Raamatussa on osuvia vertauksia.
Hyvä paimen tulee mieleen kun tänään aviisit
kertovat Helsingin valtuutettujen halun luottamustoimensa
palkallisuudesta.
Onkohan "palkkapaimen"
palkkansa ansainnut?
Hyvä paimen tulee mieleen kun tänään aviisit
kertovat Helsingin valtuutettujen halun luottamustoimensa
palkallisuudesta.
Onkohan "palkkapaimen"
palkkansa ansainnut?
Vastaukset 5
Vanhimmat
KIRKKOON
Muistan lapsuudesta, että messuun osallistuvan piti mennä ensin rippiin.
Naiset joutuivat synnytyksen jälkeen "kirkotettaviksi".
Nyt seurakunnan kanttori on jo viime talvena pitänyt kurssia laulutaidottomille.
Onnistuisikohan minulta "äänenavaus?"
Minä laulan sun iltasi tähtihin ja yöhösi kuutamoita......
Palkkapaimenista
kertoo Raamattukin, jota jumalan sanana monet pitää.
Miksikähän monet asiat on kerrottu muitten kulttuurien tiedostoissa
ja Raamatussakin sama asia eri tavalla.
Jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi.
Nokian khrana toiminut M.K. perusti Nokia-mission.
Nyt liike on hajaantunut kuten monen muutkin eikä kukaan tunnustausu palkkapaimeneksi tai sellaisen seuraajaksi.
Miksi?
Jumala varoittaa pitämästä muita jumalia hänen rinnallaa ellei muita jumalia ole.
monelle kuin toinen jumala.