MOI!
olen itsekseni ristiäisilmoituksia lehdistä katsoessani huomannut, että erikoiset nimet ovat nyt huudossa. Onhan se kivaa, että lapsella ei ole ihan älyttömän yleinen nimi, koska ei ole kivaa olla koko elämäänsä se "Anna.K."mutta mietinkin, miten erikoisemman nimen omaavat suhtautuvat nimeensä ja siihen ,että saavat ylimääräistä huomiota nimensä vuoksi? Miltä tuntuu, kun monissa paikoissa joutuu hitaasti ja selkeästi tavaamaan nimensä että se varmasti menisi oikein? olisi kiva kuulla "aikuisempien lasten" mielipiteitä asiasta ennen kun menee ristimään oman lapsensa erikoisella nimellä.
olen itsekseni ristiäisilmoituksia lehdistä katsoessani huomannut, että erikoiset nimet ovat nyt huudossa. Onhan se kivaa, että lapsella ei ole ihan älyttömän yleinen nimi, koska ei ole kivaa olla koko elämäänsä se "Anna.K."mutta mietinkin, miten erikoisemman nimen omaavat suhtautuvat nimeensä ja siihen ,että saavat ylimääräistä huomiota nimensä vuoksi? Miltä tuntuu, kun monissa paikoissa joutuu hitaasti ja selkeästi tavaamaan nimensä että se varmasti menisi oikein? olisi kiva kuulla "aikuisempien lasten" mielipiteitä asiasta ennen kun menee ristimään oman lapsensa erikoisella nimellä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
...ketjuun nimistä Keili ja Kaili näistä ongelmista.
Oma oikea nimeni (sekä etu- että sukunimi) ovat aina tuottaneet vaikeuksia lausumisen ja kirjoittamisen kanssa, eritoten sukunimi. Joskus on ihan kiva saada ihaileviakin kommentteja kauniista ja erilaisesta nimestä, mutta pidemmän päälle se on pelkästään RASITTAVAA.
Koulussa, virastoissa, kaupassa, pankissa, baarissa uudelle tutulle jne jne, joka ikisessä paikassa joutuu tavaamaan, päivästä päivään.
Lääkäriin pääsyä odotellessa jännittää millä tavalla nimi huudetaan tällä kertaa. Odotushuoneessa kuuluu tirskahduksia jos nimi menee väärin ja kuullostaa jonkun mielestä hassulta. Kirjeet tulevat usein väärällä nimellä vaikka kuinka olisi tavannut tai kirjoittanut sen selkeästi.
Erikoinen nimi on hyvä jos se on helppo tavata ja ihmiset tajuavat sen kerralla. Samoin kannattaa miettiä tarkkaan onko nimestä helppo keksiä haukkumasanoja. Kuitenkin olen ylpeä nimestäni sillä en ole Anna tai Päivi, minunnimisiä on vain yksi Suomessa. Ainakin minut takuulla muistetaan.
Oma nimeni on erikoinen - ei koska se olisi 'ulkomaalainen' tai 'keksitty' vaan koska se on hyvin vanha suomalainen nimi, joka on omassa ikaluokassani aarimmaisen harvinainen. En ole koskaan tavannut kaimaani, vaikka tiedan etta en toki ole lahellekaan ainut nimen kantaja Suomessa. Meita on vahan, enka ole sattunut viela toista tapaamaan.
Minulla ei ole kielteisia kokemuksia nimeni vuoksi. Joskus satunnaisesti sita joutuu tavaamaan puhelimessa, mutta en ole koskaan joutunut kiusatuksi sen vuoksi. Joskus jotkut ovat 'haukkuneet' nimeani vanhanaikaiseksi, mutta koska omasta mielestani tuossa maaritelmassa ei ole mitaan kielteista se ei ole minua haitannut.
Joskus ihmiset sita vahan ihmettelevat, mutta ei se ole minusta tuntunut arsyttavalta.
Itse olen miettinyt tässä myös tuota erikoisten nimien antamisen logiikkaa. Mielestäni kuulostaa todella typerältä, kun lapsella on joku vierasperäinen etunimi ja sitten joku tuiki tavallinen suomalainen sukunimi, esim. Caroline Jokinen, Michael Koivunperä tai Brooke Virtanen. Kannaisi vanhempien vähän miettiä sitä niemen sopivuutta myös siihen sukunimeen.
Sukunimeen sopivuus ei muuten ole ikuinen asia. Oma ruotsinkielinen etunimeni voi kuullostaa joidenkin mielestä hassulta tai hienostelevalta suomenkieliseen sukunimeen yhdistettynä - nimen jonka otin mennessäni naimisiin!
Brooke Virtanen on tosin eri asia. Paitsi jos amerikkalainen Brooke on nainut suomalaisen Pentti Virtasen! :-)
missään nimessä tavallista nimeä!! Enkä aio lapsellenikaan mitään tusinanimeä antaa, vaikken ehkä yhtä erikoistakaan kuin itselläni.
Minulla on Suomessa kymmenisen kaimaa, eli aika erikoisesta nimestä on kyse. Koskaan en kuitenkaan ole saanut negatiivista palautetta nimestäni, päinvastoin, aina on kehuttu kaunista ja omaperäistä nimeäni. Kaikki sanovat, etteivät osaisi kuvitella minulla mitään muuta nimeä kuin omani.
Jopa lapsena kukaan ei nähnyt nimessäni mitään outoa, enkä saanut kuulla nimestäni kertaakaan mitään kielteistä. Minusta on vain mukavaa, kun ei ole samannimisiä joka kulman takana, koska ei todellakaan olisi mukavaa olla se Anna K., niinkuin sanoit...
Ylipäänsä se, että aina viitattaisiin itseen joillain ylimääräisillä koukeroilla olisi paljon rasittavampaa kuin se, että saa joskus tavata nimensä. Minulla on kuitenkin sen verran helppotajuinen nimi, että harvoin joudun sitä tavailemaan, vaikka monesti toki elämäni aikana se on kirjoitettu väärin. Ei siinä mitään, sitten korjataan. Nytkin matkapuhelinliittymäni on "väärällä" nimellä, eli nimeni on väärin kirjoitettu, mutta enpä ole viitsinyt siitä ilmoittaa mihinkään :)
Mutta hei, tärkeintä on se, että on sinut oman nimensä kanssa kuin se, että kuinka yleinen tai harvinainen se on.
Mulla on Suomessa harvinainen etunimi (nimi peräisin Venäjältä, kuten puolet suvustani). Haluan vielä korostaa, että kyseessä on _helppo_ nimi, joka lausutaan kuten kirjoitetaan. Silti sitä ei koskaan muisteta.
Olen nyt päälle parikymppinen ja kävin venäläisen koulun täällä suomessa, ja koulussa tosiaan jokatoisella oli venäläinen/bulgarialainen/virolainen ect. nimi, joten siellä ongelmia ei ollut. Harrastuksissa nimi väännettiin aina siihen suomalaiseen nimeen, joka on omaa nimeäni lähimpänä kuten Jaana tai Minna. Samoin työpaikalla kesti päälle 2kk ennen kuin ihmiset oikeasti alkoivat tajuta, mikä mun nimi on. Sitä ennen sai kuulla mumistuja versioita Minnasta ja Jaanasta.
Eikä sekään nyt kivalta tunnu, kun tullaan kysymään, että "mikä sun OIKEE nimi on? eks toi oo vaan sun lempinimi?" Ja kahdella sisaruksellani on suomessa yleiset nimet (venakkotyyliset kuitenkin), ja oon yhä ikuisesti katkera (!!) kun pienempänä heidän nimillään löyty mukeja ja tarroja ja mun ei koskaan.
Teiniaikoina kirosin vanhemmat maanrakoon, kun menivät antamaan mulle näin hirveän nimen, koska äidin mielestä se oli sillon ollu "kiva". Nyttemmin tähän on jo tottunu. Tosissani ajattelin kyllä nimenvaihtoa tai ainakin ottaa käyttöön toisen nimeni. Itse asiassa harkitsen yhä edelleen ^^
Ja tuohon huomioon. Toki huomiota saan osakseni, mutta harvemmin nimen takia ;) Tiedän näyttäväni ulkomaalaiselta (en välttämättä kuitenkaan venäläiseltä, kun olen muutenkin tällainen suomi/ruotsi/venäjä/italia -sekasikiö) eikä nimi siinä mielessä tule kenellekään shokkina (päinvastoin se, että mulla on suomalainen sukunimi). Kyllä ehkä silti olisin mieluummin Nora tai Heidi tai Anna.
Olennaista ei välttämättä ole se, onko lapsen nimi tavallinen vai erikoinen, vaan se, että kaikkia lapsia on kohdeltu tässä asiassa tasapuolisesti, eli joko kaikilla on tavanomainen nimi tai harvinaisuus. Jos toinen on Sibylla ja toinen on Marja, niin ensinnäkään ne eivät kuulosta yhdessä hyvältä, ja toisekseen toinen lapsista voi tulla kateelliseksi sisarelleen tämän kauniista ja harvinaisesta nimestä tai toinen vastavuoroisesti toisen helposta ja "normaalista" nimestä, esim. juuri siitä, että hänen nimellään löytyy mukeja mutta omalla nimellä ei.
Oma nimeni on myös melko harvinainen, meitä on vuosisadan aikana väestörekisterikeskuksen mukaan nimetty 52, joista n. kolmannes on samaa sukua kuin itse olen. Nimi on ikivanha norjalaisperäinen, kuulemma.
Nimi ei ole ihan helppo, vaan sen joutuu usein toistamaan. Kahdeksan vanhana kyselin vanhemmiltani, miksi en voi olla vaikka Leena mielummin. Mutta se meni ohi tosi pian. Ja olen tosi tyytyväinen siihen, että aina uusissa tilanteissa ja uusien opettajien kanssa minut on helppo muistaa ja oppia tuntemaan, kun nimeni on poikkeava.
Nimestäni johdettuja lempinimiä minulla on muutama, ja vaikka ne eivät kenties ole maailman kauneimpia, en ole ikinä kokenut niitä kiusoiksi. Nehän vain osoittavat, että minä olen kiinnostava.
erikoisesta nimestä:
Etunimeni on nykyisin jo melko tunnettu, mutta lapsena se oli harvinainen. Se on suomalainen, helppo lausua ja kirjoittaa, joten sen kanssa ei ollut ongelmia. Sain kyllä usein myönteistä palautetta nimestäni ja se muistettiin koulussakin aina kerrasta eikä sekoitettu kehenkään.
Kaksiosainen sukunimeni on hiukan vaikeampi, vaikka se onkin suomalainen ja lausutaan kuten kirjoitetaan, mutta jostain syystä se usein kirjoitetaan väärin. Olisin silti halunnut sen myös lapsilleni, koska se on erittäin harvinainen ( alle 5 sukulaista). Lapsillani on kuitenkin puolisoni nimi, jota on yli 200 suomessa ja sekin on suomalainen ja silti kirjoitetaan usein väärin.Etunimet heillä on myös harvinaiset, mutta suomalaiset ja ne kirjoitetaan kyllä aina oikein.
En ole koskaan miettinyt nimen vaihtamista tai harmitellut sen harvinaisuutta. Käytännöllisestä harvinaisesta nimestä on minulle ollut enemmän hyötyä kuin haittaa, mm. työn haussa minun hakemukseni muistetaan varmasti samoin puhelinkeskustelut muistetaan...tietysti haluan uskoa myös että loistavalla persoonallisuudellani on osuutta asiaan.
Niin ja siitä paljon puhutusta kiusaamisesta... ei minua ole koskaan kiusattu, ei nimen perusteella eikä muutenkaan.Eihän lapset edes tiedä, mikä nimi on yleinen, harvinainen tai vanhanaikainen. Joku erikoinen nimi voi tuntua lapsesta ihan tavalliselta siihen saakka, kun joku aikuinen ihmettelee isoon ääneen sen erikoisuutta.
Onhan se kiva kun lapsella on jokin hieman erikoinen nimi ettei heti tule samanlaista vastaan. Toisaalta se erikoisuus voi olla myös rasite (itselläni hieman erikoisempi nimi), jota saa aina olla tavaamassa toisille. Lasten nimistä meillä käytiin taistoa n vuosi sitten. Mutta loppujen lopukse päädyttiin tuttuihin, turvallisiin ja perinteisiin suomalaisiin nimiin (tytöstä tuli Helmi, pojasta Leevi). Toiset nimet ovat hieman eksoottisempia, joten saivatpahan lapset sekä perinteiset että erikoiset nimet