Onko kokemusta esikoulun aloittamisesta. Miten on sujunut
Vastaukset 7
- näääääin
Hyvin sujui ensimmäisen ja toisen kohdalla, kolmannen kohdalla oli taitamaton, lapseton, tuore ope, eikä sujunut oikein kuinkaan.
Näin ensimmäisen kerran senkin ihmeen, että eskariope voi olla "koulukiusaaja" ja otin muksun pois loppuajaksi (n.5 kk). - meillä näin
Tällä viikolla alkanut ja ainakin toistaseks tyttö lähtee mielellään vaikka lähes kaikki kaverit siellä uusia eikä ole koskaan ollut päiväkodissa..näyttää olevan kuitenkin myös rankkaa kun nukahtaa myös päiväunille pk:ssa vaikka ollut jo useamman vuoden niitä nukkumatta :O
Toivottavasti jatkuu yhtä hyvissä merkeissä, vanhempien vartteja odotellessa.. - sdfjhsklfhjsdk
Hyvin menee. Kaverit selvästi tärkeämpiä kuin aiemmin.
- mä vaan...
Se yleensä sujuu niin kauan tosi mukavasti, kunnes vastaan tulee sinua nuorempi koulutettu opettaja, joka uskaltaa sanoa asioita suoraan.
Sen jälkeen alkaa yleensä itkupotkuraivari vanhempien osalta, että "miks mun lasta komennetaan?!". Sitten ei enää menekään kellään kivasti.- äiti kahdelle
No tota joo ei voi yleistää..meidän eskaritädeillä näkyy olevan asenne et pojat on poikia ja tytöt tyttöjä..ja ne just on mua nuorempia..toisessa ryhmässä taas kuria pitää vanhempi naishlö ja kunnioitan häntä suuresti.Ikävä kyllä poikani on eri ryhmässä.Niin ja poikani ei ole häirikkö.Vaan ihan oikeesti se kiltti.Hän ei vaan tunnu eskaritädeille kelpaavan omana itsenään,joten häntä on saanut koulia.Olen asioista sanonut mutta minua ei ole kuunneltu,miten sitten poikaani kuunnellaan? En tiedä.Nyt on enää vaihtoehtona se että mieheni vie ja hakee pojan,minä pysyn kotona.
- viidenipananmama
ensimmäisen kohdalla meni hyvin, toinen aloitti tänä syksynä ja ihan hyvin on tälläkin näyttänyt menevän, hehkutti ensimmäisinä päivinä uusista kavereista koko ajan niin että isosisko jo hermostui :D
- myös vanhempana
isosiskot hermostuu aina :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551