THE BLOGGARI

Vaikka joku lukijoista saattaisi löytää allaolevasta tekstistä vissejä liittymäkohtia raakaan todellisuuteen jossakin päin Suomea, tarina on fiktiivinen: se on muutama päivä sitten nähty, liian todellisentuntuinen painajaisuni.

----

Luin sen blogia Suomen vaikutusvaltaisimmaksi mainostetulla blogifoorumilla.
Blogitkin edustavat uutta uljasta Suomea.

Se on nainen.
Sillä on kuvassaan mukana sellainen pärstäkerroin, millaisen kuvan haluaa itsestään antaa.
Ehei, ei mikään nutturapää.

Ihan on kiharainen, kiiltävä kampaus, siistit kasvot. On silmälasit, joilla lienee määrä nähdä tarkasti. Toinen korvakin paljaana.

Se katsoo suoraan kameraan. (Kuva blogissa on ainakin suorassa.)

Sen kohtalonomaisessa mustassa surukaavussa on maltillinen V-kaula-aukko. Sillä on kapeahkot hartiat, pyöreät - ei mitkään ladon ovet.

Sen vasen, siro käsi on kevyesti nyrkissä vasemman posken alapuolella.
(Ellei sen profiilikuvaa ole jo käännetty kertaalleen ympäri, mistäs minä tiedän. Ja sen toista poskea, kertaakaan, vielä.)

Sillä on sipistelijan pieni käsi, ranteessa suuri kello. Siitä se voisi mitata sekunti sekunnilta, minuutti, minuutilta, tunti tunnilta, päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta sille itselleen tärkeisiin tekemisiin kulutettua, lopullisesti menetettyä aikaa, jos se sille päälle joskus sattuisi, vilkuilisi sillä silmällä taakseen. Mutta se näytä vilkuilevan. Sen kuva on pysäytetty.

Sen leukaperät eivät vielä roiku, itse se on roikkunut - yhä kiinni elämässään, myös verkossa.

Siellä sen on ollut ihan pakko viipyä, koska sillä näkyy olleen aihetta, useampiakin aiheita viipyä juuri netissä. Se on nimittäin eräs The Bloggari.

Se on luonut itselleen profiilin. Profiilia huolestuttavat sen itsensä mukaan nimen omaan, muiden muassa nuorten syrjäytyminen ja terveyden- ja vanhustenhuollon heikko tilanne. Niin ollen lukijan on toki määrä saada nähdäkseen profiilin konkreettinen huoli nimenomaan vanhuksesta; yksi sen blogikirjoituksesta on otsikoitu tyyliin Minä olen vanhuksen asialla. A vot!
3286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vanhuksen asialla ollessaan se antaa itsensä kertoa, että ennen valintojaan tai valitsematta jättämisiään sekin yksi vaaliehdokas käy syöttämässä ja ulkoiluttamassa sitäkin yhtä vanhusta. Se on sillä tavalla sitä koskettavaa, että (miten tämän kirjoittaja saakaan sen vaikutelman, että sen ylenkatsomasta moisesta) vanhuksen huolenpidosta saa sekin jonkinlaisen kuvan, kun lukee siitä lehdestä.

Viime vuoden helmikuussa se siis on julkisesti kysynyt, miten vanhuksen käynee tehtyjen valintojen jälkeen ja onko vanhuksen asioihin ja hyvinvointiin oikeasti puututtu. Ja vastannut itse, että ei ole.

Se on kertonut, että on saanut edelleen lukea lehdestä vanhuksen makaavan vaipoissa. Niitä vaihdetaan korkeintaa kaksi kertaa vuorokaudessa. Vaippoja (tämän kirjoittaja huomauttaa), ei otsikoita, ei huolestuttavaa vanhusta. (Lisäksi tämän kirjoittaja toteaa, että kylläpä osaavat olla vielä noin imukykyisiä.) Sen mukaan vanhus jätetään kiireemmäksi ajaksi paitsi kuivumaan kuin rattijuopon ajokortti, hänet jäteään myös nälkäisenä. Kyllä se sen tietää, miten kaikki se todellisuudessa tapahtuu.

Sille on sen mukaan turha mennä mukisemaan, että kyseisten hyvien töiden tekijöistä on pulaa. Sen mukaan Hurstin loputtomassa leipäjonossa on työttömiä, jotka sen mukaan hyvillä mielin menisivät auttamaan vanhusta, joka on luonut heille nälkäisten maan.

Profiili, silloin hamassa helmikuussa, ennen valintoja, morkkaa paremman puutteessa Suomen kunnat. Ne laiminlyövät velvollisuutensa hoitaa vanhuksen. Se suorastaan vaatii, että hyviä töitä vastikkeetta ja suoraan sydämestään suorittavaan portaaseen on lisättävä henkilökuntaa suorittamaan.

Se julistaa, että sillä viisiin senkin vanhuksella olisi se kunnia ja arvonanto, joka sille kuuluu ja jonka totisesti, totisesti juuri se ansaitsisi. Profiilinsa luodessaan se on ilmoittanut olevansa itse sitoutumaton.

Muutama päivä sitten se on kertonut käyneensä katsomassa rakasta vanhustaan kevättalvesta. (Valinnat lienevät sen jälkeen tulleet selviksi.)
Lopullinen poismeno on vasta nyt aiheuttanut suuren surun. The Blogia lukiessaan voisi äkkisistään luulla, että ihan maan surun. (Onhan sen mukaan muutama päivä sitten rakkaaksi julistetulla sen vanhuksella vihon viimeisen kerran kevättalvella hänet nähdessään ajatus kulkenut vielä kirkkaasti.)

Sitä itseään on lohdutettu ko. lopullisen poismenon ansiosta nyt messevästi. Se on kiittänyt ylitsevuotavaisesti sen osan ottamisesta rakkaita ystäviään, jotka ovat samaistuneet siihen ja avautuneet edes menneen muistoksi.

In Memoriam (Kerrassaan latinaksi. Miten kultturellista ja hieman mahtipontista, ajattelee tämän kirjoittaja):

- Otan osaa. (Mihin oikeastaan, ihmettelee tämän kirjoittaja.)
- Voimia. (Minkälaisia voimia oikeastaan on liikkeellä? pahaa-aavistelee tämän kirjoittaja.)
- Ei hän lopullisesti mennyt, säilyy muistoissamme. (Kuka ei mennytkään ja minne? Miten valikoiva on muisti? kysyy tämän kirjoittaja.)

Kuluu ainoastaan kolme punaista minuuttia, kun se jo urheana omaisena kiitää kiittämään kiittelijöitään ja muistaa virtuaalihalata aloitteen tehnyttä toista The Bloggaria.

Sitten se taas ilmaisee itseään; se kertoo muistavansa, että sen näyttävästi rakkaaksi kuoleman jälkeen julistetulla vanhuksella oli sentään tahdonvoimansa.

Tuskin viisi minuuttia, kun sitä vastavirtuaalirutistetaan. Sille todetaan:
”Mä itte hiffasin vast sitt ku mun faija delas, ett mite paljo mä olin sitä ihan oikeesti niinku rakastanu. Mutt semmost se o.”

Siitä se lähtee. Nettikuoro on avannut äänensä. Seuraa The Blogistien yhteen ääneen veisaama, yhdestä ja samasta nuotistaan huolimatta suorastaan karmealla tavalla epäpuhdas, riitasointuinen ja nälkävuoden mittainen surumarssi.

Vielä suurempi joukko vaikutusvaltaisia blogisteja katsoo viisaimmaksi pitää näytöksen ajan suunsa kiinni – ja näppinsä irti. Ainakin näppäimiltä.

Control? Insert? Delete?Pause? Esc?

Shift. Mutta miten luoda fiktiivinen tarina, totuudellinen vaikutelma mielikuvituksellisesta The Bloggarista. Siitä, jota ja mitä joku ei oikeasti tunne;

ihmisillä kun on liian usein pisin ja vaativin matka halaamaan läheisimpiään - ja tervehtimään varsinkin omaa itseään.

End.

Äänestä
  • Eräs vanhus, eräästä laitoksesta
    kertoi nähneensä yöllä vierailijan rajan takaa.

    Omainen, joka oli tullut vieraaksi,
    oli varma, että lähtö olisi lähellä.

    Yökkö oli jo välillä seiniä hipoen
    liitänyt potilashuoneesta käytävälle,
    sattunut osumaan avoimista ovista hissiin,

    laskeutunut lentämättä uloskäyntikerrokseen.

    Vanhukselle määrättiin lisää rauhoittavia.
    Ja tehokkaammat unilääkkeet.

    Lääke- ja omaisuusvarkaudet
    tutkittiin kaikessa hiljaisuudessa.

    Omainen, joka oli tullut vieraaksi,
    totesi olleensa oikeassa;
    vanhus oli totta tosiaan
    käynyt entistä voimattomammaksi.

    Yksikkö palkkasi uuden valvojan,
    jonka äidinkieleksi varmisti suomen.

    Nyt päivystyhuoneessa ahkeroitiin,
    tietokoneen ruutu hohkasi
    sinervää valoa läpi yön.

    Päiväperhonen mietti,
    kenet haluaisi oikeasti
    elämässään kohdata.

    Hän laski treffi-ilmoitukseensa
    saamansa vastaukset ja
    Facebook- faninsa,
    vanhus alleen.

    Äänestä

  • Jotakin muuta, uutta seurattavaa?

    Uusi Suomi/Puheenvuoro/Jari Kähkönen/Likainen Jari eli miten keskustelua rakennetaan allaolevan aiheen ympärille vai rakennetaanko sitä lainkaan foruumilla, jolla lähiaikoina on myös viritelty sanojen vaihtoa myös syystä tai toisesta poistetuista bloggauksista.

    Voi kun elämä olisi pelkkä sosiaalinen media vaan

    http://likainenjari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112982-voi-kun-elämä-olisi-pelkkä-sosiaalinen-media-vaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Proosa kirjoitti:

Vaikka joku lukijoista saattaisi löytää allaolevasta tekstistä vissejä liittymäkohtia raakaan todellisuuteen jossakin päin Suomea, tarina on fiktiivinen: se on muutama päivä sitten nähty, liian todellisentuntuinen painajaisuni.

----

Luin sen blogia Suomen vaikutusvaltaisimmaksi mainostetulla blogifoorumilla.
Blogitkin edustavat uutta uljasta Suomea.

Se on nainen.
Sillä on kuvassaan mukana sellainen pärstäkerroin, millaisen kuvan haluaa itsestään antaa.
Ehei, ei mikään nutturapää.

Ihan on kiharainen, kiiltävä kampaus, siistit kasvot. On silmälasit, joilla lienee määrä nähdä tarkasti. Toinen korvakin paljaana.

Se katsoo suoraan kameraan. (Kuva blogissa on ainakin suorassa.)

Sen kohtalonomaisessa mustassa surukaavussa on maltillinen V-kaula-aukko. Sillä on kapeahkot hartiat, pyöreät - ei mitkään ladon ovet.

Sen vasen, siro käsi on kevyesti nyrkissä vasemman posken alapuolella.
(Ellei sen profiilikuvaa ole jo käännetty kertaalleen ympäri, mistäs minä tiedän. Ja sen toista poskea, kertaakaan, vielä.)

Sillä on sipistelijan pieni käsi, ranteessa suuri kello. Siitä se voisi mitata sekunti sekunnilta, minuutti, minuutilta, tunti tunnilta, päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta sille itselleen tärkeisiin tekemisiin kulutettua, lopullisesti menetettyä aikaa, jos se sille päälle joskus sattuisi, vilkuilisi sillä silmällä taakseen. Mutta se näytä vilkuilevan. Sen kuva on pysäytetty.

Sen leukaperät eivät vielä roiku, itse se on roikkunut - yhä kiinni elämässään, myös verkossa.

Siellä sen on ollut ihan pakko viipyä, koska sillä näkyy olleen aihetta, useampiakin aiheita viipyä juuri netissä. Se on nimittäin eräs The Bloggari.

Se on luonut itselleen profiilin. Profiilia huolestuttavat sen itsensä mukaan nimen omaan, muiden muassa nuorten syrjäytyminen ja terveyden- ja vanhustenhuollon heikko tilanne. Niin ollen lukijan on toki määrä saada nähdäkseen profiilin konkreettinen huoli nimenomaan vanhuksesta; yksi sen blogikirjoituksesta on otsikoitu tyyliin Minä olen vanhuksen asialla. A vot!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu