjoitella, ettei koira ahdistu. Usein aloitetaan nuorena (alle vuoden ikäisenä), mutta silloin ei anneta koiran hyppiä tai muuten tehdä mitään luustoa ja niveliä vahingoittavaa. Kaksi vuotiaana kannattaa ehkä vasta alkaa treenaamaan kilpailuja varten, niin sitten on varmaa ettei koiraa kesken kehityksen treenauta liikaa.

Koiran lihaksistoa agilityä varten kannattaa treenauttaa metsälenkeillä, missä koira saa juosta ja hyppiä mielin määrin. Samoin muiden koirien kanssa leikkiminen antaa hyvää treeniä agilitykoiralle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esteet kirjoitti:

Hei
Voiko agilityn aloittaa jo 3 v täyttäneen koiran kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu