Viimeinen vuosi ahdistaa

stressaantunut abi

Olen 19-vuotias tyttö. Aloitin kolme vuotta sitten opiskelemaan kaksoistutkintoa, eli siis ammatillista koulua sekä lukiota. Ensi keväänä neljän vuoden aherruksen jälkeen musta pitäis valmistua ravintolakokki ja ylioppilas. Jos pääsen yli tästä suunnattomasta ahdistuksesta!

Koulun aloittaessani 16-vuotiaana muutin omilleni. 18-vuotiaana kyllästyin pelkillä opintotuilla kitkutteluun (käteen jäi n. 300 e kuukaudessa) ja menin viikonlopputöihin. No niitä töitähän riitti ja riittää edelleen niin paljon kun vain jaksaisi tehdä. No, kun on 5 päivää viikossa koulussa ja loput 2 töissä, muutaman viikon jälkeen alkaa jo vähän ottaa voimille.
Nyt olen tämän kesän paiskinut samaisessa työpaikassa hommia kokopäiväisenä, ilman huolen häivää.

Elokuun ja koulun alkamisen lähestyminen ahdistaa. Opinnäytetyötä pitäisi tehdä ja saada se syksyllä palautettua ja samalla luettua syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Missä välissä? En ole moneen vuoteen asunut enää vanhempieni luona joten tarvitsen rahaa joten töissä on käytävä.

Tällä hetkellä ensi kevät ja ylioppilaslakki, sekä ammatillisen tutkinnon valmistuminen tuntuu todella kaukaiselta. En varmasti ole ainut joka kokee opiskelupaineita, nyt kaipaan sitä tsemppiä! Kiitos!

1

255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opeopeope

      Ensinnäkin nostan sinulle ja sisukkuudellesi hattua. Enkä ihmettele ahdistustasi elokuun lähestyessä. Mutta jos olet selvinnyt tähän asti niin ihan varmati ensi vuodestakin.

      En tunne opiskelualasi opiskelusysteemiä ( toisen alan edustaja). Miten teillä rytmitetään ammattiaineet ja lukioaineet vai rytmitetaankö mitenkään? Siis eri jaksoissa tai viikkoina vai ihan sekaisin?

      Jos mahdollista jaksota itsellesi ensi lukuvuosi. Ensin syksy ja sitten kevät. Keskity siihen mikä on meneillään ja jätä toinen asia odottamaan. Jos teet opinnäytetyöyä niin keskity siihen. Lukio aineet toisena päivänä tai viikkona. Tämä ei ole helppoa, mutta yritä.

      Voisitko mitenkään hellittää työntekoa tilapäisesti? Tulisitko toimeen jonkin aikaa ihan minimi tuloilla?

      Miten paljon opinnäytetyöltä vaaditaan? Onko se kirjallinen työ vai jonkilainen työnäyte tai näyttö? Asetatko riman kuinka korkealle?

      Tärkeimmäksi ohjeeksi antaisin, että teet ihan kirjallisen opiskelusuunnitelman itsellesi. Keskustele opon ja ryhmänohjaajan kanssa. Heille kuuluu ohjaus myös näissä asoissa.

      Tsemppiä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1397
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1210
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      5
      1139
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      855
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      800
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      693
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      682
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      646
    Aihe