O: Martin & Co 0000-16GT Custom akustinen kitara

Tämä on yksi vain 12:sta koskaan tehdystä neljän nollan Martin 16GT kitarasta. Näistä kuusi on Englannissa ja tietääkseni muut kuin tämä USA:ssa, joten saat kitaran, jollaista ei kellään toisella todennäköisesti ole Suomessa.

Se on kuin 00016GT muutoin, mutta koppa on 0000-kokoa, eli Martinin jumboa (tai dreadnaught kokoa) vastaava, kun taas kaikukopan syyvyys on kolmen nollan (Auditorium-size) mukainen, joka tekee soittimesta aika hyvän näköisen ja helposti soitettavan esimerkiksi keikoilla.

Kansi kuusta (spruce), joka on muuttumassa upean kultaisen väriseksi, ja sivut sekä pohja book-matched mahonkia (kokopuuta siis, ei viilua). Kitara on täysin virheettömässä kunnossa ja vuodelta 2006, joten sen ääni on avautunut hienosti. Custom-etiketissä sisällä on CF Martin IV:n omakätinen allekirjoitus.

Kaula suora ja mahonkia, otelauta ja talla micartaa, kielet sopivalla korkeudella ja erittäin helpposoittoinen. Nauhat hyvässä kunnossa, ei särinöitä, ei ongelmia.

Kitaran sustain on todella hyvä ja ääni kerrassaan upea ja kuuluva, mahongin vuoksi vähän blues-sävyinen. Soittaa melkein itse itseään. Loistava all-round kitara, joka sopii sekä fingerpicking että plektralla soittoon.

Kitara tulee kovalaukussa (Martin 630 Molded Hard Shell case lentolaukku) joka ei ole alkuperäinen ja jossa jonkin verran naarmuja, mutta joka on laadultaan alkuperäistä parempi ja vahvempi.

Lisäkuvia saatavissa, ota yhteyttä ja anna sähköpostiosoitteesi niin laitan tulemaan saman tien.

Kitara on Helsingin Vuosaaressa koesoitettavissa ja nähtävissä sopimuksen mukaan.

Huutonetissä: http://www.huuto.net/kohteet/martin--co-0000-16gt-custom-akustinen-kitara/229660031
Hinta: 1050
3585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

homo

Äänestä

Hei, olen kiinnostunut kitarasta. Lähetätkö lisäkuvia, tutustuisin kuvien perusteella tarkemmin. Minulla on jo yksi Martin ennestään, mutta olen aikonut ostaa toisen. Tämä voisi olla sopiva.

Terveisin Heikki Pekkarinen
0400 833822
[email protected]

Äänestä

Moro.
Jos kitara on vielä myynnissä....paljonko olet ajatellut siitä pyytää?

T. Ismo, Joensuu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laatukitara kirjoitti:

Tämä on yksi vain 12:sta koskaan tehdystä neljän nollan Martin 16GT kitarasta. Näistä kuusi on Englannissa ja tietääkseni muut kuin tämä USA:ssa, joten saat kitaran, jollaista ei kellään toisella todennäköisesti ole Suomessa.

Se on kuin 00016GT muutoin, mutta koppa on 0000-kokoa, eli Martinin jumboa (tai dreadnaught kokoa) vastaava, kun taas kaikukopan syyvyys on kolmen nollan (Auditorium-size) mukainen, joka tekee soittimesta aika hyvän näköisen ja helposti soitettavan esimerkiksi keikoilla.

Kansi kuusta (spruce), joka on muuttumassa upean kultaisen väriseksi, ja sivut sekä pohja book-matched mahonkia (kokopuuta siis, ei viilua). Kitara on täysin virheettömässä kunnossa ja vuodelta 2006, joten sen ääni on avautunut hienosti. Custom-etiketissä sisällä on CF Martin IV:n omakätinen allekirjoitus.

Kaula suora ja mahonkia, otelauta ja talla micartaa, kielet sopivalla korkeudella ja erittäin helpposoittoinen. Nauhat hyvässä kunnossa, ei särinöitä, ei ongelmia.

Kitaran sustain on todella hyvä ja ääni kerrassaan upea ja kuuluva, mahongin vuoksi vähän blues-sävyinen. Soittaa melkein itse itseään. Loistava all-round kitara, joka sopii sekä fingerpicking että plektralla soittoon.

Kitara tulee kovalaukussa (Martin 630 Molded Hard Shell case lentolaukku) joka ei ole alkuperäinen ja jossa jonkin verran naarmuja, mutta joka on laadultaan alkuperäistä parempi ja vahvempi.

Lisäkuvia saatavissa, ota yhteyttä ja anna sähköpostiosoitteesi niin laitan tulemaan saman tien.

Kitara on Helsingin Vuosaaressa koesoitettavissa ja nähtävissä sopimuksen mukaan.

Huutonetissä: http://www.huuto.net/kohteet/martin--co-0000-16gt-custom-akustinen-kitara/229660031
Hinta: 1050

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu