Koiran ALLERGIA

Eemelin omistaja

Mulla on lokakuussa pari vuotta täyttävä suomenajokoira uros, aiemmin on ollut jo kolme tota rotua edustavaa urosta. Olkoon koiran nimi nyt vaikka Eemeli, en halua käyttää täällä oikeata nimee. Eemeli on normaalin kokoinen, oloinen ja näkönen ajokoira, mutta se on silti joutunut jo useamman kerran käymään lääkärissä ja kokemukset ei nykyisin ole kovin mukavia, kun raukalle on tullut jo kammo lääkärissä ravaamisesta. Tosiaan Eemeli on ilmeisesti allerginen jollekin, mutta allergian kohdetta ei tunnu löytyvän. Oireet alkoivat suunnilleen vuoden vanhana, se on yleinen vaihe koiralla allergian paljastumiselle. Alussa raapiminen alkoi korvista, raapimisen jatkuessa karvat harvenivat korvien takaa ja korvissa oli punoitusta, korvat tosiaan muuten olivat siistit. Seuraavaksi kutina siirtyi leukaan ja leuassa olevat kohdat, joista viikset kasvavat, tulehtuivat hieman ja iho meni rikki. Yhden kerran allergia eteni niin pahaksi, että tassut alkoivat kutista anturoiden välistä ja niihin tuli haavaumia. Normaaleita alueita siis, joissa allergia normaalisti ilmenee.

Alussa tietysti ajateltiin sen olevan ruoka-aine-allergia ja Eemeli joutui dieetille, jossa se sai vaan Royal Canin:n Anallergenic-nappuloita ja ei todellakaan kertaakaan edes makupaloja. Normaalistihan Eemeli syö Royal Canin:n Maxi Adult-nappuloita. Tosin Eemeli sai kyseisii nappuloita Junior-muodossa 15 kuukautiseksi asti. Mutta siis ruoka-allergia vaihtoehto pois suljettiin, koska kutina jatkui heti Prednison-lääkityksen loputtua, vaikka dieetti edelleen jatkui. On kuulemma myös mahdollista, että koira on allerginen huonepölylle, mutta vaikka nyt itse sanonkin, niin talomme on kohtalaisen siisti ja normaali koiraperheen talo. Olisi todella outoa, jos Eemeli olisi tuollaiselle allerginen, koska suoraan sanottuna suurin osa tuntemistani taloista, joissa on koiria, on paljon paskasempia, joten alkaa meneen yli oman ymmärryksen, jos koira sairastuu ennen omistajia muka likaisuudelle. Eemelille on tehty HESKA-testi ja se on kuulemma veritesteist luotettavin, mutta testi ei paljastanut allergeeneja ollenkaan. Tuossa siis on allerginen, jos luku on yli 150 ja jos se on alle 150, niin ei ole allerginen. Eemelin kohdalla suurin osa oli 0 ja kaikki kuitenkin alle 20.

Eemelille on kokeiltu laittaa korvatippoja, mutta koska korvat aina raapimisen jälkeen ovat arat, ei Eemeli ole antanut koskea korviinsa puhumattakaan tippojen laitosta. Mahdollinen kapitartuntakin otettiin huomioon ekalla lääkärikerralla ja se sai siihen lääkityksen varmuuden vuoksi. Eemelin kaikki ruoka- ja vesiastiat ovat metallisia ja ne pestään usein. Toisessa lääkärissä sanottiin, että metalliset ovat ehdottomasti parempia. Seuraavassa lääkärissä sanottiin, että kannattaa kokeilla vaihtaa astiat muovisiin, koska allergia ilmenee nykyisin ekana leuassa ja leuka on kosketuksessa tuohon metalliin. Mutta joka tapauksessa vaikuttaa kaukaa haetulta ja nyt kun astiat on vaihdettu muovisiin, niin raapiminen on jatkunut. Huonekasvien repiminen sisällä on myös otettu huomioon. Eemeli ei syömällä syö kukkia sisällä, mutta joskus repäsee pari lehtee suuhunsa huvikseen. Nyt Eemeli ei ole päässyt ilman valvontaa olkkariin, jossa kasvit ovat, joten allergia ei liity kukkasiinkaan.

Ainoa asia siis, joka auttaa allergiaan on kortisoni ja omasta periaatteestani en haluaisi turvautua kortisoniin, koska se tunnetusti aiheuttaa muunlaisia sivuvaikutuksia, Eemeli on jo lihonnut pari kiloa, vaikka saa ruokaa saman verran kun ennenkin. Tuo kortisoni on siis Prednison, jota on joka kerta annettu ½ tbl kerran vrk:ssa 7 vrk:n ajan, sitten ¼tbl kerran vrk:ssa 7 vrk:n ajan ja seuraavat 7 vrk ¼ tbl joka toinen vrk. Pari kertaa Eemeli on saanut antibiootin, joka on Amoxiclav ja jota on annettu puoltoista tbl aamuin illoin. Me ollaan myös kokeiltu muutama kerta Malaseb vet shampoota ja ihon pesua tarvitsisi olla kaksi kertaa viikossa suunnilleen puolentoista kuukauden ajan, johon en todellakaan ryhdy. Ei kukaan ryhdy peseen metsästyskoiraa useamman kerran viikossa, rodulla on muutenkin ohut turkki, joten pesuun ei todellakaan ole tarvetta. Jossain vaiheessa kortisonia yritettiin korvata Atopica:lla, jonka määräys oli 3 tbl vrk:ssa 1 kk:n ajan, mutta se ei oikeastaan auttanut paljoakaan ja jos oikein muistan, niin tämän lääkityksen kohdalla Eemeli joi normaalia enemmän ja pissasi todella paljon. Nyt on resepti Cortavance:lle, joka on suihkutettava kortisoni valmiste ja sen voi esimerkiksi talouspaperilla pyyhkii Eemelin leukaan. Tosin tuota ei olla ainakaan viel apteekista haettu, mutta luultavasti sekin tarvitsee kokeilla.

54

19700

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eemelin omistaja

      Jatkuu...Eläinlääkärikäynnit todella ovat kalliita. Tottakai koiran terveys menee rahan edelle ja ei tässä kadulla asuta, joten ei noi hinnat nyt maailmaa kaada, mutta tosiaan tän saman asian takia ollaan ravattu lääkärissä melkein kymmenen kertaa ja joka kerta laskut huitelee 100-200€:n paikkeilla. Onneksi on Tapiolan vakuutus ollut aina kaikilla koirilla ja se korvaa hyvin noi Eemelin käynnit, mutta on se silti harmillista. Nyt mä siis todella toivon, et jos jollain on jotain vinkkei tai kokemuksia vastaavanlaisesta, niin kertokaa ! Eemeli on vasta nuori koira, se kuuluu perheeseen ja on ehdottomasti paras metsästyskoira tähän asti olleista, joten Eemelin tulevaisuus on vasta edessä. Mä en kaipaa asiattomia kommentteja, jos ei ole sanottavaa, niin olkaa sanomatta.

    • kuultua

      Mun kaverin koiran allergiat loppuivat kun hän alkoi antaa sille joka päivä D vitamiinitippoja (Reladrops).

    • puuupppeee

      Miksi olet niin vakuuttunut, että koirasi oireilut johtuvat allergiasta? Vaikka testien tulokset eivät sellaiseen viittaa.
      Muita mahdollisia syitä oireilulle:
      - korvapunkki
      - nenäpunkki
      - talvisin kuiva huoneilma
      - liian rajoittunut ruokavalio
      - jonkun ravintoaineen puutos

      Koira ei suinkaan oireile likaisuudesta vaan liiasta hygieniasta! Koiran yleiskunnon kannalta on ihan terveellistä
      - piehtaroida liassa
      -syödä mitä sattuu
      - asustella viileässä, huoneilma on liian kuuma ja kuiva

      Lisäkysymyksiä:
      - saako koiraasi muuta ruokaa kuin nappulaa? Ellei saa, niin ei ihme että oireilee
      - saako koirasi ruuan mukana riittävästi rasvaa? Se pitää turkin ja ihon kunnossa.

      Itse en luota pätkääkäan noihin eläinlääkärien allergiaruokiin. Jo tuo välttämisohjekin on ainakin ihmisten allergioiden hoidossa todettu virheelliseksi linjaksi. Lisäksi ell-asemat myyvät itse noita erikoisruokia, bisnestä se vain on.

      Syötä koiraa monipuolisesti, anna sen hankkia suolistoonsa monipuolinen bakteerikanta! Luonnollista ruokaa, eli lihaa, rasvaa, luita. Raatoja ja hevosen lantaa. Jos allergiaa on, se on viljalle, jota on lähes kaikessa nappulassa. Tai varastopunkille. Liika hygienia ei sovi koiralle. Jatkuvat antibioottikuurit tuhoavat suoliston bakteerikannan lopullisesti. Siirry luomuun, se tulee edullisemmaksi kuin jatkuva eläinlääkäriasemien rahoittaminen.

      • Eemelin omistaja

        Mä en todellakaan ole vakuuttunut allergiasta, mutta on tullut käytyä useammalla eri lääkärillä ja kaikki aina puhuu allergiasta, joten olen alkanut uskoon noin, koska ite en todellakaan ole lääkäri.

        Kummastuttaa hiukan, jos ruokavaliosta tommonen johtuu, koska kaikki edelliset koirat on kasvatettu samalla tavalla. Eemelin ruokaa laitetaan rasvaa/öljyä ja sen turkki/iho on hyvässä kunnossa muuten, paitsi noilta alueilta joita luettelin. Ravintoaineista en suoraan sanottuna paljoa ymmärrä, kun ei tuu edes omalla kohdalla seurattua niin tarkkaan. Perheessä metsästetään ja kyseessä on metsästyskoira, joten kyl Eemeli raakaa lihaa saa ja todellakin saa normaalia ruokaa myös, ei metsästyskoiraa nappuloilla kasvateta.

        Huoneilma on normaali ja koska nyt kesällä tuntuu olevan todella kosteeta sisällä, niin jos raapiminen johtuisi tosta, niin miks Eemeli jatkaa raapimista myös kesällä? Ei kuitenkaan asuta missään landella, jossa olisi peltoja ja hevosia ympärillä, joten toi hevosenlanta-juttu menee jo yli. Eemeli on nyt kesäsin varsinkin aamusta iltaan ulkona, jos ei kaatamalla vettä sada, joten ei se liian hygieenisesti joudu oleen.

        Ehkä mä nyt kuitenkin voin kokeilla muuttaa tota ruokavaliota enemmän, mutta valitettavasti en usko noin yksinkertaisesti Eemelin oireiden katoavan.


      • Anonyymi

        Jos hiiva kyseessä niin iso annos c-vit sekä maitohappo bakteeria. Itse annan 2x/pv n 2000mg c-vit ja kumpaankin ruokaan vivomixx.


      • Anonyymi

        Tuo artikkeli on vuodelta 2012.


    • sakutin----

      Samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja. Ala vähentämään kuivamuonaa ja laita tilalle raakaa lihaa eri laatuja, jauhelihaa, kalaa, sisäelimiä yms. Uskon vahvasti että koirasi kärsii hiivasta. Anna ruuan joukossa päivittäin maitohappobakteerivalmistetta ja pellavansiemenöljyä. Pelkkä kuivamuona on liian steriiliä koiran suolistolle joka tarvitsee bakteereita hyvän tasapainon säilyttämiseksi. Tavallimpia oireita ovat juuri nämä korva, iho, tassu yms. vaivat jotka saadaan kuntoon syöttämällä koiraa pääasiassa raaalla lihalla, ruuantähteillä, pienellä määrällä kuivamuonaa ja raaoilla luilla.

      http://www.lemmikkistore.fi/biopak-150-maitohappobakteerivalmiste-p-2601.html

      http://www.lemmikkistore.fi/pellavaoljymusti-p-1583.html

      Hyväksi havaittu kuivamuona meillä on Jahti & Vahti (energia ja extra energia)
      jota kuluu vain kaksi isoa säkkiä vuodessa (sakemanni uros 45kg), lihan ollessa pääasiallinen ruoka. Jos et ole vielä kokeillut niin nyt kannattaa tilata agrimarketin nettikaupasta sitä, ilmainen kotiinkuljetus elokuun loppuun saakka.

      http://www.agrimarket.fi/Harraste_elaimet/koirat/koiranruoat/

      • Eemelin omistaja

        Nyt Eemeli ei ole saanut nappuloita yli viikkoon ollenkaan, vaan raakaa lihaa, raejuustoa, perunaa, riisii jne. Ruokaan on myös laitettu kerran vrk:ssa pellavansiemenöljyy ja jotain muuta öljyy, joka on tarkoitettu iho-oireisiin. Rapsuttelu ei ole vähentynyt ollenkaan, korvat alkaa oleen taas punaset ja yhtenä iltana Eemelin tassut jo kutisi.

        Alkaa meneen jo toivo tässä asiassa, koska tuntuu ettei ole jäljellä enää mitään asiaa, jota ei olisi otettu huomioon. Eläinlääkäriinkin on usko mennyt jo kokonaan, hoitajat vastaa puhelimeen ja lupaa, että ihosairauksiin erikoistunut lääkäri soittaa takasin kun on paikalla ja sitten voidaan puhelimessa neuvotella, koska koiraa on aivan turhaa raahata joka kerta lääkäriin kun oireet on aina samat, mutta kertaakaan ei ole soittanut. Mä en voi uskoa todeks tätä, että menetän kaikin puolin muuten hyvän koiran jonkun allergian takia, jota ei muka 2000-luvulla saada selville, vaikka lääkärit on olevinaan huippuja.


      • Meillä tokeini näin
        Eemelin omistaja kirjoitti:

        Nyt Eemeli ei ole saanut nappuloita yli viikkoon ollenkaan, vaan raakaa lihaa, raejuustoa, perunaa, riisii jne. Ruokaan on myös laitettu kerran vrk:ssa pellavansiemenöljyy ja jotain muuta öljyy, joka on tarkoitettu iho-oireisiin. Rapsuttelu ei ole vähentynyt ollenkaan, korvat alkaa oleen taas punaset ja yhtenä iltana Eemelin tassut jo kutisi.

        Alkaa meneen jo toivo tässä asiassa, koska tuntuu ettei ole jäljellä enää mitään asiaa, jota ei olisi otettu huomioon. Eläinlääkäriinkin on usko mennyt jo kokonaan, hoitajat vastaa puhelimeen ja lupaa, että ihosairauksiin erikoistunut lääkäri soittaa takasin kun on paikalla ja sitten voidaan puhelimessa neuvotella, koska koiraa on aivan turhaa raahata joka kerta lääkäriin kun oireet on aina samat, mutta kertaakaan ei ole soittanut. Mä en voi uskoa todeks tätä, että menetän kaikin puolin muuten hyvän koiran jonkun allergian takia, jota ei muka 2000-luvulla saada selville, vaikka lääkärit on olevinaan huippuja.

        Ihan kuin minun koira pari vuotta sitten. Kokeilin kaikkea mahdollista. Ruokavalio-juttuja ja mitä vaan. En osaa sanoa sinun koirasi tialnnetta, mutta meillä kierre katkaistiin näin:
        1. Eläinlääkäriltä antibioottikuuri
        2. Ruuassa siirryttiin ihan markettinappuloihin - Hau-Haun vehnätön kananappula (tai lammasnappula - kumpikin käy=)
        3. Tuntui ettei pellavansiemen tai kalamaksaöljyt imeydy, joten apteeksita saa suoraan ihoon (niskaan karvajakaukseen) laitettavaa omegaöljyä (mikä sen nimi nyt on... sellainen ruskea pakkaus, missä kerta-annos ampulleja)
        4. Jos ihoon tulee punaisia alueita/näppyjä, pyyhin ensin betanidella ja sipaisen päälle Vetramil (tms.) eläinten voidetta. Sitä saa myös korviin. On tehokas tuote ja koiran oireet rauhoittuu aina heti.


      • Eemelin omistaja
        Meillä tokeini näin kirjoitti:

        Ihan kuin minun koira pari vuotta sitten. Kokeilin kaikkea mahdollista. Ruokavalio-juttuja ja mitä vaan. En osaa sanoa sinun koirasi tialnnetta, mutta meillä kierre katkaistiin näin:
        1. Eläinlääkäriltä antibioottikuuri
        2. Ruuassa siirryttiin ihan markettinappuloihin - Hau-Haun vehnätön kananappula (tai lammasnappula - kumpikin käy=)
        3. Tuntui ettei pellavansiemen tai kalamaksaöljyt imeydy, joten apteeksita saa suoraan ihoon (niskaan karvajakaukseen) laitettavaa omegaöljyä (mikä sen nimi nyt on... sellainen ruskea pakkaus, missä kerta-annos ampulleja)
        4. Jos ihoon tulee punaisia alueita/näppyjä, pyyhin ensin betanidella ja sipaisen päälle Vetramil (tms.) eläinten voidetta. Sitä saa myös korviin. On tehokas tuote ja koiran oireet rauhoittuu aina heti.

        Eemelille on kyl kokeiltu suoraan ihoon tommosia öljyjä,joten sen en usko auttavan,mutta tota Vetramilia voisin kokeilla,onko sekin apteekista vai?


    • Saijonmaa-koulumies

      Hesassa on huippu eläinlääkäri jonka erikoisalaa on ihosairaudet yms eli Leena Saijonmaa-Koulumies. Ottaa vastaan Mevetissä.Suosittelen-moni on saanut avun tosi toivottomalta tuntuneeseen tilanteeseen.

      • Eemelin omistaja

        Asutaan Hämeenlinnan suunnalla ja stadissa ei muutenkaan tuu erityisemmin liikuttua..


      • sakutin------
        Eemelin omistaja kirjoitti:

        Asutaan Hämeenlinnan suunnalla ja stadissa ei muutenkaan tuu erityisemmin liikuttua..

        Oireet saattavat pahentua raakaruokinnan alkaessa. Jätä vielä peruna ja riisi pois. Jatka näin vielä pari kuukautta mutta ota ne maitohappobakteerit vielä lisäksi. Älä lannistu, kylle se koira vielä terveeksi tulee :)


    • Eemelin omistaja

      Yli viikko takaperin oltiin taas lääkärissä ja keskusteltiin Eemelin allergiasta kunnolla. Kuulemma 99 % varmuudella kortisonista ei ole tuolla tavalla apua silloin, jos koiralla on ruoka-aine-allergia, joten omasta mielest voin nyt ainakin poissulkee ton ruoka jutun kokonaan. En ole missään vaiheessa ruoka-allergiaan uskonut ja nyt ollaan silti kokeiltu aikas monella tavalla muuttaa tota sapuskaa ja mitään vaikutusta ei kuitenkaan ole ollut.

      Lääkärit ei yksinkertasesti keksi mikä ton allergian aiheuttaa, joten toi ihotauteihin erikoistunut lääkäri sano suoraan, et se suosittelee kortisonien käyttämistä vaikka koko loppuelämän ajan kerta se on ainut joka auttaa. Se myös sanoi, ettei noin pieni annos kortisonia vaikuta tommoseen kolkyt kiloseen koiraan, mutta kyl mun mielest Eemeli on lihonnut sen pari kiloa nimenomaan sen jälkeen kun kortisoneja on alettu ottaan..Onko jollain kokemuksia kortisonien haittavaikutuksista?

      Nyt eilen Eemelille tuli selkään kaks sellasta miehen peukalon kokosta kohoumaa, joista puristaessa ne puhkee niin kun finnit ja niist ei tuu verta. Eemeli tosin meni aivan sekasin ja se nuolemalla nuoli niit kauan. Mistäköhän noi mahtaa johtua? Joskus keväällä Eemelil oli pari tollasta kohta selässä, joista tippu karvat ja lopulta ne kasvo takas.

      Tosiaan Eemelin raapiminen on taas loppunut jatkuvan kortisonilääkityksen alettua. Silti mun mielest sen iho on kuivan olosta ainakin viel korvien ulkopuolella, vaikka karvat on alkaneet kasvaa takaisin. Onko olemassa mitään voiteen tapasta, jota vois laittaa koiralle ihoon? Tommoset shampoot ja öljyt on yhtä tyhjän kanssa, muutenkaan koiran päätä ei pysty shampoolla peseen suihkussa..Huomiselle meille on varattu aika video-otoskopiaan, jossa ilmeisesti tutkitaan kunnolla noi korvat, jotta varmistutaan ettei siel oo mitään sellasta, joka ei näy normaalisti katottuna..

    • Snowy

      Oman koirani kanssa painiskelen vähän saman asian kanssa tällä hetkellä. Jokin allergia sillä on, mutta ei tiedä mikä, ja naama on aivan turvoksissa ja joka paikka kutisee. Kortisonista sen verran tiedän, että nykyiselle, kolmannelle koiralleni en sitä tule antamaan, oli se sitten ainoa lääketieteellinen hoitokeino. Eläinlääkäri mainitsi minulle, että se saattaa olla ainoa keino lääkitä allergiaa, mutta kortisonissa on paljon negatiivisia haittavaikutuksia, joista jo tiedänkin aiemman kokemuksen perusteella.. Kahdella aiemmalla koirallani on olleet kortisonit käytössä ja ensimmäinen koirani vanheni sen myötä hyvin äkkiä ja kortisonin haittavaikutukset saattoivat olla jopa yksi osasyy sen kuolemaan, koska se oli sen elimistölle niin pahaksi. Ainoa hyvä asia siinä oli, että se piti koirani oireet poissa, mutta se varjopuoli on siinä, että se teki muuten keholle ja mielelle hallaa. Toisella koirallani kortisoni kokeilu kesti puolisen vuotta kunnes kokeilimme viimeistä vaihtoehto hoitoa ja se tepsi. Koirani heräsi ikään kuin eloon kun kortisoni lopetettiin. Kortisoni surkastuttaa lihaksia, lisää aineenvaihduntaa, myös painoa voi tulla lisää, koirasta voi tulla myös passiivinen. Näitä ainakin huomasin koirillani. He eivät olleet enää oikein omia itsejään. Eläinlääkäri sanoi minulle, että kortisonin ainoa tarkoitus on estää kehoa reagoimasta siihen, mikä on vialla, eikä se siis poista millään tavalla itse ongelmaa. Minusta se oli aika järkyttävää kuultavaa ja kahden koirani perusteella osaan sanoa, etten enää rupea siihen uudelleen.

    • pikku sammakko

      Aikas ongelmallinen tilanne. Itse kahden allergiaa sairastaneen koiran omistajana voin sanoa, että hankalaa on. Toinen koiristamme lopetettiin hengitystie-elin allergian takia, koira oli allerginen nokkoselle. Se söi sekä antibioottia että kortisonia koko ikänsä (noin 3 vuotta). Kävimme itse tuolla Saijonmaa-Koulumiehellä ja todella hyvä lääkäri on. Itse en myöskään usko siihen etteikö kortisoli aiheuttaisi muita ongelmia jos joutuu syömään ikänsä sitä. Mikä sitten on parempi saada kutina loppumaan ja ottaa myöhemmin kortisolista johtuvia ongelmia.
      Meidän ruoka-aine allerginen koiramme lähinnä kutisi nivusista, kainaloista, tassujen väleistä ja pahana meni korviin. Korvissa yleensä oli aina hiiva ja tulehdusta.
      Tässä on liite koiran atopiasta. Toivottavasti siitä on apua. Suosittelisin kuitenkin menemään Saijonmaa-Koulumiehelle. Kun käyt voit olla mahdollisesti sen jälkeen puhelinyhteydessä häneen. http://www.elainlaakariin.fi/koiran-allergia-koiran-atooppinen-ihottuma/

    • Kyllästynyt....

      Ei hyvä helvetti sentään... Tekis mieli potkasta suhun hiukan järkeä, oletko hieman vajaa vai mikä on ??

      "ihon pesua tarvitsisi olla kaksi kertaa viikossa suunnilleen puolentoista kuukauden ajan, johon en todellakaan ryhdy."

      Jos et ryhdy, niin mitä helvettiä sä täällä uliset siitä kun kaikkea on kokeiltu, eikä mitään auta. Et vain JAKSA yrittää kaikkea, joten sinun on aivan turha puhua kuin tekisit jotain hyvää koirallesi.

      "Nyt Eemeli ei ole saanut nappuloita yli viikkoon ollenkaan, vaan raakaa lihaa, raejuustoa, perunaa, riisii jne."

      Ruoka-aineallergiat johtuvat 80% tapauksista viljasta. Miksi siis syötät perunaa ja riisiä? -.-

      "tän saman asian takia ollaan ravattu lääkärissä melkein kymmenen kertaa ja joka kerta laskut huitelee 100-200€:n paikkeilla."

      Luuletko tosissasi, että koira tulee halvaksi? Joka ikinen koiranomistaja joutuu jossain vaiheessa elämäänsä kokemaan sen kierteen, kun eläinlääkärissä ravataan jatkuvasti. Oma 14-vuotias koirani on käynyt 3kk sisällä kohdunpoistossa, tiputuksessa suolistotulehduksen takia, sekä kasvaimen poistossa, jossa häneltä samalla puhdistettiin hampaat. Reilusti päälle 1800e on mennyt kolmessa kuukaudessa, mutta sen verran vähintään pitäisi säästössä olla, jos sattuu joku tapaturha/sairaus koiralle.

      "Asutaan Hämeenlinnan suunnalla ja stadissa ei muutenkaan tuu erityisemmin liikuttua.. "

      Tämän takia et mene ihoerikoistuneelle huippueläinlääkärille? Ei tule pyörittyä Helsingissä? Sun koiras voi siellä saada kunnon ihotutkimukset, ja luultavasti lääkäri on ennenkin nähnyt samallaisia tapauksia iho-oireisiin erikoistuvana, joten et mene sinne sen takia koska et satu pyörähtämään Helsingissä silloin tällöin?? Vai eikö sinulla näin koiranomistajana ole varaa maksaa sitä 30-40e junamatkaa sinne....

      "Se myös sanoi, ettei noin pieni annos kortisonia vaikuta tommoseen kolkyt kiloseen koiraan, mutta kyl mun mielest Eemeli on lihonnut sen pari kiloa nimenomaan sen jälkeen kun kortisoneja on alettu ottaan.."

      Tässä vielä yks suni aivopieruista... Voi luoja... JOS LÄÄKÄRI SINULLE SANOO ETTÄ NOIN PIENI ANNOS EI VAIKUTA, niin älä märise vastaan. Koirasi joutuu ottamaan kortisonia loppuelämänsä, koska olet niin typerä ja saamaton, ettei ratkaisua ongelmaan löydy. Se pari kiloa ei paljoa merkitse, jos se merkitsee sitä että se on ainoa mikä koiraasi auttaa.

      Joitain koiran omistajia pitäis oikeesti lyödä avarilla poskeen asenteensa takia. Hirveesti mietitään miksei löydy ratkaisua johonkin ongelmaan ja sanotaan yrittäneensä kaikkea, vaikka todellisuudessa ei ole noudatettu ohjeita ja menty vaan oman "hyvän" arviointikyvyn mukaan, TAI sitten kokeiltu jotain viikon ajan, mikä ei mihinkään koiraan ehdi vaikuttaa.
      Tähän viestiaiheeseen ytimekäs vastaus olisi; PASKA OMISTAJA, ANNA KOIRASI POIS.

      • Anonyymi

        No voi wittu, kylläpä on hienoa kommentointia. Eiköhän tuosta aloittajan textistä kuvastu huoli.Normiälyiset ymmärtää, että kisaväsymys voi välillä painaa taistellessa koiran kuntoon saamiseksi.
        Ja jokapaikasta ei niitä hyyyviä eläinlääkäreitä löydy...voin tylysti haistattaa piiitkät joillekkin "rahastajille"...eläinhomeopatia onPAREMPI vaihtoehto.
        Eikä se raakaruokinta autuaaksi tee (kokemusta on), eläin voi punkin puremasta saada allergian lihaproteiinille (ja kokemusta on).


    • allergeeni

      Löysin tämän keskustelun kun haeskelin allergisista koirista tietoa. Saa nähdä löytääkö aloittaja enää tänne, mutta kirjoittelen kuitenkin omista kokemuksista.

      Itselläni on koira, jolla puhkesi allergiat 5-vuotiaana, eli vuosi sitten. Testien mukaan on allerginen mm. usealle puulle ja heinälle/siitepölylle, ja ihan loogiselta se kuulostaa koska aina metsäreissujen jälkeen maha ja kainalot punottaa. Lisäksi testeissä oli ruoka-aineita, ja tästä lääkäri totesi että se voi olla lähes mille vaan allerginen, koska allergeeneissä on ruoka-aineita ja ns. ulkoisia asioita. Ja tällaisessa tapauksessa alllergiat tulee kaiken aikaa kuulemma lisääntymään.. Great.

      Täysin oireettomaksi en ole koiraa saanut eliminaatiodieeteilläkään, edes nyt talvella kun siitepölyjä ei ainakaan pitäisi olla. Ja toivottamaksi vetää tilanne, koska tiedän se voi olla vaikka sohvan täytteelle allerginen tai ihan mille vaan! Koira syöraakaruokaa, jossa lihana saa ainoastaan kanaa, koska on suuri epäilys että possu, nauta ja kala aiheuttaa oireita. Kasviksista saa kurkkua, salaattia, rypsiöljyä ja pellavaöljyä. ja näistäkin varmaan jollekin on allerginen, mutta en ole keksinyt "korvikeruokaa" ja oireet on pysyneet suht hanskassa. Ja taas kerran oireethan voi johtua myös metsässä pureskellusta kepistä tai mistä vaan... huoh.

      Oireet ovat nimen omaan leuan rapsuttelu ja mahaan ilmestyvät finnejä muistuttavat näppylät. Huonoina aikoina koko mahan iho tulehtuu, ja kutina leviää tassuihin ja korviin -> rapsuttaa, nuolee -> tulehtuu... kierre on valmis. Nykyisin selästäkin löytyy silloin tällöin näppyjä, mutta karva on pysynyt silti ihan ookoona.

      Lääkityksenä on ollut ainoastaan paikallisesti betadine, kortisonisuihke, bacibact yms. tarvittaessa ja kertaalleen on syönyt pitkän antibiootti ja kortisoni kuurin. Ja siis allergiathan puhkesi aika tarkkaan vuosi sitten, siksi kortisoonia yms. ei olla "ehditty" syömään tämän enempää. Ensi kesä mennään varmaan niiden voimilla :( Syksyllä tarkoitus aloittaa siedätyshoito, nyt keväällä se on jo liian myöhäistä.

      Ei tästä selostuksesta varmaan apua ollut kenellekkään, mutta kenties vertaistukea? Ja jos jollain on jotain vinkkejä niin otan mielelläni vastaan! :)

      • toivotonolo

        mun ajokoiranpennulla alkoi viikko meille saapumisen jälkeen veriripuli , johon se sai antibiotti kuurin ja vatsansuojalääkettä . ripuli katosi lääkekuurin ajaksi ja viikon kuluttua lääkkeen loputtua alkoi uudelleen. tätä toistui viiden antibiottikuurin ajan eli monta viikkoa mentiin näin. eläinlääkäri oli sitä mieltä että kyseessä ei ollut parvo.annoin maitohappobagteereita ja vatsansuoja lääkkeitä. ruoka pidettiin ensin samana mitä se oli kasvattajalla saanut , myöhemmin sitä muuteltiin ,ei auttanut .kävin myös homeopaatilla ,ei apua. sitten aloin antamaan selle pelkkää raakaruokintaa broileria, peuraa , kesäkurpitsaa .vitamiineja ja omega3 ja 6 ripuli hävisi mutta raapii itseään jatkuvasti . turkki kiiltää iho hyvän näköinen , silmät kirkkaat korvat terveen näköiset . mutta raapii kovasti .kakka näytteestä ei löytynyt muuta kuin hakamatoja, madotukset olen tehnyt ohjeiden mukaan . ei ole koppi koira asuu sisällä muiden viiden koiran kanssa , eli toimintaa on paljon ettei ainakaan tylsyydestä itseään raavi . ulkoilee paljon isoissa pihaaitauksessa ja metsällä . oletko sinä eemelin omistaja saanut jo avun ? minun koirani on nyt 9 kuukautta vanha.


      • rikki revitty tassu

        Mun koirani on allerginen. Siitepölyille, koivulle, kuten itsekin olen, pujolle, pölypunkeille. Saa siedätystä nyt jo kolmatta vuotta. On auttanut ja kortisonista on voinut luopua, syö enää Ataraxia pari kolme pilletiä päivässä (16 kg koira).
        En siivoa hullun lailla. Kotonani on jopa kissoja, joille oli hieman allergiaa kuten ihmisellekin.

        Ruoka-allerginenkin on. Riisi tuli suorana ripulina ulos. Ruokavaliosta sanoisin, että kannattaisi kokeilla saksanhirveä (Citymarket, pakaste käristys). Samoin kalasta vain seitiä. Koira ei oikeasti tarvitse kasviksia.
        Ehkä kuitenkin vain bataattisosetta. Tai kukkakaalia soseena. Omani syö myös ohrapuuroa ja lyhyinä jaksoina sietää myös vehnäpuuron. Ei kaurapuuroa.
        Eläinlääkärini mukaan riisi pitää keittää superhyvin, eli tuntikausia.

        Oma koirani ei siedä nautaa, mutta sietää possua. Ja seitiä. Ja rypsiöljyä. Älä anna pellavaöljyä äläkä lohiöljyä. Anna vitamiimipilleri aina välillä.

        Muista myös pestä koiraasi useammin, kun on siitepölyaika.


    • rapsunrapsun

      turhautuminen ja stressi, päästä koira lomalle nykyisestä elämästään

      • toivotonolo

        helpommin sanottu kun tehty


    • madota_taas

      Hakamato aiheuttaa kapin tyyppistä oireilua, joten kaksi tai kolme madotusta kannattaisi tehdä viikon välein. Kun vielä miettii rotua ja käyttöä niin ei se kapikaan mahdoton ajatus ole. Hakamadot ja hilsepunkki on kuitenkin ne yleisimmät syyt ja molemmat lähtee Milbemaxilla.

      Sitten kannattaa miettiä että saako se riittävästi rasvaa. Peuraakin jos syö niin aika vähän on rasvaa.

      D-vitamiinia kannattaa antaa kanssa kun koirilla on siitä puutetta ja sinun koirasi ei sitä mistään saa. Ostin tällaisen kirjan olen tykännyt kun siinä on kunnolla selitetty miks d-vitamiinia kannattaa antaa ja paljonko sitä annetaan ja mistä sitä saa. http://www.katiska.info/ejulkaisut/ravitsemus-epub/abc-d-vitamiini/

    • toivotonolo

      kiva kun joku otti viellä kantaa ongelmaani ! olen koittanut muuttaa ruokavaliota mailin ekblomin koiran luonnollinen ruokinta oppaan ohjeistuksella , mutta huomolla tuloksella . tilasin myös eläinlääkäriltä milbemax matolääkkrrn ja vaihdoin rasvahappovalmisteen viacutan plussaan . tuloksia parempaan ei ole tullut . turkki kiiltää iho näyttää hyvälle ,mutta rapsutus jatkuu. kapi ei ole mahdollista koska kaikki muut perheemme koirat eivät oireile . koitan saada käsiini ehdottamasi kirjan .mutta olisi kiva jos antaisit vinkkiä minulle millasta d-vitamiini ohjelmaa suosittelisit koirani painaa 22 kiloa ja on 10 kk vanha . ja tärkeä kaveri meille , nimimerkille rapsunrapsulle tiedoksi , ymmärrän kyllä pointin jos koirani voisi "kaikin puolin huonosti " mutta on iloinen ja täyttä tarmoa oleva kaveri .

    • madota_taas

      En minä oikein osaa neuvoa yhtään mitään kun tiedän vaan mitä olen katiskasta lukenut. Mutta se hemmo ainakin väittää että tollaselle 20 kiloselle voisi antaa joka päivä yli kymmenen mikroa ja tuplata välillä. Mut luulisin että rasvassa noi lisät ei sillä tavalla auta kun niitä annetaan vaan tippoja. Ite ostaisin vaikka kennelrehulta tai muualta lohiöljyä ison pänikän ja antaisin ruokalusikallisen päivässä.

      Kaverin harmaa rapsutteli kans koko ajan mut se rauhottu kun kopin aluset vaihdettiin. En enää muista mitä ne käytti mut saatto olla olkea.

      Toi katiskan tyyppi muuten torppasi ton ekblomin kirjan ihan totaalisesti.
      http://www.katiska.info/puruvoima/kirja-koiran-luonnollinen-ruokinta/

      Se aika iso saitti. Kirjottaja on tehnyt älyttömästi työtä. En tiiä kuinka paljon ne pitää paikkaansa mutta mun mielestä se perustelee kaikki aika hyvin. Kai se jotain tietää kun eiks sillä o jotain juoksijakoiriakin.

    • toivotonolo

      oon syöttänyt aikuisille koirillemme lohiöljyä , taidan kokeilla sitä . jossain vaiheessa kun syötin raakaa lohta tuntui että rapsutus lisääntyi, mutta en tiedä johtuiko se siitä .ulkokopeissamme on lehtipuun kutterinpurua , vaidan ne 3 kertaa vuodessa , etteivät niidenkään pitäisi olla pölyisiä. olen myös miettinyt voiko meidän huoneilma olla liian kuivaa tälle "tyypille" koska on pääsääntöisesti sisällä.otan kaikki vinkit ilolla vastaan!

      • haukun kutina

        Kokeile ihan ruokakaupan rypsiöljyä, mutta reilut annokset.


    • Koiran siedätys

      Oma koirani kärsii allergiasta. Ihan samantapaisia oireita ja tassun järsiminen pahalle ihottumalle.

      Tehtiin ihan Prick testit, iho testit ja pölypunkki syyllinen. Samoin mukana varastopölypunkki, jotai siis lienee melkein kaikissa nappuloissa. Omani saa siedätyshoitoa ja oikeasti on parantunut. Kortisonista on voitu luopua, Atarax jatkuu ja auttaa.

      • helmisin

        Omasta kokemuksestani suosittelen jokaiselle rapsuttelija koiralle aloe vera juomaa. Varsinkin sellaisissa tapauksissa, joissa koirasta ei ole löydetty mitään varsinaista eläinlääketieteellistä syytä rapsutteluun, juomasta on ollut erittäin hyviä tuloksia :)
        Aloe vera vaikuttaa suoliston hyvinvointiin puhdistavasti ja siten edesauttaa ravintoaineiden imeytymistä. Se myös tasapainottaa bakteerikantaa ja tukee immuunipuolustusjärjestelmää.
        Jos haluat tietää lisää omista kokemuksistani niin laita meiliä osoitteeseen [email protected]


    • toivotonolo

      hei sinä joka annat siedätyshoitoa koirallesi . miten se toteutetaan ja minkä hintasta se on ? missä paikkakunnalla asut ? onko sinulla suositella jokin eläinlääkäri ?

      • Koirakaveri96

        Täää teksti on jo tosi vanha mut kirjotanpa silti, meillä koiralla samat oireet mutta eivät johtuneet ruokaallergiasta vaan koiralla oli sikaripunkki, joka pereytyy emältä ja saattaa olla oireeton kauan. Ei siis tartu ulkoa tai muista koirista. Nyt saatu lääkkeet ja kortisolit apuun pitäis helpottaa.


    • toivoaonaina

      Jos ei ole allergiaa,rapsuttelun syynä voi olla atoopinen iho.Meidän koiralla on,annan omega rasvoja ruuanseassa ympäri vuoden.Gefilius kapseleita päivittäin vastustuskykyä parantamaan ja ruokana laadukasta eläinliikkeen hypoallergeeninennappula.Meidän koiralle käy myös raakapakasteet joita saa lisänä päivittäin.Pesuihin ja ongelmapaikkoihin iholla käytän relaxant animal sarjan tuotteita.Alveveeraakin olen antanut veden seassa.Kaikki ei sovi kaikille,mutta kokeilemalla löytyy se omalle koiralle paras vaihtoehto.Kun kokeileee jotain uutta ruokaa tai muuta,on sen kokeiluajan oltava riittävän pitkä.

    • Iho kuntoon
      • german hunting terri

        Mulla on saku jolla allergioita, ja atooppinen iho yms, testit tehtiin aikoinaa pariinkin kertaan verikokeet ja lähetettiin: Spectrum labs oiskos jenkkilässä ?, allerginen oli esim: kala, peruna, riistalihat: poro, hirvi, sorsa yms, varastopunkit, vehnät..eli ei mitään kuivamuonaa, ainoastaan pakaste koira makkarat, kun ei ollut allergiaa naudan, sian, kananlihalle, eli teen pakkaseen risottoa: jauhelihaa kanalihaa, vähän riisiä, porkkanaa ja salaatteja reilusti kananmuna, ne keitän ja soseutan pakkaseen em lisäksi murremix pakaste koiranmakkaroita: liha-ateria, sika-ateria, välillä kana-ateria, pari kertaa viikossa naudanputkiluita jyrsittäväksi, nutrolin öljyä ( jossa ei mitään kalaan viittaavaa = aikuiselle koiralle ) joka aamuruokaan, ajoittain turkkiin dermoscent öljykäsittely, turkkia ei kannata pestä...omalla koiralla myös kilpirauhasen vajaatoiminto johon lääkitys, ja kortisonia koira on syönyt 4-vuotiaasta asti, kun pakko...mutten alkaa se kuonon ja korvien rappaaminen...kortisoonia annan varttitabletin joka toinen päivä ja kesällä kun allergisoivia asioita niin tarpeen mukaan enempi mutta mahdollisimman vähän, koira kohta 10v eli kortisoonia saanut ~6v, jos ei oireita niin kerran vuodessa verikokeissa tarkistetaan kortisooniarvot ja kilpirauhaslääkityksen arvot, ps eläinlääkärin mukaan saku huippukuntoinen vaikka kortisoonia pitkään syönyt ja energinen, eli oma kokemus: ei sitä kortisoonia pidä pelätä on vaan seurattava tilannetta ja mahdollisimmin vähällä, ja kait ne allergian syyt löytyy: oman koiran testit kun tuli niin siinä oli kaikki mille allerginen, ja nyrkkisääntö oli se: ei mitään kuivamuonaa ja valmisnappeja allergiselle koiralle!!, raakaruokintaan, em eväillä met olemma jo pitkään pärjänneet, ja aikoinaan pahalta näytti ihottumien ja yms suhteen..


      • Ninetonineto
        german hunting terri kirjoitti:

        Mulla on saku jolla allergioita, ja atooppinen iho yms, testit tehtiin aikoinaa pariinkin kertaan verikokeet ja lähetettiin: Spectrum labs oiskos jenkkilässä ?, allerginen oli esim: kala, peruna, riistalihat: poro, hirvi, sorsa yms, varastopunkit, vehnät..eli ei mitään kuivamuonaa, ainoastaan pakaste koira makkarat, kun ei ollut allergiaa naudan, sian, kananlihalle, eli teen pakkaseen risottoa: jauhelihaa kanalihaa, vähän riisiä, porkkanaa ja salaatteja reilusti kananmuna, ne keitän ja soseutan pakkaseen em lisäksi murremix pakaste koiranmakkaroita: liha-ateria, sika-ateria, välillä kana-ateria, pari kertaa viikossa naudanputkiluita jyrsittäväksi, nutrolin öljyä ( jossa ei mitään kalaan viittaavaa = aikuiselle koiralle ) joka aamuruokaan, ajoittain turkkiin dermoscent öljykäsittely, turkkia ei kannata pestä...omalla koiralla myös kilpirauhasen vajaatoiminto johon lääkitys, ja kortisonia koira on syönyt 4-vuotiaasta asti, kun pakko...mutten alkaa se kuonon ja korvien rappaaminen...kortisoonia annan varttitabletin joka toinen päivä ja kesällä kun allergisoivia asioita niin tarpeen mukaan enempi mutta mahdollisimman vähän, koira kohta 10v eli kortisoonia saanut ~6v, jos ei oireita niin kerran vuodessa verikokeissa tarkistetaan kortisooniarvot ja kilpirauhaslääkityksen arvot, ps eläinlääkärin mukaan saku huippukuntoinen vaikka kortisoonia pitkään syönyt ja energinen, eli oma kokemus: ei sitä kortisoonia pidä pelätä on vaan seurattava tilannetta ja mahdollisimmin vähällä, ja kait ne allergian syyt löytyy: oman koiran testit kun tuli niin siinä oli kaikki mille allerginen, ja nyrkkisääntö oli se: ei mitään kuivamuonaa ja valmisnappeja allergiselle koiralle!!, raakaruokintaan, em eväillä met olemma jo pitkään pärjänneet, ja aikoinaan pahalta näytti ihottumien ja yms suhteen..

        german hunting terri!

        Minulla on cockerspanieli tyttö! Ikää on reilu kolme vuotta. Ongelmat alkoivat jo alle vuoden ikäisenä korvissa ja tassuissa hiivaa, näitä hoidettiin Canofite vet korvatipoilla sekä tassuja pestiin Malaseb vet shampoolla! Syötiin kaikenlaisia eläinlääkäriasemalta saatavia ruokia! Allergiatestit tehtiin kaksi kertaa eikä niissä ollut mitään allergiaan viittaavaa. Silti tämä lääkäri kierre jatkui tämän vuoden kesäkuuhun asti! Sitten tapasin erään koiran omistajan, joka kertoi että monelle koiralle aiheutta näissä nappuloissa oleva panimohiiva juuri korvissa, tassuissa ja ihossa ongelmia!!! Meillä vaihdettiin ruoka Royal Canin: Anallergenic nappuloihin sekä pellavansiemen öljyä 2tl. päivässä. Koira saa myös kerran päivässä poro tai hirvikäristystä hieman pannulla kypsytettynä! Herkkupala on päivällä lenkin jälkeen pieni pala kuivattua peuran selkärankaa tai sydäntä! Nyt kun ollaan noudatettu näitä ohjeita, ei ole onneksi tarvinnut istua lääkärin vastaanotolla! Tytöllä korvat pestään kerran viikossa AniVox korvahuuhteella, ja niskasta häntään asti laitetaan Allerderm spot ampuli joka puristellaan koiran nahkaan! Meillä ainakin kutina ihossa ja korvien ja tassujen järsiminen on loppunnut. Pesen koiran turkin K9 shampoolla joka on laimennettu reilusti ja hoitoaine on myös K9. Tämä pesuaine ja hoitoaine sisältää paljon alvaveraa joka rauhoittaa ihoa ja sen kutinaa. Nämä eläinten sairaudet ja allergiat ovat tosi hankalia, yhdelle lemmikille voi sopi raakaruokinta ja taas toiselle nämä nappulat. Toivottavasti kaikille rakkaille ystävillemme löytyy apua näihin sairauksiin! Kaikkea hyvää teille.


    • Riiviöt
    • kortisoni

      Meillä rankanbulloggi 5 vuotias, syönyt 4 vuotta kortisonia, ihon kutinaan hiivaa ym iho oireisiin, viimenen keino, ruoka kokeilut käyty moneen kertaan, allerginen lähes kaikellen nyt raaka ruoka riistamix plus vitamiinit kutinat kurissa, ei sivu oireita kortisonista, luojan kiitos, mahd. pienellä annoksella, parempi lyhyempi hyvä elämä, kuin jatkuvt kutinat ja iho tulehdukset.

    • toivotonolo

      minun ajokoirani on nyt kolme ja puolivuotias aivan ihana tottelevainen tyttö koira .vuodet on menneet pikkaisen rapsutellen mutta turkki kiiltää niin että siitä usein vastaantulijat mainitsevat . raakaruokaan olemme pystyneet lisämään boosterin puppy ruuan ja lohipohjaisen makkaran . vaikka meidän alku oli todella toivoton , olen iloinen että en luovuttanut silloin , koirani on minulle rakas . ymmärrän että liian toivottomassa tilanteessa ei kukaan saa olla itsekäs ja antaa eläimen kärsiä oman luopumistuskan takia. mutta minua onnisti . mitä mahtaa eemelin omistajalle kuulua ?

      • Nöhverö

        Tuopas oli iloinen uutinen... Seikkailin läpi koko tämän pitkän viestiketjun etsiskellessäni vinkkejä 10-vuotiaan nöffiherran iho-ja turkkiongelmiin, jotka parin kolmen viimevuoden aikana ovat pulpahtaneet pintaan... Pääosin raakaruokintaan siirtyminen helpotti aikanaan, mutta nyt vaiva on pahentunut. Miettinyt, pitäisikö vielä puuro ja muutamat makupalanappulat jättää kokonaan pois... Muuten koira on ikäisekseen ja kokoisekseen sangen reipas ja hyväkuntoinen. Mutta hyvä tietää, että näistä iho-ongelmista voi päästä voitolle :-)


    • toivotonolo

      meillä koiran isäntä jättää silloin tällöin kaurapuurolautasen lattialle nuoltavaksi , ja vaikka siinä ei ole sitä kuin vähän niin melko pian rapsuttelu lisääntyy . jätä kokeeksi puuro pois .

    • 201900

      Nyt kannattaa rauhoittua.

      Ensinnäkin jos sillä on ruoka-aineallergia, sen saa selville mille ruoka-aineelle se on allerginen. Tai varastopunkille, lisäaineelle tai säilöntäineelle. Ja näitä royal caninissa riittää. Tyhmä joka sitä syöttää.

      Kannattaa valita korkealaatuinen täysravinto ja antaa sitä. Ja vain sitä. Ei kokeilla vaan käyttää.

      Lisäksi kannattaa sulkea pois sisä- ja ulkoloiset. Hoituu eläinlääkärillä. Yhdellä käynnillä. Eikä maksa paljoa.

      Tsemppiä!

    • allergeenit

      Minä pääsin koirani allergiaoireista tarkkailemalla, mikä allergian aiheutti ja eristämällä aiheuttavan ruoka-aineen kokonaan pois ruokinnassa. Lisäksi pölypunkkiallergiassa jatkuva kunnollinen imurointi ja pölyn jatkuva päivittäinen pyyhkiminen sekä tuuletus auttaa asiaa. Lisäksi, jos koira on allerginen erilaisille heinäkasveille, kannattaa lukea ruokien tuoteseloste tarkkaan, ottaa lyhenteistä selvää ja niin edelleen. Huono jatkuvasti putoava karva koirallani on edelleen, ohut ja karva ei kasva kuin osittain mutta koirani saa jatkuvasti oireisiin lääkityksen tarvitessaan ettei kutina vaivaisi. Talveksi olen tarpeen vaatiessa valmistautunut ostamaan takin, ellei turkki kasva ja allergia helpotu. Koska olen köyhä, ei testit tunnu nyt ajankohtaisilta ja kyselemällä sekä lukemalla netistä olen saanut enemmän tietoa, kuin yhdeltäkään eläinlääkäriltä. Koirani kärsii nähtävästi myös vatsaoireista joka vaatii herkille koirille tarkoitetun ruokavalion. Se ei suostu syömään joka päivä kuin leipää, joka ei käy vatsalle vaikka tarjoaisi mitä. Liha kelpaa mutta oireilusta johtuen sekin on tarkkaan valittava vaikka esim. Naudan nahkaluut ostaisin, mutta koira syö niitä vain harvoin. Katson, kuuntelen ja otan neuvoja vastaan.

    • Valonvarjo

      Paljon olet Eemelin omistaja koirasi hyvinvoinnin eteen tehnyt, kiitos sinulle siitä, että huolehdit lemmikeistäsi. Joskus terveysongelmien selvittäminen on pitkäjänteistä puuhaa, kas kun eläinystävämme eivät osaa sanoin kertoa, mikä vaivaa. Yksi asia tuli itselleni mieleen...ja voi olla että oletkin asian jo tutkituttanut. Kilpirauhasen vajaatoiminta. Toivottavasti Eemeli voi jo paremmin ja ongelmien aiheuttajan saat eliminoitua.

    • ruoka-aineet

      Koirani karva on tuuhentunut ja näyttää pikkuisen kasvavan, vaikka vähän. Parempi sekin kuin ettei kasvaisi ollenkaan ja ruokinnassa ruoan rasva on osittain määräävä tekijä ravinnon kanssa, kasvaa karva ja allergisoituuko koira sekä saako vatsavaivoja ruoasta. Tarkoitan ruoka-aineallergioita ja herkkyyttä.

    • dirlanda

      meidän koiralla oli pölyallergia,se sai kutinaa ja raapimista hillitsemään lääkkeeksi vetaraxoidia ja myöhemmin vaihdettiin ataraxiin,hillitsivät aika hyvin,niitä käytettiin kuuriluontoisesti pahempina aikoina.mutta lopullisesti koira parantui kun vaihdoimme sen pedin.sillä oli petinä vaahtokumipatja ja tietäähän sen vaikka kuinka usein kopistelee niin aina sinne sisään jää pölyä kun se on sellaista höttöstä.annettiin petiksi sellainen nahkapintainen säkkituoli,vähän piti täytettä vähentää

    • KutinatVoittanut

      Täällä myös PAHA allergikko ja tuloksia alkoi tulemaan juurikin täysin viljattomalla raakaruoalla,joka on nykyään helppo toteuttaa esim. valmiilla pötköillä (mixit ym.)

      Olennaista on, että oireet loppuivat vasta kun en lisännyt ruokaan MITÄÄN "kuivakaappi"-tavaraa eli jauheita/pillereitä ym., ainoastaan laadukkaan rasvahappovalmisteen. Varastopunkkiallergikko oireilee myös jauheista ja tableteista!!!

      Aloitin NEUKarp- ruokinnan (kyseessä viljaton maitohappobakteeri- ruoka), allergikon suolistohan ei ole terve, ruoka korjaa tätä.
      Syötin vain tätä ruokaa johon lisäsin VAIN öljyä, (Nutrolin Iho& Turkkia, joka kutiseville erinomainen, ja vaihdellen Nutrolin Senioria, joka sis. kalaöljyä)

      Hiivaa (tassuissa) pesin hiivaan tarkoitetuilla shampoilla (eläinten ja ihmisten, apteekista) aluksi päiviyttäin, sitten pari x viikko

      3kk kuluttua ruokinnan aloittamisesta kutinat loppuivat kuin seinään. Nyt ruokavaliossa on vaihteluna myös mixejä & muuta raakaa viljatonta). Vilja ruokkii myös hiivaa, johon allergikko on taipuvainen ja kutinakierre on valmis. Ilman viljaa (hiilihydraattia) hiiva "nääntyy nälkään".

      Eli: pitäkää rv mahdollisimman yksinkertaisena ja alkuun täysin viljattomana; suolistontilan ollessa häiriintynyt, se ei siedä vaihtelevaa ja liian monipuolista rv:ta, koira ei saa siitä hyötyjä irti. Itse uskon raakaruoan hyödyllisyyteen allergikoilla (luonnollisia bakteereja).

      Kärsivällisyyttä; suolisto on hidas toipumaan, antibioottikuurista toipuminen voi viedä lääkärien mukaan yli vuodenkin..entäpä jos kuureja on ollut useita?! Tuloksia ei kannata odottaa samantien.

      Puruluina annan kuivatuotteista vain lisäaineettomia kotimaisia hirvennahkaluita, jotka pesen, muut aiheuttavat oireita.

      Kovan kutinan aikaan pesin ensimmäiseksi koiran lääkeshampoolla ja vaihdoin makuualustat puhtaaksi, annoin muutaman vrk:n peräkkäin allergialääkettä kutinaan (esim. Heinix tai ell. määrämä eläimille tarkoitettu, kysy ohjeita ell), jotta iho (ja koira) saivat rauhoittua, tästä sitten aloitin tuolla uudella ruokavaliolla.

      Tsemppiä, ei kannata luovuttaa! Kohtalotovereista on apua. Joku päivä vaiva on todennäköisesti hallinnassa. Sterilointi/kastrointi voi auttaa.

    • KutinatVoittanut

      ps. Alkuun suositellaan kanapohjaisia ruokia, ovat yleisimmin siedettyjä, nauta aiheuttaa monelle oireita eli sillä ei ehkä kannata aloittaa. Kun koira sietää yhtä lihalaatua : on oireeton, voi rinnalle ottaa kokeiluun vastaavan ruoan toisella lihalla (esim juuri "mixin"). Sian lihaa ei moni kutinaan taipuvainen kuulemma myöskään siedä, ell mukaan lisää monella infektioita runsaasti annettuna..tiedä sitten. Meillä saa sikaa harvoin.

    • KutinatVoittanut

      Kuiva puru luita en tietenkään kovimpaan kutina-aikaan dobberilleni antanut, nykyään sietää jo joitakin kuivatuotteita ilman oireita, suoliston kunto ilmeisimmin parempi eikä koira enää niin herkkä.. Tarkoitus ei myöskään ollut mainostaa tiettyjä tuotteita, vaan kertoa millä meillä apua löytyi,josko siitä saisi vinkkejä tietyntyyppiseen rv:n oamlla koiralla ...

    • Jäinmiettimään

      Mitähän Eemelille kuuluu nyt...?

    • Anonyymi

      Eemeli, selvisikin rapsuttelen aiheuttaja koskaan?

    • Anonyymi

      Cortavance Hyvä lääke. Mutta aiheuttaa alueelle johon sitä joutuu esimerkiksi suihkuttamalla karvanlähtöä! Elikkä kun mun koiran korviin laitettiin, niin karvat lähti korva Lehdistä!

    • Anonyymi

      Ihan ensimmäisenä lopettaisin Royal Caninin tuotteiden syöttämisen. Tilalle jotakin viljatonta hyvää ruokaa jossa on tarpeeksi rasvaa ja omega 3a.

      Oma koirani oli aina kipeä korvistaan ja tassuistaan kunnes lopetin Royal Caninin syöttämisen. Myös niiden eläinlääkärien myymien ruokien kanssa oli sama juttu.

      En jaksanut lukea koko ketjua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3020
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      300
      1717
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1597
    4. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1417
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1411
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1149
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1077
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      337
      923
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      264
      895
    Aihe