Aivan ääliömäistä....

joo´o

Rakensimme pari vuotta sitten talon luonnon helmaan. Ihana iso tontti, ihana talo ja lapsilla hyvä kasvupaikka. Meidän lapset silloin 9v. ja 7 kk.
Muutimme talvella joten hiljasta oli koko tiellä.
Tiellämme asui iso lestaadiolaisperhe.
Vanhempi lapsemme oli jo muuttanut syksyllä uuteen kouluun ja ongelmia ei ollut.

Kevään saatossa alkoi tyttäremme kiusaaminen koulumatkoilla. Ne lapset tekivät vaikka mitä, töni ja jopa huoritteli ? Sanoivat et meidän äiti tietää kaiken jumalasta,ettekö tiiä mitään. Sanoin tyttärelleni että voi ihan hyvin sanoa ettei asia kiinnosta häntä. Aloimme mieheni kanssa viemään tytärtämme kouluun.

Heidän vanhemmilleen ja kerroin tapahtumat. Vastaukseksi sain jotain kaikkee muuta kun anteeksipynnön. Viime kesänä ne lapset keksivät tehdä pilapuheluja tyttäreni puhelimeen. Soittivat tuntemattomasta numerosta ja möykkäsivät mitä sattuu.
Kun minä vastasin puheluun sanoivat kuka soittaaa ,soitin vanhemmille, ni ainut asia oli mitä sanoivat että puhelin on hyötykayttöön. Kun sanoin että anteeksi pitäisi varmaan pyytää ni luuri tuki korvaan.
Tänä keväänä aloimme ihmettellä miksi laskuista tulee maksu-
muistutuksia, mieheni kysyi ootko nähnyt tätä laskua aiemmin ko tuli muistutus,en ollut nähnyt en. No asia selvisi sillä kun postilaatikkoomme oli työnnetty revityt ja mudassa kierinyt posti. Ei ollut vaikea arvata ketkä oli asialla. Laitoin kaikki likaset mainokset niiden postilaatikkoon ja laskujen kuoret. Soitin vanhemmille että näin on käynyt ja meidän postilaatikkoon ei enää kosketa, ja meiltä hävinny laskuja ja tyttären tilaama lehti ,niin vastaus oli että joo sanomme. Siis jooo.
Nyt on lukollinen laatikko ja salaiset puhelin numerot.
Tekisi mieli myydä talo ja muuttaa.....
onko kellään
K
Siis uskovaisia joo meillä ei tulis mieleenkään

3

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rikosilmoitusta vaan

      Postin tärvelemisestä olisi kannattanut tehdä poliisille tutkintapyyntö ja antaa samalla vinkki, mistä tutkinnan voi aloittaa. Ehkä se kuri olisi poliisin vierailun jälkeen löytynyt uskovien penikoillekin.

    • Näin meillä

      Lähellä asuu kuusi lestadiolaisperhettä, joista yksi aivan naapurissa, eikä mitään ongelmaa. Kaikki ne lapset, jotka ovat lapsieni kavereita, ovat todella mukavia ja hyvin kasvatettuja lapsia. Ja vanhemmatki ovat todella mukavia ja heidän kanssaan voi keskustella arjesta, koska meilläkin on kuusi lasta, vaikka emme niin sanotusti uskovaisia olekkaan.
      Että taitaa olla aika perhe kohtaista.

    • joo"o

      Lapsuuteni asuin aluella jossa asui 3 lestaadiolais perhettä. Kaikki oli kavereita keskenään: Siksi on vaikea uskoa ja nähdä tämä , ettei kuuluta joukkoon. Lapset tuosta kiusasta kärsivät .
      Tein rikosilmoituksen kun löysin postiamme revittynä ojasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1319
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      879
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      30
      623
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      590
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      568
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      531
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      523
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      502
    Aihe