eka kerta

Mulla aina ollut ajatuksena ja perjaatteina se että kun haluan ensimmäisen kerran kokeilla seksiä niin tapahtuisi se luottettavan kumppanin kanssa ja vasta sitten kun olen täysin valmis siihen. En haluaisi seksiä kokea nuorena, olen aina ajatellut että ehkä noin 17-18 vuotiaana voisi olla hyvä hetki koittaa sitä. Olen aina myös unelmoinut että se ensimmäinen kerta olisi taivaallisen romanttinen ja niin että sen muistaisi aina ihanana kokemuksena, mutta toisin kävi.
Kerron teille tarinani nyt ja haluaisin suoraa kommenttia mitä mieltä olette asiasta ja kaikki neuvot ottaisin mielelläni vastaan :)
16.6-12 menin ystäväni Jonnan (15v)luo yöksi ja oltiin sovittu että ystävämme Antti(15v) tois meille vähän alkoholia koska sillä oli suhteita jota kautta se sitä juomista sais ja meijän olis helppo juopotella koska ei Jonnan luona ole ketään nyt kotonakaan eli oltaisin kolmestaan Jonnalla. No ilta eteni mukavasti juteltiin ja juotiin lonkeroa mutta Antti oli tosi outo ja älyttömän pervo. Se sinäänsä ei ollut outoa että se pervoili mutta se että se vilautteli kaluaan vähä väliä koko illan ja ajan ja yritti vihjailla mulle ja Jonnalle kaiken näköstä. Kumpikaan meistä tytöistä ei suostunut Antin ehdotuksiin koska ei aikasemmin oltu pojan kanssa oikeestaan mitään tehty, eli toisin sanottuna me tytöt oltiin täysin kokemattomia. No mä sitten innostuin ottaa lonkeroo ihan liikaa, niin liikaa että en edes muista mitä loppuillasta on tapahtunut..Muistan sen että oon pussaillut Antin kanssa ja että se on ollut tosi ihanaa ja haluaisin sen kokea uusiksi.
Aamulla kuitenkin herätessäni huomasin että pikkuhousuni oli ihan veressä ja samoin sänky ympärilläni, tiesin ettei nyt todellakaan ollut menkkojen aika ja tajusin kyllä saman tien että mitä kenties on tapahtunut. No asiaa kun selvittelin Jonnan kanssa kävi ilmi että Antti oli itse ollut suht selvinpäin ja yrittänyt harrastaa kanssani seksiä, Jonna on kuulemma kattonut vierestä mutta ei ollut uskaltanut tehdä mitään asialle. Antti varmasti on onnistunut työntymään sisääni muutamaan kertaan sillä immenkalvo kuitenkin on revennyt. Jonna kertoi että Antti oli kysynyt multa moneen kertaan että haluunko Antin työntyvän sisääni ja olin vastaukseksi mumissut vain jotakin ja siitä syystä Antti oli tehnyt mitä oli..
Iltaan sisältyy monta negatiivistä asiaa joista seuraavat on sellasia asioita jotka mua surettaa/inhottaa kauheesti: Tapahtuma tapahtu Jonnan vanhempien sängyssä, mun perjaatteita on kanssa ettei ystävän exään kosketa ja Antti oli Jonnan ex ja se että itse en muista tapahtumasta mitään.. Haluaisin edes tietää tuntuko se hyvältä vai sattuko se kenties..
Tapahtumasta on nyt noin 1,5kk ja asia haamuilee edelleen joka päivä. Aikasemmin mä en oo tuntenu Anttia kohtaa minkäänlaista vetoa mutta nyt sen jälkeen mä oon ruvennu tykästyyn enemmän Anttiin ja musta ihan tuntuu että mä oon ihastunu siihe. Mä en tiedä miten mä sen sille sanoisin tai että uskallanko ylipäätään ollenkaan kertoo sille mun tunteista koska pelkään sen pilaavan kokonaan meijän ystävyyssuhteen mitä meillä vielä edes on jäljellä.
Toivoisin teiltä apua, mitä mun kannattais tässä tilanteessa tehdä? Onko kenellekään muulla ollut mitään tällästä samanlaista, miten ootte selvinny niistä?
Toivon myös että ette nyt takerru mun alkoholin käyttöön sillä tiedän ettei se ole tarkoitettu alaikäisten juotavaksi ja siitä on monia vaaroja, mutta uskon vahvasti että moni teistä lukijoista on myös kokeillut alkoholia alaikäisenä ja tiennyt silloin sen vaaroista, kuitenkin jokainen vaan kerran elää täällä ja kokee kerran nuoruutensa, siis miksi siitä ei ottaisi kaikkea irti? :)

Tarina ei tainnut kertoa missään vaiheessa minun ikääni mutta siis olen myös 15v. Ja syy miks juuri nyt uskaltauduin kertomaan tarinani tänne oli oikeestaan se että koulut alkaa juuri ja haluaisin apua että osaisin suhtauta Anttiin oikeella tavalla koulussa, koska kuitenkin käymme samaa luokkaa ja joudutaan joka päivä näkeen :/
Ja tiedoksi vielä Antti ja Jonna on keksittyjä nimiä mutta tarina valitettavasti täyttä totta :(
3416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämä "antti" ei välitä sinusta paskan vertaa. Hänellä oli alusta asti suunnitelmissa tuoda teille tytöille vähän alkoholia, jotta teidän estot häviää. Se mitä hän teki on todella väärin, mutta se ei paljoa enää vaa'assa paina, koska tapahtumasta on kulunut jo jonkin aikaa ja olette kaikki ala-ikäisiä. Jos jotakuta tästä kaikesta voi syyttää, niin se on se, joka myi "antille" alkoholit. Niin ja sinä tietenkin.

Tämä "jonna" oli selvästi tässä se fiksuin osapuoli, koska hän tajusi olla juomatta yli rajojensa, toisin kuin eräät, ja näin ollen pysyi sen verran tolkuissaan, että pystyi sanomaan tälle "antille" ei.

Sinä sen sijaan olet tämän tarinan idiootti, koska menet juomaan yli rajojesi ilman mitään epäilystä siitä, että tällä "antilla" on jotain mielessä. Kaikki signaalit oli läsnä (munan heiluttelu, pervot jutut), mutta sinä et kännäykseltäsi niitä pystynyt huomaamaan.

Voit olla aika varma, että tämä "antti" on kertonut jo pitkin kyliä kuinka hän pani sinua rajusti ja kouluun mennessäsi sinulla on aivan uudenlainen maine, kuin sieltä lähtiessäsi.

Onnea!

Äänestä

Siis mitä ihmettä, Jonna "tarinan fiksuin osapuoli"?! EI TODELLAKAAN!
Sinä teit väärin koska joit liikaa, toisaalta luulen et kun et oo kovin kokenu tossa puuhassa ni se menis vahingossa, ihan huomaamatta liiaksi :) Noin voi käyä.

Antti teki väärin, koska vaikka teillä oliski ollu jotain säpinää nii ei oo oikein harrastaa seksiä selvänä semmosen kanssa jonka on juottanu umpikänniin. Mut okei, ehkä Antti oli vaan liian kiimanen ja luuli et säki halusit. Ja ehkä halusitki.

Jonna teki väärin koska ois voinu estää ton, varsinki jos sä olit vaan "mumissut" jotain, usko mua, ku kaveri mumisee jotain tommoseen kysymykseen nii sillon sen ei kantsi antaa puuhailla. Lisäksi tää tapahtu jonnan vanhempien sängyssä missä ei oo mitään järkeä.

Yritä kattoo et jos tää johtais johonki Antin kans, se ois paras vaihtoehto. Jos paljastuu et sä et kiinnosta sitä oikeesti nii LÄPSÄYTÄ sitä koska sillon se on sika. Älä luule et sä oot mitenkään huono ihminen ku vikittelit jonnan exän. Sen moka. Mitä kuttuu exiään kotiansa ja antaa niitten harrastaa seksiä kavereittensa kanssa. Puhu asiat läpi Jonnan kans ja selitä ettet halua sen vahingoittavan tejän ystävyyttä, että tykkäät Antista ja että et ollu oikeen perilä asioista sillon Jonnan luona.

Äänestä
  • Öööh tää tyyppi raiskas sut ja sä ihastuit siihen???? Mitä helvettiääää..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suurikysymys kirjoitti:

Mulla aina ollut ajatuksena ja perjaatteina se että kun haluan ensimmäisen kerran kokeilla seksiä niin tapahtuisi se luottettavan kumppanin kanssa ja vasta sitten kun olen täysin valmis siihen. En haluaisi seksiä kokea nuorena, olen aina ajatellut että ehkä noin 17-18 vuotiaana voisi olla hyvä hetki koittaa sitä. Olen aina myös unelmoinut että se ensimmäinen kerta olisi taivaallisen romanttinen ja niin että sen muistaisi aina ihanana kokemuksena, mutta toisin kävi.
Kerron teille tarinani nyt ja haluaisin suoraa kommenttia mitä mieltä olette asiasta ja kaikki neuvot ottaisin mielelläni vastaan :)
16.6-12 menin ystäväni Jonnan (15v)luo yöksi ja oltiin sovittu että ystävämme Antti(15v) tois meille vähän alkoholia koska sillä oli suhteita jota kautta se sitä juomista sais ja meijän olis helppo juopotella koska ei Jonnan luona ole ketään nyt kotonakaan eli oltaisin kolmestaan Jonnalla. No ilta eteni mukavasti juteltiin ja juotiin lonkeroa mutta Antti oli tosi outo ja älyttömän pervo. Se sinäänsä ei ollut outoa että se pervoili mutta se että se vilautteli kaluaan vähä väliä koko illan ja ajan ja yritti vihjailla mulle ja Jonnalle kaiken näköstä. Kumpikaan meistä tytöistä ei suostunut Antin ehdotuksiin koska ei aikasemmin oltu pojan kanssa oikeestaan mitään tehty, eli toisin sanottuna me tytöt oltiin täysin kokemattomia. No mä sitten innostuin ottaa lonkeroo ihan liikaa, niin liikaa että en edes muista mitä loppuillasta on tapahtunut..Muistan sen että oon pussaillut Antin kanssa ja että se on ollut tosi ihanaa ja haluaisin sen kokea uusiksi.
Aamulla kuitenkin herätessäni huomasin että pikkuhousuni oli ihan veressä ja samoin sänky ympärilläni, tiesin ettei nyt todellakaan ollut menkkojen aika ja tajusin kyllä saman tien että mitä kenties on tapahtunut. No asiaa kun selvittelin Jonnan kanssa kävi ilmi että Antti oli itse ollut suht selvinpäin ja yrittänyt harrastaa kanssani seksiä, Jonna on kuulemma kattonut vierestä mutta ei ollut uskaltanut tehdä mitään asialle. Antti varmasti on onnistunut työntymään sisääni muutamaan kertaan sillä immenkalvo kuitenkin on revennyt. Jonna kertoi että Antti oli kysynyt multa moneen kertaan että haluunko Antin työntyvän sisääni ja olin vastaukseksi mumissut vain jotakin ja siitä syystä Antti oli tehnyt mitä oli..
Iltaan sisältyy monta negatiivistä asiaa joista seuraavat on sellasia asioita jotka mua surettaa/inhottaa kauheesti: Tapahtuma tapahtu Jonnan vanhempien sängyssä, mun perjaatteita on kanssa ettei ystävän exään kosketa ja Antti oli Jonnan ex ja se että itse en muista tapahtumasta mitään.. Haluaisin edes tietää tuntuko se hyvältä vai sattuko se kenties..
Tapahtumasta on nyt noin 1,5kk ja asia haamuilee edelleen joka päivä. Aikasemmin mä en oo tuntenu Anttia kohtaa minkäänlaista vetoa mutta nyt sen jälkeen mä oon ruvennu tykästyyn enemmän Anttiin ja musta ihan tuntuu että mä oon ihastunu siihe. Mä en tiedä miten mä sen sille sanoisin tai että uskallanko ylipäätään ollenkaan kertoo sille mun tunteista koska pelkään sen pilaavan kokonaan meijän ystävyyssuhteen mitä meillä vielä edes on jäljellä.
Toivoisin teiltä apua, mitä mun kannattais tässä tilanteessa tehdä? Onko kenellekään muulla ollut mitään tällästä samanlaista, miten ootte selvinny niistä?
Toivon myös että ette nyt takerru mun alkoholin käyttöön sillä tiedän ettei se ole tarkoitettu alaikäisten juotavaksi ja siitä on monia vaaroja, mutta uskon vahvasti että moni teistä lukijoista on myös kokeillut alkoholia alaikäisenä ja tiennyt silloin sen vaaroista, kuitenkin jokainen vaan kerran elää täällä ja kokee kerran nuoruutensa, siis miksi siitä ei ottaisi kaikkea irti? :)

Tarina ei tainnut kertoa missään vaiheessa minun ikääni mutta siis olen myös 15v. Ja syy miks juuri nyt uskaltauduin kertomaan tarinani tänne oli oikeestaan se että koulut alkaa juuri ja haluaisin apua että osaisin suhtauta Anttiin oikeella tavalla koulussa, koska kuitenkin käymme samaa luokkaa ja joudutaan joka päivä näkeen :/
Ja tiedoksi vielä Antti ja Jonna on keksittyjä nimiä mutta tarina valitettavasti täyttä totta :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu