Moi,
Olen asunut asunnosani vähän alle vuoden ja minun pitäisi ilmoittaa vuokranantajalle että haluaisin irtisanoa asunnon. Asunnossa on kuukauden irtisanomisaika ja luulen että asunto menee hyvinkin äkkiä kun on suuren kaupungin keskustassa. Ainoa ongelma on, ettei vuokranantajani puhelin ole ollu päällä moneen päivään kun olen häneen yrittänyt ottaa yhteyttä. Aina kun soitan, kuuluu vain "numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä". Haluaisin kuitenki saada tämän kuukauden puolella asian hoidettua niin voisin muutta ensi kuun lopussa pois.
Jos saan hänet kiinni vasta esim. 1.8, voinko sanoa hänelle että olen yrittänyt ottaa yhteyttä ja haluan muuttaa pois 31.8? Täytyykö minun vain odottaa niin kauan että hän vastaa?
Yhteydenotto vuokranantajaan
5
3478
Vastaukset
Irtisanominen pitää tehdä kirjallisesti, eli puhelu, tektiviesti tai meili ei riitä. Lisäksi se pitää tehdä todistettavasti, joten sinun on saatava siihen vuokranantajan allekirjoitus. Helpointa on toki tavata naamakkain, ja toiseksi helpointa hoitaa asia kirjatulla kirjeellä. Kirjatulla kirjeellä ei tosin ole merkitystä jos vuokranantaja ei sitä nouda, toisaalta irtisanominen täyttää lain vaatimukset vaikka vuokranantaja noutaisikin kirjeen vasta seuraavan kuukauden puolella. Ja viimeisenä vaihtoehtona on tietenkin haastemiehen käyttäminen, maksaa muutamia kymppejä, mutta haastemiehen lähettämätasiakirjat saavat lainvoiman määräajan kuluttua vaikka niitä ei noudettaisi.
Edellä oleva koskee tietenkin myös vuokranantajan tekemää irtisanomista.- pellet pelleilee
Höpsistä, missään ei lue että pitäisi olla papereilla ja että pitäisi saada nimikirjoitus.
Se pitää antaa kirjallisesti ja todistettavasti. Tekstiviesti tai sähköposti käy jos siihen saa paluukuittauksen.
Sekin käy että irtisanomisilmoituksen kirjoittaa vessapaperille ja antaa sen vuokraisännälle todistajan nähden. Silloin lain kirjain täyttyy.
Mutta purku pitäisi saada tehtyä tämän kuun puolella jos meinaa muuttaa elokuun lopussa. Jos ilmoitus menee vasta 1.8. niin vuokrasopimus päättyy syyskuun lopussa.Miten todistat, että sähköposti- tai tekstiviesti on jonkun henkilön itsensä lähettämä??
Eli kummatkaan tavat eivät ole pätevä tapa irtisanoa vuokrasopimus. Ainoat pätevät tavat ovat henkilökohtainen allekirjoitus, tai telefaksilla lähettetty allekirjoitettu dokumentti, näitä ellkirjoituksia ei voi väärentää. Kirjattu kirje katsotaan yleensä päteväksi, ja haastemiehen toimittama tiedoksianto on aina pätevä.
Joten lopeta pa...npuhuminen, joku voi jopa uskoa sinun horinoita!- kirjallinen...
Välittäjä_LKV kirjoitti:
Miten todistat, että sähköposti- tai tekstiviesti on jonkun henkilön itsensä lähettämä??
Eli kummatkaan tavat eivät ole pätevä tapa irtisanoa vuokrasopimus. Ainoat pätevät tavat ovat henkilökohtainen allekirjoitus, tai telefaksilla lähettetty allekirjoitettu dokumentti, näitä ellkirjoituksia ei voi väärentää. Kirjattu kirje katsotaan yleensä päteväksi, ja haastemiehen toimittama tiedoksianto on aina pätevä.
Joten lopeta pa...npuhuminen, joku voi jopa uskoa sinun horinoita!Miten todistat että allekijoitus on vuokraisännän itsensä kirjoittama? Allekirjoituksen voi väärentää helpommin, neljävuotiaskin osaa sen.
Asiakirjoissahan vaaditaan kaksi todistajaa, jotka todistavat allekirjituksen oikeaksi, mutta tätä ei vuokrasuhteen irtisanomisessa vaadita.
Ja kuka olisi niin idiootti että ei hyväksyisi irtisanomista?
Kysehän on vain siitä että asia pitää hoitaa todistettavasti.
Osoita oikeustapaus jossa tekstiviesti- tai sähköposti-irtisanominen olisi todettu pätemättömäksi ja lopeta tuo ainainen lässytys.
- kokeeeeenuttt
Unohda puhelut jos ei vastaa.
Vaikka vastaisikin tarvitset kirjallisesti vuokranant. allekirj. jotta olet varma ettei tule ongelmia.
Toiset vuokranant. aina yrittää lopussa kuhettaa.
Vie kirje postiluukustaan todistajan läsnäollessa tämän kuun puolella.
Kirjattu kirje aika hyvä.
Haaste varmin mutta maksaa ja voipi kestää.
Älä kikkaile kuun viimeisinä päivinä voit joutua maksamaan yhden kuun extraa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po864439Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi202827Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242694Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441886- 251746
- 1271536
- 1521530
Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin1111481Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2821419Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.941370