Pääsin eilen testaamaan niin lupaavan oloista Nikon D4:ää, kun kamera saapui postimyynnin kautta kotiini. Hyvännäköinen kamera ja hyvännäköisiä kuvia, mutta suljinääni on jotakin ihan kamalaa. Äänekästä losahdusta tai kosahdusta (ääni on KOVA) säestää metallinen kaiku - kuin runko olisi jotenkin ontto sisältä, kuin se olisi rikki tai halparakenteinen. Lapsenhinnoissa ja -tasossa kulkeva D7000:n suljinäänikin on pehmeä ja kaunis, kameramainen verrattuna D4:ään. Soitin Nikonille ja sieltä totesivat, että D4:llä tosiaan on metallinen kaiku sulkimen äänessään.
Miten tuollaisella kameralla kuvaa kirkossa häitä saati hautajaisia? Quiet mode ei juuri asiaa paranna. Olenko lajissani ainoa, vai häiritseekö Nikon D4:n suljinääni muita kuvaajia?
Nikon D4:n kamala suljinääni
49
680
Vastaukset
- kljweiw
Kyllähän suljinääni aina häiritsee, jos kohde on kuuleva, tai on kuulijoita lähellä.
"Sopulityöskentelyssä" ei sillä ole juuri merkitystä, riittää, kun ehtii päräyttämään tarpeeksi pitkän sarjan pääministeristä, ennenkuin tämä katoaa toisten kuvaajien taakse.
Täyden kinokoon kamerat lonksahtaa aina pienikennoisia enemmän.- AJ
Olen töissä lehtitalossa, ja meillä on talon puolesta Canonin ykkössarjan kalusto käytössä. Näissä kameroissa suljinääni on miellyttävän pehmeä. Samoin on ollut kaikissa aiemmin käyttämissäni Nikoneissa kennokoosta riippumatta. Siksi siis kummastuttaa tuo D4:n sulkimen ääni. Nikonin asiakaspalvelija tiesi sanoa, että esimerkiksi edeltävässä mallissa, D3s:ssä suljinäänessä ei ole vastaavaa metallista kaikua.
- AJ
Lisäksi soitin juuri muuan kollegalle, jolla on myös D4. Hän kokeili kameransa suljinta, eikä hänellä kuulunut laukaisussa metallista kaikua. Olisikohan sitten niin, että minulle on sattunut se perjantaierän yksilö, kenties saman erän runko oli Nikonin asiakaspalvelijalla puhelun aikana testattavana.
Mites muiden Nikon D4-käyttäjien suljinäänet, onko metallista kaikua tai moitteita ylipäätään? - Ne oikeesti eroavat
Vaikuttaa että juuri siinä yksilössä on jotain outoa jos se kuullostaa kerta noin kamalalta sinusta koska minusta ei tarvitse olla edes "asiantuntija" niin erottaa
Canonin ja Nikonin suljinäänet toisistaan tottunut kuulija vaikka silmät sidottuina.
Canonissa on pehmeämpi soundi kun Nikonissa.
Ihmetyttää moiset "lehtitalossa olijat" jotka eivät milloinkaan ole kuulleet vieresen
toisenmerkkisen kameran laukasuääntä?- AJ
Tottakai Nikonin ja Canonin laukaisuäänessä on eroa, mutta tämä malli tai yksilö omaa mielestäni nimenomaan merkilleen poikkeuksellisen äänen mainitun kaiun takia.
- testaamaan?
”Pääsin eilen testaamaan”
Ihan pelkästä uteliaisuudesta kysyn:
Miksi kamera lähetettiin sinulle testattavaksi?- Testimyyjä
"saapui postimyynnin kautta?.."
- Testaaja?
Testimyyjä kirjoitti:
"saapui postimyynnin kautta?.."
Aika erikoinen testausjärjestely.
Testaaja hankkii kameran postimyynnistä kotiin? - AJ
Testaaja? kirjoitti:
Aika erikoinen testausjärjestely.
Testaaja hankkii kameran postimyynnistä kotiin?Testata = kokeilla, koettaa. Eli en ole TESTAAJA. "Testata" on ihan tavallinen (joskin tarkemmin ajateltuna etenkin tässä yhteydessä puhekielinen) ilmaus sille, kun kokeilee ensi kertaa jotakin, tässä tapauksessa tilaamaani kamerayksilöä. Luultavasti tekin sen oikeasti ymmärsitte, vaikka sanavalintani olikin huolimaton.
- ei mitään järkee
AJ kirjoitti:
Testata = kokeilla, koettaa. Eli en ole TESTAAJA. "Testata" on ihan tavallinen (joskin tarkemmin ajateltuna etenkin tässä yhteydessä puhekielinen) ilmaus sille, kun kokeilee ensi kertaa jotakin, tässä tapauksessa tilaamaani kamerayksilöä. Luultavasti tekin sen oikeasti ymmärsitte, vaikka sanavalintani olikin huolimaton.
Kannattaako niitä enää kotona testailla?
Jos pitää valita kamera suljinäänen mukaan, eikö niitä suljinääniä olisi parempi mennä kuuntelemaan sinne kamerakauppaan ja siellä tehdä ostopäätös..
järkevä toimintatapa:
1. mene kauppaan
2. testaa tuotteet
3. tee ostopäätös
4. osta tuote
miksi toimit järjettömästi:
1. tee ostopäätös
2. osta tuote
3. testaa tuote
4. pohdi, olisiko pitänyt kuitenkin tehdä toisenlainen ostospäätös
No - jokainen tavallaan - sano - kajahtanut
ei mitään järkee kirjoitti:
Kannattaako niitä enää kotona testailla?
Jos pitää valita kamera suljinäänen mukaan, eikö niitä suljinääniä olisi parempi mennä kuuntelemaan sinne kamerakauppaan ja siellä tehdä ostopäätös..
järkevä toimintatapa:
1. mene kauppaan
2. testaa tuotteet
3. tee ostopäätös
4. osta tuote
miksi toimit järjettömästi:
1. tee ostopäätös
2. osta tuote
3. testaa tuote
4. pohdi, olisiko pitänyt kuitenkin tehdä toisenlainen ostospäätös
No - jokainen tavallaan - sanoTyypillistä tälle "hourupalstalle" - niin kuin eräs hyvin totesikin- onkin asioisten vierestä puhuminen (anteeksi, tarkoitin kirjoittaminen). Tahallista tai tahatonta väärinymmärtämistä, käsitteiden sekoittamista yms. Itsekin ostin kameran postimyynnistä, enkä yhtään tiennyt millainen suljinääni kamerassa on. Tulisiko siinä olemaan "normikalahdus" vai samankaltainen kaikukoppaefekti kuin aloittajalla. Minun ei onnekseni ole syytä kysellä näillä palstoilla muitten kokemuksia kajahteluista, koska omani suljinääni on mielestäni hyvinkin "normaalin" rajoissa.
- karu fakta.
ei mitään järkee kirjoitti:
Kannattaako niitä enää kotona testailla?
Jos pitää valita kamera suljinäänen mukaan, eikö niitä suljinääniä olisi parempi mennä kuuntelemaan sinne kamerakauppaan ja siellä tehdä ostopäätös..
järkevä toimintatapa:
1. mene kauppaan
2. testaa tuotteet
3. tee ostopäätös
4. osta tuote
miksi toimit järjettömästi:
1. tee ostopäätös
2. osta tuote
3. testaa tuote
4. pohdi, olisiko pitänyt kuitenkin tehdä toisenlainen ostospäätös
No - jokainen tavallaan - sanoTaitaa olla:
1. Löydä kamera johon ei ole varaa.
2. Haaveile sellaisen ostamisesta jos lottovoitto osuu kohdalle.
3. Trollaile sitä odotellessa suomi24:n palstalle ja leiki ammattilaista. - Niinhän täällä
karu fakta. kirjoitti:
Taitaa olla:
1. Löydä kamera johon ei ole varaa.
2. Haaveile sellaisen ostamisesta jos lottovoitto osuu kohdalle.
3. Trollaile sitä odotellessa suomi24:n palstalle ja leiki ammattilaista.Suurin osa porukasta tekeekin.
- 1DX
Olisit ostanut Eos1 DX:n sen ääni on legendaarisen hienostunut ja hiljainen.
- 1DX
Muutenkin tuo 1DX on tällä hetkellä kehumatta YLIVOIMAINEN.Kohinasuhteessakin se polkee kaikki Nikonit suohon.
- Ei-Canonisti
Canon 1DX Shutter Speed Test - Sound of the 14fps frame rate continous shooting
http://www.youtube.com/watch?v=o6568u4b8wM
Vaikka videon äänenlaatu on huono vaikutaa todella siltä että 1DX:n suljinääni on vaimeampi.
- lähempänä tasapeliä
"Muutenkin tuo 1DX on tällä hetkellä kehumatta YLIVOIMAINEN.Kohinasuhteessakin se polkee kaikki Nikonit suohon."
http://www.hireacamera.com/blog/index.asp?post=nikon-d4-vs-canon-1dx-iso-test-off
Eiköhän tuo ole kuitenkin lähempänä tasapeliä - jossain Nikon D4 on parempi, jonkun toisen asian 1DX taas tekee paremmin - joten leirivalinta ratkaistaan objektiivivertailulla.
Itselleni valinta on Canon objektiivin EF 135mm f/2L USM vuoksi - Nikonilla ei ole tarjota vastaavaa. - Kake rok
DX ,parempi tarkennus, nopeampi sarjatuli;isommat tiedostot jne. on se kyllä vakuutava kamera. yksi kova etu DX:ssä on päällekkäisvalotus ja todella toimii :)
- Keljukoo Kojotti
Aika mielen kiintoinen testi, Nikon fanit älkää pudotko tuolilta.
http://fakechuckwestfall.wordpress.com/2012/02/07/nikon-d800-vs-canon-eos-1dx-image-quality/- Testi ?
Oli samanlainen hourupalsta, kuin tämäkin.
- Sound vs. sound
Nikon D4 Shutter Sound:
http://www.youtube.com/watch?v=6F9FCsWbbM0
Canon EOS 5D Mark III shutter sound:
http://blog.planet5d.com/2012/03/canon-eos-5d-mark-iii-shutter-sound-at-6fps/
Kuullun perusteella taitaa mennä avaus provoilun piikkiin....?- ei helppo testaa
Ei - tuossa nyt lähinnä kyse siitä, miten tuo on mikitetty - jotta tuollainen vertailu olisi vakavasti otettava, olisi kamerat testattava samalla kertaa vierekkäin muutamalla eri etäisyydellä.
Enkä käyttäisi tuohon mitä tahansa mikrofonia - Rode NT2-A Studio Solution Kit saattaisi toimia tuohon hyvin.
Kyse on siis itse sulkimen aiheuttamasta äänestä, mutta yhtälailla myös siitä, miten kamerarunko toimii kaikukoppana - mitä "tekokkaampi" kaikukoppa, sitä enemmän runko vahvistaa suljinääntä.
Ja toisaalta testi tulisi tehdä täysin suljetussa tehokkaasti äänieristetyssä tilassa. - TästälähteeLaatu!
ei helppo testaa kirjoitti:
Ei - tuossa nyt lähinnä kyse siitä, miten tuo on mikitetty - jotta tuollainen vertailu olisi vakavasti otettava, olisi kamerat testattava samalla kertaa vierekkäin muutamalla eri etäisyydellä.
Enkä käyttäisi tuohon mitä tahansa mikrofonia - Rode NT2-A Studio Solution Kit saattaisi toimia tuohon hyvin.
Kyse on siis itse sulkimen aiheuttamasta äänestä, mutta yhtälailla myös siitä, miten kamerarunko toimii kaikukoppana - mitä "tekokkaampi" kaikukoppa, sitä enemmän runko vahvistaa suljinääntä.
Ja toisaalta testi tulisi tehdä täysin suljetussa tehokkaasti äänieristetyssä tilassa.Aletaan kaikki kuvaamaan pimeässä täysin suljetussa tehokkaasti äänieristetyssä tilassa testiharmaasävyjä ja sitten masturboidaan eri täyskennoisten järjestelmäkamerarunkojemme mittaustuloksia!
Siinä kuule Robert Capat jää naurettavine peilittömine Leicoineen ihan kuule hopialle! - ei tarvi kuvailla
TästälähteeLaatu! kirjoitti:
Aletaan kaikki kuvaamaan pimeässä täysin suljetussa tehokkaasti äänieristetyssä tilassa testiharmaasävyjä ja sitten masturboidaan eri täyskennoisten järjestelmäkamerarunkojemme mittaustuloksia!
Siinä kuule Robert Capat jää naurettavine peilittömine Leicoineen ihan kuule hopialle!Ei tarvi kuvata - riittää, että saa äänet talteen
Sitten vaan toistaa suljinäänet peräkkäin vai miten sen sitten aikoo..
- Lopeta Trollaaminen
Ja osta sinulle paremmin sopiva Canonin Ixus. Hyvin täällä tuntuu riittävän teitä
Canonin takapuolen nuolejia, eiköhän D4:n ominaisuudet ylitä omat taitosi.- Ex D4 nyt DX
Hyvin täällä tuntuu riittävän teitä
Canonin takapuolen nuolejia, eiköhän D4:n ominaisuudet ylitä omat taitosi. "
D4 on pudonnut kehityksen kelkasta, vain D3:sen lämmittelyä.
- Huoh...!!
Saamari soikoon päiväkodit tantat. Ville 5v on näköjään taas päässyt karkaamaan nettikoneelle.
Jos ei edellinen ole tuo 5v Ville niin joku ainakin, henkisesti samalla tasolla. - Kaitsu
vaan on sillä Villellä varaa ja vielä 5v. Ja vielä parhaimmat vermeet...
- Kyllä
Kaverini huomautti D:seni äänestä pokkarikuvaajana että onko sulla kamera rikki kun tuollaista ääntä pitää. Arvatkaa vit-uttaako.
- Kyllä
Kaverini huomautti D4:seni äänestä pokkarikuvaajana että onko sulla kamera rikki kun tuollaista ääntä pitää. Arvatkaa vit-uttaako.
- peltorit korville
Kyllä kirjoitti:
Kaverini huomautti D4:seni äänestä pokkarikuvaajana että onko sulla kamera rikki kun tuollaista ääntä pitää. Arvatkaa vit-uttaako.
ratkaisu on lähellä: http://peltorcomms.3m.com/?WT.mc_id=www.3m.com/PeltorComms
- Olipas hölötys
Kyllä kirjoitti:
Kaverini huomautti D4:seni äänestä pokkarikuvaajana että onko sulla kamera rikki kun tuollaista ääntä pitää. Arvatkaa vit-uttaako.
Arvatkaa omistatko D4:sen, onko sulla raukalla oikein Ixus ?
- äänestä
Kyllä tuosta D4:n äänestä tulee ihan ammattimainen olo. Se lienee myös valmistajan tarkoitus. On hienoa kun kaikki ympärillä huomaavat, että tässä kuvaa ammattilainen.
Tunne on samankaltainen kuin pikkupoikana mopon ääntä trimmatessa. Äänenvaimentimen poistamisella tuli ihan kilpapyöräilijä olo vaikka moottorin teho vähän heikkeni. - Kyllä
Joo mutta jos joka laukauksen jälkeen kuuluu rämähtävä ääni on se aika noloa ja kaikkea muuta kuin hiteclaiteen ääni, jos halpa pokkari kuulostaa hienommalta niin tosi noloa.
- KatuUskottavuus
"...jos halpa pokkari kuulostaa hienommalta niin tosi noloa"
Onneksi olkoon, olet löytänyt valokuvauksesta itsellesi sen kaikista tärkeimmän asian.
Yksi asia tosin mietityttää, miksi päädyit D4:n kun oleellisesti kovempia rautoja noin katu-uskottavuuden kannalta katsotuna on kerran tarjolla?
- dia pam, kamera poks
Kysymys: miksi pieru haisee?
Vastaus: kuuroja varten.
Kysymys: Miksi D4 kolahtelee?
Vastaus: Näkövammaisia kuvaajia varten. - näin Aasiassa
"Kysymys: Miksi D4 kolahtelee?
Vastaus: Näkövammaisia kuvaajia varten."
Niin tai Nikonin markkinointiosaston mukaan D800 - näkövammainen poika kuvaa D800:sella, kun ei itse voi nähdä :D
http://www.youtube.com/watch?v=2auo10nbPvQ- Justjoo, todellakin.
Jep, Nikon on mielstäni theCamera mutta toi filmi on täyttä amerikkalaista markkinointishittiä, toivottavasti kukaan ei ota sitä ihan tosissaan.
Miksi niiden pitää pilata brändi tällaisella humpuukilla?
- D800 humpuukia
"Miksi niiden pitää pilata brändi tällaisella humpuukilla?"
Kieltämättä koko D800 on täyttä humpuukia - kovin moni ei tarvitse 36 megapikseliä yhtään mihinkään, eikä tuossa rungossa muutenkaan ole oikein mitään, miksi sen ostaisi.
Nikon D4 on taas loistava kamera, josta on vaikea löytää heikkoa kohtaa. Jos tarvitsee sen suljinäänestä valittaa, on käsittänyt koko kameran idean täysin väärin. - tulostinhintavertaus
"kovin moni ei tarvitse 36 megapikseliä yhtään mihinkään, eikä tuossa rungossa muutenkaan ole oikein mitään, miksi sen ostaisi."
Jotta nuo D800:sen kuvat saa ylipäänsä tulostettua, tarvitaan 1 819,40 € - 2 822,85 € maksava valokuvatulostin.
Nikon D4:n kuvan tulostat kevyesti A3 kokoon ja tulostin maksaa hurjat 200,90 €. - Ompa sinullakin
Huolia, omistatko oikein huippulaadukkaan Canon Ixuksen, vai tämän tosikuvaajan
Canon 1100D markettipaketin ? - Varmasti näin
Itse asiassa palstalaislle olisi huomattavasti parempi vaihtoehto tuo 1100d.
Ei nämä sunnuntaiautoilijat osaa hyödyntää F1:sen ominaisuuksia, anteeksi vain kaikki. - 3M™ Peltor™ Radio XP
"F1:sen ominaisuuksia"
Niin sehän Nikon D4 kameraa ja Formula 1 autoa yhdistää, että molempien läheisyydessä tarvitaan kuulosuojaimia, kun niistä lähtee niin kamala meteli.
http://peltorcomms.3m.com/World/Product.asp?PageNumber=937&ProductCategory_Id=43&Product_Id=413- Kojukalle
Pyrkii väkisin hymyilyttämään kun saa Nikon D4:n näppeihinsä...
Laatu tuntuu ja näkyy...
- Hymylyttää
Ja "laatu" myös kuuluu ja kauas ja minua hymyilyttää se myös.
- Prominent
Itse kuvaan Canon EOS 1D mk4 kameralla jonka raksutukseen olen tottunut.
Kokeilin uteliaisuuttani Nikon D4:a eikä ääni ollut Canonia kummoisempi.
Niin no, en minä sitä ääntä tarkkaillut vaan aivan muita ominaisuuksia...
- Nääs Nääs
Ääni on kaikkein tärkein, pääsee nääs oikeaan tunnelmaan nääs.
- helppoa, kätevää
800 :lla voi ottaa yleiskuvaa pikkuputkella ja sitten rajailee haluamansa kohteen
- Peiliämullakinvielä
Jepjep, kuuntelin tänään kuuluisan ylen mannerheim-lehdistötilaisuuden radiosta ja pitää myöntää että varmaan näin kovaäänisten peilikameroiden aika alkaa olla ohi.
Kun yrittää kuunnella mitä siellä sanotaan, tiukkaa tekee kun kamerat paukkuu kuin paremmassakin ilotulituksessa.
Paljonkohan huonompi lopputulos nettimedioihin tulisi peilittömillä, hiljaisilla ja laadukkailla uuden sukupolven rungoilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1522545Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2031190Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131101Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299923- 101912
- 66878
- 62855
- 53851
- 46849