THE BLOGGARI

Vanhuksen asialla ollessaan se antaa itsensä kertoa, että ennen valintojaan tai valitsematta jättämisiään sekin yksi vaaliehdokas käy syöttämässä ja ulkoiluttamassa sitäkin yhtä vanhusta. Se on sillä tavalla sitä koskettavaa, että (miten tämän kirjoittaja saakaan sen vaikutelman, että sen ylenkatsomasta moisesta) vanhuksen huolenpidosta saa sekin jonkinlaisen kuvan, kun lukee siitä lehdestä.

Viime vuoden helmikuussa se siis on julkisesti kysynyt, miten vanhuksen käynee tehtyjen valintojen jälkeen ja onko vanhuksen asioihin ja hyvinvointiin oikeasti puututtu. Ja vastannut itse, että ei ole.

Se on kertonut, että on saanut edelleen lukea lehdestä vanhuksen makaavan vaipoissa. Niitä vaihdetaan korkeintaa kaksi kertaa vuorokaudessa. Vaippoja (tämän kirjoittaja huomauttaa), ei otsikoita, ei huolestuttavaa vanhusta. (Lisäksi tämän kirjoittaja toteaa, että kylläpä osaavat olla vielä noin imukykyisiä.) Sen mukaan vanhus jätetään kiireemmäksi ajaksi paitsi kuivumaan kuin rattijuopon ajokortti, hänet jäteään myös nälkäisenä. Kyllä se sen tietää, miten kaikki se todellisuudessa tapahtuu.

Sille on sen mukaan turha mennä mukisemaan, että kyseisten hyvien töiden tekijöistä on pulaa. Sen mukaan Hurstin loputtomassa leipäjonossa on työttömiä, jotka sen mukaan hyvillä mielin menisivät auttamaan vanhusta, joka on luonut heille nälkäisten maan.

Profiili, silloin hamassa helmikuussa, ennen valintoja, morkkaa paremman puutteessa Suomen kunnat. Ne laiminlyövät velvollisuutensa hoitaa vanhuksen. Se suorastaan vaatii, että hyviä töitä vastikkeetta ja suoraan sydämestään suorittavaan portaaseen on lisättävä henkilökuntaa suorittamaan.

Se julistaa, että sillä viisiin senkin vanhuksella olisi se kunnia ja arvonanto, joka sille kuuluu ja jonka totisesti, totisesti juuri se ansaitsisi. Profiilinsa luodessaan se on ilmoittanut olevansa itse sitoutumaton.

Muutama päivä sitten se on kertonut käyneensä katsomassa rakasta vanhustaan kevättalvesta. (Valinnat lienevät sen jälkeen tulleet selviksi.)
Lopullinen poismeno on vasta nyt aiheuttanut suuren surun. The Blogia lukiessaan voisi äkkisistään luulla, että ihan maan surun. (Onhan sen mukaan muutama päivä sitten rakkaaksi julistetulla sen vanhuksella vihon viimeisen kerran kevättalvella hänet nähdessään ajatus kulkenut vielä kirkkaasti.)

Sitä itseään on lohdutettu ko. lopullisen poismenon ansiosta nyt messevästi. Se on kiittänyt ylitsevuotavaisesti sen osan ottamisesta rakkaita ystäviään, jotka ovat samaistuneet siihen ja avautuneet edes menneen muistoksi.

In Memoriam (Kerrassaan latinaksi. Miten kultturellista ja hieman mahtipontista, ajattelee tämän kirjoittaja):

- Otan osaa. (Mihin oikeastaan, ihmettelee tämän kirjoittaja.)
- Voimia. (Minkälaisia voimia oikeastaan on liikkeellä? pahaa-aavistelee tämän kirjoittaja.)
- Ei hän lopullisesti mennyt, säilyy muistoissamme. (Kuka ei mennytkään ja minne? Miten valikoiva on muisti? kysyy tämän kirjoittaja.)

Kuluu ainoastaan kolme punaista minuuttia, kun se jo urheana omaisena kiitää kiittämään kiittelijöitään ja muistaa virtuaalihalata aloitteen tehnyttä toista The Bloggaria.

Sitten se taas ilmaisee itseään; se kertoo muistavansa, että sen näyttävästi rakkaaksi kuoleman jälkeen julistetulla vanhuksella oli sentään tahdonvoimansa.

Tuskin viisi minuuttia, kun sitä vastavirtuaalirutistetaan. Sille todetaan:
”Mä itte hiffasin vast sitt ku mun faija delas, ett mite paljo mä olin sitä ihan oikeesti niinku rakastanu. Mutt semmost se o.”

Siitä se lähtee. Nettikuoro on avannut äänensä. Seuraa The Blogistien yhteen ääneen veisaama, yhdestä ja samasta nuotistaan huolimatta suorastaan karmealla tavalla epäpuhdas, riitasointuinen ja nälkävuoden mittainen surumarssi.

Vielä suurempi joukko vaikutusvaltaisia blogisteja katsoo viisaimmaksi pitää näytöksen ajan suunsa kiinni – ja näppinsä irti. Ainakin näppäimiltä.

Control? Insert? Delete?Pause? Esc?

Shift. Mutta miten luoda fiktiivinen tarina, totuudellinen vaikutelma mielikuvituksellisesta The Bloggarista. Siitä, jota ja mitä joku ei oikeasti tunne;

ihmisillä kun on liian usein pisin ja vaativin matka halaamaan läheisimpiään - ja tervehtimään varsinkin omaa itseään.

End.