Mitenkä omituista ja yksinäistä onkaan tie läpi maailman.
Keho joka on niin haavoittuvainen ja mitätön, fyysisen maailman mielivallan armoilla.
Mieli joka on niin vieraita vaikutuksia täynnä, silti älykäs, jopa viekas, hallintaa vailla.
Sielu joka on vuoroin voimallinen, vuoroin kuin lapsi joka etsii rakkautta ja valoa, toisaalta täynnä varjoja, niinkuin haluaisi kiduttaa itseään.
Olen nähnyt enkeleitä, niin voimallisia olentoja joita vastaan ei ikinä halua tehdä väärin, joita kunnioittaa elämänsä loppuun saakka. Myös demoneja, olentoja jotka haluavat aiheuttaa sinussa pelkoa ja sekaannusta, jotka tulevat kun olet haavoittuvainen armotta lyömään, valmiita ottamaan sinusta irti kaiken minkä vain pystyy, tuntematta vähääkään myötätuntoa.
Mitä kohtaamisesta demoneiden kanssa oppi? Pelko vaan ruokkii niitä, eivätkä ne näin jätä koskaan rauhaan. Vain hyväksymällä kaikkein pahimman pystyin saamaan voiton niistä. Tulkoon vaan kaikkein pahimmat saastahenget ja tehkööt pahimpansa, se ei pelota minua.
Tiedän myös että kaikki me olemme yhtä, kaikki ihmiset, eläimet, henget... Kaikki olevainen on samasta lähteestä. Jopa kaikista saastaisimmat ja kieroutuneimmat ovat tästä lähteestä peräisin. Myös jokainen väärintekijä joka rakastaa itseään yli kaiken välittämästä muista on Jumalallinen ja ikuinen. EI tule koskaan olemaan hyvää ilman pahaa, tai pahaa ilman hyvää.
Ei pysty olemaan mitään muuta hetkeä kuin nykyhetki, jossa on ääretön määrä mahdollisuuksia. En ole ikinä ymmärtänyt miten kaikki voi toimia yhteiskunnassa niin organisoidusti... Kuka tahansa voi periaatteessa tehdä yhtäkkiä mitä tahansa.
Myös minulla on tämä etuoikeus omaan tahtoon. Voin yhtäkkiä tehdä mitä haluan, voin tehdä jotain niin epäloogista mitä kukaan ei voisi ymmärtää. Voin valita kaikista mahdollisuuksista juuri sen minkä haluan. Vapaa tahto on jotain joka on rakkauttakin ylempää, kaikki menettää merkityksensä ilman tahtoa. Oman tahdon täyttäminen on erittäin tärkeää.
Miten äärimmäisen hauskaa on omata oma tahto... Vaikka olisin miten hylkiö tai mikä tahansa, voisin silti julistaa haluamaani sanomaa ainakin niin kauan kuin olen olemassa, jos edes yksi henkilö kuuntelisi, se olisi sen arvoista, jos edes yksi henkilö ymmärtäisi sisimpäni olisi elämäni ollut sen arvoinen.
Miten ihmettelenkään tässä maailmassa... Missä on rakkaus, missä viisaus? Kaikki piilotettu, jopa evätty. Mutta silti tahto elää ja loistaa pimeässä, vaikka saisin vain roskaa ja mätää, on elämäni silti elämisen arvoinen, ilman katumista.
Korkeampi todellisuus
Poika 20v
2
212
Vastaukset
- hämmennys,,.
Iha mun sanoilla kirjotettu. Melkei ku ite oisin tekstin laatinu.
- Lovi-Akka
Oletko tutustunut Thelemaan? Olen sen suhteen kaukana asiantuntijasta, mutta kyseessä on maadinen järjestelmä jossa tavoitteena on kehittä omaa Todellista Tahtoaan. Löytää se sisin Tahto joka ei ole joka suuntaan heittelevä "tahto" ja keinot sen toteutumiseen.
Maailma on todellakin ihmeellinen ja outo paikka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621575- 121559
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211431Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91213Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit451005Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 171875
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747