Tässä tarinani:
Vuosia Radiolinjan asiakkaani oltuani, aina
mökillä lomaillessani häiritsi "pätkivä"
yhteys.
Tänä kesänä aioin ottaa riskin ja kokeilla, miten
GPRS -yhteys toimisi entisessä "rätinälinjassa".
Juuri ennen lomia otin yhteyttä Elisan
asiakaspalveluun (palvelussa ei vikaa).
Kysyin, että miten mahdllisesti GPRS -yhteys
toimii vanhalla kortilla.
Sain ohjeeksi, että juuri oli menossa kampanja,
jonka mukaan vanhan radiolinja -kortin voisi
vaihtaa elisan aina? tms. -palveluliittymäksi
veloituksetta kampanja-aikana.
No tietenkin menin vaihtamaan liittymää, lomathan
oli alkamassa.
Liittymän vaihto onnistui marketin syrjässä
olevassa pienessä Elisan myyntikopissa.
Myyjä oli asiallinen ja asiani hoitui mutkitta.
Vanha liittymä lakkasi toimimasta parin tunnin
kuluttua. Vaihdoin uuden kortin puhelimeen.
Sain yhteyden.
Nyt tilaisin varsinaisen, ei elisan liittymän
linjan kautta Radiolinjan sivuilta GPRS
-liittymän. Sen, jossa on 19,90€/kk/100Mb.
Siis tilaus tapahtui kiinteän, kotiliittymäni
kautta.
Samana iltana pakkasin tietsikkani autoon, ja
painuin mökille.
Kun sain tietokoneen kasaan ja toimimaan,
kokeilin heti, pääsenkö nettiin.
Yllätykseni oli suuri, että pääsin.
Luulin että ripeä toiminta oli jotain elisan
"kasvojenkohotusta".
Niinpä surffasin parina yönä yhteensä ehkäpä
7 tuntia yhteensä.
Sitten välillä kävin kaupungissa lukemassa
postini.
Elisan laskussa luki: GPRS siirto____50€
Ei juma....yhteyshän piti olla 19.90€/kk/100Mb
Laskussa luki: GPRS datasiirto 15324kb....50€
Tottakai otin yhteyttä asiakaspalveluun.
Asiakaspalvelu kertoi, että olin käyttänyt
GPRS:ää ennen kuin se oli kytketty!
Kysyin, miten se on mahdollista.
Vastaus oli, että "kaikkiin" liittymiin kuuluu
kiinteänä GPRS, jonka olin juuri tilannut!!
Sattui vain niin, että surffasin netissä parina
yönä ennen kuin tämä "varsinainen" tilaamani
GPRS -yhteys kytkettiin toimimaan.
Tämä automaattinen "palvelupaketti" vain köyhdytti
kukkaroani 30€ enemmän.
Ja kuka ikinä uskoisi, että lomien alettua kahdessa vuorokaudessa (48h), joku surffaisi
pätkivässä yhteydessä 24h.
------
Varokaa ihmiset Elisan GPRS yhteyttä nk.
"pätkivillä" alueilla.
Itse en enää luota edes pätkimättömään.
Aion luopua radiolinjan 900 henkilöä saneeratusta
liitymästä lomilta palattuani.
Tehkää te samoin!
Mikään liittymä nykyään ei toimi asiakkaan
ehdoilla.
Viestiintävirasto...Haloo!!???

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuota, on hyvinkin mahdollista että palvelu ei kytkeydy välittömästi päälle kun olet sen tilannut. Jos et ole tilatessasi lukenut ohjeita läpi niin voit hyvinkin syyttää itseäsi. Palvelu on voinut kytkeytä päälle vasta kahden päivän kuluttua mm. siksi että laskutuskausi on vaihtunut silloin. Tule toki kertomaan että kuinka asia päättyy.
Liittymään kuuluu GPRS vakiona, ilmeisesti siksi ettei tarvisi valittaa miksi sitä ei ole vakiona ja kuinka kytkennällä "rahastettaisiin" (eli kerätään rahaa palkkoja varten jne., jottei tarvisi saneerata), mikä maksu olisi tietenkin jonkun mielestä aivan kohtuuton jos haluaisi käyttää GPRS-yhteyttä vain hetkisen ja satunnaisesti. Tässä pätee ehkä sanonta "tyhjän saa tekemättäkin".
>Nyt tilaisin varsinaisen, ei elisan liittymän
linjan kautta Radiolinjan sivuilta GPRS
-liittymän. Sen, jossa on 19,90€/kk/100Mb.
Kyseessä on sopimus jolla on tietyt ehdot, kuten milloin kyseinen hinnoittelu astuu voimaan.
Kannattaisi hieman ajatella ja lukea ohjeita, niin ei tarvi toiveikkaana kuvitella asioita.
>Mikään liittymä nykyään ei toimi asiakkaan
ehdoilla.
Ei pidä paikkaansa, rahalla saa maailmassa lähes kaikkea. Tilaa vaikka oma masto mökkisi viereen ja maksa se. Hiljennä mastosta valittavat naapurit. Ehkä mökkisi on asetettu vuosia sitten yhteyden toimivuuden kannalta täysin väärään paikkaan, mahdollinen järvikin saattaa haitata.