Eiran aikuislukio?

Moro, kertokaahan kokemuksia Eiran aikuislukiosta! Olen 25-vuotias mies jonka olisi nyt syksyllä tuolla tarkoitus aloittaa, ja koko lukion suorittaminen ja ylioppilaaksi kirjoittaminen olisi tosiaan mielessä.

Minua kuitenkin askarruttaa muutama asia. Ensinnäkin, kuinka vanhoja opiskelijat tuolla ovat keskimäärin? Sen toki tiedän että minkä vain ikäiset voivat osallistua, mutta olen kuullut että moni tulee suoraan yläasteelta (vaikka ikäraja on 18v?), joten hieman arveluttaa että olenko silmiinpistävän vanha siinä porukassa? Ja nimenomaan päiväkursseista kysymys, sopii omiin tarkoituksiini paremmin kuin iltakurssit.

Toiseksi, miten lyhyessä ajassa lukion läpikäyminen käytännössä on mahdollista? Rimaa hipoen ei ole tarkoitus lähteä kursseja suorittamaan, mutta en haluaisi myöskään viettää vuosikausia elämästäni tuolla opiskellen. Olen työttömänä, joten ainakin aikaa opiskeluun piisaisi.

Kiitos kaikille jotka jaksaa kertoa kokemuksiaan, kaikki tieto on tervettullutta!
0161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Zukkro kirjoitti:

Moro, kertokaahan kokemuksia Eiran aikuislukiosta! Olen 25-vuotias mies jonka olisi nyt syksyllä tuolla tarkoitus aloittaa, ja koko lukion suorittaminen ja ylioppilaaksi kirjoittaminen olisi tosiaan mielessä.

Minua kuitenkin askarruttaa muutama asia. Ensinnäkin, kuinka vanhoja opiskelijat tuolla ovat keskimäärin? Sen toki tiedän että minkä vain ikäiset voivat osallistua, mutta olen kuullut että moni tulee suoraan yläasteelta (vaikka ikäraja on 18v?), joten hieman arveluttaa että olenko silmiinpistävän vanha siinä porukassa? Ja nimenomaan päiväkursseista kysymys, sopii omiin tarkoituksiini paremmin kuin iltakurssit.

Toiseksi, miten lyhyessä ajassa lukion läpikäyminen käytännössä on mahdollista? Rimaa hipoen ei ole tarkoitus lähteä kursseja suorittamaan, mutta en haluaisi myöskään viettää vuosikausia elämästäni tuolla opiskellen. Olen työttömänä, joten ainakin aikaa opiskeluun piisaisi.

Kiitos kaikille jotka jaksaa kertoa kokemuksiaan, kaikki tieto on tervettullutta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu