CELESTIAL. Katso täältä!

Ehdin jo epäillä, että olin sotkenut aikavyöhykkeet, kun notkuin odottamassa elokuvaa. :) Tarkistaesani asian tajusin, että ehättäisin nukkuakin hyvin aamuun saakka ja, niinhän siinä kävi, että elokuva ladattiin siinä kahdeksan maissa You Tubeen. Ilokseni huomasin myös Josen lähettäneen Celestial linkin myöskin sähköpostiini, vastauksena e-mailiini. :)

Celestial on upeaa katsottavaa kuusta, mielenkiintoista ja aivan varmasti keskusteluja, jälleen kerran herättävää materiaalia.
Jose Escamillan toiveena on, että mahdollisimman usea sais nähdä elokuvan. Ja Josen omin sanoin: Ne, jotka jatkossakin tahtoneat istua pahvilaatikossa, heillä on oikeus siihen, mutta he, jotka tahtovat lisätä tietoaan, heille elokuva on tarkoitettu.

Sitten. Aikoinaan, kun Interstellar ja Moon Rising esitettiin tälläkin palstalla. Palstan trollit ivasivat John Lennard Walsonin kuvamateriaalia. Intettiin, miksi kukaan toinen astronomi/ amatööriastronomi ole kuvannut samaa.

Celestial elokuvassa mielipahaksenne esiin astuu nyt ""se toinen" ja esiintyy jopa omalla naamallaan. Bill Bryson.
Sen sijaan, että olisi väittänyt vain, että Walson huijaa ja ei voi olla totta. Hän hankki välineet, jotta voisi tarkistaa ja alkoi tutkimaan ja kuvaamaan kuuta ystävänsä Miken kanssa. Elokuvassa on myös Billin kuvaamaa materiaalia.

Sanottakoon, että myös John Lennard Walson on tuonut esiin uutta kuvaamaansa materiaalia, jota voi käydä katsomassa Walsonin omalla kanavalla You Tubessa.
Ja Face Bookissa. Ja jos sanottavaa on, siitä voi keskustella suoraan John Lennard Walsonin kanssa.

Jose Escamilla myös mainitsee tarkasti lähteitä, joita hän on käyttänyt elokuvassaan, joten jokainen voi käydä tarkistamassa nekin.

Pitemmittä jaaritteluitta: http://youtu.be/O6ggirhnTm4
23231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Luonnonmuodostelmia, joita esiintyy tietysti myös kuussa, niin kuin maassakin(mm.itämeren "ufo").
Monet niistä ovat muodoiltaan paljonkin jotain elävää ja tuttua mm. rakennuksia, patsaita muistuttavia.
Eli filkassa pistetään asiat ääripäähän kun väitetään että kaukaa katsottuna epämääriset muodostelmat ovat joidenkin rakentamia.

Äänestä

Kuuta on kuvattu hyvinkin tarkasti ja niissä kuvissa ei mitään raunioita näy. Eiköhän siitä voida lähteä, että kuussa ei mitään raunioita ole.

http://wms.lroc.asu.edu/

Äänestä
  • On,on, mutta kuinkahan paljon niistä on meille ulos kerrottu oikeaa tietoa?
    Luulenpa, että tämä on vain alkua, vaan esiin tulee vielä monta uutta todistajaa.
    Kuun esittäminen harmaa-valkoisena kivipallona on aika älykästä, on vaikeata erottaa kuvista juuurikaan ksityiskohtia, kun maasto on kuvattuna yksitoikkoisena sameana harmaana.

    Kannattaisi katsoa tuo elokuva ensin, Apollo valokuvien ja Clementine valokuvien vertailu on mielenkiintoinen. Kyse siis ei ole pelkästään Bill Brysonin ja Walsonin kuvista,vaan myös Nasan arkistokuvien tutkinnasta. Hyvä, kun mainitsit,että tarkasti on kuuta kuvattu, nitähän tuossa juuri katsellaan. Mitä tulee kuun väreihin, niin ne olvat todella hukaisevaa katseltavaa ja yksi tuolla jo kommentoi, että aluksi niistä olikin kerrottu jopa Nasan sivustoilla, mutta nyt vuosikymmeniä myöhemmin esitetään kuu kivipallona taivaalla. Uskonpa, että ja, kun muutama kuukausi vielä eletään, esiin astuu lisääkin astronomeja puhumaan. Tämä on vain vasta alkua.

    Jose Escamilla on tehnyt valtavan tutkintatyön ja sille on annettava kaikki kunnia.
    Ja muistettava, että jokaisella on oikeus ajatella vapaasti. Se laatikoon jääminen oli hyvä vertaus Escamillalta. Meillä Suomessa puhuttaisiin kylläkin vamaan kaapista. :)

    Äänestä

  • Obrir Ull kirjoitti:

    On,on, mutta kuinkahan paljon niistä on meille ulos kerrottu oikeaa tietoa?

    Siinä vaiheessa kun mukaan vedetään NASA:n salailut, salaliitot, illuminati ja muu hörhöily, niin meikäläisen on aika poistua muihin keskusteluihin. :)

    Äänestä

  • UPDATE_9953706 kirjoitti:

    Siinä vaiheessa kun mukaan vedetään NASA:n salailut, salaliitot, illuminati ja muu hörhöily, niin meikäläisen on aika poistua muihin keskusteluihin. :)

    Eli et ole sitten erillä koko asiasta. Vai?
    Katsoin äsken tuon elokuvan ja se oli tosi mielenkiintoinen. Surullista on vain se miten ennakkoluuloisia eräät suomalaiset ovat edelleenkin. On turha leimata katsomatta, eikä koko elokuvassa puhuttu mitään salaliittoteorioista. Eikä myöskään illuminaateista ja hörhöilystä. Siten on aivan turhaa vääristellä Celestial- elokuvaa ja leimata Jose Escamillaa illuminaattiteorioitten kannattajaksi. No, Jose itsekin totesi siinä lopuksi ¨, että jotkut tulevat kokemaan elokuvan itseään kohtaan loukkaavana. Vaikka henkilökohtaisesti minä en vai ymmärrä minkä tähden. Onko kuu muka jotenkin heille niin pyhä paikka?Ennakkoluuloisten on parasta vain häipyäkin.

    "Kuun esittäminen harmaa-valkoisena kivipallona on aika älykästä, on vaikeata erottaa kuvista juuurikaan ksityiskohtia, kun maasto on kuvattuna yksitoikkoisena sameana harmaana."

    "Mitä tulee kuun väreihin, niin ne olvat todella hukaisevaa katseltavaa ..."

    Ovatko? Mistä ne värit sitten tulevat. Kuu on kiveä ja pölyä. Se on yleissävyltään harmaan eri värisävyjä. Sen voi todeta itsekin tarpeeksi hyvällä kaukoputkella.

    Äänestä

  • käpynen67 kirjoitti:

    Eli et ole sitten erillä koko asiasta. Vai?
    Katsoin äsken tuon elokuvan ja se oli tosi mielenkiintoinen. Surullista on vain se miten ennakkoluuloisia eräät suomalaiset ovat edelleenkin. On turha leimata katsomatta, eikä koko elokuvassa puhuttu mitään salaliittoteorioista. Eikä myöskään illuminaateista ja hörhöilystä. Siten on aivan turhaa vääristellä Celestial- elokuvaa ja leimata Jose Escamillaa illuminaattiteorioitten kannattajaksi. No, Jose itsekin totesi siinä lopuksi ¨, että jotkut tulevat kokemaan elokuvan itseään kohtaan loukkaavana. Vaikka henkilökohtaisesti minä en vai ymmärrä minkä tähden. Onko kuu muka jotenkin heille niin pyhä paikka?Ennakkoluuloisten on parasta vain häipyäkin.

    Jos salalittoihin ei usko ja luottaa esimerkiksi luotaimien lähettämiin kuviin, niin voi olla varsin varma ettei kuusta mitään rakennuksia tai patsaita ole. Voit itse todeta asian varsin hauskalla tavalla. Lataa ensin celestia täältä:

    http://www.shatters.net/celestia/download.html

    Asenna siihen sitten tarkempi näkymä kuusta täältä:

    http://www.celestiamotherlode.net/catalog/show_addon_details.php?addon_id=1108
    http://www.celestiamotherlode.net/catalog/show_addon_details.php?addon_id=1586

    Pääset tuolla paljon parempaan tarkkuuteen kuin kaukoputkella maasta käsin. Toinen vaihtoehto etsiä muinaisia raunioita on googlen palvelu:

    http://www.google.com/moon/

    Tai käytä vaikka tätä karttaa:

    http://lroc.sese.asu.edu/news/?archives/484-Lunar-Topography--As-Never-Seen-Before!.html

    Tai... Onhan näitä vaihtoehtoja.

    Jos taas sitten olet sitä mieltä, että ilkeä illuminati on noista kuvista muinaiset rauniot poistanut, niin sille asialle minä en mahda mitään. Kukin tulkoon uskollaan autuaaksi.

    Äänestä

  • UPDATE_9953706 kirjoitti:

    Siinä vaiheessa kun mukaan vedetään NASA:n salailut, salaliitot, illuminati ja muu hörhöily, niin meikäläisen on aika poistua muihin keskusteluihin. :)

    Näinhän se on että siiinä vaiheessa kun mukaan vedetään käsitteet:

    NASA salailee

    NASA peittelee

    NASA salailee tapansa mukaan

    Illuminaatit

    Salaliitot kaikilla mausteilla yms.,niin silloin on viisainta häipyä takavasemmalle.

    Tuollaiset salaliitto-ja muut vastaavat hörhöilyt ovat esim.Sutin palstoilla lähes arkipäivää ja niistä voi todeta myös sen,että silloin yksi mätä omena tynnyrissä pilaa kaikki muutkin.

    Äänestä

Etpä tainnut olla ainut ajoissa sekoilija, kanavalla illalla jotku huolestuneet jo pohtivat olikohan Escamillalle tullut lisäongelmia latauksen kanssa, kun ei alakanut filmiä tulemaan.

Itekin piti oikein miettiä, miten aikavyöhykkeet menikään. Hyvä juttu sinänsä, että laitto sen vapaaseen levityksee, niin kuka sen haluaa katsoa, voi käydä myöhemminkin katsomassa. Olihan se taattua Escamillaa. Tuhti paketti. Totta, että varmasti kehittää erillasia mieliiteitä ja sitähän Jose Escammilla halusikin, että ihmiset havahtuisivat. Olen muuten samaa mieltä, että aivan varmasti Celestial inspiroi ihmisiä tutkimaan lisää itsenäisesti. Ja uusia löytöjä tullaan siten tekemään. Suomessakin voitaisiin seurata Brysonin esimerkkiä ja nousta katolle, sen sijaan, että huudellaa sohvalta...

Äänestä

Foliopipo vähän liian tiukalla, itse en nähnyt noissa kuvissa mitään outoa. Vähän sama asia tässä kuin joskus 400 vuotta sitten kun se yks heppu katseli marsia kaukoputkella ja luuli näkemänsä perusteella että marsissa on kanavia.

Äänestä
  • Mutta sinä sentään ilmeisesti uskalsit edes katsoa Celestialin, se on jo positiivista sekin. Entäs mitä pidit Bill Brysonin tekemistä muutoksista kaukoputkeen ja kameraansa?

    Ja, mikä ihmeen foliopipo. Eikö edes kuusta osata puhua tällä palstalla asiallisesti?
    Kovasti on taitanut raippa iskeä takamuksia, kun pitää esittää.
    Minä löysin useitakin eroavaisuuksia siihen kuuhun, jota minulle tähän saakka on kuvailtu.

    Äänestä

no lol, lmao yms ^^
katoin ton escamillan aikasenpaa kuu videoo, ni se sanoo et hänellä on videossaan kuun oikeet värit ja kuu ei oikeesti ole harmaa koska hän on ne photohopilla värittänyt ^^

siis lol ^^

Äänestä
  • Sitten se on Nasakin värittänyt. Katsoppas aikaisempaa materiaalia. Nykypolvi on aivopestyjä kaikki tyynni Ettte osaa edes asettaa kysymyksiä. Sellaista se on, kun on luterilaisen kodin kasvatti.

    Äänestä

  • Onko kuu harmaa. Ei oe. Onko se värikäs. Kyllä se on. Kertoo jo paljon kirjoittajasta, joka suomenkielisellä palstalla käyttää niinkin typerää ilmaisua kuin "lol"
    Joku oikeasti englanninkielinen muistaakseni viime keväänä kysyikin. Luuletko olevasi " cool", kun käytät tuota sanaa? Hänen mielestään sinä et ollut "cool" Olet joku nuori teinari, joka vain luulee olevansa
    Mikäs muuten on photohop? Kuvaloikka?

    Sitten noihin väreihin. Wikipediassa nuori Neil Armstrong poseeraa kuu valokuvan edessä ja kuu oikein loistaa värikkäänä. Se on tismalleen saman näköinen kuin on Bill Brysonin kuvaamalla videollakin. Ja kuten kuu on Clementine- valokuvissa. Jose Escamilla ei ole ottanut noita valokuvia. Ne ovat kaikki alkuperäisin Nasan arkistoista. Jo aikaa sitten kuu muutettiin harmaaksi valokuvissa. Miksi?
    Koska yhenäisestä väripinnasta on vaikeata erottaa yksityiskohtia.
    Kieltäjät myös ovat jättäeet huomioimatta eään tärkeän seikan. Kun ja JOS! Kuun. Taikka sitten vaikka sitten Marsin värejä on muutettu, on alettu erottaa pinnalla olevia ykstyiskohtia silloin paremmin. No, istäs ne yksityiskohdat, rakennelmat yms. sitten sinne ovat ilmestyneet, kun kuvaa on ensin esim. varjostettu?
    Rakennelmien on jo valmiiksi TÄYTYNYT olla kuvassa mukana. Ei niitä sinne le saatu taianomaisesti vain ilmestymään, kun kuvaa on varjostettu, värejä voimistettu!

    ysykää itseltänne, minkä tähden Neil Armstrongin takana on värikäs kuu, mutta se kuu, jonka te tunnette onkin harmaa?
    Miksi kuun värit muutettiin myöhemmissä valokuvissa?

    Sitten tuohon salaliittoteoriaan. Koko ufoasiaahan verhoaa piilottelu ja salailu, sitä ei käy kieltäminen. Mutta Celestial- elokuvassa ei ole kyse mistään hörhöilystä. Sellainen ihminen, jolla ei oikeasti ole mitään sanottavanaan koettaa peittää oman tietämättömyyytensä ivailulla.

    Ja, lopuksi vielä vapaasti käännettynä Jose Escamillan loppusanat elokuva Celestiassa:

    - Teitä on useita, jotka saattavat ottaa esittämäni loukkauksena. Että minä huijaan. Tai, olen jonkinlainen tärähtänyt salaliittoteorioitten kannattaja.
    Se on teidän mielipiteenne, siihen teillä on vapaus.

    Mutta minä haluan teidän muistavan, teillä on myös vapaus/oikeus, tietää totuus.
    Niin, että te osaatte tehdä älykkäitä päätöksiä siinä mihin te uskotte.

    Se, että te vain kielllätte totuuden kuusta tarkoittaa ainoastaan yhtä asiaa. Että teidän vapaus ajatella on viety teiltä. Te ajattelette kuten teille on se teille opetettu. (tietyn opetellun kaavan mukaan. Vertaus laboratoriorottiin. Huom.)

    Me toiset, jotka elämme tuon laaikon ulkopuolella, me olemme liittoutuneet yhteen, koska me tiedostamme totuuden.

    Äänestä

  • Obrir Ull kirjoitti:

    Onko kuu harmaa. Ei oe. Onko se värikäs. Kyllä se on. Kertoo jo paljon kirjoittajasta, joka suomenkielisellä palstalla käyttää niinkin typerää ilmaisua kuin "lol"

    "Me toiset, jotka elämme tuon laaikon ulkopuolella, me olemme liittoutuneet yhteen, koska me tiedostamme totuuden."

    Noin kaikki uskikset tykkää ajatella.

    Äänestä

"Me toiset, jotka elämme tuon laaikon ulkopuolella, me olemme liittoutuneet yhteen, koska me tiedostamme totuuden. "

Teitä "totuuden tiedostajia" on mielisairaalat pullollaan.

Äänestä
  • Tuota juuri tarkoitinkin, kun ei ole mitäään hajua koko asiasta. Turvautuu ivailuun, kun ei muutakaan osaa. :) Kiva, kun annoit esimerkin. Ja teitähän ressuja tämä palsta onkin pullollaan.

    Äänestä

Vaikka muuta väitätte niin Nasa eikä usa ei omista kuuta. Jo kuututkimuksen alkuaikoina Neukut olisi hyppineet riemusta jos olisivat pystyneet todistamaan esim. kuussa käynnin valheeksi ja nykyään kinukit on varmasti mielissään jos löytävät jotain mitä nasa ei ole löytänyt/kertonut. Intialaiset myös menossa tutkimaan kuuta, että kyseessä täytyy olla vähintään kansainvälinen salaliitto jos jotain kuu-ukkeleita salataan.

Äänestä
  • Ovat menossa, vaan eivät ole olleet siellä paikan päällä. Otappa huomioon tämä. Minkähän takia niillä muuten on kova hinku kuuhun päästä, kun ottaa huomioon sen, että kummassakin maassa rahaa tarvittaisiin muuhunkin kuin kuukivien keräilyyn? Oletkos funtsinut tuota. Et?
    Siellä on jotakin, mitä molemmat haluavat, mutta mitä ja jos siellä on jotakin. Minkä tähden ahnaat jenkit, jotka ovat valmiita pommittamaan vieraita valtioita öljyn takia. Eivät ole palanneet hakemaan "sitä jotakin"

    Mietipäs sitä.

    Äänestä

Minua taas huvittaa se miten palstan skepot tarttuu pikkuseikkoihin kiinni, Niinku nyt tuohon totuuden tiedostajiiin. OBn teksti oli vitun pitkä ja siihen olis voinu tarttua mihin vaan ja alkaa vääntää kättä. Vaan, ei. Siten mun on pakko yhtyä OBn mielipiteeseen ja vaan todeta, että skepoilla ei oo tarpeeksi taustatietoja. Eikä etes haluu hankkia niitä, sen takia ne kitsookin täällä mikrojutuista. Tai, laittaa linkkiluetteloja linkkiluettelojen perään, kun ei oo omaa sanottavaa. Minusta tuo video oli hienoo katottavaa kans ja muutamassa päivässä jo koonnu lähes 70.0000 kattojaa. Jopa 46 skepooki oli käyny sitä vilkuilemassa, tuskin ymmärsivät mitään...

Äänestä
  • Kelasin tylsät kohdat yli eikä mennyt kuin 5 minuuttia koko filmissä.

    Äänestä

  • Skeptikko kirjoitti:

    Kelasin tylsät kohdat yli eikä mennyt kuin 5 minuuttia koko filmissä.

    Olivakohan yhtä tylsiä kuin ovat sinun kommenttisikin?

    No, jos on lusikalla annettu, niin eihän sitä voine vaatia keskittymiskykyä ja älykkyyttä. Tai, älykästä mielipiteitten vaihtoa. Kaikki on kaksi sanaa, useimmiten kielteisiä.

    Äänestä

Näinhän se on ettei kukaan "omista" kuuta,ei yksikään kansakunta.

On muuten jo vuosikausien ajan ollut huvittavaa seurata sitä,että minkälaisia hörhö-ja salaliittoteorioita eräät saavat aikaan kuututkimuksesta sekä miehitetyistä kuulennoista.

Ja näissä suhteissa on etusijalla aina USA ja NASA.

Kun kurkistetaan hieman historiaan,niin Neuvostoliiton oli tarkoitus suorittaa ensimmäinen,oma miehitetty kuulento lokakuussa 1968 kahden kosmonautin voimin.

Suunnitelman puitteissa toinen kosmonautti olisi jäänyt kiertämään kuuta,toinen
olisi laskeutunut kuun pinnalle,ottanut näytteitä kuuperästä,valokuvannut ja filmannut ja pystyttänyt Neuvostoliiton lipun kuun pinnalle.

Kosmonautin kuun pinnalla viettämä aika oli rajoitettu yhteen tuntiin,sen jälkeen olisi pitänyt poistua kuuta kiertävään alukseen ja paluumatka maahan olisi alkanut.

Mutta tämä suunnitelma torppasi tarkoitusta varten rakennettuihin N-sarjan kantoraketteihin sillä jokainen niillä suoritetetuista viidestä koelaukaisusta päätyi
kantoraketin tuhoutumiseen muuta kymmenen sekunnin jälkeen.

Niinpä Neuvostoliitto luopui miehitettyjä kuulentoja koskevista sunnitelmistaan lopullisesti vuonna 1972.

Mikäli Neuvostoliiton lokakuuksi vuonna 1968 suunnitteltu miehitetty kuulento olisi
silloin,ja sen jälkeen,onnistunut,niin kuinka moni nykypäivinä uskaltaisi asiaa edes
pienessäkään määrin epäillä?

USA:n ensimäiseen miehitettyyn kuulentoon (Apollo 11),Neuvostoliitto suhtautui reilusti ja myönsi hävinneensä "kilpajuoksun kuuhun".

Silloin,eikä sen jälkeenkään,entinen Neuvostoliitto,kuten ei myöskään nykyinen
Venäjä,ole kyseenalaistanut USA:n miehitettyjen kuulentojen aitoutta.

Nykyisin Venäjän suunnitelmiin kuuluu Venäjän oma,ensimmäinen miehitetty kuulento viimeistään vuonna 2025,ja Kiina pyrkii suorittamaan ensimmäisen,oman miehitetyn kuulentonsa viimeistään vuonna 2020.

Ja mikäli näin tulee käymään,niin kuinkahan moni Suomessa ja ulkomailla uskaltaisi kyseenalaistaa niiden aitouden?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Obrir Ull kirjoitti:

Ehdin jo epäillä, että olin sotkenut aikavyöhykkeet, kun notkuin odottamassa elokuvaa. :) Tarkistaesani asian tajusin, että ehättäisin nukkuakin hyvin aamuun saakka ja, niinhän siinä kävi, että elokuva ladattiin siinä kahdeksan maissa You Tubeen. Ilokseni huomasin myös Josen lähettäneen Celestial linkin myöskin sähköpostiini, vastauksena e-mailiini. :)

Celestial on upeaa katsottavaa kuusta, mielenkiintoista ja aivan varmasti keskusteluja, jälleen kerran herättävää materiaalia.
Jose Escamillan toiveena on, että mahdollisimman usea sais nähdä elokuvan. Ja Josen omin sanoin: Ne, jotka jatkossakin tahtoneat istua pahvilaatikossa, heillä on oikeus siihen, mutta he, jotka tahtovat lisätä tietoaan, heille elokuva on tarkoitettu.

Sitten. Aikoinaan, kun Interstellar ja Moon Rising esitettiin tälläkin palstalla. Palstan trollit ivasivat John Lennard Walsonin kuvamateriaalia. Intettiin, miksi kukaan toinen astronomi/ amatööriastronomi ole kuvannut samaa.

Celestial elokuvassa mielipahaksenne esiin astuu nyt ""se toinen" ja esiintyy jopa omalla naamallaan. Bill Bryson.
Sen sijaan, että olisi väittänyt vain, että Walson huijaa ja ei voi olla totta. Hän hankki välineet, jotta voisi tarkistaa ja alkoi tutkimaan ja kuvaamaan kuuta ystävänsä Miken kanssa. Elokuvassa on myös Billin kuvaamaa materiaalia.

Sanottakoon, että myös John Lennard Walson on tuonut esiin uutta kuvaamaansa materiaalia, jota voi käydä katsomassa Walsonin omalla kanavalla You Tubessa.
Ja Face Bookissa. Ja jos sanottavaa on, siitä voi keskustella suoraan John Lennard Walsonin kanssa.

Jose Escamilla myös mainitsee tarkasti lähteitä, joita hän on käyttänyt elokuvassaan, joten jokainen voi käydä tarkistamassa nekin.

Pitemmittä jaaritteluitta: http://youtu.be/O6ggirhnTm4

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu