toimi pelastajana. Olin todella ylivelkaantunut, aikani kitkuttelin ja vippasin sukkulaisilta.. kunnes tajusin, etten selviä kun vippejä oli 16 eri pikkaan ja luottojen eromääräiset pääomat liikkuivat välillä 700 - 9.000 euroa. Kokonaisuudessaan 33.000 euroa. Kuukaudessa korkokulut 1800 euroa, elämiseen ei jäänyt euroakaan.
Velkaneuvojani ohjeen mukaan, lopetin rimpuilun ja annoin mennä lainat, maksut ja vipit ulosottoon. Nyt minulla menee 1000 euroa kuukaudessa palkasta uo:n. Voin ostaa ruokaa, käydä parturissa, maksaa sähkölaskut ajallaan ja ennekaikkea elää.
Vuoden ajan pelkäsin jopa sanoa ääneen ulosotto.. ei se todellakaan ole paha asia, että asiat sinne päätyvät. Joskus vain elämässä kaikki ei mene niin kuin toivoo. Epätoivoisempaa se vuosia kitua pienellä rahalla ylläpitämällä harhaa, että selviän vaikka tietääkin, että ei tämä auta ja vielä pahempaa on ottaa vippiä vipin päälle.
Elämä ei lopu ulosottoon vaan tuota voidaan pitää siirtymävaiheena kohti uutta.
Turha pelko pois. Itselläni kun ensimmäiset vipit erääntyivät, soitin heille ja kerroin, että olen rahaton, ulosoton kautta joudutte rahojanne hakemaan!
Normaalia elämää elän parhaillaan.. ulosottoa ennen en kyennyt viemään edes poikiani parturiin, koska talous oli viritetty äärimmilleen.. tuo parturireissu olisi vienyt meiltä melkein viikon ruokarahat. Niin paha oli tilanne.
Joten teille velkaongelmien alla olevat sanoisin, ottakaa yhteys velkaneuvojaan ja hänen ehdotelmien mukaan totteuttamaan uutta elämää. Ei se ole vaikeaa, vaikka perintätoimistojen kirjeet olivat niitä, joista ahdistuu (jos on ahdistuakseen)
Suomi on siitä hyvä maa, ettei lainanantajat tule katkomaan sun jäseniä, eivät vie lapsiasi, eivät pakota sinua myymään itseään. He aikansa soittelevat ja lähettelevät kirjeitään ja ehdottelevat omia maksuohjelmiaan. Niin, tässä välissä huomautus: kaikki perintätoimistot eivät käräjille vie saativaan, näin velka ei pääse vanhenemaan. Itselläni onneksi nämä epämääräiset firmat olivat vain muutamia.
Tämä on elämää, eikä mikään kärsimysleiri!!!
Ulosotto ainakin kohdallani
12
854
Vastaukset
- vain elämää
Hyvä kirjoitus ja olen samaa mieltä. Itsellä myös samanlaisia kokemuksia. Helppo elää, kun uskaltaa avat postinkin rauhaisin mielin :)
Tsemppiä meille! - kysynvaann
onko flexcash yksi noita firmoja, joka ei vie käräjille ?
tai ege... - nytloppuu
intrum justitia ainakaan ei vie käräjille ajoissa, vaan panttaavat laskujansa, perivät vuodesta toiseen samaa laskua kyttäävät voiton himo silmissään lisää rahaa, toinen taitaa olla lindorff joka tekee täsmälleen samaa, ettei velka vanhenisi ja mukamas saisivat aikoinaan paljon paljon rahaa velallisilta. kuluttajasuoja asiamies ei tälle mitään voi, eli laillista kiskontaa, mukamas hyvän perintä tavan noudattamista.joopa joo.onneksi laki muuttuu vissiin paikkoin niin loppuu tällainen sanoisinko velallisten sairas kiusaaminen.
- nenäpää
En tiedä mikä lohko ihmiseltä pitää aivoista puuttua ettei tuossa tilanteessa käy mielessäkään niin ilmeinen vaihtoehto että MAKSAISI ne laskut.
- luottoilija
Täällä kans yksi ulosotossa oleva ja helpotti kyllä stressi kovasti kun päästin kaiken menemään sinne. Vaikka stressi olikin aluksi valtava kun ei tiennyt mitä on edessä. Koko potti tällä hetkellä 14 000. Velat kertyneet ihan omaa hölmöyttään ja niitä makselen joka tilistä pois(1/3). Reilun puolen vuoden aikana maksanut jo yli 6000. Aikaahan se vielä vie että olen kuivilla mutta kohti sitä päivää kuitenkin koko ajan menen. Onneksi on töitä. Täytyy sanoa että enempi on rahaa nyt käytössä elämiseen mitä silloin kun rimpuilin laskujen kanssa. Olisi ollut parempi päästää ne uo:oon jo aiemmin. Luottotietojen menetys ei ole kyllä vaikuttanut omalla kohdallani mitenkään. JA pakoilemaan en ala vaan maksan kyllä omat sotkuni pois.
- ylivelkaantunut
Kysyisin teiltä, että ottaako ulosotto huomioon vuokranmaksun ym.?
Minulla on edessä ulosottorumba, avioero ym., niin ahistaa vain, että pystynkö maksamaan vuokraa edes...- miten on?
Olen kuullut jostain että jos antaa mennä ulosottoon niin että uo pidättää suoraan palkasta voi saada sitten tt.tukena apua esim vuokranmaksuun tai muihin äkillisiin ja välttämättömiin menoihin jos tt.tuen mukaan ei elämiseen laissa määrättyä minimiä? Miten on , onko kokemusta kellään? Ja jos sit on maksanut uo.lle suoraan sopimansa summan niin ei saa tt.tukea vaikka normielämiseen ei jää tiettyy summaa.
- kokemus.............
miten on? kirjoitti:
Olen kuullut jostain että jos antaa mennä ulosottoon niin että uo pidättää suoraan palkasta voi saada sitten tt.tukena apua esim vuokranmaksuun tai muihin äkillisiin ja välttämättömiin menoihin jos tt.tuen mukaan ei elämiseen laissa määrättyä minimiä? Miten on , onko kokemusta kellään? Ja jos sit on maksanut uo.lle suoraan sopimansa summan niin ei saa tt.tukea vaikka normielämiseen ei jää tiettyy summaa.
Näin on, jos maksat vapaaehtoisesti, et saa sossusta mitään. Parempi hoitaa ulosoton kautta.
- luottoilija
Ei oteta ulosotossa huomioon vuokran maksua. Karkeasti sanoen se normaali työntekijällä menee että 1/3 otetaan nettopalkasta. Itellä onni että on kunnan vuokra-asunto jossa halpa vuokra. Lisäksi vuokraan kuuluu nettiliittymä. Ja toiseksi työn puolesta on puhelin joten omaa liittymää en tarvi siihenkään. Uskon vakaasti että selviän vaikka aikaa se ottaakin. Tsemppiä sullekkin ja usko pois että ei se ulosotto ole niin paha asia mitä vois kuvitella ja minäkin aluksi kuvittelin.
- vejonen
kannattaa valvoa että todella kaikki menee ulosottoon eikä perintä firmat pantaa loputtomasti velkojaan, muutenhan jos laki ei muutukkaan vellalliset ovat suossa josta ei ylös meinaa päästä. paljon helpomalla siis pääsee kun päästää kaiken ulosoottoon saakka, elelee joko sen kanssa ja hakee sosiaalihuollosta rahaa elämiseen jos ei pysty maksamaan vuokria yms. tai yritää velkajärjestelyä ja vapautuu lopulta voittajana veloista pois, ja pitää myös huolta että ne kaikki velat todella ovat velkajärjestelyssä mukana ettei tule yllätyksiä perintä firmoilta vuosienkin päästä jälleen,jaksamisia kaikille velallisille
- ylivelkaantunut
Voi vitsit, eli jos vuokranmaksua ei oteta huomioon, niin olen ihan pulassa. Toimeentulotukea en välttämättä saa :( Kaikki paska tulee päälle.
- laskuri...
Eli kuten ylempänä joku toteaa omasta kokemukstaan niin sossu avustaa jos uo ottaa suoraan palkasta eikä elämiseen jää asumiskulujen jälkeen lain määräämää rajasummaa. Se on yksineläjällä n 460e/kk. Siis asumiskulujen jälkeen tuo summa pitää jäädä. Jos uo vie niin et käteen jää vähemmän kannattaa hakea sossusta erotus. Tuolla laskurilla voi laskea ja katsoa mihin on oikeus. UO ei ota huomioon vuokraa mutta sossun on otettava.
http://www.tampere.fi/ekstrat/sote/toimeentulotuki/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain747617Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1283037- 1531884
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha691709Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1261540Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1721482- 1321202
- 78879
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko48822- 53784