Poliisi huudatti päiväkotilapsia Lieksassa

Poliisin toimet ovat muutenkin olleet näkyvästi esillä mediassa.
Tämä viimeinen tapahtuma herätti Lieksassa paljon mielenkiintoa ja paikalle kertyi sankka yleisöjoukko.

Päiväkodin pihamaalle oli laitettu pienet ihmisenalut seisomaan tiiviiseen rivimuodostelmaan.Kohta saapuikin poliisipartio paikalle.

He aloittivat vanhojen lelujen huutokaupan ja lapset saivat kilvan huutaa niitä itselleen.Voi sitä huutoa ja melskettä!
Lelut saatiinkin kaikki kaupiteltua, eikä hintakaan ollut paha.

Sitten tämä poliisipartio suuntasi matkansa Hyvinkään suunnalle.
Paikallisella huoltoasemalla he aloittaisivat renkaiden huudattamisen, sillä poliisin huoltohalliin oli kerääntynyt ylimääräisiä rengaskertoja.Eroonhan niistä olisi päästävä!

Matkalla kävi kuitenkin paha vahinko:
Poliisiauto ajoi kahden jalankulkijan ylitse!
Onneksi nämä käyttivät jalankulkutunnelia ja poliisit ajoivat sillan ylitse.

Mutta kyllä näitä poliisin toimista kertovia juttuja tulee paljonkin ilmi.
Eikä poliisilla ja poliisikoiralla ole loppujen lopuksi paljonkaan eroa:
Koira syö vähemmän donitseja ja uskoo kerralla, mitä sille sanotaan!
570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aika orpoa olisi olo ilman poliisia. Siksi toivon että lapseni hakee poliisikouluun.
Itse en sinne päässyt vaikka seisoin mittaustilanteessa varpailla.

Äänestä
  • Ole onnellinen, ehkäpä siksi olet vielä elossa.

    Äänestä

Koskaan en ole ymmärtänyt, ja onnekseni en ehkä opikaan ymmärtämään poliisitoimen halveksimista.
En ilvehtimistä heidän kustannuksellaan.
Tosin, eipä minulla ole ollut saikkinaakaan poliisin kanssa.

Tavallisena suomalaisena he ovat mielestäni hyviä tekemään normiyhteiskunnasta elämisen arvoista meistä pienimmällekin.

Kuka muu auttaa, jos ei ole muita kuin virkakunta?

Minulle normikansalaisena ei ole todellakaan poliiseista muuta kuin turvaa tässä nykyisessä viidakkoyhteiskunnassa.

Äänestä
  • Luetun ymmärtäminen on joskus vaikeaa. Juttu oli ilmiselvästi tarkoitettu hauskaksi ja nokkelaksi iltapalaksi meille.

    Äänestä

  • Nokitaan yhdessä kirjoitti:

    Luetun ymmärtäminen on joskus vaikeaa. Juttu oli ilmiselvästi tarkoitettu hauskaksi ja nokkelaksi iltapalaksi meille.

    Ole onnellinen, ehkäpä siksi olet vielä elossa.

    Kiirjoitin tuolle nimimerkille joka pahoitteli kun ei ollut päässyt poliisikouluun.

    Hän ei ole leski poliisista, minä olen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


poliisi on pop kirjoitti:

Poliisin toimet ovat muutenkin olleet näkyvästi esillä mediassa.
Tämä viimeinen tapahtuma herätti Lieksassa paljon mielenkiintoa ja paikalle kertyi sankka yleisöjoukko.

Päiväkodin pihamaalle oli laitettu pienet ihmisenalut seisomaan tiiviiseen rivimuodostelmaan.Kohta saapuikin poliisipartio paikalle.

He aloittivat vanhojen lelujen huutokaupan ja lapset saivat kilvan huutaa niitä itselleen.Voi sitä huutoa ja melskettä!
Lelut saatiinkin kaikki kaupiteltua, eikä hintakaan ollut paha.

Sitten tämä poliisipartio suuntasi matkansa Hyvinkään suunnalle.
Paikallisella huoltoasemalla he aloittaisivat renkaiden huudattamisen, sillä poliisin huoltohalliin oli kerääntynyt ylimääräisiä rengaskertoja.Eroonhan niistä olisi päästävä!

Matkalla kävi kuitenkin paha vahinko:
Poliisiauto ajoi kahden jalankulkijan ylitse!
Onneksi nämä käyttivät jalankulkutunnelia ja poliisit ajoivat sillan ylitse.

Mutta kyllä näitä poliisin toimista kertovia juttuja tulee paljonkin ilmi.
Eikä poliisilla ja poliisikoiralla ole loppujen lopuksi paljonkaan eroa:
Koira syö vähemmän donitseja ja uskoo kerralla, mitä sille sanotaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu