Peili

Tänä varhaissyksyn sunnuntaiaamuna jolloin tajuan jälleen kerran jääneeni yksin. Koko heinäkuun ajan on ollut kodissani täysi miehitys, lapset perheineen plus sukulaiset ja muutama ystävä käyneet kyläilemässä.

Selvääkin selvempi on, paikkani on ollut vasta uusitussa keittiössä jonka seinällä on peili. Aamiaista valmistaessa, näin koko ajan itseni keittiön peilistä. Se on kamalaa ja vie kaikki kahvi- ja ruokahalut. Tuntui kun olisin aivan turvoksissa, nenäkin näytti liian suurelta - hyvä kun on jonkinlainen nenä jolla aistia hajuja, aivastaa kun aivastuttaa.

Nämä ovat minun kasvoni, elämä on muovannut kasvojen rosoisuuden kaikkina pitkinä öinä ja lyhyinä päivinä, mutta silmäni loistavat vielä yhä uteliaina joka aamu.
Toisaalta mitä vikaa on siinä kun vanhenee? Mitä mahtavaa oli nuoruudessa?
Olen aikuinen jonka silmissä on vielä pilkkeen loistetta, olla aikuinen joka uskaltaa yhäti kokeilla uusia asioita. Keittiön peili kertoo rapistuvasta olemuksesta mutta aikuisen ihmisen silmien säteily on ja pysyy.

Keittiön peili tuo joka päivä uusia mietteitä ja tunnelmia mieleen josta on hyvä jatkaa päivää, vaikka tänä aamuna mieli täyttyi haikeudella heinäkuun muistoista. Elää uutta päivää uteliaisuudella, mitähän tämäkin päivä tuo tullessaan? Tulevaisuus on täynnä odotusta uusia haasteita täynnä.

Siihen aikaan kun olin nuori sievä kellohameinen neitokainen, ei ole paluuta, muistot pysyvät mielessä antavat uutta potkua elämään.
42138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Pitäisiköhän yrittää asentaa peili jääkaapin oveen tuohon vyötärön korkeudelle, niin näkisi ensi silmäyksellä sen oven avaamisen tarpeellisuuden! Toimiskohan tuo? Ei naaman ryppyjä toimita tuijotella, kyllä lisääntyy tuijottamattakin.

Äänestä
  • Tosi hyvä ajatus, peili vyötärönkorkeudella poistaisi todennäköisesti kaapin oven avaamishaluja. Keittöpeilistäni näkyy osittain myös vyörätöseutu-mahtuu vielä peiliin.

    Äänestä

On ikävää,että aika on näin ulkonäkökeskeinen, jopa vanhanakin on haikailtava sitä mikä on ollut. Toki jutussasi on muitakin tasoja, mutta tämä näkyy ensimmäisenä.

Jotkut naiset ovat äitejä ikänsä ja lapsissaan kiinni kuin he edelleen olisivat pilttejä helmoissa. Erot herättävät usein haikeutta, mutta eivät aina. Ehkä on kuitenkin onnellista,että elämässäsi on ollut ja on edelleen läheisiä, joiden voi antaa tulla ja lähteä. Kaikilla ei ole sitä kokemusta. Kun nyt elämääsi pohdit, onko niin,että et näe sitä mitä sinulla on vaan sen, mitä ei enää ole?

Onko tulevaisuus todella täynnä odotusta ja uusia haasteita? Minkälaisia, et kerro niistä? Mitä päälle seitsenkymppinen haastaa ja mitä odottaa? Kun kirjoitat juttuasi nuorempien luettavaksi, olisi kiintoisaa, että valottaisit varsinkin tällaisena aikana, miten tulevaisuus iäkkäänä on ja voi olla täynnä odotusta? Mitä sinä odotat? Entä, jos muistot menneestä eivät annakaan potkua vaan vievät elämänhalun?

Äänestä
  • Aika subjektiivisesti katselet elämää, jokainen hetki on ainutkertainen jokainen ikäkausi uusia kokemuksia täynnä. Ei pidä nähdä - jämähtää joihinkin nuoruuden ajan hippivuosiin ja haikailla niitä, ne ajat ovat olleet ja menneet - nyt on nyt.

    Ei kaikkea pidä kertoa asioistaan varsinkaan yleisesti, on aina joku joka tulkitsee asiat toisin. Myös nuoremmilla henkilöillä on oikeus ajatella toisin ns väärin - on huomioitava se on hänen näkemyksensä asioista.

    Ei pidä yleistää yrittää väkisin tehdä kaikista tismalleen samanlaisia saman värisiä. Vaarana on heijastuttaa ankeaa tasaisenharmaata, sävytöntäkin kuvaa, mallaamaan savunharmaata tupakkahuonetta muista henkilöistä.

    Jatka siis vain "näin sen luin", ole itse edelleen se millaisena olet paras. Kaikki muut voivat joskus olla täysin väärässä juttuineen, ainoastaan sinä voit olla täysin oikeassa. Säihky soihtuna edelleen ainutlaauisena värisevänä haavan lehtien lailla, etsi paikka jossa sinun palasesi kuuluu olla. Hyvä kun pidät oorningissa tällaisia taviksia.

    Äänestä

Kun on terve niin ikä on vain numeroita.
Kaikkea samaa voi tehdä mitä on aina tehnyt, vähän hitaammin ja harkitummin vain.
68 vuotiaana minulla on elämässä kaikki mitä olen aina kaivannut.
Lapset aikuisia, pärjäävät hyvin. Ei ole taloudellisia huolia, voin kohtuuden rajoissa matkustella ja lomailla, ostaa joskus turhuuksiakin. Nuorempana rahat menivät asuntoon ja lasten koulutukseen.
Minulla on rakas ihminen jonka kanssa ollaan samalla aaltopituudella. Asumme erillämme mutta vietämme lomia ja muutenkin paljon aikaa yhdessä.
Ulkomuodossa on pitkä matka nuorten naisten kauneusihanteeseen. Mutta niin kuuluu ollakin.
Nautimme hyvästä ruuasta ilman omantunnontuskia muutamasta liikakilosta välittämättä.
Olen onnekas mummeli:)

Äänestä

Ei peili mutta kuvaruutu!

Näen naamani aamuin, illoin hampaiden pesun yhteydessä mutta vasta nähtyäni itseni TV:ssa muutaman sekunnin ajan havahduin siihen miten vahvasti näkyvät kasvojeni uurteissa elämäni ja painoni vaihtelun vaiheet.

Taivasteltuani näkymää vaimoni vielä rohkaisi sanomalla, että tuollainenhan sinä olet ollut viimeiset 10-vuotta.

9-vuotta sitten tapahtuneen muuton yhteydessä löysin valokuvan jossa olen 4-kymppinen.
Otin siitä A4:n valokopion jonka teippasin jääkaapin oveen.
Kuultuani muutaman paheksuvan kommentin, otin kuvan pois.

Kuitenkin, nykyinen painoni on vain 5kg suurempi mutta kieltämättä, jakaumassa on havaittavissa pientä muutosta.
Vaimoni väite: Paino pysyy, mitat muuttuu!

Äänestä

älä tuu ylpeeks mut hyvin kirjotat.tykkäsin kovasti
Tää oli sit alottajalle

Äänestä

Mietiskelin, vähän, noita naisten murheita vertaillen miesten murheisiin ja sain seuraavat lopputulokset:

Naamalleen ei nainen mitään voi luonnollisin keinoin, muuten kuin kehittämällä luonnollisen kevyen ja raikkaan meikin.
Korostakoon tuo meikki niitä naaman hyviä puolia, vaikkapa nyt Silmiä tai päänahkaa.
Jos huulet ovat vielä vähän kuosissaan, niin hento huulipuna on aina hyväksi.
Karmea läträys räikeillä väreillä ja paksuilla pakkeleilla kostautuu aina, kesäauringon kuumassa paahteessa pakkeli halkeaa, kuten Eput laulavat ja räikeät värit korostuvat epäluonnollisen kirkkaina.
Kureliivit paljastuvat ohuen kesämekon alta helposti.

Kannatan tuota ideaa keskivartalopeilistä.
Ensinäkin vyötärön hoikkuus kertoo hyvästä vatsantoiminnasta, sitä kun ei sisäinen rasva vaikeuta.
Antaa se myöskin polville ja muille nivelille kevyen olon, eikä nivelpinnoista ole huolta.
Vanha, mutta edelleen kultainen, rakastava Sydänkin kulkee kepeästi kuin nuori varsa kedolla.

Ja toiseksi, naisen maine ei parane siitä että mies huomaa illalla tulleensa huijatuksi, eikä naisen olo parane siitä että mies tuntuu yöllä puolitehoiselta, eikä hali sitä pakollista puolituntista eikä jää juomaan aamukahveja.
Ikääntyneen naisen "paras ase", kokemuksen ja oppineisuuden lisäksi on se vartalon hyvinhoidettu muoto. Se innostaa ainakin minua, vastaanväittävät miehet valehtelevat aina, muistakaa naiset se.

H.

Äänestä
  • Jos sä vertailit naisten ja miesten murheita niin mitä ratkasuja sä kehitit miehille.
    Nyt sä luettelit ainostaan ratkasuja naisten murheisiin.
    Mä kun oon pikkasen takarivin miehiä niin olis mukavaa jos joku alfa ryhmään kuuluva opastais.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Jos sä vertailit naisten ja miesten murheita niin mitä ratkasuja sä kehitit miehille.
    Nyt sä luettelit ainostaan ratkasuja naisten murheisiin.
    Mä kun oon pikkasen takarivin miehiä niin olis mukavaa jos joku alfa ryhmään kuuluva opastais.

    "koti-kiusattu"

    Olet saanut minut hämmennyksen valtaan, sikäli kun olet se entinen ja vanha, eikä kukaan ole kaapannut nimimerkkiäsi.
    Arvoisa ystävänihän on ennen ollut aikasti pidättyväinen kommenteissaan, saati sitten aloituksissaan.
    Ehkä ei Ancelille kuitenkaan.
    Mutta siitä hän vaan antaa palaa vaan, jos polttelee.

    Jaa miehet, mitäpä minä heistä osaan kertoa, tuon edellisen kommenttini perusteella.
    Korkeintaan "musta tuntuu"- juttuja.
    Mieshän on aina ainakin komea, miten sitten onkin muodostunut.

    Taidanpa jättää hienosäädön tässäkin asiassa naisille.
    Toivotaan että Lorena on miehiinkin panostanut ajatuksiaan ja mietteitään.
    Toivotaan myöskin että palauttaa hän silmät tulta kipinöiden, koska kommentissani salaisesti epäilin hänellä olevan epänaisellinen vatsa :)

    Tasaisen tappavan tasainen lässyttely kun on minulle kauhistus, sinähän kai olet asianlaidan huomannut?

    Nautihan kesäisestä keinusta useammankin kerran.
    H.

    Ps. Toivottavasti ei Ancelin pitämä lomanpoikanen ole sinuakin liikaa virkistänyt.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    Sitä on sitten mentävä omilla opeilla kun mestari ei suostunu niksejään paljastamaan.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Sitä on sitten mentävä omilla opeilla kun mestari ei suostunu niksejään paljastamaan.

    Miksiköhän hän mainitsee nimimerkkini jopa kahteen kertaan, sinulle vastatessaan?
    Tuskin hänellä mitään hyviä niksejä olisikaan, mullakin vois olla muutama hyvä varastossa.

    Äänestä

  • old_profile_59003 kirjoitti:

    Miksiköhän hän mainitsee nimimerkkini jopa kahteen kertaan, sinulle vastatessaan?
    Tuskin hänellä mitään hyviä niksejä olisikaan, mullakin vois olla muutama hyvä varastossa.

    Mehän ollaan iänikuisia kavereita ja sellanen pelihän ei vetele näillä tantereilla.
    Mun jäi jostain syystä hunksin vastauksesta pois se osa jossa sanoin sun poissaolon olleen huono juttu.

    Äänestä

  • old_profile_43590 kirjoitti:

    Mehän ollaan iänikuisia kavereita ja sellanen pelihän ei vetele näillä tantereilla.
    Mun jäi jostain syystä hunksin vastauksesta pois se osa jossa sanoin sun poissaolon olleen huono juttu.

    No meidän kaveruudelle ei mahda kukaan mitään.
    Pelkkää hyvää tekee olla välillä poissa ja yhteyttä voi pitää muutakin kautta.

    Äänestä

Ja minä kun luulin, että tässä iässä mieltymykset ovat enemmän korvien välissä kuin vyötärön ja naaman tienoilla. Niin sitä erehtyy!

Äänestä
  • "akkapaha"

    Minä mainitsin kommentissani että valehtelu on yleisempää kuin naiset luulevat, tai sitten naisetkin valehtelevat itselleen yleisesti.
    En, suin surminkaan kehoita, mutta luulen että sinulle saattaisi tehdä hyvää kuunnella poliitikkojen puheita muunnellusta totuudesta.
    Valehtelu-sana on Eduskunnassa kielletty, joten he harrastavat sitä termiä siviilissäkin, kuten ihminen ainakin.
    Rakkauselämäkin on paljolti politiikkaa, mahdollisuuksien taidetta.
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "akkapaha"

    Luulenpa olleeni se nainen, jolle eivät miehet ole valehdelleet. Eivät edes ne ikuisesti teini-iässä eläneet.

    Äänestä

  • akkapaha kirjoitti:

    Luulenpa olleeni se nainen, jolle eivät miehet ole valehdelleet. Eivät edes ne ikuisesti teini-iässä eläneet.

    "akkapaha"

    "Minä mainitsin kommentissani että valehtelu on yleisempää kuin naiset luulevat, "

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "akkapaha"

    "Minä mainitsin kommentissani että valehtelu on yleisempää kuin naiset luulevat, "

    H.

    Se on myös yleisempää kuin miehet luulevat. Mutta miten päästiin peilistä valheeseen? Kannattaisikohan hankkia jääkaapin oveen sopivasti vääristävä peili ja olla onnellinen ikuisesta nuoruudesta ja hoikkuudesta?

    Äänestä

  • akkapaha kirjoitti:

    Se on myös yleisempää kuin miehet luulevat. Mutta miten päästiin peilistä valheeseen? Kannattaisikohan hankkia jääkaapin oveen sopivasti vääristävä peili ja olla onnellinen ikuisesta nuoruudesta ja hoikkuudesta?

    "akkapaha"

    "tai sitten naisetkin valehtelevat itselleen yleisesti"

    Älä jankuta, minä kirjoitin asiasta jo kaiken.
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "akkapaha"

    "tai sitten naisetkin valehtelevat itselleen yleisesti"

    Älä jankuta, minä kirjoitin asiasta jo kaiken.
    H.

    Ja miehet pysyvät ikuisesti totuudessa? Miksi sitten jatkat?

    Äänestä

Peili on ihana, niin kauan kuin näen sieltä itseni on kaikki hyvin...

Äänestä

Joskus näen jonkun satakiloisen kaupassa lastaavan kärryn täydeltä pullapitkoa, kakkua, limsaa á la Hartwall, makeisia á la Fazer, tupakkaa á la Strengberg (ruotsalaisfirmat ova pitäneet huolen suomalaisten hammasmädästä ja isontuneesta mahasta),
niin, niin tulee tunne,että eikö mikään riitä.

Sokerikoukku ja tupakkakoukku ovat lujempia kuin huumekoukku, SOKERI on pahempi kuin kokaini.

Äänestä
  • Ihan kuin olisit itsekin jumittunut johonkin, "suomalaisten KOUKUT"?

    On aivan luonnollista ja järkeenkäypää, että ihminen pitää makeasta. Sokerin vertaamisessa kokainiin ei ole mitään järkeä.

    Äänestä

  • Oletko kokeillut kumpi koukutus on lujempi?

    Äänestä

Siihen on tyydyttävä, et "kauneus on katoavaista".
Minä olen peilikuvaani , se ei välttämättä ole samanlainen kuin 40v sitten.
Mutta mitä siitä, tää on vaan elämää...
Peiin tulee katsottua montakin kertaa päivässä, vielä en ole kuvaani pelästynyt...

Äänestä
  • "maarina"

    Mutta sinulla onkin jännän-näköinen Kissa :)
    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "maarina"

    Mutta sinulla onkin jännän-näköinen Kissa :)
    H.

    Niinpä onkin, ja suloinen...

    Äänestä

  • UPDATE_9591804 kirjoitti:

    Niinpä onkin, ja suloinen...

    Kissaihmisenä, mitäpä sanoisit, tottuuko "vähänkäytetty" kisuli uuteen perheeseen?

    Vai livahtaako heti kun silmä välttää oven raosta maailmalle?

    Onko tuon kuvankaunis kissa ihan nyt ikiomasi?

    Äänestä

  • miettien. kirjoitti:

    Kissaihmisenä, mitäpä sanoisit, tottuuko "vähänkäytetty" kisuli uuteen perheeseen?

    Vai livahtaako heti kun silmä välttää oven raosta maailmalle?

    Onko tuon kuvankaunis kissa ihan nyt ikiomasi?

    Kyllä tottuu, kun antaa sen omalla vauhdillaan tutustua.
    Ovi on pidettävä kiinni, uudes paikas pittää olla kaks viikkoo sisällä.
    Sitten vasta voi päästää ulos, vähän kerrassaan
    Sen pitää ensin tottua uuteen paikkaan.
    Kyllä se on minun rakas Jyty poika.

    "miettien."

    Olikohan tää kuitenkaan kissa-aloitus?

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "miettien."

    Olikohan tää kuitenkaan kissa-aloitus?

    H.

    Kyl kissaki peiliin katsoo, useinkin....

    Äänestä

  • miettien. kirjoitti:

    Kissaihmisenä, mitäpä sanoisit, tottuuko "vähänkäytetty" kisuli uuteen perheeseen?

    Vai livahtaako heti kun silmä välttää oven raosta maailmalle?

    Onko tuon kuvankaunis kissa ihan nyt ikiomasi?

    Meille Kaapo tuli nelivuotiaana. Tottui nopeasti, oli ollut kerrostalossa ja isäntäväki päivät töissä. Meillä oli seuraa ja ulkona virikkeitä.
    Matkustelin sen kanssa paljon kotimaassa, ei koskaan karannut vieraassakaan paikassa.
    Saattoi olla metsällä muutaman tunnin, aina palasi kotiin. Onneksi mökki on paikassa missä ei tarvinnut pelätä että häiritsee naapureita tai jää auton alle.
    Kaapo jouduttiin saattamaan autuaammille metsästysmaille kun kieleen tuli syöpä.
    On sitä vieläkin ikävä vaikka syksyllä tulee vuosi.

    Äänestä

  • UPDATE_9591804 kirjoitti:

    Kyllä tottuu, kun antaa sen omalla vauhdillaan tutustua.
    Ovi on pidettävä kiinni, uudes paikas pittää olla kaks viikkoo sisällä.
    Sitten vasta voi päästää ulos, vähän kerrassaan
    Sen pitää ensin tottua uuteen paikkaan.
    Kyllä se on minun rakas Jyty poika.

    Kiitos tiedosta, entiset on aina olleet vauvoja taloon tullessaan!
    12 viikoisia ainakin pitäisi pentujen olla, luin jostan.

    Jytyääkö Jyty iltaisin, iltavillissä?

    Äänestä

  • UPDATE_8090592 kirjoitti:

    Meille Kaapo tuli nelivuotiaana. Tottui nopeasti, oli ollut kerrostalossa ja isäntäväki päivät töissä. Meillä oli seuraa ja ulkona virikkeitä.
    Matkustelin sen kanssa paljon kotimaassa, ei koskaan karannut vieraassakaan paikassa.
    Saattoi olla metsällä muutaman tunnin, aina palasi kotiin. Onneksi mökki on paikassa missä ei tarvinnut pelätä että häiritsee naapureita tai jää auton alle.
    Kaapo jouduttiin saattamaan autuaammille metsästysmaille kun kieleen tuli syöpä.
    On sitä vieläkin ikävä vaikka syksyllä tulee vuosi.

    Ei ne entiset killit koskaan unohdu. Muistuu myös monet ilon hetket niiden kanssa.
    Tekisi niin mieli kissaa, mutta tosiaan pelottaa, kun tuo olisi jo muutaman vuoden ikäinen, tottuisiko meihin?

    Äänestä

  • miettien. kirjoitti:

    Ei ne entiset killit koskaan unohdu. Muistuu myös monet ilon hetket niiden kanssa.
    Tekisi niin mieli kissaa, mutta tosiaan pelottaa, kun tuo olisi jo muutaman vuoden ikäinen, tottuisiko meihin?

    Tämä minunkin kisu on kolme tai neljä vuotias. Eläinsuojelusta otettu, kovin pelkäsi tullessa kun oli kaltoin kohdeltu. Potkittu koska oli kulmahammas poikki.
    Ollut mulla nyt kuusviikkoo, saa jo silttää ja harjata. Ensin oli vaan saunassa, kun pelkäs kaikkee. Nyt liikkuu jo joka puolella, kova leikkimään. Osaa tulla pyytään mua kaveriks... On se kiva...Syliin ei ole vielä tullut, mutta toivossa eletään....

    Äänestä

takana on sokeri, valkoista, hajutonta, tappavaa.

Pahempaa kuin kokaiini.

Äänestä
  • Kuulin tuon tapaisen jutun tänään, mustikkametsässä, aine vain oli amfetamiini ja sokeri aiheuttaa kuulemma pahemman riippuvaisuuden.

    Äänestä

  • Kyllä olen sitä mieltä, et kokaiini se vasta myrkky on. Tappava..
    Ei tulis mieleenkää mokomaa kokeilla.

    Äänestä

Mulla taas on suurentava peili, se tuskin "valehtelee".
Totuus on julmaa....

Äänestä

"maarina"

Kokaiini on kuin Asperiini (Asetyylisalisyylihappo").

Molemmat tappavat, kun tarpeeksi nappaa.
Ylettömän tarpeeksi.
Asperiini saa Veren vuotamaan ja Kokaiini Nenän.
En kannata huumeita, mutta näen että ei niiden vaikutuksia saa liioitella vain tarkoitushakuisten Lääkärien päämäärien vuoksi.
Viisaasti miettien, valtioiden kannattaisi alkaa niitä myydä halvalla, miljoonia pahoja jäisi tekemättä, rahaa kertyisi valtiolle ja rupusakki kuolisi pois jaloista, hallitusti.
Aseiden myynti vähenisi, varkaudet ja tappamiset.
Saatavilla kun aina olisi.

Olkoon tämä tässä, aloituksen aihe kun ei ollut.
Taidanpa miettiä uutta aloitusta.
H.

Äänestä
  • Teeppä "kiva" aloitus...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Lorena* kirjoitti:

Tänä varhaissyksyn sunnuntaiaamuna jolloin tajuan jälleen kerran jääneeni yksin. Koko heinäkuun ajan on ollut kodissani täysi miehitys, lapset perheineen plus sukulaiset ja muutama ystävä käyneet kyläilemässä.

Selvääkin selvempi on, paikkani on ollut vasta uusitussa keittiössä jonka seinällä on peili. Aamiaista valmistaessa, näin koko ajan itseni keittiön peilistä. Se on kamalaa ja vie kaikki kahvi- ja ruokahalut. Tuntui kun olisin aivan turvoksissa, nenäkin näytti liian suurelta - hyvä kun on jonkinlainen nenä jolla aistia hajuja, aivastaa kun aivastuttaa.

Nämä ovat minun kasvoni, elämä on muovannut kasvojen rosoisuuden kaikkina pitkinä öinä ja lyhyinä päivinä, mutta silmäni loistavat vielä yhä uteliaina joka aamu.
Toisaalta mitä vikaa on siinä kun vanhenee? Mitä mahtavaa oli nuoruudessa?
Olen aikuinen jonka silmissä on vielä pilkkeen loistetta, olla aikuinen joka uskaltaa yhäti kokeilla uusia asioita. Keittiön peili kertoo rapistuvasta olemuksesta mutta aikuisen ihmisen silmien säteily on ja pysyy.

Keittiön peili tuo joka päivä uusia mietteitä ja tunnelmia mieleen josta on hyvä jatkaa päivää, vaikka tänä aamuna mieli täyttyi haikeudella heinäkuun muistoista. Elää uutta päivää uteliaisuudella, mitähän tämäkin päivä tuo tullessaan? Tulevaisuus on täynnä odotusta uusia haasteita täynnä.

Siihen aikaan kun olin nuori sievä kellohameinen neitokainen, ei ole paluuta, muistot pysyvät mielessä antavat uutta potkua elämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu