Minulle on muodostunut ongelmaksi löytää hyvää trilleri kirjallisuutta. Vaikka kierrän kuinka kirjaston trilleri kirjojen osastoa en oikeastaan tunnu löytävän mitään hyvää. Tänä vuonna ei taida olla yhtään kirjaa jotka olen lukenut kokonaan. Yleensä kirja jää kesken sen takia että mielenkiinto lopahtaa samalla kuin kirjan juoni lopahtaa tai yksinkertaisesti kirja jättää mielettömästi aukkoja tarinaan ja samalla kirjan lukemisen miellyttävyys loppuu. Myös välillä tuntuu että kaikissa kirjoissa olisi pohjimmiltaan sama kaava jossa vain vaihtuu hahmot ja tapahtumapaikat. Aikoinani aloitin Dan Brownin (jokainen voi olla eri mieltä) kirjojen lukemisesta ja sitten olen lukenut lukuisien eri kirjailioiden tuotantoa (mm. Robert Ludlum, Lee Child, James Ellroy). Nyt olen tullut siihen pisteeseen että en enää löydä hyviä kirjoja. Olen yrittänyt googletella mutta yksinkertaisesti ei ole vain löytynyt mitään mielenkiintoisia kirjoja
Toinen ongelma on että tarvitsisin tietooni lisää hyviä trillerikirjailijoita ja kirjoja. Nykyää pelkään että jään vain lukemaan saman kirjailijan kirjoja, ei siinä sinällänsä mitään vikaa ole mutta olisi vain kiva laajentaa hyvien kirjailijoiden tietokantaa.
Eli toivoisin teidän kertovan parhaat trillerikirjailijat, myös pelkät kirjatkin riittävät.
Sen verran vielä mainitsen että omaan mieleeni on agenttikirjallisuus sekä Lee Childin tyyliset kirjat.
Trilleriä vailla...
7
401
Vastaukset
- lukumammutti
Douglas Preston on kirjoittanut Lee Childin kanssa muutaman yhdessä ja myös omia. Esim. Isku ja kuoleman asetelma olivat hyviä, kirjoja oli vaikea laskea käsistään.
Oletko kokeillut Inger Frimanssonia?- •••••
Inger Frimanssonin kirjat ovat mielestäni psykologista jännitystä, eivät trillereitä.
- Reacheri
Douglas Preston on kylläkin kirjottanu Lincoln Childin kanssa kirjoja, eikä Lee childin.
- lukumammutti
Reacheri kirjoitti:
Douglas Preston on kylläkin kirjottanu Lincoln Childin kanssa kirjoja, eikä Lee childin.
No ohhoh, tämä hieman keikautti maailmanjärjestystäni.
Kiitos tarkennuksesta Reacheri, jotenkin aivoissani olen yhdistänyt nuo kaksi "lapsukaista". Ihmetellyt korkeintaan, miten Lee Child kirjoittaa soolona hieman erilaista tekstiä.
Pakkohan tämä oli googlettaa, herrat ovat näemmä veljeksiä: http://answers.yahoo.com/question/index?qid=20100913115349AAc33aJ
- Kirjanlukija
Viestin aloittaja täällä. Kiitos tuosta Prestonista, hänen kirjansa vaikuttavat mielenkiintoisilta. Taidankin lukea muutaman kirjan tuossa syksyllä. Löysin myös uuden mielestäni todella hyvän kirjailijan Andy Mcnab joka kirjoittaa agenttikirjallisuutta. Lähestulkoon yhtä hyvä kuin Robert Ludlum.
Saa pistää lisää trillerikirjailijoita. - muutamax
Tässä muutama naisnimi: Elisabeth George, Denise Mina, Karin Slaughter. Siinä sellaisia jotka ei liikaa sotkeennu naiskirjailijoille liian tyypilliseen romanttiseen löpertelyyn.
- aiheenaloittaja
Sellaista kyselisin että olisiko kenelläkään tiedossa sellaisia kirjoja joissa selvitetään symbolien avulla jotain arvoitusta. Tarkoitan siis tyyliin Dan Brown - Enkelit & Demonit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3153694Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322038Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.451664- 921584
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1011344- 1451205
- 811084
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1001080Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja87814Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61787