Toipuneitten kokemuksia

towardthebrightlight

Masennus on sairaus josta voi toipua sataprosenttisesti, oli se sitten miten paha tahansa. Tämä on lääketieteellinen fakta.

Täällä on aika paljon kirjoituksia ihmisiltä jotka ovat juuri siellä pohjimmalla pohjalla, ja aika synkkää on meininki. Voitaisiinko vähän yrittää kerätä kokemuksia niiltä jotka ovat toipuneet tai toipumassa?

Itselläni taitaa olla vielä pitkä matka täydelliseen toipumiseen (ja edelleen epäilen tuleeko sitä tapahtumaan koskaan) mutta silti huomaan, että reilusti parempaan päin on mennyt.

Etenkin toimintakykyni on parantunut huomattavasti viime syksyyn verrattuna. Tässä siitä ihan konkreettisia esimerkkejä:
-Syksyllä en jaksanut vaihtaa vaatteita, vaan olin pyjamassa sekä päivät että yöt. Kävin kaupassakin niin että vedin vain talvitakin pyjaman päälle. Nykyään jaksan pukeutua päivävaatteisiin joka päivä.
-Syksyllä tiskejä kertyi aina hirveä läjä ja käytin usein likaisia lautasia uudestaan sen sijaan että olisin tiskannut. Nykyään tiskaan 1-2 kertaa päivässä niin ettei valtavia läjiä pääse muodostumaan.
-Syksyllä kävin suihkussa ehkä vain parin viikon välein. Nyt käyn suihkussa noin joka kolmas päivä.
-Syksyllä en lähtenyt ulos muulloin kun silloin kun piti käydä ruokakaupassa. Nykyään yleensä käyn 15 minuutin sauvakävelyllä jos muuta asiaa ulos ei ole. Edelleen on välillä päiviä etten käy ulkona lainkaan, mutta niitä on ehkä keskimäärin vain kerran viikossa.

Mieliala edelleen vaihtelee. Välillä on ihan ok, mutta välillä tuntuu siltä että täytyy kuolla. Mutta syksyllä minusta tuntui *joka päivä* siltä että täytyy kuolla. Nyt sitä on harvemmin. Ja nyt jotenkin osaa ajatella että odotanpa huomiseen, ehkä sitten on parempi päivä. Syksyllä tuntui että täytyy päästä pois hetijustnyt.

Itsetunnon kanssa on ongelmaa. Järjellä tiedän, että minussa on hyviäkin puolia. Sairaalan psykologikin listasi vahvuuksiani loppulausuntoonsa: erittäin hyvät kognitiiviset kyvyt, älyllinen uteliaisuus, poikkeuksellisen hyvä kyky havainnoida ympäristöään, ynnä muuta. Tiedän nämä asiat järjellä, mutta en saa siirrettyä niitä tunnepuolelle. Tähän todennäköisesti vaikuttaa sekin että minulla on diagnosoitu myös sekamuotoinen persoonallisuushäiriö vaativin ja estynein piirtein. Tuo vaativuus ehkä aiheuttaa sen, etten ehkä koskaan tule kokemaan olevani tarpeeksi hyvä. Mutta ehkä sen kanssa voi oppia elämään.

Keväällä sairaalassa minusta tuntui siltä ettei minulla ole mitään toivoa parantua koskaan. Edelleenkään en koe paljon toivoa, mutta ehkä sitä ehkä hilkun verran on. Eli parempaan suuntaan on tämäkin asia mennyt.

Uudeksi ongelmaksi on tullut se, että osa kevään sairaalakokemuksista oli niin traumaattisia että ne aiheuttavat edelleen ahdistusta ja pelkotiloja. Mutta luulen/toivon että tämä helpottaa ajan myötä, kun niihin muistoihin tulee enemmän etäisyyttä. Joskus ehkä vielä tulee sekin päivä että pystyn nauramaan joillekin niille kokemuksille. Siis huomatkaa, toivoa tässäkin asiassa on.

Että tällaista.

52

3068

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • potilas x

      "Masennus on sairaus josta voi toipua sataprosenttisesti, oli se sitten miten paha tahansa. Tämä on lääketieteellinen fakta."

      Ei pidä paikkaansa. Laittaisitko linkin mihin väitteesi perustuu.

      Endrogeeninen masennus eli depressio on sairaus, josta ei voi parantua. Kroonisesti masennusta sairastavalla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia parantua sairaudestaan koskaan.

      • Arrrf

        27. Mutta hän sanoi: "Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista". Luuk18


      • kyllävoiparantua

        Älä puhu paskaa täällä masentuneille ihmisille! Kyllä voi parantua myös kroonisesta! SE vaatii aikaa ja elämäntapamuutoksen. SE voi viedä vuoden tai kaksi tai sitten jopa kolmekin, mutta täydellinen parantuminen on mahdollista. VHH-ruokavalio, vitamiinit ja epa-kalaöljyt käyttöön, jos pahoja masennusoireita, niin e-epa, karnosiinia myös. Kaikki sitten liikunta alussa minimiin. Anna kehon levätä! Tee joka päivä sen verran kun jaksat ei enempää. Jos teet yli oman rajasi väsyt ja masennut enemmän. Kiinnitä huomiota unirytmiin. Sänkyyn ja ylös samaan aikaan. Tee elämästä rutiini. Kehon toiminnan palautuminen normiksi voi vieda kauan. Mutta usko siihen, se on mahdollista!
        Kyllä!!


      • Anonyymi

        Vuonna 1921 Emil Kraepel tutki sairaalahoitoon joutuneiden vakavasta masennuksesta kärsivien ihmisten masennuksen uusiutumista. Hänen tutkimistaan 450 potilaasta vain 13 %:lla masennus uusiutuu kolme kertaa tai useammin. 60 %:lla VAKAVASTA masennuksesta/melankoliasta kärsivistä ei masennus uusiutunut kertaakaan koko heidän elämänsä aikana. Eli ainakin 1900-luvun alun Yhdysvalloissa oli mahdollista toipua hyvinkin syvästä masennuksesta täysin, se oli jopa hyvin todennäköistä.

        Tämä tutkimus on harvinainen siinä mielessä, että näitä ei ole kovin paljoa tehty edes nykyaikana huolimatta teknologian ja tilastollisten menetelmien kehittymisestä. Ketään ei kai kiinnosta masennuksen pitkäikainen ennuste.

        Käypä hoito -suositukset pohjautuvat lähinnä lyhytaikaisille kokeille, jotka systemaattisesti, lähes aina toteutetaan niin, että huolellisesti kokeeseen valikoitu, lääkkeeseen hyvin reagoiva, lääkeriippuvainen potilas ajetaan joko plasebolle tai lääkkeelle ja tutkitaan muutaman viikon heidän "oireitaan", eli tulkitaan subjektiivistesti, että miltä tuntuu, kun on vierottautunut lääkkeestä, johon aivot ovat adaptoituneet. Ne eivät kerro oikeaa kuvaa masennuksen kulusta eikä hoidon tehosta johtuen jo siitä, että ne ovat aivan liian lyhyitä. Pitkän aikavälin tutkimuksia masennuksesta parantumisesta ei juuri ole olemassa.

        Mistä siis olet saanut käsityksen, että masennus psykiarisena häiriönä on krooninen sairaus?


      • Anonyymi

        Mene vittuun jankkaamasta luuseri.


      • Anonyymi

        Aivan kamala ennuste ei tällaisia pidä kirjoitella tällaiselle palstalle jos se joku joka on ajatellut ettei jaksa huomiseen lukee tämä niin epätoivo kyllä kasvaa. Eikö tässä pitänyt kertoo sellaisia asioita jotka antavat toivoa paremmasta Itse olen alkanut masentua 11 vuotiaana äitini hylkäyksen jälkeen ja silloin jaksoin sillä tavoin että ajattelin että odotan vielä huomiseen että jos huomenna onkin paremmin No ei ihan ollut mutta nyt on Nyt voin jo elää niin että jaksan kohdata huomisen ja illat ovat hyvää aikaa. Elämä on muuttanut suuntaa kestihän se aikansa mutta kuitenkin Täällä ollaan


    • towardthebrightlight

      Väite perustuu siihen, että psykiatrisessa sairaalassa minulle sanottiin niin. Ajattelin alan asiantuntijoitten tietävän mistä puhuvat.

      Ja voi helevetti oliko pakko heti kirjoittaa jotain negatiivista aiheeseen jonka oli tarkoitus olla positiivinen. Voi jumankauta näitä suomalaisia kun on heti pakko päästä pätemään omilla tiedoillaan tai kyseenalaistaa muitten tietoja sen sijaan että osaisi olla oikeasti onnellinen toisen puolesta siksi että tällä menee hyvin tai edes paremmin.

      • 10+6

        "Väite perustuu siihen, että psykiatrisessa sairaalassa minulle sanottiin niin"

        Ja sinä uskot kaiken mitä ammattitaidottomat lääkärit sinulle suoltavat?

        Äläkä kiroile. Se ainakaan ei edesauta masentuneen ihmisen toipumista/kuntoutumista.


      • towardthebrightlight
        10+6 kirjoitti:

        "Väite perustuu siihen, että psykiatrisessa sairaalassa minulle sanottiin niin"

        Ja sinä uskot kaiken mitä ammattitaidottomat lääkärit sinulle suoltavat?

        Äläkä kiroile. Se ainakaan ei edesauta masentuneen ihmisen toipumista/kuntoutumista.

        Ja mistäs sinä tiedät että ne lääkärit olivat ammattitaidottomia?

        Kuulkaas nyt te joiden ainoa tarkoitus on väittää että parantuminen on mahdotonta ja lääkkeistä ei ole hyötyä ja lääkärit ovat ammattitaidottomia ja niin edelleen.

        1) Menkää johonkin toiseen aiheeseen tekemään se. Varmasti sitä varten on ihan oma aiheensa, todennäköisesti aika montakin. Tässä aiheessa oli tarkoitus puhua niitten ihmisten kokemuksista, jotka *ovat* toipuneet ja sitä kautta antaa toivoa muillekin.

        2) Jos tarkoituksenne on vain aukoa päätänne minulle, tehkää se REKISTERÖIDYLLÄ NIMIMERKILLÄ sen sijaan että raukkamaisesti kirjoitatte milloin milläkin nimimerkillä joka sattuu tulemaan mieleen ja jota voitte helposti muuttaa.

        3) Se että pitkässä viestissäni tartutte tuohon *yhteen* lauseeseen kertoo minulle aika paljon siitä mihin lokeroon viestinne kuuluvat.


      • lääkärit
        10+6 kirjoitti:

        "Väite perustuu siihen, että psykiatrisessa sairaalassa minulle sanottiin niin"

        Ja sinä uskot kaiken mitä ammattitaidottomat lääkärit sinulle suoltavat?

        Äläkä kiroile. Se ainakaan ei edesauta masentuneen ihmisen toipumista/kuntoutumista.

        Lääkärit sanoo aina, mikä tahansa sairaus on kyseessä, että ruokavaliolla ei ole tekemistä tän kanssa, älä syö vitamiineja, ei kannata, vaikka olisit henkihieverissä. Ne vitamiinit on oikeesti jokin mikä voi siinä pelastaa. Ne ei poista oireita heti, mutta ajan kanssa. Ja toimii! Tutustukaa hyvät ihmiset eri näkökulmiin. Lääketiede tietää masennuksesta ehkä 20 % ja holistinen lääketiede 40 %, lopusta ei tiedä vielä kukaan. Lääkärit haluu sun syövän lääkkeitä, niin lääkkiksessäkin opetetaan että ne auttavat. En oikein edes ymmärrä, miksi joku pystyy moraalisesti toimimaan lääkärinä ja sanomaan vakavasti sairaalle potilaalle, että ruokavaliolla ei ole merkitystä ja että älä ota vitamiineja. Ne pelastivat mut! Lääkäriopintoihin kuuluu ehkä 4 op ravinto-oppia, muu on tauteja diagnooseja ja lääkkeitä. Lääketiede voi pystyä helpottamaan oireita mutta ei paranna. Ja ps. ei tiede ole mikään 100 % oikea tieto asioista, tiede on arvausta siitä miten asiat ovat. Tiedän mistä puhun, kun olen itse ollut kroonisesti sairas ja parantunut vitamiinien ja ruokavalion avulla. Se vie aikaa, vaatii kärsivällisyyttä, mutta on ainoa kestävä tie.


    • psykiatri

      Masennuksesta ei voi parantua mutta lääkkeillä saadaan masentunut 100% yhteiskuntakelpoiseksi.

      • Hordak

        Kuule psykiatri, viittisitkö ilmoittaa sun sv-numeros? Ihan vaan siksi, että me muut voitais arvioida sun pätevyyttäs. Niin sullahan toi sv tietysti löytyy?....


      • 1+1=1
        Hordak kirjoitti:

        Kuule psykiatri, viittisitkö ilmoittaa sun sv-numeros? Ihan vaan siksi, että me muut voitais arvioida sun pätevyyttäs. Niin sullahan toi sv tietysti löytyy?....

        Etsi tietokannoista, eiköhän niitä sieltä ihan riittävästi ole löydettävissä. Jos et itse näe noita sv-tunnareita niin kysy paikkakuntasi psykiatrisesta sairaanhoidosta vastaavalta tai toimipisteen lähihoitajaopiskelijalta jolla on vaitiolovelvollisuus.


    • hyvää kesää!

      Masennuksesta voi parantua, mutta ei lääkkeillä. Lääkkeet piristävät ja lisäävät toimintakykyä osalla suurella osalla potilaista mutta ei kaikilla. Minulla valitettavasti lääkkeet (toistakymmentä kokeiltu) veivät toimintakyvyn. Johan niitä lähes 5 vuotta tuli syötyä ja siinä ajassa meni työkyky ja ihmissuhteet. Pari vuotta olen nyt ollut ilman ja nostanut itse itseäni suosta pikkuhiljaa.

      Omaan piristymiseeni on vaikuttanut koirien kanssa liikkuminen ja touhuaminen. Olen välttänyt sängyssä makoilua vaikka kuinka olisi väsyttänyt. Olen pyrkinyt syömään mahdollisimman terveellisesti. Olen yrittänyt lähteä ihmisten ilmoille vaikka tekisi mieli olla vain yksin kotona.

      Viime viikolla aloitin kolme päivää viikossa työt henkilökohtaisena avustajana. On ollut ilo huomata, että toisen ihmisen asioita jaksan hoitaa vaikka kotona monet asiat odottavat tekemättöminä.

      Masennuksesta paranemisessa oleellista on omien vinoutuneiden ajatusmallien oikaiseminen. Meillä on yleensä sellainen perusajatus, että olemme arvottomia. Sellaisen tunteen kanssa eläminen on musertavaa! Siitä pitää päästä eroon. Itse en vielä ole onnistunut.

      Masentuneen pitäisi myös tunnistaa omat tarpeensa ja toiveensa. Minun elämässäni on ollut paljon vialla ja nyt olen pikkuhiljaa etsimässä, mikä olisi juuri minulle tärkeää. Sitä ei kukaan lääkäri tai terapeutti voi kellekään kertoa! Jokaisen täytyy itse se selvittää eikä se ole helppoa. Muuten masennuksesta olisikin helppo parantua. Oman näköisen elämän elämiseen tarvitaan rohkeutta ja itsevarmuutta eikä pidä välittää toisten mielipiteistä.

      • minä vain

        Nimimerkille "hyvää kesää", hienoa, kun olet löytänyt keinoja oman piristymisesi kohottamiseksi. Olet hyvä esimerkki minulle ja toivon voivani seurata perässä, jotta voisin tulla parempaan kuntoon masennukseni kanssa.


    • Loppu Propagandalle

      "Masennus on sairaus josta voi toipua sataprosenttisesti, oli se sitten miten paha tahansa. Tämä on lääketieteellinen fakta."

      Höpönpöpö.

      Vantaan tutkimuksien perusteella suurin osa ei toivu ainakaan tavanoamaisella nappeja huuleen ja empaattista keskustelu ja lääkkeiden syönninn kannustamista depressiohoitajan pakeilla (=psykoedukaatio).

      Masentelelu paranee vaikka kalkkitabletteja syömällä, jos niihin uskoo.

      • Anonyymi

        Et sitten ymmärtänyt lukemaasi. "Masennuksesta VOI toipua sataprosenttisesti. "


    • minä vain

      Ihanaa, että aloittaja on noin hyvin edistynyt. Sittenhän minullakin on toivoa. Tällä hetkellä minulla on juuri se vaihe, etten jaksa vaihtaa pyjamaa päältäni, mutta toivo elää kuitenkin niin, että edistyn jaksamisen suhteen.
      Olen samaa mieltä siitä, että tänne palstalle voisi kirjoittaa myös positiivisia asioitakin. Ei kaikki tarvitse olla ihan nollaa.

    • Elinik.masennus

      Kyllä varmasti joku voi parantua masennuksesta, mutta jos masennus on alkanut jo lapsena erittäin traumaattisista kokemuksista, joita on terapiassa hoidettu ja lääkeannos (kolme lääkettä masennukseen) on niin suuri kuin voi olla, niin kyllä ainakin minun psykiatrini mukaan joudun syömään lääkkeitä loppuikäni! Lisäksi kaikki äidin sukulaiset on enemmän tai vähemmän "hulluja" eli geeneissä on ja lujaa, niin turha toivo uneksia paranemisesta. Mutta hyvin pärjään nykyisen lääkeannokseni kanssa ja käyn jopa töissä!

    • voivoivoivoivoi

      Voi parantua tai sitten ei voi. Olipa valaiseva aihe.

    • Leena Kärras

      Parantuneiden tarinoita on löydettävissä. Itse kirjoitan julkisesti omalla nimelläni blogia jossa kerron omista kokemuksista eli matkasta masennukseen, sillä olemista sekä kuntoutumisesta ja tasapainoisen elämän löytämisestä. Blogini löytää täältä:

      http://elamarakastettuni.blogspot.fi/

      Toinen parantunut joka kirjoitta myös omista kokemuksistaan on Katja Lemberg ja hänen bloginsa löytää täältä:

      http://katjalemberg.blogspot.fi/

      Olen itse kirjoittanut melkein koko sairastumiseni ajan päiväkirjaa ja toivuttuani olen kirjoittanut julkisesti. Siksi kun silloin olin sairas ja tiskit jäi tiskaamatta ja elin sängyssä, niitä harvoja asioita joita jaksoin tehdä oli netissä käyminen. Enkä löytänyt yhtään kertomusta siitä millaista masennus on ja mitä siihen liittyy ja miten siitä parannutaan.. joten kirjoitan sitten itse. Kaikille samaa kokeville.

      Itselleni masennus oli lahja. Elämäni on paljon täydempää tänään kun olen käynyt katsomassa kuinka synkkää ja pohjattoman toivotonta se voi olla.

      Itselläni kävi myös suuren suuri onni kun satuin pääsemään kuntoutumaan projektiin jossa uskottiin parantumiseen (mielenterveystoimissa sain sen kuvan että kunhan nyt jotenkin pysyn tolpillani, en saanut toivoa paremmasta) ja sain tilaa ja aikaa ja aidon mahdollisuuden toipumiseen oikea-aikaisesti eli melko pian sairastumiseni jälkeen.

      Lääkkeistä sanon sen verran että mieliala lääkkeitä en voinut syödä kun sain niistä niin rajuja haittavaikutuksia. Mutta paranin silti. Tämä on omaa kokemaani, ja jollakin toisella saattaa olla erilainen kokema.

    • 12

      Kroonisesta endogeenisesta masennuksesta ts kliinisestä depressiosta ei voi parantua lääkkeillä.

      Mikäli diagnoosi on ollut jo alun alkaen väärä eli kyseessä ollut pelkkä lievä alakulo tai suru esim. läheisen menettämisestä johtuen ei masennusdiagnoosia voida käyttää pelkästään toimipaikan hallinnollisista toimenpiteistä vastaavien palkkojen maksuun.

    • Katja Lemberg

      Masennuksesta voi parantua ja parantuu.

    • esimerkki elli

      Masennuksesta parantuu ja toipuu, kunhan ensin lopettaa päätä sotkevat lääkkeet ja toiseksi ottaa uuden asenteen elämiseen.

      Minäkin elin lääkittynä zombina toista vuotta ja ihmettelin miksi olo vain pahenee ja vaivun syvemmälle suohon.

      Kohdallani kokeiltiin koko repertuaari; rauhoittavat, masennuslääkkeet, neuroleptit jne

      Olin toivoton tapaus ja eläkepaperitkin sain.

      Vaihdoin paikkakuntaa ja lähdin töihin, taidan parhaillaan elää elämäni parhainta aikaa.

    • henu

      Minä olen elävä esimerkki siitä, että vaikeastakin masennuksesta voi toipua.

      Sairastuin teinivuosina vakavaan masennukseen, joka sitten kroonistui.
      Olin lukemattomia kertoja sairaalahoidossa itsetuhoisuuteni/ dissosiaation vuoksi.
      Lääkitykseni aloitettiin suht kevyellä mielialalääkkeellä, lääkitys kuitenkin vahveni vuosien kuluessa, tunsin välillä olevani tunteeton zombi.
      Minulle ehdotettiin jossain vaiheessa pysyvää eläkettä, itse en ollut siihen valmis ja nykyään olen todella tyytyväinen etten siihen suostunut.

      Nykyään olen reilu kolmekymppinen, suunnittelen elämää eteenpäin, opiskeluja jotka eivät ole aiemmin onnistuneet, nyt koetan saada uusia elämyksiä ja kokemuksia. En ole katkera vaikka sairastellessa meni nuoruus. Reilu kaksi vuotta sitten lopetin kaiken lääkityksen, nyt voin sanoa kestäväni elämän tuulet ja tyrskyt. Koen aitoja tunteita, ihmiset ovat sanoneet, että nyt minusta näkee tunnetilat, aiemmin lääkkeet turrutti ne.

      Eihän se ole helpolla tullut, että olen nyt tässä tilanteessa, paljon olen tehnyt työtä itseni kanssa.. Voin kuitenkin sanoa etten olisi sama ihminen ilman näitä kokemuksia, ajattelen niin että menneisyyteni on minulle voimavara.

    • öoyfjhhdgrdku

      En ymmärrä masentuneita, toimintakyvyttömiä. Enkä tule koskaan ymmärtämäänkään. Suomessa ovat asiat helvetin hyvin jokaisella, joka vähän viittii silmiään avata ja olosuhteitaan arvostaa. Masentuneet on yksiä huomionkipeitä minässään rypeviä säälittävyyksiä. Ei, en sääli. Inhoan.

      • 1+4

        SINULLA asiat ovat hyvin, joka ajattelet vain itseäsi.
        Ei en ymmärrä, inhoan.


      • ateisti81

        Helppohan se on tuollaisia kirjottaa, kun ei ole kokemusta masennuksesta. Toivon että, jonain päivänä sairastut vakavaan masennukseen. Olisikohan vielä sama asenne?


      • huohhhhh

        Jooh. Asiat on hyvin ja ihminen on onnellinen. Asiat on huonosti ja ihminen on onneton. Näinhän se menee normaalisti. Sitten katsos kun SE siinä on nimenomaan se SAIRAUS että asiat on hyvin mutta ihminen on onneton, kässäätkös? Noin niinku pähkinänkuoressa. Sitten voidaan erikseen vielä keskustella mikä tarkalleen niitä vaivaa jotka sitten saa jotain kiksejä muita, jo valmiiksi onnettomia runnomalla. Sehän ei niitä onnettomia tietenkään millään tavalla auta ja hommaa edistä mutta ilmeisesti aiheuttaa sanojalle niin suurta mielihyvää että ei vaan voi mitenkään olla hiljaakaan. Mutta koska kuspäisyys on nykyään sitä normaalia käytöstä niin eihän siitä oikein järkevää keskustelua synny. Se kun vaatisi kykyä kyseenalaistaa vähän sitä omaakin toimintaa.


      • YKM

        Juuri näin! Komppaan täysillä...


      • YKM

        siis sinua huohhhhh


    • Sadhguru
    • MDPHD

      Toistuva vaikea masennus vuodesta 1994. Psykoterapia vv.1996-1998 ja 2002-2014 (kyllä! Maksoin itse). Masennuslääkkeistä kokeiltu Zoloft, Cipramil, Seronil, Fevarin, Remeron, Efexor, Surmontil, Triptyl, Azona ja viimeksi Cipralex. Antipsykooteista Ketipinor ja Levozin. Tasaajista Deprakine. En ole ollut masentunut nyt kahteen vuoteen. Vaativa työ, toisaalta en ole paljon töistä ollut pois, vaikka vaikea masennus. Kyllä masennuksesta voi toipua pitkän kaavankin mukaan.

    • Hailin

      Olen potenut lievää masennusta jo 7 vuotiaana. Olen nuorin lapsi joten myös näkymättönin. Vanhempien jatkuva torjunta ei auttanut asiaa. Masennus meni koko ajan pahemmaksi. Edes terveyden hoitaja ei kysynyt viilto tai mustelmia kehossani. Nukkuminen ei ollut helppoa. Unirytmi ei ollut parhain. Jouduin nopeasti osastolle jossa hoitajia ei edes kiinnostanut.

    • Anonyymi

      Hei! Aloitellaas taas 2019 tää keskustelu.

      Olen itse 20 vuotias 1 lapsen isä. Ja kärsinyt masennuksesta nyt tasan vuoden. Eri lääkkeet testattu, mutta mikään ei ole toiminut. Nykyinen lääke venlafaxin on joten kuten auttanut mutta kadottanut tunnepuolen joka saa minut masentumaan entisestään. Pitänee keskustella lääkärin kanssa lääkkeestä. Välillä on niin toivoton olo, että ahdistaa kävellä esim sillan yli kävelylenkillä, kun tulee hulluka ajatuksia mieleen että mitä jos hyppäisin. Mutta mitä muuta mä voisin tehdä? Parantua! Ei ole muuta vaihtoehtoa. Eivaan ole. Kertokaa hyvät ihmiset masennuksesta lähipiirille kuten perheelle jne. Kertokaa joka päivä omat ajatukset ja jakakaa ne. Seon paras lääke. Puhuminen. Se, että saat sen paskan sun pään sisästä tuotua suun kautta ulos, se helpottaa. Joksikin aikaa, mutta silti. Yrittäkää nauttia luonnosta, liikkumisesta ja lenkkeilystä. Ne vapauttaa endorfiinejä,, ( hyvänolon hormooneja) jotka piristää. Ihan elämäntavaksi asti. 5 - 6 krt viikossa liikuntaa. Sain itse BDI testistä 35 pistettä joka luokitellaan vakavaksi masennukseksi. Elämä on. On ihme jos ei masennu 2019. Joten hyvät ihmiset vaikka toivoa ei ole niin aina sitä löytyy sen verran että jaksaa tämän päivän. Itse pysyn pinnalla kun on usko Jumalaan ja oma lapsi ja vaimo. Kyllä se siitä paranee ajan myötä! Sanokaa itsellenne että tämä on sairaus minkä tulen päihittämään. Vaikka seon Niin vaikea vaan sanoa ja myöntää. Mä lupaan että kaikki kääntyy parhain päin ja elämä on elämisen arvoista. Jos sä luet tätä jolla on masennus, niin lupaan sulle että kaikki kääntyy parhainpäin. Sä toivut tästä aivan sata varmasti. Sairaus tuntuu vaan pahemmalta pään sisässä ku esimerkiksi joku flunssa. Sairauksia molemmat. Puhukaa ihmiset puhukaa! Pukekaa vaikka teidän masennukset ja pelot hauskoihin asuihin ja piirtäkää ne kehyksiin. Tuokaa se masennus konkreettiseksi ja nimetkää se. Kyllä se siitä! Toivon kaikkea hyvää ja terveitä vuosia just sulle kanssasairastaja🤗

      • Anonyymi

        Olipa ihana teksti, heräsi jopa mielikuva toipumisen ihanasta tunteesta ja loi hetkellisen hyvän olon tunteen, tähän niin yksinäiseen ja lohduttomaan oloon. ❤️


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa ihana teksti, heräsi jopa mielikuva toipumisen ihanasta tunteesta ja loi hetkellisen hyvän olon tunteen, tähän niin yksinäiseen ja lohduttomaan oloon. ❤️

        Ymmärrän täysin. Ne hetkittäiset ihanat hetket millon uskoo itseensä, ne tuntuu uskomattomalta. Mutta epätoivo vaan aina, aina valtaa mielen. Se suorastaan estää ajattelemasta. Muista sinäkin että tämä ei ole lopullista. Ei todellakaan ole. Muista aina, että meitä on Suomessa 5% joilla on samallaista. Meidän vaan täytyy puskea eteen päin. Jatkuva puhuminen on se lääke kans. Joskus sitä hävettää puhua asioistatai ei halua olla niin avoin, mutta se auttaa kun puhuu. Itsekin kirjoitan tätä itku silmässä että kunpa voisin itsekin tehdä näin. Näin kuitenkin pyrin tekemään ja näen tilanteen. Kaikki elektroniikka pois vain ja luonnon helmaan! Taistellaan sairautta vastaan vaikka hampaat irvessä. Ei anneta tuumaakaan periksi. Sano se että sä oot sairauden pomo, eikä se sun! Lyö sitä päähän! Go! Hanaa vaan!


    • Anonyymi

      Oman kokemukseni mukaan masennuksesta ei voi toipua täysin. Olenhan minäkin nyt "terve", enkä mikään pohjamudissa rypevä ja itsetuhoinen kuten joskus. Mutta kyllä se masennus ja/tai lääkkeet jotain jälkiä jätti päähän ja teki minusta jotenkin zombimaisen. Ei ole sitä samaa intoa ja puuskua kuin ennen masennusta, kunhan olen vaan ja jonkinlaisena droonina suoritan arjen askareita. Kaikki luovuus ja inspiraatio on kadonnut, en enää pysty harrastamaan esim. piirtämistä mitä aiemmin harrastin aktiivisesti.

      • Anonyymi

        Tiiätkö mitä? Mulla on täysin sama fiilis. Kaikki tunteet tuntuu kadonneen elämästä. Mutta taistelen vastaan. Otan kaiken avun vastaan minkä saan enkä anna tuumaakaan periksi ennen ku oon sama ihminen mitä olin ennen tätä. Nautitaan elämästä. Kerran me täällä eletään ni miksi pitää sitten tämä elämä sairauden takia kärsiä. Tuntuu ahdistavalta lähteä ylipäätänsä kotoa mihinkään, seon niin isokynnys. Mutta pakko. Se näyttää jo että olen pääsemässä yli. Jos antaa tuumaakaan periksi, masennus vie mennessään. Ei anneta sen olla niin. Pikkuhiljaa hyvä tulee. Vaikka hampaat irvessä tehdään asioita. Ja muistetaan puhua aina lähimmäisen kanssa asioista mitkä ahdistaa yms. Näytetään tälle sairaudelle että me kyllä hoidetaan homma himaan tyylillä tai toisella. Ei jäädä koskaan tuleen makaamaan. Tsemppiä sulle kamu! Oon varma että vielä löydät intohimon takaisin sulle tärkeisiin asioihin. Mukana hengessä! 💖💖💖


    • Anonyymi

      Ihan varmasti vaikeasta ja kroonistuneestakin masennuksesta voi parantua!! Minä tiedä kaksi todella pitkään sairastanutta jotka molemmat nyt olleet täysin terveitä pitkään ja ilman lääkkeitä menneet jo pari kolme vuotta. Itse olen sairastanut noin 15 vuotta ja nyt mennyt hyvin ilman lääkettä usea kuukausi.

    • Anonyymi

      Onko muilla ollu semmosia kokemuksia että tuntuu että ei ole läsnä ollenkaa eikä tunne olevansa elossa? Minulla on semmoinen tunne ollut jo jonkun aikaa ja luulen että olen sekoamassa..vaikka kaikki on oikeasti paremmin kun hyvin mutta en tunne sitä sisälläni, tulevaisuus pelottaa enkä tunne mitään oikeen enää. Olisin kovasti vailla vertaistukea;(
      T 19v tyttö

      • Anonyymi

        Hei!

        Voi kuule, meillä kaikilla on elämässä vaikeeta jossain kohtaa. Itse olen 20vuotias perheenisä, minulla on ihana vaimo ja työpaikka. Kaikki pitäisi olla vimpan päälle. Mutta sairastuin masennukseen. Huom. Sairastuin. Tätä kestänyt vuoden verran. Sanoit että olet sekoamassa. Ei, sinä et sekoa! Seon aivojen tapa kertoa sinulle että aivosi suojelee sinua pahimmalta. Minulla itsellä on ollut pitkään jo niin tyhjä olo, että ahdistaa aivan älyttömästi. Tuntuu että pelkkä ruumis vain liikkuu, mutta sisällä on pelkkää harmaata usvaa... Ja tämä on masennuksen tyypillisin oire. Tuntuu että tunteet katoaa, ja elämällä ei ole mitään merkitystä. Ja minä voin varmasti sanoa sulle, että kyllä sillä on merkitystä! Se ei ehkä nytten tunnu siltä, mutta se helpottaa, ja kun parannut tästä, sinä vahvistut henkisesti. Uskottele itsellesi että tämä on vain sairaus muitten joukossa, niin kuin se onkin. Tämä nykyaika on niin perseestä, elämä on niin erilaista. Haluan painottaa sinulle, että sinussa ei ole mitään vikaa! Ei mitään! Tulevaisuutta ei kannata miettiä, sillä harvoin tulevaisuus menee siten miten on ajatellut. Elä päivä kerrallaan. Aamuisin kun heräät, päätä, että jaksat tämän päivän. Minulla on täysin samat oireet kuin sinulla, minulla todettiin vakava masennus. Mutta mitä me voidaan tämän sairauden vuoksi tehdä? Taistella paremmasta. Ei anneta tämän kukistaa meitä. Pyydän, että lähdet käymään terapiassa puhumassa näistä asioista. Se auttaa niin paljon! Jos siis et ole vielä käynyt. Ja mikä tärkeintä, SINÄ selviät, minä tiedän sen! Olet ajatuksissani💖 voimia sinulle!


    • Anonyymi

      T19v tyttö.

      Opiskele taloutta ja historiaa!

    • Anonyymi

      enpä tiedä, itsellä skitsofrenia ja olen moniongelmainen tietyllä tavalla ja aina sairaanhoitajat ja lääkärit ovat vaatineet minulta paljon enemmän kuin masentuneilta?

      se on aika jännä.

      mutta, onneksi masentuneet eivät pääse läheskään niin helposti eläkkeelle kuin ennen sillä suomen talous ei kestä sitä että kolmannes suomalaisista vetää huilinkia kun muut paljon sairaammat kuntoutuvat urakalla ja tekevät jotain kuntoutumisen eteen.

    • Anonyymi

      Masennus on reaktio elämäntapahtumiin. Siten ei ole mitään mistä parantua. Elämästä ei voi parantua. Elämään kaikkine sotkuineen ja vastoinkäymisinn voi vain yrittää sopeutua. Kun ihminen on tyytyväinen elämäänsä, ei hän ole masentunut.

      Kroonisesta masentuneisuudesta puhuminen on yhtä absurdia kuin puhua kroonisesta onnellisuudesta. Ihminen on toki onnellinen silloin, kun hän on tyytyväinen elämäänsä. Täysin triviaalia.

      Nämä päätelämät ovat itsestäänselvyyksiä, jotka valitettavasti alkavat kadota ihmisten ymmärryksestä voimakkaan jatkuvan valtio-psykiatrian propagandan seurauksena.

    • Anonyymi

      ylivilkkaus eli adhd on aina ihmetyttänyt minua, ihminen on vaan vilkas, eikä siten sopeudu työelämän rytmitykseen tai sääntöihin.

      kaksisuuntaisella mielialat vaihtelevat kun ei saa tahtoaan perille tai ei osaa käyttäytyä millään tavalla.

      mutta, sairaus josta voi parantua jokainen 100%, se ei ole sairaus millään tavalla, jos elämä murjoo eikä ole saanut lapsena karkkipussia, se ei ole sairaus millään tavalla.

    • Anonyymi

      Elämä on kuin tuoli, neljä jalkaa.

      1. Rakkaus...ok.
      2. Työ...ok.
      3.Talous...ok.
      4. Sitten sinä (minä täällä). Huolenpitoa itsestä ym.

      Minulla rakkaus petti, työ samoin. Talous, ainakin velaton.

      Sitten sitä on saanut itsensä taapertaa.

      • Anonyymi

        Niinpä. Tuoli pysyy huonosti pystyssä jos kaksi jalkaa puuttuu. Itselläkin rakkaus ja työ petti. Vähän aikaa pystyy tasapainoilemaan mut sitten romahtaa. Itse jouduin sairaalaan 2015 masennuksen takia. Elämänhalu oli mennyt. Otin avun vastaan ja nyt ollaan tässä. Lääkehoitoon en oo kovin tyytyväinen vieläkään tunne-elämä kärsii. Ammattilaisten kanssa puhuminen auttanut enemmän niin saa uusia näkökantoja asioihin ja arkirutiinit. Puhukaa ihmiset toisillenne. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu! Tsemppiä kaikille ja hyvää loppukesää ja alkavaa syksyä.


    • Anonyymi

      anteeksi paljon, edelliset 2 kirjoitusta, ottaa vain elämä välillä päähän.

      ei minulla ole paljon kavereita, yksi hyvä ja toinen myös, mutta en ole nähnyt häntä ikävä kyllä pitkään aikaan.

      koin vain että saan täältä enemmän vertaistukea, kuin tämän kaupungin asukkailta.

      anteeksi provosoiva kirjotustyuli, kognitiivisista oireista johtuen en osaa kirjoittaa sillä tavalla että se olisi mahdollisimman kohteliasta.

      vähän masennusta on mutta sairaus on todella hitaasti mennyt pikku hiljaa parempaan suuntaan, onneksi.

      nyt täytyy vain voimistella aika paljon viikottain että pysyy vähän paremmassa kunnossa, nukkunut sängyn päällä jo sen verran monta vuotta.

    • Anonyymi

      Masennus ei ole itsenäinen sairaus, vaan oire. Siksipä potilaitakin on yhtä paljon erilaisia kuin tilanteeseen johtaneita syitä. Jos elämästä puuttuu kokonaan oleelliset pohjan rakentamisen vuodet, niin hankala siitä on toipua menestyväksi yhteiskunnan jäseneksi, anteeksi vaan. Omat asiat ehkä jaksaa hoitaa, ei muiden. Työelämää ei ole suojatyössä ruuvien laskeminen pusseihin tai vastaava "duuni". Terveys ja elämä tarkoittaa ihan muuta. Kun perheen ja uran rakentamisen vuodet on menetetty, niin itselleni riittää, että saan hoidettua omat asiani. Olkoon se sitten vaikka "toipumista".

      Masennuksen ohella/takana voi olla traumoja, alkoholismia, persoonallisuushäiriöitä ja vaikka mitä. Varsinainen sekametelisoppa. Ihan kaikilla sitä ei pikaterapioida ja aivoja uudelleen ohjelmoida yhteiskunta- ja maailmakelvollisiksi. Tuntuu, että terapiakin tehoaa parhaiten tietyllä tavalla narsistisiin ihmisiin. Jotka ovat jo valmiiksi olleet pärjääviä, ja jotka saavat kolauksen vaikka puolison jättäessä. Sitten pikaterapian jälkeen he huutelevat kovaan ääneen, että heillä on oikeus tunteisiinsa, ja ovat saaneet oikeutuksen olla kunnioittamatta toisten tunteita, koska heidän omat ovat etusijalla.

    • Anonyymi

      Läheisille puhuminen on parasta. Ammatti auttajat ovat täysin vieraita, oppineita tosin.

      Surkeinta on jos ei enää ole lähiomaisia tai omaa rakasta.

      Valitettavasti paha on olemassa, näin asian näkevät teologit.

      Sairauskertomusten lukeminen on tosi raskasta.

      -----------

      Lähipiirissä olen nähnyt todella pahan masennuksen. Mikä häntä oikein masensi? Aina vaan, päivästä päivään. Lyijyn raskaiden jalkojen laahustamisen ääniä en unohda koskaan.

      Kaikki loppui sitten lopullisesti päivää ennen hänen syntymäpäiväänsä jota hän suunnitteli innolla! Sekin ilo jäi häneltä kokematta. Eräitä onnen pilkahduksia onneksi. Eräänä Jouluna hän sanoi: Näin paljon lahjoja.

      Hän haki apua masennukseen lääkäreiltä. Turruttavia lääkkeitä, sähköhoitoja.

      Sairaus lopulta uuvutti hänet. Elämän halua häneltä silti löytyi. Taisteli sairautta vastaan, hänen viimeiset sanansa olivat: En jaksa enää.

      Monesti mietin miten ihminen voi muuttua näin totaalisesti?

      En ole vastausta löytänyt.

      Viimeksi toissapäivänä kävin hänen haudallaan. Siellä rauhassa hiljennyin ja lähdin pois. Tiedän että hän on Jumalan luona, missä kaikki murhe ja tuska on poissa.

    • Anonyymi

      Millaisen rangaistuksen saa, jos työntää ihmisen metron alle? Pääseekö sillä hoitoon vai vankilaan?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Wau! Seksikäs Diili-Sointu poseeraa nahkarotsi auki: "Eka työviikko purkissa ja heti..."

      Uhkea Sointu Borg poseeraa ekan työviikon kunniaksi nahkarotsissa ja revityissä farkuissa - toki tyylilleen uskollisena nahkarotsi paljastavasti auki.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      6270
    Aihe