Maailman lapset

leikkipaikoillaan

kaupungin kaduilla
etsivät lämpöä huomiseen

tyhjin silmin katsovat
ohikulkjiotoita kiireineen

joskus pilkahtaa toive
silmissä lapsien

jos vaikka tänä iltana löytäisi
kodin rakastavan
edes yhdeksi yöksi

turhaksi todeten
ei kukaan huomaa pyyntöä
silmiee


ilta pimenee
kohta yö jo on

kukaan ei odota lapsia
katujen

menettäneet ovat toiveensa vähäiset

kodittomat lapset
maailman
368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Terve !


Suruisen aiheen heitit esille, paljon samanlaisia ns kokonaisissakin
perheissä, joissa viina on pääosissa. Opithan me saamme varhaisesta
lapsuudesta. Välittäminen toisista on kova asia, tahtoopi se oma tossu
olla aina lähempänä muita. Tuli mieleen vanhukset, siinä olisi paljon
korjaamista, ei voi vain napsauttaa sormia, jees tuokin asia on hoidettu.
Toivotaan kaikille jotain hyvää.

terv. Aabel

Äänestä

ihmiset kävelee
kiirettä ei uskalla keskeyttää
niin toivo paremmasta
yhä kauvemmaksi pakenee ...

on maailma kylmä paikka
pienille
suuri sydän kuin nyrkiksi puristuu
saa kiroamaan kohtaloaan.

jossain siraret touhuaa
pesee ja vaatettaa
ruokkii ja kouluun pistää
niin voi unelma pienen kohdata ...

teki oikein pahaa kun luki sanojasi
vaikkakin taidokkaita hädästä kertovia
niin on kaikki paikoillaan muka maailmassa
kun ei kaikkien pienempiä keretä huomioida ...

hyvä liona !!!

Äänestä
  • Kiitos teille molemille aabel ja runo64 myöhästybnistä vastauksiastanne!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9706620 kirjoitti:

leikkipaikoillaan

kaupungin kaduilla
etsivät lämpöä huomiseen

tyhjin silmin katsovat
ohikulkjiotoita kiireineen

joskus pilkahtaa toive
silmissä lapsien

jos vaikka tänä iltana löytäisi
kodin rakastavan
edes yhdeksi yöksi

turhaksi todeten
ei kukaan huomaa pyyntöä
silmiee


ilta pimenee
kohta yö jo on

kukaan ei odota lapsia
katujen

menettäneet ovat toiveensa vähäiset

kodittomat lapset
maailman

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu