Vesikesä

Kahvittelin talon portailla ja juotuani laskin motin rappusille. Ajan perästä rupesi taivaalta tippumaan sadepisaroita.Lähdin sisälle sade kesti reilun tunnin. Kahve motti oli yli puolillaan vettä kun tulin ulos. Montakohan milliä lie satanu. Taitaa perunatkin joutua nostamaan veneestä tänä kesänä. Maatalouden tulos valuu puroja pitkin mereen.
28222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Vettä on tosiaan tullut yli oman tarpeen. Rehupellot yhtenä vellinä, ilmatyynyalus olisi kova sana rehuntekoon. Laitumelle, kun lehmät laskee, niin pitää laittaa lumikengät sorkkiin, jotteivät vajoo mahaansa myöten liejuun ja jää kiinni. Mutta laidunnuspäivät on vaan saatava täyteen, ei uskalla sanktioiden pelossa navettaan jättää, on taas tänä kesänä käynyt flaksi noissa arvonnoissa. Kulkuväylille pitäs joku ihme tehdä, että kantas lehmiä paremmin. Mutta se hyvä asia on, ettei liete ole liian paksua pumpulle, mutta minne sen sitten saa ajettua onkin sitten eri asia. Ja syksyllä on sitten teurashinnat kohdallaan, kun rehuja saa huonosti ja on viiisainta vähentää elukoita. No samaa kurjuutta tässä koko elinkeinolle jaetaan.

Äänestä

Tällainen kesä näyttää kellä pelloilla on ojitus kunnossa. Laitumien kohdallakin pitää olla reserviä.

Äänestä
  • Kyllähän se itse laidun kestää, vaan kun juomapaikkakin on oltava, ja pelloille kulku portista sekä kulkuväylät, ne alueet ei kestä kymmeniä teräviä sorkkia muutaman neliön alalla. Vaikka aitaisi aina märimmän kohdan pos, lehmät porkkaavat uusia, ja lohkon joutuu uusimaan ennen aikojaan. Mutavellissä elää bakteerit, jalat kärsii, likaisista utareistä lisii utaretulehdukset ja hurjasti lisätyötä pelkästä pesemisestäkin. Meillä laidunnetaan vain lujimpia lohkoja ja osa lehmistä kerrallaan, niin ei rasita pohjia niin paljon. Lisärehua myös annetaan, vaikka periaatteessa ruokaa olisi riittävästi, kun vain voisivat sitä kiertää syömässä. Navetan pesu myös lykkääntyy, kun ei saa eläimiä ulos - ensin oli kylvö-, rehun-ja heinäntekokiireet ettei ehtinyt pesemään, ja kun ne loppuivat onkin satanut joka päivä enemmän kuin ehtii haihtua. Viikko täysiä työpäiviä lypsyjen välissä menisi että kaikki saisi pestyä, melkoiset toivottomalta näyttää jo se urakka. Kohta otettava ensimmäiset vasikkalaumat takaisin sisälle.

    Äänestä

  • Eräs emäntä kirjoitti:

    Kyllähän se itse laidun kestää, vaan kun juomapaikkakin on oltava, ja pelloille kulku portista sekä kulkuväylät, ne alueet ei kestä kymmeniä teräviä sorkkia muutaman neliön alalla. Vaikka aitaisi aina märimmän kohdan pos, lehmät porkkaavat uusia, ja lohkon joutuu uusimaan ennen aikojaan. Mutavellissä elää bakteerit, jalat kärsii, likaisista utareistä lisii utaretulehdukset ja hurjasti lisätyötä pelkästä pesemisestäkin. Meillä laidunnetaan vain lujimpia lohkoja ja osa lehmistä kerrallaan, niin ei rasita pohjia niin paljon. Lisärehua myös annetaan, vaikka periaatteessa ruokaa olisi riittävästi, kun vain voisivat sitä kiertää syömässä. Navetan pesu myös lykkääntyy, kun ei saa eläimiä ulos - ensin oli kylvö-, rehun-ja heinäntekokiireet ettei ehtinyt pesemään, ja kun ne loppuivat onkin satanut joka päivä enemmän kuin ehtii haihtua. Viikko täysiä työpäiviä lypsyjen välissä menisi että kaikki saisi pestyä, melkoiset toivottomalta näyttää jo se urakka. Kohta otettava ensimmäiset vasikkalaumat takaisin sisälle.

    Maabetoni.Sora 16mm ja sementtiä sekaan.

    Äänestä

meilläpäin ihan hyvä kesä, vettä on tullut tasasesti ja kasvu on kohallaan.
Laitumetkaan ei ole pahassa kunnossa, hyvon on kestäny ja kasvanu.

Äänestä
  • Nyt se kahvikuppi lähti tuluvan matkaan. Meteorologi sano illalla Kainuuseen ennustettavista sateista että huh huh jos nuo kaikki toteutuu 3vrk jatkuvaa saetta. Puolilta päivin asti on jo satanu enää 2,5vrk jälellä.

    Äänestä

  • Kaenuussa kirjoitti:

    Nyt se kahvikuppi lähti tuluvan matkaan. Meteorologi sano illalla Kainuuseen ennustettavista sateista että huh huh jos nuo kaikki toteutuu 3vrk jatkuvaa saetta. Puolilta päivin asti on jo satanu enää 2,5vrk jälellä.

    Ylä-Savossa heinäkuun sademäärä lähes 200 milliä. Lähipäiville luvassa vielä 60 milliä lisää.

    Äänestä

  • Eräs emäntä kirjoitti:

    Ylä-Savossa heinäkuun sademäärä lähes 200 milliä. Lähipäiville luvassa vielä 60 milliä lisää.

    Suora lainaus uusimmasta Maaseudun Tulevaisuudesta ” Vähiten eli 26 millimetriä satoi Hausjärven Lavinnossa.”Niin että kyllä jossain kärsittiin kuivuudestakin, kyseessä on heinäkuun kokonaissademäärä.

    Äänestä

  • Ei kaikille kirjoitti:

    Kuurosade- ja ukkospilvessä sadepisaroiden kokojakautuma voi todellakin vaihdella. Tällaiseen pilveen liittyy tyypillisesti voimakas nousevan ilmavirtauksen alue pilvisyyden etuosassa, jossa ilma tempautuu vauhdilla ylempiin ilmakerroksiin. Pilven takaosassa puolestaan on laskevan liikkeen alue ja varsinainen tasaisempi sade. Nousu- ja laskuvirtauksen raja-alueella sijaitsee usein tummimmalta näyttävä "pilvimassa", joka joskus on selvästi pyörivässä liikkeessä. Tällä pilven osalla on oma mahtavalta kuulostava nimensä, vyörypilvi. Ja toden totta, joskus kun mahtava ukkospilvi tulee kohti, pilvet näyttävät vyöryvän ylitse.

    Äänestä

  • Ei kaikille kirjoitti:

    Suora lainaus uusimmasta Maaseudun Tulevaisuudesta ” Vähiten eli 26 millimetriä satoi Hausjärven Lavinnossa.”Niin että kyllä jossain kärsittiin kuivuudestakin, kyseessä on heinäkuun kokonaissademäärä.

    Paikkakunnan virallisen sääaseman mukaan satanut tänään 5 milliä, 20km etelämpänä meiilä tuli 56 milliä vettä puoleentoista tuntiin. Lehmät vois opetella uimaan, kanavan varressa vesi virtaa pitkin peltoja yli ihmisen polven korkeuden. Saa nähdä "onko ojitukset kunnossa", kunhan ensin vesi laskee sen verran, että kolmesta kohtaa yli teiden menevät purot lakkaa virtaamasta ja näkee, mitä teistäkään on jäljellä, ja kasvustot paljastuu veden alta. Rehuntekoon ei liene kiirettä, ei kestä peltotietkään pelloista puhumattakaan, jos nyt kasvustotkaan tulvan alta hengissä selviää. Onneksi ensimmäinen sato oli hyvä. Viiteen viikkoon saat sadettä lähes 300 millimetriä.

    Äänestä

  • Muamuija kirjoitti:

    1,5 vuorokautta jatkuvaa sadetta jäljellä. Tänään oli satamatta melkein 5 minuuttia. Rehut on tehty tältä kesältä. Keväällä perustettujen nurmien suojakauroja ei saatu tehtyä rehuksi ja eikä ne ehdi puintikuntoonkaan kuivua. Jotku sanoo että ano satokorvauksia,no eipä ne taida auttaa rehupulaan kun ei rahallakaan saa ostettua muiltakaan tilalle kun ei sitä ole niilläkään.

    Äänestä

  • Lopun merkit kirjoitti:

    Vettä vaan tulee. Meitin elukat oli sitä mieltä viime yönä, että nahan suhteellinen kosteusprosentti ylitti sietorajan ja saman allekirjoitti paimenkoira. Lehmät marssi navettaan ja koira olohuoneen sohvalle, kumpiakaan ei saatu palaamaan takas laitumelle eikä laitumen viereen. Siihen loppui laidunkausi tässä huushollissa. Toivottavasti koira kumminkin palaa edes hetkeksi ulos. Syksyllä on sitten nautajauheliha tarjouksessa ja hiehon hinta laskee, kertoo minun kristallipallo.

    Äänestä

  • navettapiika kirjoitti:

    70 milliä tänään.

    Äänestä

  • ex-peee kirjoitti:

    70 milliä tänään.

    1/2 vuorokautta Kainuussa jäljellä jatkuvaa sadetta. Lakassa kävin tänään ja lakoista oli tullu ahvenia. Olivat paikoin veden alla mutta yhtä hyviä ja makeita. Suolla virtasi vesi sielläkin missä ei ole normaalisti edes lammikoita. Lammen ranta viiva oli siirtyny 50m kauemmas.

    Äänestä

  • Räpylät lakoille kirjoitti:

    1/2 vuorokautta Kainuussa jäljellä jatkuvaa sadetta. Lakassa kävin tänään ja lakoista oli tullu ahvenia. Olivat paikoin veden alla mutta yhtä hyviä ja makeita. Suolla virtasi vesi sielläkin missä ei ole normaalisti edes lammikoita. Lammen ranta viiva oli siirtyny 50m kauemmas.

    Mehiläiset olivat syöneet alkukesällä tulleet hunajat. Saisi vain sadekuurojen välissä laitettua talviruokinnan alulle.

    Äänestä

Ihmisen syntiinlankeemuksesta oli kulunut verrattain lyhyt aika siihen, kun Jumala lähetti tulvan. Tältä pohjalta voidaan olettaa, että ihmisen perimä oli vielä varsin "puhdas". Toisin sanoen Ihmisen perimä mahdollisti tuolloin pitkän eliniän. Geneetikko Dr. John Sanford uskoo, että juuri Nooan tulvan aiheuttaman säteilyn voimakas kasvaminen aiheutti muutoksia perimässä, jotka johtivat sitten dramaattiseen eliniän lyhenemiseen. Tätä näkemystä tukee Raamatun ilmoitus, RATE ryhmän löydökset, sekä tietomme säteilyn mahdollisista vaikutuksista perimään.

Äänestä

Kynsin ruismaan, oli niin kuivaa että ei meinannu aurat maahan upota.
Hirmunen pölypilvi perästä nousi....

t: kaakko

Äänestä
  • Kainuu sai kylpeä auringossa iltapäivälle kun taas romautti vettä. Huomiseksi lupasi "kovaa sadetta" paljonko se sade voi vielä koveta? Maa ei ime enää yhtään vettä. Kalamiehet soitteli että järven pinta on noussut kevät tulva rajaan. Olivat venettä siirtäneet reilusti mantereelle.

    Äänestä

  • Kaenuussa kirjoitti:

    Kainuu sai kylpeä auringossa iltapäivälle kun taas romautti vettä. Huomiseksi lupasi "kovaa sadetta" paljonko se sade voi vielä koveta? Maa ei ime enää yhtään vettä. Kalamiehet soitteli että järven pinta on noussut kevät tulva rajaan. Olivat venettä siirtäneet reilusti mantereelle.

    Miten Nooan arkkiin on voinut mahtua kaikki maailmalla siihen aikaan eläneet eläimet? Laiva ei kuitenkaan ollut kovin suuri. Raamatun mukaan pituudeltaan 300, leveydeltään 50, ja korkeudeltaan 30 kyynärää. Ensinnäkin olosuhteet eri lajeilla. Miten jokaisen lajin vaatimat olosuhteet on voitu toteuttaa laivassa? Väärissä olosuhteissa monet eläimet kuolisivat. Kuinka pedot ruokittiin laivassa? Kun jokaista eläinlajia oli vain 2kpl ei ruoka millään riittäisi lihansyöjille eikä hyönteissyöjille. Eläimet tarvitsivat laivalla myös juomavettä päivittäin. Merivesi ei juomiseen kelpaa, joten miten eläimille saatiin vettä? Miten eläimet saatiin laivaan eri puolita maapalloa? Vaikka siihen aikaan maapallolla olisi ollut vain yksi manner, miten kaikkien kerääminen laivaan oli mahdollista? Kerrotaan tai ainakin kuvataan, että eläimet tulivat jonossa pareittain laivaan. Eläimillä on kuitenkin oma tahto. Ohjasiko Jumala eläimet laivaan itse? Eläimiä tuli pari, eli molempia sukupuolia yksi. Entäs ne eläimet, jotka lisääntyvät partenogeneettisesti, tuliko niitä laivaan myös kaksi? ja jos tuli niin miksi, sillä niitä ei olisi tarvinnut kahta.

    Äänestä

  • Ihme juttu ? kirjoitti:

    Kainuun 3vuorokauden sateissa oli eilisen aamupäivän pouta katko ja tiistaiksi lupasi kovaa sadetta koko päiväksi . Huomenna virtaa Kamtzatkalta ja Vienanmereltä kylmää ilma massaa lämpö laskee alle 10c. Kainuun maatalouden loppu on tullu. Kenellä ei viime talvelta ole jääny ylivuotiseksi rehuja ja viljaa niin alkaa olla nälkämaan laulun vuoro pikkuhiljaa.

    Äänestä

  • Ryysyrantaan kirjoitti:

    Vedenpaisumus, Nooan arkki ja tulvageologia uppoavat tieteellisten tosiasioiden edessä. Poikkitieteellinen analyysi kreationistien olettamasta maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta muutama tuhat vuotta sitten ja muutaman ihmisen sekä eläinkunnan edustajien pelastumisesta Nooan arkissa. Kreationistien mukaan koko nykyinen biosfääri, mukaan lukien ihmiskunta, palautuu niihin kahdeksaan ihmiseen Nooan arkissa ja eläinpareihin.
    Niinpä itse asiassa kreationistit tarvitsevat todella nopeaa superevoluutiota, joka pystyy alle neljässä tuhannessa vuodessa tekemään suorastaan juoksevan lajiutumisen miljooniksi eliölajeiksi. Eikä siinä kyllin, vaan vedenpaisumusoletus eli tulvageologia merkitsisi mannerlaattojen formulakilpailuja, jos mannerlaattojen nykyinen sijainti olisi pitänyt tapahtua vedenpaisumuksen jälkeen ja sen seurauksena. Mutta mitä historialliset, luonnontieteelliset ja
    raamatunselitysopilliset tosiasiat kertovat vedenpaisumuksen uskottavuudesta?
    Huomaamme, että fundamentalistiuskovien puolustama vedenpaisumus ja Nooan arkki sekä niiden pönkitykseksi kehitetty ”tulvageologia” huuhtoutuvat pois luonnontieteellisten ja historiallisten tosiasioiden tiedonpaisumuksessa.

    Äänestä

kuin tukijussit virittelisivät jo jokakesäistä katovahinko ulinaansa. Satohan on aina joko liian pieni, liian suuri tai liian sopiva. Joten ei muuta kuin käsi taas syvälle rehellistä työtä tekevän kaupunkilaisen veronmaksajan taskuun.

Äänestä
  • Kyllä tässä on enemmänkin huoli, mistä saadaan eläimille ruokaa riittävästi talveksi. Tiedoksesi, sitä korsirehua ei voi ostaa kaupasta, vaikk olisi rahaakin. Toisekseen, jos vähentää eläimiä, että ruoka riittää, tulee lihasta ylitarjontaa ja hinta laskee, ei kannata sekään. Jos seuraava kesä onkin hyvä ja tulee rehua hyvin, eläimiä onkin sitten taas vähän vaikea yhtäkkiä lisätä, kun vasikasta lehmäksi kasvaminen vie kaksi vuotta. Täällä maalla kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä suinkaan koostu irrallisista osasista kuten kaupunkilaisilla näyttää olevan.

    Äänestä

  • Savosta kirjoitti:

    Kyllä tässä on enemmänkin huoli, mistä saadaan eläimille ruokaa riittävästi talveksi. Tiedoksesi, sitä korsirehua ei voi ostaa kaupasta, vaikk olisi rahaakin. Toisekseen, jos vähentää eläimiä, että ruoka riittää, tulee lihasta ylitarjontaa ja hinta laskee, ei kannata sekään. Jos seuraava kesä onkin hyvä ja tulee rehua hyvin, eläimiä onkin sitten taas vähän vaikea yhtäkkiä lisätä, kun vasikasta lehmäksi kasvaminen vie kaksi vuotta. Täällä maalla kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä suinkaan koostu irrallisista osasista kuten kaupunkilaisilla näyttää olevan.

    Edellisen viestin jälkeen sitä edellinen jäi ottamaan maahan lukua ja Kainuussa sataa silti edelleen. Majavanperhana oli vielä lisäksi tukkinu yhen laskupuron ihan kuin ilkkuakseen.

    Äänestä

  • Majavanjuhlat kirjoitti:

    Edellisen viestin jälkeen sitä edellinen jäi ottamaan maahan lukua ja Kainuussa sataa silti edelleen. Majavanperhana oli vielä lisäksi tukkinu yhen laskupuron ihan kuin ilkkuakseen.

    Nostin Suomen lipun salkoon illasta muutamaksi tunniksi siitä syystä että TÄNÄÄN EI KAINUUSSA SATANUT ainakaan meiän kohalla.

    Äänestä

  • Sateet ohi kirjoitti:

    Nostin Suomen lipun salkoon illasta muutamaksi tunniksi siitä syystä että TÄNÄÄN EI KAINUUSSA SATANUT ainakaan meiän kohalla.

    Eikä satanu Pohjois-Pohjanmaan rannikollakaan, vaan onneksi oli kylymä päivä kumminkin, ettei pellot kuiva turhan joutuin . Lauantaiksi lupasi jo uuden vesisateen, saapa nähdä ehtiikö pyykit kuivaa...

    Äänestä

muistaa ?

Äänestä
  • Kyllä muistetaan, ja nyt alkaa tuntua, että lähelle päästään tänäkin kesänä. Nyt vain ei sada koko ajan, mutta kuurot on sitäkin kovempia.
    Tällä hetkellä on niin paksu sumu, ettei navetan taakse näe. On märkää ja lämmintä, oikea lössökeli.
    Rehua tehdään sateitten välissä, mutta onneksi on tuo luomu,niin ei tarvitse edes yrittää kolmea satoa.
    Samaa minä jännitän nytkin, ehtiikö pyykit kuivaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Motti täynnä kirjoitti:

Kahvittelin talon portailla ja juotuani laskin motin rappusille. Ajan perästä rupesi taivaalta tippumaan sadepisaroita.Lähdin sisälle sade kesti reilun tunnin. Kahve motti oli yli puolillaan vettä kun tulin ulos. Montakohan milliä lie satanu. Taitaa perunatkin joutua nostamaan veneestä tänä kesänä. Maatalouden tulos valuu puroja pitkin mereen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu