OK-talojen hinnoista

Jouduin viime viikolla perehtymään niinkin eksoottisen alueen kun Ruokolahden toteutuneisiin kauppahintoihin, ja nimenomaan omakotitalojen. Halvin toteutunut kauppahinta oli 1950-luvulla valmistuneesta talosta hehtaarin tontilla, 12.000 €. Kallein oli vuonna 2007 valmistunut yli 200 neliöinen talo 0,5 hehtaarin tontilla, 240.000 €. Suurin osa kaupoista oli tehty 90.000-150.000 euron hinnalla.

Halvimman hinnalla saatat (jos onnistaa) saada ostettua autohallipaikan Itä-Helsingistä. Kalleimalla taas 21 neliöisen yksiön Helsingin kantakaupungista, tai kolmion 60-luvun kerrostalosta Itä- tai Pohjois-Helsingissä. Keskihinnalla saat kerrostalokaksion esim. Vanhasta Vuosaaresta.

Eli taitaa totuus olla se, että nämä palstan OK-Keisarit asuvat muuttotappiokunnissa sijaitsevissa omakotitaloissa, koska rahat eivät riitä edes vaatimattomaan asuntoon PK-seudulla. Kuitenkin suurin osa hyväpalkkaisista töistä sijaitsevat juuri suurten kaupunkien läheisyydessä, joten asuinpaikka laskee samalla perheen tulotasoa (tosin suurin osa taitaa elää veronmaksajien rahoilla, ainakin kirjoitteluajoista päätellen), ja alahaisemmasta tulotasost kärsivät tietenkin eniten lapset.

16

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • > Eli taitaa totuus olla se, että nämä palstan OK-Keisarit asuvat
      > muuttotappiokunnissa sijaitsevissa omakotitaloissa, koska
      > rahat eivät riitä edes vaatimattomaan asuntoon PK-seudulla.

      En tiedä, lasketaanko minua OK-Keisariksi, mutta:
      1. Tämä kunta ei tietääkseni ole lähelläkään muuttotappiollista
      2. Ostin tämän talon niillä rahoilla jotka sain myymällä kolmion Helsingistä. Ratikkapysäkille käveli vajaat viisi minuttia.

      Mutta eipä olisi rahat riittäneet 5 h k s -kämppään Helsingistä tai Espoosta. Tuskin edes vantaalta. Pakko oli siis muuttaa kauemmaksi. Nyt alkaisi varallisuus ehkä tuohonkin taipumaan, mutta toisaalta kämppä on tullut kunnostettua mieleiseksi ja tähän maaseudun rauhaan on päässyt pahasti tottumaan...

      > Kuitenkin suurin osa hyväpalkkaisista töistä sijaitsevat juuri
      > suurten kaupunkien läheisyydessä, joten asuinpaikka laskee
      > samalla perheen tulotasoa

      Eivätköhän ne hyväpalkkaiset työt sijaitse suurissa kaupungeissa? Minä ainakin olen töissä Helsingissä, eikä voi hirveästi palkasta valittaa (aina voi, mutta tämä on väärä foorumi sille keskustelulle :D).

      Asuinpaikka ei siis laske tulotasoa, mutta työmatkakulut laskevat. Osan saa toki verottajalta takaisin, muttei läheskään niin paljoa, että se riittäisi kattamaan todellisia kuluja... Kiitos verottajalle siitä, että käytännössä mahdoton julkinen liikenne on kuitenkin se, jonka mukaan kulut lasketaan.

      > alahaisemmasta tulotasost kärsivät tietenkin eniten lapset.

      Paskan marjat. Emme me kärsineet alhaisesta tulotasosta 70- tai 80-luvullakaan, ja siihen aikaan keskituloisetkin olivat köyhempiä kuin köyhimmät nykyään. Ei lasten onnellisuutta osteta rahalla. Raha voi auttaa joissain asioissa, mutta mitään kovin tärkeää ei lapselta rahanpuutteessa jää uupumaan tässä maassa.

    • ok-suurmufti

      Tämä sensuroitiin jo kerran. Taitaa kasarmikeisareille olla turhan kova pala kun joku esittää faktaa ainaisen paskanjauhamisen sijasta:

      http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=9164&lan=fi

      "Ihannetalotyyppi on 57 %:lla vastaajista omakotitalo, mikä on lähes kaksi kertaa niin paljon kuin omakotitalossa asuvien
      vastaajien osuus todellisuudessa. Tämä tulos vastaa yleistä käsitystä ja muidenkin tutkimusten tuloksia siitä, että suomalaisen unelmana on asua omakotitalossa. Viidennes asuisi mieluiten pari- tai rivitalossa, mikä on täsmälleen sama määrä kuin todellisuudessakin, vaikka henkilöt eivät olekaan samat. Vain runsas viidennes haluaisi asua mieluiten kerrostalossa, vaikka puolet vastaajista asuu tällä hetkellä kerrostaloasunnossa."

      Siis 70% kerrostaloasukkaista asuu siellä vastoin tahtoaan!

      70%! Se on kuulkaas paljon se!

    • S.v.t.

      >> Kallein oli vuonna 2007 valmistunut yli 200 neliöinen talo 0,5 hehtaarin tontilla,
      >> 240.000 €. Suurin osa kaupoista oli tehty 90.000-150.000 euron hinnalla.

      1000 euroa/m2.

      Vanhasen talokaupat siis todella askarruttaa, kun herra maksoi vain 1600 eur/m2 ostohetkellä liki uudesta okt:sta samalla kun "hintasuosituksetkin" tarjosivat 3000 euroa/m2 ja härskeimmät pyynnit nurmijärvellä olivat jopa 3600 euroa/m2 !!! Huijjaustako suositukset, sillä nurmijärvi on tänään kriisikunta siinä missä karkkila aikanaan ! Vai lahjottiinko Vanhasta tällä tavalla rikkaiden varallisuusveron poistamisesta. "Demari"-koirahan on palkkionsa myös jo saanut
      ( http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=634475 )

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294885
      (vanhasen talokauppa askarruttaa)

      LOPUKSI. Kyllä tässä taas vaan vedettiin kylmästi hölmöjä retkuun aivan kuten jenkkilässä konsanaan. Laskut on vielä kokonaan maksamatta ja ne "työvoimapulatkin", ne olivat silkaa valhetta....
      ( http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=390297 )

      • mene töihin!!!

        Mitäpä luulet? Onko Ruokolahti ja Nurmijärvi tänäkin päivänä sijainniltaan vähän eri paikoissa ja vaikuttaako tuo Nurmijärven Helsingin läheisyys vähän paljon hintoihin?

        Kyllä te maailmanlopunrommarit osaatte joka välissä vääntää ja kääntää asioita väen väkisin :D

        että sinä se jaksat setä linkittää noihin omiin huuhaajuttuihisi, joita minä en ainakaan koskaan mene lukemaan.

      • ok-sutenööri
        mene töihin!!! kirjoitti:

        Mitäpä luulet? Onko Ruokolahti ja Nurmijärvi tänäkin päivänä sijainniltaan vähän eri paikoissa ja vaikuttaako tuo Nurmijärven Helsingin läheisyys vähän paljon hintoihin?

        Kyllä te maailmanlopunrommarit osaatte joka välissä vääntää ja kääntää asioita väen väkisin :D

        että sinä se jaksat setä linkittää noihin omiin huuhaajuttuihisi, joita minä en ainakaan koskaan mene lukemaan.

        Lukisit kuitenkin tuon ympäristökeskuksen linkin. Siellä on tylyä tilastoa kasarmilaisille.

      • meniköhän töihin?
        ok-sutenööri kirjoitti:

        Lukisit kuitenkin tuon ympäristökeskuksen linkin. Siellä on tylyä tilastoa kasarmilaisille.

        Kyllä tuo vastaus oli s.v.t:lle :)

    • Postia LKV:lle

      Yritätkö tällä höpinälläsi sanoa, että kaikkien pitäisi muuttaa pk-seudulle asumaan tai muualle kasvukeskuksiin? Totta on, että hyväpalkkaiset työt, ja työt yleensäkin ovat kaupungeissa. Ongelma todellakin on, ettei asumisen tasosta joutuu tinkimään jos muuttaa kalliille paikkakunnalle asumaan. Viisilapsiselle perheelle ei sopuhintaan asuntoa, saatikka omakotitaloa löydy ainakaan pk-seudulta. Ja kun ei mahdu kunnolla asumaan, siitä ne lapset kärsivät. Ja myös siitä että asumiskuluihin menee yli puolet perheen tuloista, eli harrastuksiin tms. ei ole varaa. Siispä asun mieluummin hiukan pienemmillä tuloilla pikkupaikkakunnalla ja lapset ovat tyytyväisiä isoon omakotitaloomme ja suureen pihaan. Eivät ole koskaan valittaneet,rantakin on kivenheiton päässä ja kavereita lähellä. En tiedä keitä tarkoitat OK-Kerisareilla, mutta jos joutuisin helsinkiin muuttamaan niin koko perhe kärsisi.
      Sinä, arvoisa LKV, kirjoitustavastasi voi päätellä ettei sinullakaan sitä sivistystä taida liiemmälti olla, miksi notkut näillä palstoilla parjaamassa ihmisiä ja heidän asumistaan. Eikö kauppa käy? Miksi olet niin katkeran oloinen?

    • vai niin

      En minä vaan tiedä, onko Turku muuttotappiokunta?

      Mutta sen tiedän että valtaosa, ehkä 99% sosiaalietuuksilla elävistä asuu kerrostaloissa, jos jätetään tällä kertaa eläkeläiset pois sosiaalipummin statuksesta.

      Hei katos, ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa.

      • ...

        Kerrostalo nyt on edullisin asuinmuoto, joten ei kai se nyt ihme ole että sosiaalietuuksilla eletään kerrostaloissa? Ei siitä silti voi vetää mitään sellaista johtopäätöstä että 99% kerrostaloasukkaista on sosiaalipummeja. Kai nyt sen verran muulikin tilastotiedettä ja yhteiskuntaoppia tajuaa?

      • ... kirjoitti:

        > Kerrostalo nyt on edullisin asuinmuoto

        Mielenkiintoinen väite. Joku perustelukin tälle varmaan löytyy...

        Kerrostalossa maksat vastikkeen, omakotitalossa samalla rahalla pitäisi hoitaa:
        1. Verot
        2. Jätemaksut
        3. Vesimaksut
        4. Vakuutus (suurimmalta osin)
        5. Pienet kunnostustyöt
        6. Lämmitys

        Meillä noihin menee vuodessa ehkä 2000 - 3000 euroa. Asuinkäytössä neliöitä on noin 150. "Vastike" olisi siis noin 2 e/m2.

        Ei kovin montaa kerrostaloa taida löytyä, jossa vastike olisi yhtä pieni. Jostain Helsingin keskustasta voi löytyä, kun on sopivasti putiikkia ja baaria alakerrassa... Tosin eipä taida paljoa sosiaalietuuksilla eleleviä noissa taloissa asustella.

        Kerrostalossa asumisen hintaa nostaa se, että käytännössä kaikki työt pitää teettää ulkopuolisilla. Huonosti hoidetuissa taloyhtiöissä (melkein kaikissa) lisäksi pyritään säästämään väärässä paikassa, mikä tulee sitten pidemmän päälle joko kalliiksi tai todella kalliiksi.

      • ok-mestari
        The_Rat kirjoitti:

        Satku tai pari vuodessa.
        2. Jätemaksut
        Kymppi kuussa.
        3. Vesimaksut
        Kaivosta, eikä tarvitse pelätä puhdistamon sotkevan ripulipaska- ja juomavesihanoja keskenään.
        4. Vakuutus (suurimmalta osin)
        Pari satkua vuodessa.
        5. Pienet kunnostustyöt
        Tehdään itse, tarvikkeet ostetaan tarjouksesta ennakoivasti.
        6. Lämmitys
        satanen-pari kuukaudessa, järjestelmästä ja talosta riippuen.

        Ei paha.

      • omppu43432
        ok-mestari kirjoitti:

        -450€
        2. Jätemaksut
        Kymppi kuussa.
        -15€
        3. Vesimaksut
        Kaivosta, eikä tarvitse pelätä puhdistamon sotkevan ripulipaska- ja juomavesihanoja keskenään.
        -kunnan vesi ja viemäri ei kaivo riskiä uraani/radon ja pintavesi jne..
        400€
        4. Vakuutus (suurimmalta osin)
        Pari satkua vuodessa.
        5. Pienet kunnostustyöt
        Tehdään itse, tarvikkeet ostetaan tarjouksesta ennakoivasti.
        6. Lämmitys
        satanen-pari kuukaudessa, järjestelmästä ja talosta riippuen.

      • ok-taloissa pihejä
        The_Rat kirjoitti:

        > Kerrostalo nyt on edullisin asuinmuoto

        Mielenkiintoinen väite. Joku perustelukin tälle varmaan löytyy...

        Kerrostalossa maksat vastikkeen, omakotitalossa samalla rahalla pitäisi hoitaa:
        1. Verot
        2. Jätemaksut
        3. Vesimaksut
        4. Vakuutus (suurimmalta osin)
        5. Pienet kunnostustyöt
        6. Lämmitys

        Meillä noihin menee vuodessa ehkä 2000 - 3000 euroa. Asuinkäytössä neliöitä on noin 150. "Vastike" olisi siis noin 2 e/m2.

        Ei kovin montaa kerrostaloa taida löytyä, jossa vastike olisi yhtä pieni. Jostain Helsingin keskustasta voi löytyä, kun on sopivasti putiikkia ja baaria alakerrassa... Tosin eipä taida paljoa sosiaalietuuksilla eleleviä noissa taloissa asustella.

        Kerrostalossa asumisen hintaa nostaa se, että käytännössä kaikki työt pitää teettää ulkopuolisilla. Huonosti hoidetuissa taloyhtiöissä (melkein kaikissa) lisäksi pyritään säästämään väärässä paikassa, mikä tulee sitten pidemmän päälle joko kalliiksi tai todella kalliiksi.

        Omakotiasujista niitä väärässä paikassa säästäviä vasta löytyykin. Kun tässä itselleen taloa etsii, on vähänkään vanhemmissa salaojien kunto täysi arvoitus, eikä niiden huuhtelua ole kymmenien vuosien saatossa ikinä katsottu tarpeelliseksi. Puutaloissa huoltomaalaukset on todella usein laiminlyöty eikä ilmastointikanavien nuohoukseenkaan ole paljon viitsitty panostaa. "Vankkoja hyvin hoidettuja taloja" esittelytekstien mukaan, mutta ei tuollaisista 5-10 vuoden välein tehtäviä normaaliin kunnossapitoon kuuluvia muutaman satasen juttuja edes ole viitsitty tehdä. Kyllä tuollaiset kerrostalossa asuessani hoitui ihan sillä hoitovastikkeella.

      • ok-taloissa pihejä kirjoitti:

        > Kun tässä itselleen taloa etsii, on vähänkään
        > vanhemmissa salaojien kunto täysi arvoitus

        Sen voi selvittää ennen ostamista jos on tosissaan.

        > eikä niiden huuhtelua ole kymmenien vuosien
        > saatossa ikinä katsottu tarpeelliseksi

        Eikä se sitä mitenkään välttämättä olekaan. Maastosta riippuu...

        > Puutaloissa huoltomaalaukset on todella usein laiminlyöty

        Mikä ei sinänsä useimmiten ole mikään ongelma. Maalia vaan menee sitten maalatessa huomattavasti enemmän. :)

        > eikä ilmastointikanavien nuohoukseenkaan ole paljon viitsitty panostaa.

        Nuohous parantaa lähinnä asumismukavuutta, mutta jos ilmanotto on tukossa (hyttysverkko), niin se voi johtaa jo ongelmiin...

        > Kyllä tuollaiset kerrostalossa asuessani hoitui ihan sillä hoitovastikkeella.

        Huollot hoituvatkin, mutta korjausten kanssa on aina vähän niin ja näin... Yhteisten tilojen kunnostus on välillä melkein mahdotonta, jne... Mutta on kai niitä hyviäkin.

      • Joskus isäntä
        ok-taloissa pihejä kirjoitti:

        Omakotiasujista niitä väärässä paikassa säästäviä vasta löytyykin. Kun tässä itselleen taloa etsii, on vähänkään vanhemmissa salaojien kunto täysi arvoitus, eikä niiden huuhtelua ole kymmenien vuosien saatossa ikinä katsottu tarpeelliseksi. Puutaloissa huoltomaalaukset on todella usein laiminlyöty eikä ilmastointikanavien nuohoukseenkaan ole paljon viitsitty panostaa. "Vankkoja hyvin hoidettuja taloja" esittelytekstien mukaan, mutta ei tuollaisista 5-10 vuoden välein tehtäviä normaaliin kunnossapitoon kuuluvia muutaman satasen juttuja edes ole viitsitty tehdä. Kyllä tuollaiset kerrostalossa asuessani hoitui ihan sillä hoitovastikkeella.

        Voit tehdä ehdollisen tarjouksen, että edellinen isäntä hoitaa huollot ajan tasalle. Maksat vaikka muutaman satasen pyynnin yli, jotta saat mitä haluat.

    • Joskus isäntä

      Minun bruttopalkkani putosi 50 euroa kuukaudessa, kun muutin "syrjäseudulle". Tuo ensimmäinen oli ihan totta, ettei minulla ollut varaa asua pääkaupunkiseudulla. Ei nyt vaan ole mitään järkeä maksaa sataa tonnia pelkästä postinumerosta. Se on muuten aivan sama, mitä sinä siitä asiasta sanot. Jokainen äänestää jaloillaan sinne, missä on omasta mielestä parhaat edellytykset elämiselle. Jos meidät keskituloiset ja vähän päälle ajetaan pääkaupunkiseudulta pois niin ei se ole minulle ongelma. Edellinen työnantaja yritti maanitella viimeiseen asti jäämään, mutta kun kerroin paljonko tarvitsen lisää palkkaa järkevän asumisen järjestämiseksi niin parkuhan siitä tuli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      136
      5671
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      171
      3319
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      28
      2597
    4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      458
      2457
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2285
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      181
      1832
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      123
      1420
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      36
      1212
    9. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      49
      1057
    10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      1026
    Aihe