Eli tajusin tänään jokseenkin karmivan jutun. Käyttäydyn ns "ihastuneesti" vaikken olisikaan ihastunut, JOS huomaan vastapuolen käyttäytyvän kiinnostuneesti.. Asia on sinänsä järkyttävä, koska siinä lähettä tiedostamattaan täysin vääriä singnaaleja, jos toinen laskee hermostuneisuuden, vilkuilun ja epämääräisen hymyn ihastumisen merkiksi (huom, en tietenkään hymyile ilman syytä siinä tilanteeessa). Siinä sitten yrittää normalisoitua, mutta se on hieman vaikeaa kun on jatkuvasti jonkun huomion kohteena ja sinua tarkkaillaan kiinnostuneella silmällä.
Sitten on myös se, miten olen todella ystävällinen muillekkin kuin ihastukselleni:D. Ehkä jopa ystävällisempikin, mikä taas saattaa aiheuttaa ihastukselleni mustasukkaisuuden levottomia puuskia, kun ei ota minusta selvää. Ei tule tosiaankaan kuuloonkaan katkaista välejä muihin ystäviin pojan takia, vaikka olisikin rakkaudesta kyse.
On vaikeaa yrittää pitää kaikki huolellisesti tasapainossa ja se aiheuttaa kai turhaakin tilanteen kontrolloimista. En vain osaa ottaa sitä positiivisesti jos vaikka parhaan ystäväni veli iskee minuun silmänsä. Lähinnä ahdistaa, pakkien antaminen on hirveää. Olenko ainoa joka kamppailee kehonkielensä kanssa? Koska ihastukseni seurassa käyttäydyn samoin, tai ainakin lähes. Paitsi, että saatan katsoa silmiin pitkään (ja sitä en ikinä tekisi minuun yksipuolisesti kiinnostuneen pojan kanssa) ja hymyilen leveästi, ehkä olen jopa rennompi. MUTTA taas vastaavasti olen hermostunut ja välttelen katsetta yms.
Great, jos joku huippu on jaksanut lukaista tän lyhyen romaanin läpi, mutta jookos, auttakaa mua. Miten itse tulkitsette ihastumisen? Miten käyttäydytte itse?
Musta tuntuu että kaikki eleet voi tulkita ihastumiseksi enemmän tai vähemmän. Ainoa varma on se katse - ja aika. Aika näyttää paljon, edes pienen osan siitä täydestä totuudesta mitä kukaan ei muuten saisi koskaan ehkä tietää.
Sitten on myös se, miten olen todella ystävällinen muillekkin kuin ihastukselleni:D. Ehkä jopa ystävällisempikin, mikä taas saattaa aiheuttaa ihastukselleni mustasukkaisuuden levottomia puuskia, kun ei ota minusta selvää. Ei tule tosiaankaan kuuloonkaan katkaista välejä muihin ystäviin pojan takia, vaikka olisikin rakkaudesta kyse.
On vaikeaa yrittää pitää kaikki huolellisesti tasapainossa ja se aiheuttaa kai turhaakin tilanteen kontrolloimista. En vain osaa ottaa sitä positiivisesti jos vaikka parhaan ystäväni veli iskee minuun silmänsä. Lähinnä ahdistaa, pakkien antaminen on hirveää. Olenko ainoa joka kamppailee kehonkielensä kanssa? Koska ihastukseni seurassa käyttäydyn samoin, tai ainakin lähes. Paitsi, että saatan katsoa silmiin pitkään (ja sitä en ikinä tekisi minuun yksipuolisesti kiinnostuneen pojan kanssa) ja hymyilen leveästi, ehkä olen jopa rennompi. MUTTA taas vastaavasti olen hermostunut ja välttelen katsetta yms.
Great, jos joku huippu on jaksanut lukaista tän lyhyen romaanin läpi, mutta jookos, auttakaa mua. Miten itse tulkitsette ihastumisen? Miten käyttäydytte itse?
Musta tuntuu että kaikki eleet voi tulkita ihastumiseksi enemmän tai vähemmän. Ainoa varma on se katse - ja aika. Aika näyttää paljon, edes pienen osan siitä täydestä totuudesta mitä kukaan ei muuten saisi koskaan ehkä tietää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
jos joku hynyilee sulle joskus ilman mitään syytä, SIIS TÄYSIN ILMAN MITÄÄN SYYTÄ, niin voi olettaa että se on ihastunut.
ette nyt kuitenkaan heti ajattele että jokainen teille hymyillyt kaveri on teihin ihastunut. se on sellainen tietty hymy ja syvä katse. se on se piste iin päälle:)