Vuorotyö

Onko muita ketkä kokevat vuorotyön liian raskaaksi? En olisi opiskellut lähihoitajaksi jos olisin tiennyt mitä vuorotyö on. Oon aiemmin tehnyt päivätyötä ja viikonloput vapaat. Univaikeudet, ruokarytmit sekaisin, perhe-elämä ja muu sosiaalinen toiminta päin peetä. Jatkuva väsymys, kiire, panikointi illasta aamun siirtymisissä. Koti sekaisin ja iltavuoroon mennessä jo valmiiksi väsynyt. Työmatkat on pitkät ja yöt jäävät perheen takia välillä pariin tuntiin. Teen virheitä työssäni väsymyksestä johtuen. En oikeasti tiennyt, kuvittelin saavani päivätöitä jostain. Mutta mistä? Olen kuitenkin niin hoitaja että haluaisin mielummin hoitaa kuin olla päiväkodissa.
3475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mene kotipalveluun, töitä riittää ja illassa ollaan tosi harvoin. sht tuskin ollenkaan.

Äänestä

Sitähän tuo on.
Kummasti sitä jaksaa vuosia.Mitä nyt avioerot ja uupumiset painaa.
Ota tuohon mukaan vielä rakentaminen niin soppa valmis.

Äänestä

Olen tehnyt 3-vuorotyötä yli 30 vuotta tyytyväisenä. Kun lapsi oli pieni, oli miehenkin pakko ottaa isän rooli tosissaan, kun äitiysloman jälkeen lähdin ilta- ja yövuoroihin. Pienen alkukangertelun jälkeen kaikki sujui hyvin, ja mies oli ylpeä selviytymisestään. (me miehet pärjätään kaksistaan!) Juhlapyhinä ei tarvinnut kärsiä sukulaisvierailuista, lähetin vain terveisiä perheen mukana, ja menin tyytyväisenä töihin. Avioeron jälkeen ei tarvinnut riidellä siitä, kumpi saa olla lapsen kanssa joulun. Minä olin joulunpyhät töissä (rahaa!) ja lapsi sai olla isänsä kanssa anoppilassa.
Nyt on lapsi aikuinen, ja minulla uusi mies jolla myös epäsäännöllinen työaika. Sovitellaan yhteisiä vapaa-aikoja. Nautin arkivapaista, ei tarvitse kärsiä ruuhkista kaupoissa, voi asioida virastoissa tarvittaessa, hammasläkäriajan tai kampaajan voi varata arkena vaikka aamupäivälle. Nyt koittaa aika,jolloin katselen miltä näyttää tuleva eläke. Jos olisin tehnyt tällä alalla päivätyötä, olisi tulot jääneet surkean pieniksi,ja sen mukana eläke myös. Nyt voin lähteä viettämään eläkepäiviä lämpimään maahan, jossa eläminen on puolet halvempaa kuin Suomessa, asunto sieltä on jo hankittu. Keikkailla voin Suomessa käydessäni kesäisin,mutta vain ilta- tai yövuoroja, kiitos!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väsynyt lh kirjoitti:

Onko muita ketkä kokevat vuorotyön liian raskaaksi? En olisi opiskellut lähihoitajaksi jos olisin tiennyt mitä vuorotyö on. Oon aiemmin tehnyt päivätyötä ja viikonloput vapaat. Univaikeudet, ruokarytmit sekaisin, perhe-elämä ja muu sosiaalinen toiminta päin peetä. Jatkuva väsymys, kiire, panikointi illasta aamun siirtymisissä. Koti sekaisin ja iltavuoroon mennessä jo valmiiksi väsynyt. Työmatkat on pitkät ja yöt jäävät perheen takia välillä pariin tuntiin. Teen virheitä työssäni väsymyksestä johtuen. En oikeasti tiennyt, kuvittelin saavani päivätöitä jostain. Mutta mistä? Olen kuitenkin niin hoitaja että haluaisin mielummin hoitaa kuin olla päiväkodissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu