Pitäisi muistaa, jotta voi unohtaa

On mutkatonta ymmärtää ettei ymmärrä.

Medikalisoituminen osaltaan vie pohjaa tältä omien tunteittensa kohtaamiselta ja käsittelemiseltä. Alavireyteen ja menetysten tuottamiin suruihinkin tarjotaan mielialalääkitystä, ja jos hautajasiinkaan ei uskalleta ilman rauhoittavia mennä, ettei itku ryöppyäisi, ollaan jo kaukana luonnollisuudesta. Lapsia suojellaan pettymyksiltä ja pelätään heidän raivareitaan, aina pitäisi aikuisillakin olla hienot fiilikset. Miten enää suuret tunne-elämykset tuntuvat huipuilta, jos koko ajan mennään korkealla ja lujaa.

Luonto parantaa unien kautta, luonto parantaa monella muullakin tavoin niin mieltä kuin kehoa..Kaikki kunnioitus länsimaiselle lääketieteelle, mutta paremmin voitaisiin luottaa ihmisen omien parnatavien voimien työskentelyyn. Itämaisilla pehmeillä meditoivilla opeilla on annettavaa meille, paljonhan ovat suosiota saaneetkin . Oma lukunsa on ihmisen virkistävä, eheyttävä ja hoitova yhteys ympäröivään luontoon. Siitähän palstalla puhutaan ilahduttavasti tämän tästä, meidän sukupolvemme ei ole siinä mielessä luonnosta vieraantunut.

Ajattelen että alitajunta myös prosessoi protestoimisen ohella unien paljoudella. Kai siinä on jonkinmoista järjestykseen panemista ja hoitavaa.
Minusta tuntuu että tunnemuistot jäävät alijajuntaan tapahtumamuistoja tiukemmin.
Joku asia tai tapahtuma tuo mielleyhtymien kautta joko ihanan tai ahdistavan tunnemuiston tuoreena mieleen, melkein tuoksua myöten.
Ihmeelliset ovat ihmisen aivot, niissä riittää tiedemiehillä tutkimista ja meille muillekin ihmettelemistä kerrakseen.
Nukkuessammekin työtä tekevät, moni asiakin ratkeaa seuraavaan aamuun mennessä.

Otsikkosi osuu aivan kymppiin. Aktiivinen unohtaminen toimii ihmisellä suojakeinona liian kuormittavia, liian vaikeita kokemuksia vastaan.

Alitajuntaan säilöttynä tuollainen kokemus ei silti häviä, vaan on vaikuttamassa ihmisen valintoihin, ratkaisuihin ja käyttäytymiseen sieltä käsin tiedostamatta.

Se pitäisi siis muistaa, jotta sen voisi ottaa esiin, käsitellä ja sulattaa, unohtaa.

Seuraava sukupolvi saa usein sen taakan kannettavakseen,
ja jos se edelleen menee käsittelemättömänä eteen päin, vielä seuraavakin ja seuraava.

Siksi puhuminen on niin tärkeätä, raskaiden asioiden ottaminen pöydälle, paloitteleminen ja sulattaminen.

Jos saat ymmärtävän kuulijan, jonkun, joka ottaa osaa tuon kokemuksen kestämiseen, silloin se vähitellen lakkaa vaikuttamasta.

Suomalaisille tämä olisi tärkeätä, kannamme sukupolvien taakkoja.
Olemme ponnistelleet eteenpäin yrittämällä puhua vain iloisista asioista.

:)

Aina on vahvemmalla pohjalla, jos itse ja ilman turruttavia lääkkeitä selviää raskaista asioista. Oppii ja kykenee vähän kerrassaan asiansa selvittämään, surunsa suremaan. On väärin purkautua lähimmille ihmisilleen ja lähiystäville, ettei vaatisi myös heitä kantamaan omia taakkojaan.
Jos puhuminen auttaa jotakuta, on toki " vieraita" ihmisiä ja ammattikuuntelijoita.
Kuitenkin lopulta - paras auttaja on itse - jos ja kun siihen itse kykenee.

Tuo kriisiavun antaminenkin on vähän kakspiippunen juttu....ihminen unohtaa kenties itse surra.
Hyvä sanonta tämä....jotenkin sinnepäin, että jokaiselle on annettu, annetaan kestävyyttä sopivasti...kantaa itselleen sopivat taakat. Toiset suhteellisesti kevyempiä, toiset pystyvät painaviin...ja silloin vasta on kykyä auttaa myös toista.

Tämä Lauri Pohjanpään ihana runo:

Metsän puhelu

Mieletönnä mä metsään juoksin,
painaen pääni sammaleen
päästin kaukana ihmisistä
suruni viimein valloilleen
hillittömästi itkin.

Kukkaset heristi korviansa,
siellä ja täällä nous pieni pää,
toistensa puoleen ne kallistuivat
sipisten jiljaa keskenään:
katsokaa, ihminen itkee.

Orvokit nousivat varpaillensa
toistensa takaa vilkuillen,
kellokukkaset viestiä veivät,
kohta ties koko metsä sen:
ihmettä, ihminen itkee.

Vanha ja maailmaa nähnyt lintu
lauloi verkkaan oksallaan:
" Hiljaa, vaiti, kun ihminen itkee,
ihminen itkee suruaan,
hälle on pahoja oltu."

"Pahoja", kertasi kukkien kuoro.
"Mitä sä oikein sanoitkaan?
Mitä on suru, mitä on paha?
Sanohan vielä uudestaan,
kuulimme sanat ne vasta."

"Älkää kysykö", lauloi lintu,
"paras kun ette voi ymmärtää.
Jokainen ihminen kaupungeissa
salaa itkee ja nyyhkyttää
jokaisella on suru."

Vaikeni lintu, vaikeni kukat
päätänsä pientä puistaen,
niinkuin salaista vaaraa vastaan
liittyi ne lujasti yhtehen
ja katseli säälien mua.

Suurenmoista luonnon viisautta tuossa Pohjanpään runossa, kiitos siitä...kiertoon menee.
Jotain samaa on Veikko Haakanan runossa "Unessa uni". Linkissä löytyy muutama runo, joista pitäisi ottaa oppia siitä miten ihminen on vain pieni osa luontoa ja sen ikuista kiertokulkua, havahtua vihdoinkin kaikilla lahjoillaan suojelemaan sitä.

http://qdesq.vuodatus.net/page/Runot

Unessa uni

Nukuin metsään
rinteelle pienelle tasanteelle
tuskin louteeni mahtui.
Heräsin uneeni, unessa uni
ympärilläni suuri joukko
kaikenkarvaista väkeä, keskustelivat:

- Tämä on niitä. Ihminen.
- Näihin ei ole luottamista.
- Melkein kuuroja ovat.
- Sokeita.
- Pahoja ainakin.
- Tämä nyt ei ole tuhonnut teitämme, ei enää.
- Ei leiriydy mihin sattuu.
- Ottanut oppia kokemuksistaan.
- Halunnut nähdä ja kuulla. Pyytänyt.
- Minut kerran näki. Vilaukselta.
- Minut kuuli, kun olin hiljaa.
- Myös minut, minun hiljaisuuteni.
- Näitä ei enää monta ole...
- Mutta Rinteen Kivi ikävöi alas.
- Pitkästynyt oloonsa tässä.
- Kymmenentuhatta vuotta samalla paikalla.
- Eikä kukaan käy taputtamassa.
- Sen reitti käy tästä.
- Siinä päästäisiin yhdestä.
- Tai menetettäisiin yksi.
- Mitä sanoo Vanhin? Vanhempi kuin kivi...
- Tämän sanon: Vieriköön kivi vasta huomenna.
Sillä on aikaa enemmän kuin tällä.
Viekää kiiloja eteen, esteitä.
Otamme ne pois kun ihminen on lähtenyt.

Kun palasin sitä kautta
etsimään eilistä maisemaa
siirtolohkare siitä ylempää
viisi kuutiota tai kuusi
oli pyörinyt asentopaikkani yli.

Sen jälkeä seuraten
laskeuduin laaksoon sen luo
ja taputin sitä poskelle.

Ihana runo, miten somasti kuvailee runoilija kukkien viattomuutta ja ihmetystä!
Niin, meillä on unet ja alitajunnan parantava/tasapainottava kyky konfliktien ollessa liian tajuttavia päiväminälle.

Kyllä unikuvia näkee, monesti jo ennen nukahtamista tiedostaa olevansa jo unimaailmassa.
Olen minäkin sinut unimaailmani kanssa, on ohjannut ja varoittanutkin, mutta harvoin näen painajaisia, ja nekin kertovat itselleni, mistä on kysymys. Unen maailma lähentelee kuvailmaisua, harvemmin on sanojen käyttöä, tai sen vain tajuaa ilman sanoja asian unessa.

Äsken ruokalevolla näin unta, liittyen entiseen elämääni, ja muutama päivä sitten oli Emmerdalin Ashleyn vaimo, Laurell kahden lapsensa kanssa ulko-ovellani. Jännää, että unessakin hämmästyin miten se on mahdollista, mutta lasten avustamisesta hän puhui, johon olin myötämielinen. Jäi kyllä mieleeni harvinaisena unena:)

Odottelen tässä puhelinsoittoa lääkäriltä, että pääsisin lähtemään kun pitää käydä apteekissa ja kaupoissa. Oli päässyt resepti juuri ja juuri vanhenemaan.

On meillä kyyneltenkin lahja oikeastaan, helpottaahan ne surun purkautuessa on hyvä antautua sillekin tunteelle, ja antaa virrata.

Aivan samoin ajattelen, ettei rasita omiaan surullaan, niitä on jokaisella silloin tällöin, ammatti-ihmisetkin ovat sitä varten jos tie tuntuu liian raskaalta. Neutraalin henkilön mielipiteet on tarpeeksi etäältä, ja enemmän näkeviä!

Tuossa kuuntelin radioa keittiössä kahvia laittaessani, jokin Flamingo taideprojeltin tiimoilta. Tuntuu olevan vireä taåahtumakaupunki Tampera,yhteisöllisyyteen satsataan nyt paineenpurku mahdollisuuksineen. !00 vuoden ikäinen sauna, jonne voi mennä kadunmies mukaan kylpemään ja juttelemaan. Samoin tietenkin naiset, Joskaan Flamingo taidenäyttelyissä ole havaittu kuvien olmaisevan stressiä. On runoja ja laulu ja kitaraesityksiä, joissa käsitellään ymmärtääkseni ajan ilmiöitä. Hieno juttu,...aiemminkin olen tajunnut teatterielämän olevan Tampereen valtteja, oli kiva kuunnella ja muistui mieleen susmorsiamenkin kertoma vapaaehtoistyö työttömien parissa siellä.

Nyt täytyy tunnustaa, että alkuinnostuksen jälkeen huomasin, etten jaksa enää tällaisiin hommiin niin kiinnostua. Systeemi on sellainen, että auttamistöihin ilmottautuneeseen otetaan yhteyttä sähköpostilla, kysytään, osaisitko tällasen tai tällasen homman. Siis kysytään, sopiiko jokin työrupeama.
Ei minusta enää ole tällaiseen, sidoksissa olla kuitenkin johonkin. Näissä i´issä mulle jo riittää, näkyy näissä omissa ympyröissä riittävän kylliksi vaihtelua elämään.

Mainitsin kaiketi aiemmin, että tänne perustettavaan uuteen lehteenkin kirjoittamaan lupautumisesta sanouduin irti, aika lailla kimppatyötä olisi sekin, ja minä olen itsenäinen luonne, teen työn, jos saan tehdä sen yksin.
Ja lopuksi...eikä jaksakaan enää, alkaneeko vanhuus lähestyä !!!

Kumpaa sanaa sopis käyttää....olenko ei- sosiaalinen vai epäsosiaalinen, ryhmäyhteisöt eivät sovi minulle.

kulmasta katsottuna, esim. pedofiilisen raiskauksen kokeneelle voi muistaminen olla liian tuskallinen kokemus, ja siksi mieli aktiivisesti ponnistelee pitääkseen asian tiedostamattomassa.

Hän ei siis muista, ei tiedä, koska se on liian tuskallinen asia.

Silloin se vaikuttaa hänen elämäänsä niin, että hän ei anna kenenkään tulla lähelleen. Jos joku yrittää pitää hyvänä, hän suuttuu.

Koko elämä voi sillä tavalla mennä vinosuuntaukseen.

Kuuntelija voi ammattiauttajan puutteessa olla joku luotettava ihminen, ystävä, jos hänellä on kyky kuunnella ja ottaa osaa, ymmärtää.

Kuuntelija voi olla tietoinen, mistä voi olla kyse, ja hän voi pikkuseikkoja pitkin auttaa menemään sen tuskallisen kokemuksen äärelle, auttaa kestämään.
Jos muisti silloin palaa, ja tuo kokemus tulee sanoiksi,
ja jos uhri saa ymmärtämystä tuskalleen, hän helpottuu
vähitellen, ja elämä kenties korjaantuu. Ainakin olo
huojentuu.

Eräs ammattiauttajana pitkään toiminut asui seinänaapurinamme pitkään rivitaloaikoinamme,
ja hän sanoi, että hyvä ystävä on aivan yhtä hyvä
kuin ammattiauttaja. Kenellä sellainen on.

:)

Sama on täälläkin, on karsittava sellaiset, jota on liikaa, mitä järkeä oliskaan ajaa itsensä kuitiksi? Tein sopimuksen kysyttäessä näiden työttömien vastaanottamisesta kotonani, etten lupaudu sitovasti siihen.

Neuvotella voi pari viikkoakin ennen, jos löytyy kiva kohde käydä ryhmässä taidenäyttelyssä, ja kahvilassa keskustella jälkeenpäin. H.Schjerfbäckin näyttelyn halusin katsella ihan yksin kulkien.

Koti on niin yksityisaluetta, vaikka pidinkin nuorten innosta työhuoneessa, silti se velvottaisi liikaa.

Tekniikan ihmisenä en voi ymmärtää tuota.

Käsitän ihmisaivot aika pitkälti samanlaiseksi kuin tietokone. Tuo tietysti koskee lähinnä muistia, joka tietokoneellakin on suuri.

Muistin osalta pidän tärkeänä myös tehdä tilaa uusille asioille. Ainakin omat aivoni ovat muistin suhteen hyvin valikoivat ja niin lienee ihmisilläkin.

Muistin lisäksi on aivoissa tierysti muitakin oppimiseen, tunteisiin ym. liittyvää, joita tetokoneissa ei ole.

Ajatukseni vievät taas poliitikkoihin. Ehdokkaat pitäisi tutkia ennen ehdokkaiksi hyväksymistä. Tutkitaanhan pyrkijöitä paljon vähäarvoisiinkin tehtäviin.

tuskallisen, torjutun kokemuksen tultua tietoisuuteen
johtuu myös energian vapautumisesta,
sillä tuo torjunta on aktiivista toimintaa, johon on energiaa
sitoutuneena, kunnes se muistamisen myötä vapautuu.

Monet ihmiset ovat tällä tavoin saaneet korjattua elämäänsä,
kertoi tuo naapurimme niissä pitkissä puutarhailloissamme iltateen ja toisen naapurimme kotiviinin kanssa.
Hän syytti julkisen palkinnonkin saanutta kotiviininaapuriamme maksansa pilaamisesta.
Suhteet olivat niin leppoisat ja hyvät, että tällainenkin
huumori voi kukoistaa.

:)

Pedofiilisen raiskauksen kokeneelle voi muistaminen olla liian tuskallinen kokemus, ja siksi mieli aktiivisesti ponnistelee pitääkseen asian tiedostamattomassa.

Hän ei siis muista, ei tiedä, koska se on liian tuskallinen asia.

Erilaista reagointia tilanteeseen voi tulla, tuo edelläkerrottu on
yksi tapa, ei päästä ketään lähelleen aikuisena, eikä itsekään tiedä, miksi.

Toinen tapa on nymfomania, kulkeminen naimassa kaikkea, mikä liikkuu koskaan kiintymättä keneenkään, pystymättä sitoutumaan parisuhteeseen.

Sinkkuelämää-sarjasta tuntenette Samanthan, jolle jokainen mies on vain iso penis. Hän ei pysty parisuhteeseen lainkaan.
Eikä itse tiedä, miksi näin on.

Hyvä psykoanalyytikko voisi saada muistamisen aikaseksi.

z

katolilaisuuden aikana, jollainen Suomeenkin pakotettiin 1100-luvulla Ruotsin sotavoimain hyökättyä maahamme,
oli piispoilta ja papeilta sukupuoliyhteys kielletty, ja heidän oli käsketty pysyä naimattomina.

Seksuaalisuus on kuitenkin niin vahva voima ihmisessä, että jos ssitä ei päästetä sisään, se tulee toista kautta valepuvussa, kieroutuneena.

Näin ne piispat ja papit sieltä Ruotsista lähtivät mielellään sotaan Suomea vastaa, koska oudoissa oloissa ja sodan jaloissa voivat kieroutunutta seksuaalisuuttaan väkisin harjoittaa.

Perimätiedon mukaan piispa Henrik surmattiin kaksintaistelussa Köyliön järven jäällä juuri siitä syystä, että hän oli raiskannut väkisin Lallin nuoren, kauniin vaimon.

Ihmisen perusoikeuksiin, kuten luonnolliseen hyvään seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen ei saisi uskonnon avulla panna luonnottomia kieltoja.



-

saksalainen mies, joka syntyi 1480-luvulla ja eli jonnekin 1540-luvulle, Martin Luther nimeltään, sai aikaan niin sanotun "uskonpuhdistuksen" ja protestanttisen uskonlahkon,
jossa tuota kieltoa ei ole.

Mutta että Suomessakin tuo 'katolisuus' oli 1155 - 1500-luvulle.

ottaminen siellä jossain Ulvilassa tuli mieleeni tuli eräs rikollinen anneli Auer että mitähän sen ihmsen elämässä on tapahtunut sinä aikana mitä se ei pysty muistamaa,
kun sillä on ollut seksirikoksiaki nyt sen miehensä Jens K:n kanssa niitä lapsia kohtaan, sai 8 vuode tuomion ja se mies Jens 10 vuotta.

lopullinen tuomio, vai vieläkin auki?