Neuvoja

Hei. Minulla cavalierin pentu. Syö hyvin eikä sen kanssa ongelmaa. Mutta mietin miten annatte ruokaa koiran kasvaessa?
Eli puolivuotiaana kahdesti päivässä. Aamulla ja iltapäivällä?
Entäs koska voi vähentää ruokailukertoja niin että niitä on vain yksi.
Ja mihin vuorokaudenaikaan silloin?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ruokin koiria aikuisinakin kahdesti päivässä. Puolivuotiaaksi asti saivat aterian kolmesti päivässä.

Äänestä

Itse syötin neljästi päivässä neljään kuukauteen asti, kolmesti päivässä 8kk asti ja sitten kahdesti päivässä, aamulla ja illalla. Suolisto toimii parhaiten mielestäni kahdella ruokinnalla aikuisiällä.

Äänestä

Puolivuotiaana meillä syötiin vielä kolmesti, tosin iltapala oli vain loraus piimää tai raejuustoa.
Aikuisena koira on syönyt ns. pääateriansa aamulenkin jälkeen. Iltapäivällä/alkuillasta saa usein muutaman nappulan tai namin tai luun leikin ja temppujen yhteydessä. Joskus iltasella annan edelleen tilkan piimää, yömyssyksi;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


karvakorva kirjoitti:

Hei. Minulla cavalierin pentu. Syö hyvin eikä sen kanssa ongelmaa. Mutta mietin miten annatte ruokaa koiran kasvaessa?
Eli puolivuotiaana kahdesti päivässä. Aamulla ja iltapäivällä?
Entäs koska voi vähentää ruokailukertoja niin että niitä on vain yksi.
Ja mihin vuorokaudenaikaan silloin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu