Juha Numminen: Räjähdyspiste

alvari.raappavaara

Varttia vaille satavuotias Juha Numminen jaksaa kirjoittaa jännitysviihdettä. Viimeisimpään, 2011 ilmestyneeseen Räjähdyspisteeseen tosin piti hakea apua omasta aiemmasta tuotannosta. Vähän kuin Päätalon Kalle.
Peruskuvio on lajin piirissä, niin leffa- kuin paperipuolella monesti kaluttu. Armeijan johtoporukassa on klikki, joka haluaa vahvistaa asevoimien kunniaa ja valtaa maan johdossa. Ollaan sitten Venäjällä, USAssa ( tri Outolempi vaikkapa) tai vaikka Egyptissä (reaalimaailma). Lietsomalla näennäisuhkaa väkivallan ja terrorin avulla saadaan kansalaismielipide vahvasti armeijamyönteiseksi.
Nummisen kirjassa suomenvenäläisten kimppuun käy ylempien upseerien käskystä moniniminen Leo Rapp, vuonna 1985 ilmestyneen Susi-kirjan päähahmon poika. Apunaan uusnatsihörhö J Kärpänen, joka päätyi tuomiolle jousipyssymurhista jo 1993 kirjassa Kuningas Kärpänen.
Venäläisten huviloita poltetaan, rekkakuski surmataan, suurlähettilään virkamersu tärvellään ja liikaa tietävä toimittaja puukotetaan. Kaiken tarkoitus on lietsoa jännitystä ja uhkaa, vahvistaen sitä kautta Venäjän armeijan budjettia ja arvostusta. Kärpänen ei tiedä todellisuudestä mitään vaan luulee toimivansa yleiseurooppalaisen uusnatsiliikkeen hyväksi ja toimeksiannosta. Yksi Rappin sivupersoonoita on natsijärjestöpomon rooli.
Tarina on liki epäuskottava, mutta kyllä kokenut kirjoittaja saa jutun elämään, ainakin pätkittäin. Hieman komiikkaakin juttuun mahtuu, kun taustalla hääräilee salaperäinen Venäjän suuri ystävä, tohtori Colliander. Jonka ilmiasuun ja asenteisiin on yhdistelty parinkin kohudesantin ja -dosentin piirteitä puettuna mattiklingemäiseen puolipelleasuun. Monella nimellä ja monessa roolissa hääräävä Leo Rapp jää vielä hämärämmäksi tyypiksi. Ratkaisevan hetken tottelemattomuus kääntää koko juonittelukuvion suuntaa ratkaisevasti. Tuhotöiden sivussa Rapp yrittää selvittää sekä isänsä että äitinsä todellisen kohtalon kaiken valheiden verkon varjosta. Sekin olisi ollut oiva aihe ihan omaksi kirjaksi.
Numisen vakiohahmo, iltalehtitoimittaja Make Sarkala pyörii paikalla aina kun tapahtuu ja välillä jopa ennen. Toimittajan krooninen kyynisyys, joka pettää vain hetkeksi päästäen humanistin pintaan lie Nummisen ydinosaamisaluetta. Samoin kuin toimituksen ilmapiirin välähdyksenomainen kuvailu.
Nummisen jotkin maneerit saavat lukijan itkuraivon partaalle. Yhden tai kahden sanan lauseet. Leikkaukset ajassa ja paikassa kertomatta minne nyt hypättiin. Siinä tärkeimmät. Valitettavasti.

1

374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ringside

      Luin juuri mainitsemasi kirjan ja kyllä täytyy todeta, että se oli aika luokaton. Tarinassa oli jotakuinkin jonkinlainen juoni, mutta kun tarinaa ei ollut riittävästi, piti kirjaa täyttää jonninjoutavalla patustelulla milloin mistäkin aiheesta. Jouduin lopulta harppomaan nämä sepustelujaksot huitaisten yli ja etsimään jälleen kohdan, jossa tarina eteni. Olen lukenut muutamia Nummisen kirjoja ja tämä ei todellakaan ollut Nummisen parasta tuotantoa, jos kohta koko Nummisen tuotantoa vaivaa vähän sama löysyys, jossa olisi huimasti joko tiivistämisen varaa tai henkilöhahmojen syventämisen paikka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      318
      3750
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2058
    3. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      100
      1703
    4. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      45
      1674
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      109
      1422
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1215
    7. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1156
    8. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      82
      1123
    9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      964
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      74
      894
    Aihe