Eka kerta kun tänne mitään henkilökohtasta viestiä pistän. Mutta nyt on sen verran pää sekasin ettei arki tahdo kulkea ellen saa (edes) netin välityksellä jotenkin mun tilannetta kuuluville.
Oon pääkaupunkiseudulla asuva 20 v jätkä kaapissa olen visusti. Kaveri porukassa ei ole yhtään homoa (tai kaapissa ovat visusti, jos ylipäätään löytyy). Olen aina tiennyt, että pidän jätkistä ja ne naiset ei todellakaan kiinosta meikää. Viimeaikoina on alkanut hirveä sekalaisuuden tunne päässä koska haluan kertoa jo vihdoin kaikille, että miten asiat on. Pelkona vaan se, että multa menee kaverit ja harrastukset alta ja koko sosiaalielämä lakkaa olemasta. Varmaan ihan perus settiä monelle mullekkin kaapissa olevalle ja siellä olleille. Ite en vaan enää kestä tätä helvetin salailua.
Ärsyttää miten ihmiset ei voi vaan hyväksyä muita sellasenaan. Aina pitää tehdä iso numero täysin mitättömistä asioista.
Pää tuntuu hajoavan ja kohta meen ihan sekasin jos en kenellekkään saa puhua asiasta. Soppaa sekoittaa vielä se, että oon tosi ihastunut yhteen uuteen frendiin ja en ole yhtään varma että onko sekin homo vai kuvittelenko mä vaan kaiken. Kyllähän mä sen oon monesti nähny tuijottavan mua ja hirveesti se mun seurassa tykkää liikkua. En ole itse todellakaan stereotyyppeihin lukeutuva ihminen (enkä haluaisikaan olla), vaan melko äijämäinen olen, joten en usko että kukaan osaa edes aavistaa, että oon homo.
Jos on ideoita tai vinkkejä kenelle puhua niin kommenttia vaan kehiin.
ei hitto tää avautuminen tuntuu typerältä... en oo siis mikään dramaattinen/tunteellinen ihminen oikeesti. Mutta pakko oli kirjottaa, sillä muuten sekoon.
Kiitti jos jaksoitte lukea loppuun asti.
Oon pääkaupunkiseudulla asuva 20 v jätkä kaapissa olen visusti. Kaveri porukassa ei ole yhtään homoa (tai kaapissa ovat visusti, jos ylipäätään löytyy). Olen aina tiennyt, että pidän jätkistä ja ne naiset ei todellakaan kiinosta meikää. Viimeaikoina on alkanut hirveä sekalaisuuden tunne päässä koska haluan kertoa jo vihdoin kaikille, että miten asiat on. Pelkona vaan se, että multa menee kaverit ja harrastukset alta ja koko sosiaalielämä lakkaa olemasta. Varmaan ihan perus settiä monelle mullekkin kaapissa olevalle ja siellä olleille. Ite en vaan enää kestä tätä helvetin salailua.
Ärsyttää miten ihmiset ei voi vaan hyväksyä muita sellasenaan. Aina pitää tehdä iso numero täysin mitättömistä asioista.
Pää tuntuu hajoavan ja kohta meen ihan sekasin jos en kenellekkään saa puhua asiasta. Soppaa sekoittaa vielä se, että oon tosi ihastunut yhteen uuteen frendiin ja en ole yhtään varma että onko sekin homo vai kuvittelenko mä vaan kaiken. Kyllähän mä sen oon monesti nähny tuijottavan mua ja hirveesti se mun seurassa tykkää liikkua. En ole itse todellakaan stereotyyppeihin lukeutuva ihminen (enkä haluaisikaan olla), vaan melko äijämäinen olen, joten en usko että kukaan osaa edes aavistaa, että oon homo.
Jos on ideoita tai vinkkejä kenelle puhua niin kommenttia vaan kehiin.
ei hitto tää avautuminen tuntuu typerältä... en oo siis mikään dramaattinen/tunteellinen ihminen oikeesti. Mutta pakko oli kirjottaa, sillä muuten sekoon.
Kiitti jos jaksoitte lukea loppuun asti.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jep, kaapissa olo on kyll tuskaa...
Oletko tutustunut semmoiseen sivustoon kuin ranneliike.net? Siellä vasemmalla ku kattelee on erilaisii linkkei, ja yksi niistä on tuki ja neuvontapalvelu. Jos oikein ymmärsin nii siinä ois mahdollisuus soittaa ja keskustella kaikenlaisesta. Uskoisin niiden ymmärtävän myös sen että haluaa puhua anonyymisti. Tuolla sivustolla on myös foorumi ja sieltä löytyy myös ihmistenlähettämiä kysymyksiä ja niihin on vastattu. Kysymyksistä voi löytyä samanlaista mitä sinullakin ehkä on, joten ehkä jo sieltä löytyy myös vastauksia. Toivottavasti löydät jostakin apua.
Jaksamisia.
Ihan samanlaisia fiiliksiä mullakin jatkuvasti. Tekis aivan älyttömästi tulla ulos kaapista jo mutta kun se tuntuu niin vaikealta! :( Aina ajattelen, että huomenna kerron ja sitten kun päivä koittaa niin peräännyn...
Tuon ranneliike.net:n lisäksi tuli mieleeni Sexpo säätiö. Sinne kun soitat, voit varata ajan asiantuntijan kanssa ja keskustella hänen kanssaan tästä asiasta. 3 ensimmäistä kertaa on täysin ilmaisia, sitten joutuu maksamaan jo rahaa. Huono juttu vaan että ne ovat kesälomalla ja tulevat vasta elokuun alussa takaisin. Enkä tiedä millaiset jonot siellä on, että milloin pääsee? Itse aion varata ajan heti kun he tulevat lomiltaan.
Hankalaa se on, joo, mutta kerronpa oman tarinani jos vaikka selventäisi vähän. Itte olen jo jonnin verran vanhempi eli 30v mutta muistan kyllä miten kuviot meni. Vertaistukea siis odotettavissa!
Huomasin tykkääväni pojista aika myöhään... yläasteella kattelin tyttöjä ja poikia ihan samalla mielenkiinnolla, ja lukion ensimmäiselläkin oli vielä tytöt joskus mielessä. Pääasiassa kuitenkin katselin poikia koulussa ja kaveriporukassakin oli muutama nuorempi joita silmäilin myös.
Toisaalta olin hyvin oppinut pitämään itteni kontrollissa kun harrastin tuolloin sm-tasolla painia - niissä piireissä homouden paljastuminen olisi ollut varmaan harrastuksen välitön loppu. Ei siis mitään tukalia tilanteita tapahtunut. Painitouhuihin ei liittynyt mitään seksuaalista, pystyin simmoiset pitämään hyvin poissa mielestä. Armeijassa meni vuosi ja kävin RUKt ynnä muut homofobian pesäkkeet läpi. Tiukasti kaapissa tottakai, vaikka silmät eksyikin välillä suihkussa ja saunassa. =)
Ensimmäinen umpihomo jonka näin, osui yhden naispuolisen kaverin tupareihin ja mun kaverit siitä sitten sanoi että 'täys homppeli tuo on, oo varuillas sen kanssa'. Noh, naureskelin siinä sitten itsekseni että ei kaverit tiiäkkään että homon kanssa ovat saunoneet ja mökkeilleet jo vuosia. Tuli sen homon kanssa muutama sanakin vaihdettua, esitteli minulle mm. käsilaukkuaan ja kenkiään, haukkui minua lihakasaksi ja mä vain pyörittelin silmiä. Tuolloin olin jotain 21-23v ja edelleen kaapissa ja lujasti. Paikkakunnalla ei juuri homoja ollut, ainakaan avoimesti. =)
Kun pääsin opiskelemaan, muutin kotoa pois. Kunta vaihtui kaupungiksi mutta silti edelleenkin olin kaapissa, niin koulukavereille, perheelle kuin vanhoille kavereillekin. Paini vaihtui brassijujutsuun.
Ja sitten se kaapista tulo... Naispuolinen työkaveri oli ensimmäinen jolle kerroin. Satuilin vähän että olisin niin kovin kyllästynyt naisiin kun ei yhdestäkään suhteesta tunnu tulevan mitään ja mietittiin sitten että josko pitäisi sitten miessukupuolta kokeilla, näin vaihteeksi! Ja kappas, siinähän sitten oltiin kaapista ulkona ekan kerran. Ja tuli sitten avattua aika lailla syntyjä syviä. Edelleen samassa paikassa töissä, nyt vakituisesti kun opinnot sain päätökseen ja kaikki työkaverit tietävät millaisia poikia olen, eikä juuri poikittaista sanaa ole tullut.
Sen jälkeen vanhimmalle ystävälle baarista tullessa sanoin (hän oli kuski) että homohan minä tai ainakin bisse... eipä ottanut mitenkään rajusti, sanoi että on sitä vähän aavistellutkin kun ei ole pahemmin tyttökavereita näkynyt ja aina olin yksin baarista lähtenyt. Sanoin että halusin pysyä kaapissa vielä muulle kaveripiirille, eikä hän koskaan sitten mitään paljastanut, antoi minun itse kertoa vuoronperään koko kaveriporukalle.
Veli taisi olla viimeinen jolle kerroin, isälle en vieläkään ole kertonut. Äiti ei ottanut ollenkaan raskaasti, vähän voivotteli lastenlasten puutetta. Kaikki lähisukulaiset olivat jo aavistelleet kun ei tosiaan niitä tyttöjä ollut näkynyt ja ottivat ihan hyvin.
Sen pituinen se... nykyään sanon baarissa flirttailevalle tytölle ihan rehellisesti että hän on todella nätti ja söpö, mutta valitettavasti väärää sukupuolta eli voin tarjota vain ystävyyttä. =)
Täytyypä tähän sanoa, että on kyllä todella hieno kertomus. Vaikutat todella asialliselta, terveeltä ja arvonsa tietävältä mieheltä. En voi muuta sanoa kuin että se poika kuka saa sinut omakseen on kyllä onnenpekka! :)
Aloittajalle, john666:lle voisin sanoa, että on hyvä ja tärkeääkin että avaudut nyt jollekin taholle tästä asiasta, ihan siksikin jo ettei sun pää hajoa :) Kokeile kuitenkin sillälailla "hiljakseen" eli kerro vaikka jollekulle yhdelle ihmiselle vain kehen luotat ja kuka voi tarjota neutraalin ja terveen kannan asioihin. Eli tavallaan helpota tuskaasi vähitellen, sen sijaan että räjäyttäisit jonkin ison pommin :) Siten sinulla säilyy kuitenkin kontrolli tilanteeseen eikä tulee liikaa kerralla.
Aika usein sitä moni hyvä kaveri ja jopa perheenjäsen on asiaa aavistellutkin, eli voit tulla yllättymään myös positiivisesti reaktioista :)
Tsemppiä, se on oikeasti älyttömän hyvä olo kun saa tuon mielestä pyörimästä oli palaute sitten mitä vain.
Sinä siis pidät miehistä, se on hyvä merkki. Sillä jos pitäisit vain seksistä miesten kanssa, olisi paljon huonompi merkki. Meitä on joka junaan, ja monet jäävät asemallekkin, minä jäin asemalle. Kun kumpikaan sukupuoli ei nappaa pitämisenä, ihastumisena, rakastamisena. On vain halu seksiin miesten kanssa, ja sekin vähän kieroutunut, pitäisi olla altavastaaja niissä tilanteissa. Tälläisin eväin ei voi muuta odottaa, kuin jatkumona yksin eläminen, mutta ihmeen hyvin ihminen sopeutuu tilanteisiin, minäkin jo pitkälti yli 50v.
Mitä, jos vahvistaisit selustaasi hankkimalla muutaman homoystävän esimerkiksi www.qruiser.com:in tai ranneliike.net:in kautta? Kestät elämän tuiskuja paremmin, kun sinun ei tarvitse miettiä jääväsi yksin. Vahvempana sinun on helpompi kertoa.
Vaikea sanoa, onko ystäväsi homo, mutta hän selvästi pitää sinusta. Uskon, että sinusta pidetään ihan aidosti.
Sinulla on yksi pieni tapa kokeilla, pitääkö kaverisi sinusta fyysisesti. Hali häntä yhden, kaksi ja kolme kertaa, tai hae muuten läheisyyttä. Jos hän on hetero, hän alkaa toppuuttelemaan eikä käy isosti. Hali on siitä hyvä, ettei sitä voi käsittää väärin. Sanoja voi.
Jos käy hullusti, pyydä rohkeasti apua.
Olen vähän huono antamaan neuvoja kun itsekkin olen kaapissa ja muutenkin yksinäinen ja onneton. Olet siinä mielessä aika onnekas kun ihastuksesikin näyttää olevan kiinnostunut sinusta. Itsellänikin on ollut ihastuksia vaikka kuin paljon mutta ero on vain siinä että ihastukseni ovat olleet aina 1 puolisia. Mutta jos minä olisin nyt sinä niin minä ensin kysyisin siltä ystävältäsi että mitä mieltä hän ylipäätäsäkkään on homoista, ja jos hänellä ei tunnu olevan mitään homoja vastaan niin sitten paljastasin olevani homo. Mutta jos hän ei jostain syystä hyväksyisikään homoja niin sitten on parempi tietenkin olla hiljaa. Muuta neuvoa en osaa antaa.
Olen helsinkiläinen, ja mietin tuota kaapissaoloa ystäväni kanssa.
Mitä tuo kaapista ulostulo tarkoittaa? Onko kysyjä muualta kuin Helsingistä?
Olen ollut homo lapsesta saakka, ja kaikki ovat tienneet sen aina, ja se siitä.
Olen löytänyt seksiseuraa, ja nyt elän parisuhteessa, joten en ole koskaan kokenut n.s kaapista tulon tuskaa.
Minulla on laaja joukko heteroystäviä, jotka tietävät mikä olen. Homoystävät ovat lähestyneet minua "siinä mielessä", joten olen valinnut heistä nyt mieleiseni.
Minulla ei ole vaikeaa olla homo. Mutta tietysti joillain, mahdollisesti pienellä paikkakunnalla asuvalla se on sitä, joten kirjoitin vain oman kokemukseni.
Minulla on ollut helppoa olla homo Helsingissä!
Sä olet vain onnekas...
Isolla paikkakunnalla voi valita ystävänsä, jos ei naama miellytä.
Pikkupaikkakunnalla se oma ikäluokka on niin pieni, ettei valinnanvaraa ole.
Jos jotakin ei sun homous miellytä, niin siitä ei niin vaan pääsekään eroon.
Pahimmassa tapauksessa sä joudut näkemään sellaista henkilöä väkisin joka päivä vuosien ajan koulussa!
Kiitos viesteistä! Olo on jo huomattavasti piristynyt. Oon jo onnistunut löytämään kaveripiiristä erittäin avoinmielisen ihmisen ja veikkaan että tässä viikon aikana kerron sitten hänelle asiasta. Eilen illalla se tuli mun luokse selittämään kuinka se eksy keskusteluun joidenkin uskovaisten hihhulien kanssa ja kuinka se ei voinut sietää niiden anti-homo puheenaihetta. Itse vaan nyökkäilin ja kuuntelin hiljaa... kaipa sitä vois tässä piakkoin kertoa.
Ja ei Helsinki ole mikään taivas homoille. Täällä on paljon porukkaa ja siksi on helpompaa löytää sitä hyväksyvämpää seuraa, mutta tälltä löytyy silti valitettavan paljon homofobisia ihmisä.
Ihastuksestani...veikkaan että on hetero. Tai noh mun tuurilla se on. Eikä siinä sitten mitään kunhan vaan pysyis frendinä sen jälkeen kun JOS kerron. On nimittäin iha helvetin rento jätkä ja samoja kiinostuksen kohteita. Ihastuksen voimakkuus on myös laskenu. Enemmän mä sen itekkin nään vaan kaverina (vaikka olisikin homo). Vihaan sitä ihastuksen alkua kun ei voi olla ajattelematta sitä ihastuksen kohdetta ja pää on tosi sekava siinä tilanteessa. Onneks "pahin" on jo ohi :P
Noihin nettipalveluihin/seuranhaku sivuihin en kyllä itse mielellään lähtisi. Eipä mulla oo mitään isoa tarvetta löytää just niitä "homo kavereita". Kunhan vaan löytää avoinmielisiä ihmisiä joille voi olla rehellinen niin se riittää.
Mutta kiitti viesteistä! Asiat jo huomattavasti parempaan päin :)